Helsingin HO 14.9.2015 1282

Kansainvälinen yksityisoikeus - Lainvalinta - Euroopan unionin oikeus - Rooman yleissopimus - Työsopimus - Merimies

Kysymys 38 merimiehen työsuhteen päättämistä koskevasta asiasta, joka on käsitelty kolmessa eri vaiheessa Helsingin hovioikeudessa. Ks. myös asiaan liittyvä Saksan lain mukaista irtisanomisen tehokkuutta koskeva Helsingin HO:n välituomio ja tuomio 12.2.2016 (II vaihe) sekä korvauksen määrää koskevista tuomioista 20.12.2016 nro 1824, 1819, 1834, 1839 ja 1842 (III vaihe).

Tässä asian käsittelyn I vaiheessa oli ratkaistavana se, sovellettiinko asiassa Rooman yleissopimusta ja olisiko sen 6 artiklan perusteella työsopimukseen sovellettava lakiviittauksen puuttuessa Saksan lakia.

ASIAN TAUSTA

A:n ja 37:n muun merimiehen työsopimukseen otetun ehdon mukaan työsopimusta tai sen tulkintaa koskevassa riidassa sovellettiin Suomen lakia edellyttäen, että sen säännökset eivät ole ristiriidassa aluksen lippuvaltion lain pakottavien säännösten kanssa niin, että aina kunnioitetaan työntekijälle edullisemman lain periaatetta merimiehen työsuhteen taloudellisia etuja koskevissa kysymyksissä. Alukset oli rekisteröity Kreikassa, joka oli siten myös niiden lippuvaltio. Merimiesten kanteen mukaan heidän työsopimuksiinsa olisi Rooman yleissopimuksen 6 artiklan perusteella sovellettava lakiviittauksen puuttuessa Saksan lakia (Rooman yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, avattu allekirjoitettavaksi Roomassa 19.6.1980). Näin ollen tätä lakia oli sovellettava tässä työsopimuksen irtisanomista koskevassa riidassa siltä osin kuin sen pakottavat säännökset antavat työntekijöille paremman suojan kuin Suomen laki.

Rooman yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan sopimukseen sovellettiin sen valtion lakia, josta osapuolet olivat sopineet (lakiviittaus). Myös työsuhteessa osapuolet olivat voineet sopia siihen sovellettavasta laista. Työsopimussuhteisiin sovellettavaa lakia koskevassa 6 artiklassa oli kuitenkin työntekijää suojaava määräys. Artiklan 1 kohdassa määrättiin, että työsopimukseen otettu lakiviittaus ei saanut johtaa siihen, että työntekijä menettäisi sen lain pakottavin säännöksin hänelle annetun suojan, jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin 6 artiklan 2 kohdan nojalla. Artiklan 2 kohdan mukaan lakiviittauksen puuttuessa sovellettiin sen valtion lakia, jossa työntekijä tavallisesti työskenteli (a alakohta), tai - jos ei voitu määrittää valtiota, jossa työntekijä tavallisesti työskenteli - sen toimipaikan sijaintivaltion lakia, joka oli ottanut työntekijän työhön (b alakohta), jollei kaikista olosuhteista ilmennyt, että työsopimus liittyi läheisemmin johonkin toiseen valtioon, jolloin sovellettiin kyseisen toisen valtion lakia.

Kun asiassa ilmenneet liittymäperusteet Suomeen tai Kreikkaan eivät olleet niin vahvoja, että asia niiden perusteella olisi liittynyt selvästi läheisemmin sanottuihin maihin kuin Saksaan, sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan Rooman yleissopimuksen perusteella asiassa työsopimukseen sovellettava laki oli lakiviittauksen puuttuessa Saksan laki.

ASIAN KÄSITTELY HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Helsingin käräjäoikeuden päätös nrot 12/1357-1390, 1392-1395

Annettu 10.1.2012

Kantajat

A ja 37 muuta merimiestä

Vastaajat

Superfast Ferries S.A., Ateena, Kreikka

Superfast EPTA Maritime Company, Ateena, Kreikka

Superfast OKTO Maritime Company, Ateena, Kreikka

Superfast ENNEA Maritime Company, Ateena, Kreikka

Baltic SF VII Ltd., Nicosia, Kypros

Baltic SF VIII Ltd., Nicosia, Kypros

Baltic SF DC Ltd., Nicosia, Kypros

Asia

Merimiesten työsuhteiden päättämiset

Vireille 8.5.2009

Asian tausta

Kantajat ovat työskennelleet tässä päätöksessä mainituilla aluksilla.

Superfast Ferries SA on kreikkalainen laivayhtiö, jonka tytäryhtiöitä ovat Superfast EPTA Maritime Company (jäljempänä Superfast EPTA) ja Superfast OKTO Maritime Company (jäljempänä Superfast OKTO) sekä Superfast ENNEA Maritime Company (jäljempänä Superfast ENNEA). Tytäryhtiöt operoivat Superfast VII, Superfast VIII ja Superfast IX-aluksilla Hangon ja Rostockin välillä 2001-2006. Alukset purjehtivat Kreikan lipun alla.

Superfast Ferries SA, Superfast EPTA, Superfast OKTO ja Superfast ENNEA myivät 21.3.2006 alukset AS Tallink Gruppille, joka otti alukset käyttöönsä liikennöintiään varten ja perusti niille kyproslaiset alusyhtiöt Baltic SF VII Ltd:n, Baltic SF VIII Ltd:n ja Baltic SF IX Ltd:n. Alukset oli kaupan jälkeen liputettu Viroon.

Kantajat on irtisanottu aluskauppojen johdosta, koska varustamoilla ei kaupan jälkeen ollut edellytyksiä tarjota kantajille työtä.

Asia on ollut aikaisemmin vireillä Saksassa, mutta saksalainen työtuomioistuin (Bundesarbeitsgericht) katsoi 18.2.2010 antamallaan tuomiolla, että saksalaisilla tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa ratkaista asiaa. Koska saksalainen työtuomioistuin ei ole katsonut olevansa toimivaltainen asiassa, asia on kantajien kanssa tehdyn merityösopimusten oikeuspaikkalausekkeen takia ratkaistava Helsingin käräjäoikeudessa. Vastaajat ovat hyväksyneet Helsingin käräjäoikeuden tuomiovallan.

Asiaan sovellettava laki

Asianosaiset ovat pyytäneet käräjäoikeutta ensin ratkaisemaan, minkä maan lakia asiaan sovelletaan.

KANNE

Vaatimukset

Kantaja on vaatinut käräjäoikeutta ensisijaisesti ratkaisemaan asian Saksan lain mukaan. Kantajat ovat toissijaisesti vaatineet, että jos käräjäoikeus ei katsoisi Saksan lain soveltuvan asiaan, käräjäoikeus ratkaisee asian Suomen lain mukaan.

Perustelut

Merityösopimuksen mukaisiin velvoitteisiin sovelletaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevaa yleissopimusta eli Rooman sopimusta, koska kantajien ja vastaajien väliset merityösopimukset on laadittu ennen 17.12.2009.

Yleissopimuksen 3 artiklan mukaan sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, josta osapuolet ovat sopineet. Asianosaisten tekemät merityösopimukset sisältävät viittauksen Suomen lakiin.

Yleissopimuksen 6 artiklassa on työsopimuksia koskeva erityissäännös. Työsopimuksen lakiviittaus ei saa johtaa siihen, että työntekijä menettää sen maan pakottavan lainsäädännön antaman suojan, joka tulisi lakiviittauksen puuttuessa sovellettavaksi 6(2) artiklan nojalla. Jos lakiviittaus asettaa työntekijän 6(2) artiklan mukaan määräytyvää pakottavaa lakia huonompaa asemaan, laki viittauksesta huolimatta on sovellettava 6(2) artiklan mukaista lakia.

Yleissopimuksen 6(2) artiklan mukaan työsopimukseen sovelletaan:

a) sen valtion lakia, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi, vaikka hänet on väliaikaisesti lähetetty työhön toiseen valtioon, tai

b) sen toimipaikan sijaintivaltion lakia, joka on ottanut työntekijän työhön, jos hän ei tavallisesti työskentele ainoastaan yhdessä valtiossa,

jollei kaikista olosuhteista ilmene, että työsopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen valtioon, jolloin sovelletaan kyseisen toisen valtion lakia.

Kantajien merityösopimuksilla on läheisin liityntä Saksaan. Sopimuksen 6(2) artiklan mukaan Saksan lakia on sovellettava sen antaessa työntekijälle paremman suojan.

Superfast EPTA:n, Superfast OKTO:n ja Superiasi ENNEA:n hallinnollinen johtaminen ja henkilöstöresurssit on hoidettu Rostockista. Kantajat ovat yhtä lukuun ottamatta Saksan kansalaisia. Kaikki asuivat Saksassa työskennellessään vastaajien omistamalla aluksella. Työntekijöiden palkat on maksettu saksalaisille pankkitileille.

Aluksella yhtä henkilöä lukuun ottamatta työskennellyt saksalainen henkilökunta solmi ja allekirjoitti työntekijöiden työsopimukset joko Rostockissa tai aluksella Rostockin satamassa ensimmäisen työvuoron alkaessa. Työvuorot aloitettiin ja päätettiin Rostockiin. Jos työvuoro poikkeuksellisesti päättyi muualla, työnantaja tarjosi työntekijöille ilmaisen kuljetuksen Rostockiin. Työnantaja järjesti työntekijöille myös pysäköintipaikat Rostockin satamaan. Työantajan järjestämän työterveyshuollon lääkäri oli toiminut Rostockissa.

Rooman yleissopimuksen mukaan lainvalintalausekkeella ei voida ohittaa lainvalintalauselckeen puuttuessa sovellettavan lain pakottavia säännöksiä. Lainvalintalausekkeen puuttuessa asiassa sovellettaisiin Saksan lakia. Merityösopimuksen lainvalintalausekkeesta huolimatta myös Saksan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain (EGBGB) 27 §:n mukaan Saksan työlainsäädäntö on sovellettavissa tapaukseen.

Saksan työntekijän asemaa ja suojaa työsopimuksen irtisanomistilanteissa koskeva lainsäädäntö on pakottavaa oikeutta. Työntekijän suojan taso Saksan lainsäädännössä on suomalaista lainsäädäntöä korkeampi. Saksan Kundigungsschutzgesetz 1 ja 1 a §:n mukaan työntekijä voi vaatia työsuhteen jatkamista, jos työsuhteen irtisanominen on ollut laiton. Saksan siviililain (BGB) 613 a §:n mukaan liiketoiminnan siirtyessä toiselle omistajalle, luovutuksensaajalle siirtyy luovutushetkellä voimassa olevat luovuttajaa sitovat työsuhteet. Jos työsuhteita koskee sitova työehtosopimus, myös sen ehdot velvoittavat luovutuksensaajaa. Luovutuksensaaja voi muuttaa työsuhteen ehtoja työntekijälle epäedullisemmaksi vasta kun luovutuksesta on kulunut vuosi. Luovuttaja on pääsääntöisesti yhteisvastuussa luovutuksensaajan kanssa työsuhteista johtuvista velvoitteista. Työsuhteen irtisanominen liikkeenluovutukseen perustuen on pätemätön ja vaikutukseton.

Jos tuomioistuin katsoisi, että 6 artiklan mukainen läheisin liityntä ei olisikaan Saksaan, Saksan lakia on kuitenkin sovellettava. Sopimuksen 7 artiklan mukaan kun yleissopimuksen nojalla sovelletaan tietyn valtion lakia, muun sopimukseen läheisesti liittyvän valtion lain pakottaville säännöksille voidaan antaa vaikutusta, jos ja siinä laajuudessa kuin niitä on kyseisen valtion lain mukaan sovellettava sopimukseen muutoin sovellettavasta laista riippumatta. Harkittaessa vaikutuksen antamista tällaisille kansainvälisesti pakottaville säännöksille on otettava huomioon säännösten luonne ja tarkoitus sekä niiden soveltamisen tai soveltamatta jättämisen seuraukset

Saksan pakottava työlainsäädäntö on laadittu työntekijän suojaamiseksi. Jos Saksan työlainsäädäntöä ei sovellettaisi, työntekijöille ei annettaisi esimerkiksi heille lain mukaan kuuluvaa oikeutta työsuhteen jatkamiseen. Työoikeus on oikeudenalana sellainen, jossa on tyypillisesti Rooman yleissopimuksen 7 artiklassa tarkoitettuja kansainvälisesti pakottavia säännöksiä.

Saksalaisen työtuomioistuimen (Bundesarbeitsgericht) 18.2.2010 antamassa tuomiossa ei otettu kantaa kantajien ja vastaajien välisiin työsuhteisiin sovellettavaan materiaaliseen lakiin. Työtuomioistuin katsoi tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili-ja kauppaoikeuden alalla annettuun neuvoston asetukseen eli Bryssel I -asetukseen perustuen, että paikka, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee on Kreikassa rekisteröity alus. Työtuomioistuin katsoi, että saksalaisilla tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa käsitellä asiaa.

Työtuomioistuin ei sen sijaan käsitellyt Rooman yleissopimusta tai asiaan soveltuvaa materiaalista lakia. Vastaajien väite siitä, että työtuomioistuin on vahvistanut YK:n merioikeuskonventioon perustuvan lippuvaltionperiaatteen soveltamisen eli sen, että sen maan laki, jossa alus on rekisteröity, soveltuu niillä työskennelleiden työntekijöiden työsuhteisiin, ellei toisin ole työntekijöiden ja työnantajan välillä sovittu, on virheellinen. Työtuomioistuin on ainoastaan todennut, että YK:n merioikeuskonvention mukaan aluksella on sen valtion kansallisuus, jonka lippua sillä on oikeus käyttää.

Vastaajien väite siitä, että lainvalintalausekkeen puuttuessa työsuhteeseen sovellettaisiin Kreikan lakia, on sekin virheellinen. Vaikka katsottaisiin, että Rooman yleissopimuksen 6(2) a) artiklan mukainen maa, jossa kantaja on työskennellyt, olisi aluksen rekisteröintimaa Kreikka, maan lakia ei tulisi soveltaa työsopimukseen, jos muista olosuhteista ilmenee, että työsopimus liittyy läheisimmin toiseen valtioon.

VASTAUS

Vastaaja on vastustanut kantajien vaatimusta Saksan lain soveltamisesta asiaan. Vastaaja on vaatinut käräjäoikeutta ratkaisemaan asian Suomen tai toissijaisesti Kreikan lain pakottavien normien mukaan.

Perustellut

Kantajat ja työnantajat ovat nimenomaisesti sopineet Suomen lainsäädännön soveltamisesta heidän välisissä työsuhteissa. Tämän lisäksi työsuhteisiin soveltuneessa työehtosopimuksessa on määräys Suomen lain soveltamisesta.

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan yleissopimuksen eli Rooman yleissopimuksen 3(1) artiklan mukaisena pääsääntönä on, että osapuolilla on oikeus sopia, minkä valtion lakia sopimussuhteeseen sovelletaan. Vasta silloin, jos osapuolet eivät ole sopineet sovellettavasta laista, soveltuva laki määräytyy Rooman yleissopimuksen 4 artiklan mukaisen läheisimmän liittymän periaatteen mukaisesti. Koska soveltuvasta laista on tässä tapauksessa sovittu, kantajan argumentit työsopimuksen läheisimmästä liittymästä ovat kaikilta osin irrelevantteja. Kuitenkin yleissopimuksen 6(1) artiklan mukaan työsopimukseen otettu lakiviittaus ei saa johtaa siihen, että työntekijä menettäisi sen lain pakottavin säännöksin annetun suojan, jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin 6(2) artiklan nojalla.

Alukset ovat olleet kantajien työsuhteiden aikana rekisteröityinä Kreikassa, ja ne ovat liikennöineet Kreikan lipun alla. Jos lakiviittausta ei olisi ollut, kantajien työsuhteisiin olisi tullut soveltaa Kreikan lainsäädäntöä. Jos toisaalta lakiviittauksen perusteella soveltuva Suomen laki olisi saattanut työntekijät heikompaan asemaan Kreikan lakiin verrattuna, Kreikan pakottavaa lakia olisi tullut soveltaa Suomen lain sijaan. Tämä on vahvistettu myös työsopimuksissa ja työsuhteisiin soveltuneessa työehtosopimuksessa.

Kanteissa esitetty väite siitä, että lainvalintalausekkeen puuttuessa asiassa sovellettaisiin Saksan lakia, on väärä. Jos lakiviittausta ei olisi otettu työsopimuksiin tai työehtosopimukseen, asiassa sovellettaisiin Kreikan lakia lippuvaltioperiaatteen mukaisesti.

Rooman sopimuksen 6(2) artiklan mukaan sen estämättä, mitä

4 artiklassa määrätään ja jos 3 artiklan mukaista lakiviittausta ei ole, työsopimuksiin sovelletaan:

c) sen valtion lakia, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi, vaikka hänet on väliaikaisesti lähetetty työhön toiseen valtioon, tai

d) sen toimipaikan sijaintivaltion lakia, joka on ottanut työntekijän työhön, jos hän ei tavallisesti työskentele ainoastaan yhdessä valtiossa,

jollei kaikista olosuhteista ilmene, että työsopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen valtioon, jolloin sovelletaan kyseisen toisen valtion lakia.

Kantajien tavanomaisena työntekopaikkana on ollut Kreikassa rekisteröity alus. Lippuvaltioperiaatteen mukaan työntekijän työsuhteeseen soveltuu Kreikan laki, jos sovellettavasta laista ei ole muuta sovittu.

Saksalainen työtuomioistuin vahvisti kantajien työntekopaikaksi aluksen ratkaistessaan kysymyksen siitä, onko sillä toimivaltaa ottaa käsiteltäväkseen kysymyksessä olevia riita-asioita. Saksalainen työtuomioistuin katsoi, että Bryssel I -asetuksen 19 artiklan (ii) a) kohdan mukainen paikka, missä työntekijä tavallisesti työskentelee, on Kreikassa rekisteröity alus, ja että saksalaisilla tuomioistuimilla ei ollut toimivaltaa käsitellä asiaa. Saksalaisen työtuomioistuimen toimivallan puuttuminen tässä tapauksessa, kun kantajien työntekopaikkana oli alus, johtuu lippuvaltioperiaatteesta Lippuvaltioperiaatteen mukaan sen maan tuomioistuimella, jossa alus on rekisteröity, on toimivalta käsitellä alusta koskevia oikeuskysymyksiä ja vastaavasti aluksessa sovelletaan rekisteröintimaan lakia.

Samaan lopputulokseen johtaa myös yleissopimuksen 6(2) artiklan (b)- kohta, jonka mukaan työsuhteeseen sovelletaan sen valtion lakia, joka on ottanut työntekijän työhön eli yhtiön kotipaikan mukaan määräytyvää Kreikan lakia.

Useiden valtioiden välillä liikkuvan laivaliikenteen toimivuuden taida on selvää, että soveltuva laki ei voi määräytyä muuten kuin Rooman sopimuksen pääsääntöjen mukaan.

Tuomioistuimella ei missään olosuhteissa ole velvollisuutta soveltaa vieraan valtion kansainvälisesti pakottavaksi katsottavia säännöksiä. Yleissopimuksen 7 artiklan soveltuminen on perusteltua vain siiloin, kun lakiviittausta ei ole ja kun läheisimmän liittymän periaatekaan ei johda selkeään lopputulokseen, minkä maan lakia tulisi soveltaa.

Oikeuskirjallisuuden ja hallituksen esityksen HE 1998:103 mukaan esimerkkejä pakottavista säännöksistä, jotka voisivat tulla sovellettaviksi, ovat pyhäpäiviä, virastojen aukioloaikoja ja terveystarkastuksia koskevat säännökset. Yleissopimuksen 7 artiklan soveltaminen johtaa niin kutsuttuun forum shopping-ilmiöön, jota vastaan kansainvälisessä oikeudessa taistellaan.

Rooman yleissopimuksen 6 artiklan tarkoituksena on turvata heikommassa asemassa olevan työntekijän edut. Kantajien edut tulevat turvatuiksi mainitulla säännöksellä, eikä mahdollisesti heikommassa asemassa oleminen tee yksin perustelluksi Saksan lain soveltamista 7 artiklan perusteella.

TODISTELU

Kantajat

1. Työsopimukset

2. Saksan työtuomioistuimen ratkaisu 18.2.2010 (4 Ca 748/10)

3. Otteet Saksan laista käännöksilleen

Vastaajat

1. Työsopimukset

2. Saksan työtuomioistuimen ratkaisu 18.2.2010 (4 Ca 748/10)

3. Työehtosopimus

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Päätöslauselma

Kanteisiin sovelletaan Suomen lakia, paitsi niiltä osin kuin Saksan lain pakottavat säännökset antavat kantajille Suomen lakia paremman suojan.

Perustelut

Osapuolten väliset työsopimukset sisältävät viittauksen Suomen lakiin. Myös työehtosopimuksessa on vastaava viittaus.

Edellä on kanteen ja vastauksen kohdalla selostettu Rooman sopimuksen säännöksiä asiasta. Rooman sopimus on tullut voimaan kansainvälisesti 1.4.1991 ja Suomessa 1.4.1999. Yleissopimuksen 20 artiklan mukaan se on toissijainen yhteisön oikeuteen otettuihin tai otettaviin erityisaloja koskeviin lainvalintasääntöihin. Yleissopimuksen 3 artiklan mukaan sovellettavasta laista voidaan sopia tietyin rajoituksin. Yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan lakiviittaus ei saa johtaa siihen, että työntekijä menettäisi sen lain pakottavin säännöksin hänelle annetun suojan, jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin kyseisen artiklan 2 kohdan nojalla.

Yleissopimuksen 6 artiklan poikkeussäännöksen tarkoituksena on suojella työntekijää työsopimussuhteessa, mikä on laajalti kansainvälisesti hyväksytty tulkintaperiaate.

Oikeuskirjallisuudessa on korostettu pääsääntönä tahdon autonomiaa ja siitä poikkeavien säännösten suppeaa tulkintaa. Yleissopimuksen 6 artiklassa tulee selvästi kuitenkin ilmi pyrkimys ottaa huomioon heikomman sopimuskumppanin suoja silloinkin, kun suojaa koskevat säännökset eivät sisälly sopimukseen pääasiallisesti sovellettavaan lakiin. Nämä 6 artiklan 2 kappaleessa mainitut presumptiot kuitenkin syrjäytyvät, jos kaikista olosuhteista ilmenee, että työsopimus liittyy läheisimmin johonkin toiseen valtioon, jolloin sovelletaan kyseisen toisen valtion lakia (2 kohdan viimeinen lause). Artikla 6(2)(a) koskee vain tilannetta, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee ainoastaan yhdessä valtiossa. Kun työntekijä ei tavallisesti työskentele yhdessäkään valtiossa, sovelletaan (b) kohdan säännöstä. Sopimuksen selitysmuistiossa (Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 30.10.1980) mainitaan esimerkkinä työskentely öljylautalla, jolloin sovellettavaksi tulisi työntekijän palkanneen yrityksen valtion laki. Yleissopimusta valmisteltaessa ei haettu erityistä sääntöä aluksen miehistön työhön. Kansainvälisesti vanhastaan hyväksytyn periaatteen mukaan aluksilla on yleensä noudatettu lippuvaltion lainsäädäntöä. Kuitenkin yleissopimuksen myötä myös merityöhön sovelletaan sopimusvaltioissa aluksen lipun lain sijaan yleissopimuksen työsopimuksia koskevia lainvalintasääntöjä (Timo Esko: Lainvalinta ja kansainväliset työsuhteet,

Kansainvälisyksityisoikeudellinen ja oikeusvertaileva tutkimus, yliopistollinen väitöstutkimus, Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, A-sarjaN:o 167 s. 78-79, Ulla Liukkunen: Lainvalinta kansainvälisissä työsopimuksissa - erityisesti lähetettyjen työntekijöiden kannalta, Kauppakaari 2002, s. 37-41, 47-53 ja 61-71 ja Lennart Pälsson Romkonventionen ~ Tilllämplig lag för avtalsförpliktelser, Norstedts Juridik AB, 1998, s. 83-87).

Oikeuskäytännössä Euroopan unionin tuomioistuin on esimerkiksi antanut 15.12.2011 asiassa kantajien viittaaman ratkaisun C-384/10, jossa tuomioistuin on todennut 6 artiklan 2 kohdan a alakohtaa voitavan soveltaa, kun tuomioistuin kykenee määrittämään sen valtion, johon työllä on merkittävä liittymä. Tuomioistuin on pannut painoa työskentelyvaltion määräämisessä paikkakunnalle, missä tai mistä käsin työntekijä täyttää olennaisen osan hänellä työnantajaansa kohtaan olevista velvoitteista, kun otetaan huomioon kaikki työntekijän toiminalle ominaiset seikat. Säännöksen b alakohtaa sovelletaan toissijaisesti, kun on mahdotonta paikallistaa työsuhde yhteen valtioon. Tuomioistuin on a alakodan osalta todennut saman kuorma-auton kuljettajan osalta 15.3.2011 antamassaan ratkaisussa C-29/10.

Säännösten soveltaminen

Rooman yleissopimus ei kiellä lainvalintaa. Se kuitenkin rajoittaa sen vaikutusta edellä todetulla tavalla.

Jolleivät asianosaiset olisi sopineet Suomen lain soveltamisesta työsuhteisiin, yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan työsopimuksiin sovellettaisiin sen valtion lakia, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi, vaildca hänet on väliaikaisesti lähetetty työhön toiseen valtioon, jollei kaikista olosuhteista ilmene, että työsopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen valtioon, jolloin sovelletaan kyseisen toisen valtion lakia.

Kantajat ovat yhtä lukuun ottamatta Saksan kansalaisia. Kaikki asuivat Saksassa. Kantajat ovat tehneet englannin kielisen työsopimuksen Saksassa joko kantajien siellä sijaitsevassa toimistossa tai aluksella ensimmäisen työvuoron alkaessa. Alus on vuoroliikenteessä lastattuja purettu vuoroin Saksassa ja Suomessa, jossa alus on viipynyt vain lastin purkamisen ja lastaamisen vaatiman ajan. Kantajat ovat saaneet työnjohto-ohjeet Saksassa, missä vastaajien edustajat ovat työskennelleet. Heidän henkilökohtaiset tavaransa ovat olleet joko aluksessa tai Saksassa. Kantajille on maksettu palkka Saksassa ja heille on siellä järjestetty työterveyshuolto. Tämän vuoksi kaikki nämä seikat viittaavat siihen johtopäätökseen, että kantajat ovat mieltäneet itsensä saksalaisiksi merimiehiksi ja työskentelevänsä Saksan lain alaisuudessa. Alus on matkallaan Saksan ja Suomen välillä saattanut kulkea jonkin rantavaltion aluevesien kautta, mutta sillä seikalla ei ole merkitystä, koska alus ei ole pysähtynyt mainittuihin valtioihin. Näin lainvaiintakysymystä on tulkittu myös lentäjien osalta. Tämän vuoksi kantajat ovat työskennelleet tavallisesti Saksassa ja tapaukseen soveltuu Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohta. Mistään olosuhteesta ei ilmene, että työsopimus liittyisi läheisemmin johonkin toiseen valtioon.

Vastaajien vetoamalla lippuvaltion periaatteella ei ole merkitystä, kun tarkastellaan miehistön työsuhdetta. Alukseen itseensä sovellettava laki on eri laki kuin työsopimuksiin sovellettava laki.

Toissijaisen liittymän mukaisen lain soveltaminen sovitun lain ohella edellyttää näiden lakien vertailua ja vain ne edelliseen kuuluvat säännökset, jotka suosivat työntekijää enemmän kuin sovitun lain säännökset, tulevat sovellettaviksi (Esko mt. s. 79-80 ja Liukkunen mt. s. 67-68).

Tässä tapauksessa kanteisiin sovelletaan pääsääntöisesti sovitun mukaisesti Suomen lakia, paitsi niiltä osin kuin Saksan lain pakottavat säännökset antavat kantajille Suomen lakia paremman suojan. Kantajien on selvitettävä Saksan lain sisältö siltä osin kuin he vetoavat siihen.

Oikeussäännöt

Yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, avattu allekirjoitettavaksi Roomassa 19.6.1980,

laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevaan yleissopimukseen sekä sen tulkintaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa koskevaan ensimmäiseen ja toiseen pöytäkirjaan tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä 18.12.1998/398 (v.1999),

asetus Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevaan yleissopimukseen sekä sen tulkintaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa koskevaan ensimmäiseen ja toiseen pöytäkirjaan tehdyn yleissopimuksen osittaisesta voimaansaattamisesta ja sen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain osittaisesta voimaantulosta (Rooman yleissopimus) 26.3.1999/399,

Montego Bayssa 10.12.1982 tehty Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimus 28, 91, 92 ja 94 artiklat,

laki Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen ja sen XI osan soveltamiseen liittyvän sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä 534/96 ja

asetus Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen ja sen XI osan soveltamiseen liittyvän sopimuksen voimaansaattamisesta sekä näiden eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain

voimaantulosta 525/96.

Muutoksenhaku

Päätös on annettu kansliassa. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 3 momentin nojalla päätökseen saa hakea muutosta pääasian mahdollisen muutoksenhaun yhteydessä.

Asian on ratkaissut käräjäoikeudessa käräjätuomari Jouko Räsänen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 14.9.2015

Ratkaisu, johon on haettu muutosta

Helsingin käräjäoikeus 10.1.2012 nrot 1357-1390, 1392-1395

Asia

Sovellettavan lain valinta merimiehen työsuhteen päättämistä koskevassa asiassa

Valittajat

Superfast EPTA Maritime Company

Superfast OKTO Maritime Company

Superfast ENNEA Maritime Company

Superfast Ferries S.A.

Baltic SF VII Limited

Baltic SF VIII Limited

Baltic SF IX Limited

Vastapuolet

A ja 37 muuta merimiestä

Asian käsittely hovioikeudessa

Asiat (S 14/2378-2415) on käsitelty yhdessä.

Hovioikeus on 17.9.2014 ja 20.3.2015 hylännyt Baltic SF VII, VIII ja IX Limited -yhtiöiden täytäntöönpanokieltoa koskevat pyynnöt.

Hovioikeus on 11.3.2015 tehnyt uutta henkilötodistelua koskevan käsittelyratkaisun.

Hovioikeus on asianosaisten pyynnöstä päättänyt ensin ratkaista merimiesten työsopimukseen sovellettavaa lakia koskevan kysymyksen.

Hovioikeus on 7.5.2015 toimittanut asiassa pääkäsittelyn.

Valitus

Superfast Ferries S.A , Superfast EPTA, OKTO ja ENNEA Maritime Company (jäljempänä Superfast EPTA/OKTO/ENNEA) sekä Baltic SF VII, VIII ja IX Limited (jäljempänä Baltic SF VII-IX) ovat yhteisesti valituksessaan vaatineet, että A:n ja hänen myötäpuolinaan olevien merimiesten (jäljempänä merimiehet) työsuhteisiin sovelletaan alusten lippuvaltion eli Kreikan lakia siltä osin kuin sen pakottavat säännökset ovat heille lakiviittausmaan eli Suomen lakia edullisempia. Yhtiöt ovat myös vaatineet, että merimiehet velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan yhtiöiden oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen. Yhtiöt ovat tämän lisäksi vaatineet, että hovioikeus esittää Euroopan unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annetun yleissopimuksen, avattu allekirjoitettavaksi Roomassa 19. päivänä kesäkuuta 1980 (jäljempänä Rooman yleissopimus) 6 artiklan 2 kohdan soveltamisesta kansainvälisessä liikenteessä liikennöivällä merialuksella tehtävään työhön ja lippuvaltioperiaatteen merkityksestä.

Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1982 merioikeusyleissopimuksen, johon myös Euroopan unioni oli liittynyt, 91 ja 94 artiklassa määrätyn lippuvaltioperiaatteen johdosta kansainvälisessä meriliikenteessä liikennöivään alukseen ja sillä tehtävään työhön sovellettiin aluksen rekisteröintivaltion eli lippuvaltion lakia. Näin ollen merimiesten työsuhteisiin oli sovellettava Kreikan lakia, jollei liikkeenluovutuksesta tehtävän ratkaisun johdosta olisi sovellettava lippuvaltion lakina Viron lakia. Merioikeusyleissopimus oli Suomea, Kreikkaa, Saksaa ja Euroopan unionia sitova ja lippuvaltioperiaate oli myös sisällytetty Suomen merilakiin. Lippuvaltion ja alusten välillä oli lisäksi ollut todellinen yhteys. Lippuvaltioperiaate takasi myös ennustettavuuden ja aluksessa työskentelevien merimiesten yhdenvertaisuuden.

Superfast EPTA/OKTO/ENNEA ja merimiehet olivat kuitenkin sopineet, että työsuhteeseen sovellettiin ensisijaisesti Suomen lakia. Lisäksi lakiviittaus oli sisällytetty kunkin laivavarustamon ja merimiesunionien välisiin työehtosopimuksiin. Näin ollen merimiesten työsuhteisiin oli sovellettava Suomen lakia. Rooman yleissopimus ei ollut vaikuttanut lippuvaltioperiaatteen asemaan, mutta myös sopimuksen 3 artiklan perusteella lakiviittauksen johdosta merimiesten työsuhteeseen oli sovellettava sitä lakia, josta osapuolet ovat sopineet, eli tässä tapauksessa Suomen lakia. Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa oli työntekijän hyväksi suojalauseke, jonka mukaan lakiviittaus ei saanut johtaa siihen, että työntekijä menettäisi sen lain pakottavin säännöksin hänelle annetun suojan, jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin 6 artiklan 2 kohdan nojalla.

Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan liittymäsäännön mukaan lakiviittauksen puuttuessa sovellettavaksi oli valittava sen valtion laki, jossa työntekijä tavallisesti työskenteli. Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohta oli ensisijainen suhteessa b alakohtaan ja viimeisen kappaleen poikkeussääntöön, mikä ilmeni Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä asioissa C-29/10 Koelzsch, tuomio 15.3.2011, C-384/10 Voogsgeerd, tuomio 15.12.2011 ja C-64/12 Boedeker, tuomio 12.9.2013. Mainituissa ratkaisuissa ei ollut käsitelty lippuvaltioperiaatteen merkitystä lainvalintakriteerinä aluksessa tehtävässä työssä, koska Euroopan unionin tuomioistuimelta ei ollut pyydetty ennakkoratkaisua siitä. Unionin tuomioistuin ei ole voinut oma-aloitteisesti ottaa kantaa lippuvaltioperiaatteen merkitykseen.

Sovellettaessa Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohtaa meriliikenteessä liikennöivissä aluksissa tehtäviin töihin oli työsuhteisiin sovellettava aluksen lippuvaltion lakia, ellei muusta ollut sovittu. Tässä asiassa työtä oli tehty ainoastaan aluksilla, minkä vuoksi lippuvaltion lakia olisi sovellettava, ellei lakiviittausta olisi.

Vaikka Rooman yleissopimuksen perusteella päädyttäisiin lopputulokseen, jonka mukaan merimiesten työsopimuksiin sovellettaisiin Saksan lakia, Superfast EPTA/OKTO/ENNEA:n ja merimiesliittojen väliseen työehtosopimukseen tämä ei soveltunut. Työehtosopimuksessa oli nimenomaisesti sovittu, että työsuhteeseen sovellettiin Suomen lakia paitsi niiltä osin kuin lippuvaltion lain pakottavat säännökset olivat vastapuolille edullisempia. Mainittu työehtosopimuksen määräys oli normihierarkiassa ylempänä kuin työsopimus, joten lainvalintaratkaisu oli joka tapauksessa tehtävä työehtosopimuksen määräyksien mukaisesti.

Rooman yleissopimuksen 7 artikla ei soveltunut asiaan, koska se rikkoisi olennaisesti merioikeusyleissopimuksen 91 ja 94 artiklaa. Mainitun artiklan soveltaminen oli harkinnanvaraista eivätkä sen soveltamisen edellytykset täyttyneet. Lisäksi Saksa oli tehnyt varauman 7 artiklan soveltamisesta.

Vastaus

A myötäpuolineen on vaatinut, että Superfast EPTA/OKTO/ENNEA Maritime Co:n, Superfast Ferries S.A:n ja Baltic SF VII/VIII/IX Ltd:n yhteinen valitus hylätään ja että yhtiöt velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen.

Käräjäoikeuden päätös oli oikea. Asiassa oli ensisijaisesti sovellettava Rooman yleissopimusta. Kanteisiin oli siten sovellettava Suomen lakia paitsi niiltä osin kuin Saksan lain pakottavat säännökset antoivat vastapuolina oleville merimiehille Suomen lakia paremman suojan.

Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohta sisälsi kaksi vaihtoehtoista soveltamisperustetta: a alakohdan työntekopaikan sekä b alakohdan työhönottopaikan valtion lain. Alakohta a oli ensisijainen alakohtaan b nähden. Artiklan 2 kohdan viimeistä kappaletta sovellettiin silloin, kun kokonaisuutena ilmeni, että työsopimus liittyi läheisemmin johonkin toiseen kuin a tai b alakohdan mukaan määräytyvään valtioon.

Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu valtio, jossa työntekijä tavallisesti työskenteli sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi oli Saksa, koska työ oli tehty Saksasta käsin. Tätä tukivat Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneessa ratkaisukäytännössään muotoilemat tulkintakriteerit asioissa C-29/10 Koelzsch, C-384/10 Voogsgeerd ja C-64/12 Boedeker sekä työntekijän suojelun periaate.

Saksa oli myös Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu valtio, jossa merimiehet oli otettu työhön.

Kokonaisuutena arvioiden merimiesten työsopimuksella oli joka tapauksessa läheisin liityntä Saksaan Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan viimeisessä kappaleessa tarkoitetulla tavalla.

Rooman yleissopimus oli pakottavaa oikeutta. Osapuolet eivät voineet sopia työehtosopimuksessa sellaisesta, mikä oli ristiriidassa yleissopimuksen lainvalintasääntöjen kanssa. Yhtiöiden väite siitä, että Rooman yleissopimuksen lainvalintasäännökset eivät koskeneet myös työehtosopimusta oli joka tapauksessa merkityksetön, sillä merimiesten vaatimukset perustuivat työsopimuksen perusteettomaan irtisanomiseen eivätkä työehtosopimukseen.

Merioikeusyleissopimus ei ollut lainvalintaa koskeva sopimus. Yleissopimuksen 91 tai 94 tai muussakaan artiklassa ei ollut määräyksiä sovellettavasta laista. Merioikeusyleissopimuksen 94 artiklassa määrätyn lippuvaltioperiaatteen mukaan valtion tuli harjoittaa sisäisen lainsäädäntönsä mukaista lainkäyttövaltaa aluksen miehistöön nähden. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että merimiehen ja hänen työnantajansa väliseen työsopimukseen sovellettaisiin lippuvaltion lakia tai että lippuvaltioperiaate määrittäisi työntekopaikan.

Euroopan unionin tuomioistuin oli todennut asiassa C-308/06 Intertanko, tuomio (suuri jaosto) 3.6.2008, että merioikeusyleissopimusta ei myöskään ollut tarkoitettu sovellettavaksi suoraan yksityisten välisissä suhteissa.

Lisäksi oli otettava huomioon, että Euroopan unionin tuomioistuin ei ollut antanut lippuvaltioperiaatteelle mitään merkitystä Voogsgeerd-ratkaisussaan, vaikka asia oli koskenut nimenomaan merimiehen työsopimukseen sovellettavan lain valintaa. Euroopan unionin tuomioistuin ei ollut sidoksissa sille esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen, vaan sen tehtävä on tutkia kaikki asiassa merkitykselliset unionin oikeuden osatekijät, jotka kaipaavat tulkintaa.

Joka tapauksessa lippuvaltioperiaate ei ollut ehdoton, vaan sitä voitiin soveltaa joustavana periaatteena muiden periaatteiden, kuten työntekijöiden suojelun rinnalla. Tässä asiassa aluksen lippu oli vain työnantajan, mutta ei työsopimuksen liityntä Kreikkaan.

Rooman yleissopimuksen 7 artiklan mukaan asiassa oli sovellettava Saksan työlainsäädäntöä siinäkin tapauksessa, että merityösopimuksella ei olisi Rooman yleissopimuksen 6 artiklassa tarkoitettua läheisintä liityntää Saksaan. Työntekijän asemaa ja suojaa työsopimuksen irtisanomistilanteissa koskeva lainsäädäntö oli Saksassa pakottavaa oikeutta, joka oli Rooman yleissopimuksen 7 artiklassa tarkoitetulla tavalla otettava huomioon asiaa ratkaistaessa.

Todistelu

Asianosaiset ovat vedonneet käräjäoikeuden päätöksestä ilmeneviin kirjallisiin todisteisiin. Superfast Ferries S.A, Superfast EPTA/OKTO/ENNEA ja Baltic SF VII-IX ovat lisäksi vedonneet 16.2.2015 toimittamansa lisälausuman liitteinä oleviin Kelan merimiehen sosiaaliturva- ja sairausvakuutusohjeisiin, Euroopan unionin virallisten verkkosivujen tulosteeseen ennakkoratkaisupyyntöä koskevasta selosteesta, ITF Flags of Convenience (FOC) sekä ITF Current Registries listed as FOCs.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelusta

1. Merimiesten työsopimukseen otetun ehdon mukaan työsopimusta tai sen tulkintaa koskevassa riidassa sovelletaan Suomen lakia edellyttäen, että sen säännökset eivät ole ristiriidassa aluksen lippuvaltion lain pakottavien säännösten kanssa niin, että aina kunnioitetaan työntekijälle edullisemman lain periaatetta merimiehen työsuhteen taloudellisia etuja koskevissa kysymyksissä. Alukset oli rekisteröity Kreikassa, joka on siten ollut myös niiden lippuvaltio.

2. Merimiesten mukaan heidän työsopimuksiinsa olisi Rooman yleissopimuksen 6 artiklan perusteella sovellettava lakiviittauksen puuttuessa Saksan lakia (Rooman yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, avattu allekirjoitettavaksi Roomassa 19.6.1980). Näin ollen tätä lakia on sovellettava tässä työsopimuksen irtisanomista koskevassa riidassa siltä osin kuin sen pakottavat säännökset antavat työntekijöille paremman suojan kuin Suomen laki.

3. Yhtiöt ovat puolestaan katsoneet ensinnäkin, että Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1982 merioikeusyleissopimus menee myös Euroopan unionia sitovana Rooman yleissopimuksen edelle ja että merioikeusyleissopimuksen 94 artiklan mukaan työsopimusta koskevissa kysymyksissä sovelletaan lippuvaltion lakia, jolleivät merityösopimuksen osapuolet ole toisin sopineet. Tässä tapauksessa vastaajat ovat nimenomaisesti sopineet, että Kreikan lain pakottavia säännöksiä on sovellettava siltä osin kuin ne ovat työntekijän kannalta edullisempia kuin Suomen lain säännökset. Näin ollen Saksan laki ei voi tulla merioikeusyleissopimuksen ja työsopimuksen osapuolten tekemän lakiviittauksen vuoksi miltään osin sovellettavaksi tässä riidassa.

4. Vaikka merioikeusyleissopimus ei syrjäyttäisikään Rooman yleissopimusta, vakiintuneen kansainvälisoikeudellisen periaatteen mukaan merimiesten katsotaan merillä ollessaan työskentelevän siinä valtiossa, jonka lipun alla alus on. Näin ollen Rooman yleissopimuksen 6 artiklan liittymäsääntöjenkin mukaan on päädyttävä siihen, että lakiviittauksen puuttuessa työsopimukseen olisi sovellettava lippuvaltion lakia. Kreikan lakia on siis sovellettava siltä osin kuin sen pakottavat säännökset antavat merimiehille paremman suojan kuin Suomen laki.

5. Kolmanneksi yhtiöt ovat väittäneet, että joka tapauksessa Rooman yleissopimusta ei sovelleta työehtosopimukseen, jota asiassa on ylemmän tason normina sovellettava. Asianosaisia sitovassa työehtosopimuksessa olevan lakiviittauksen perusteella työehtosopimukseen sovelletaan Suomen lakia, jollei lippuvaltion eli Kreikan lain pakottavista säännöksistä muuta johdu. Tälläkään perusteella ei voida siis päätyä Saksan lakiin.

6. Hovioikeus yhteenvetona toteaa, että tässä asian käsittelyn vaiheessa on ratkaistava se, sovelletaanko asiassa Rooman yleissopimusta ja olisiko sen 6 artiklan perusteella työsopimukseen sovellettava lakiviittauksen puuttuessa Saksan lakia. Merimiehet ovat selittäneet, että heidän kanteensa eivät miltään osin perustu Kreikan lakiin. Näitä kysymyksiä ratkaistaessa ainakaan asian tässä vaiheessa ei tarvitse ottaa kantaa Saksan lain aineelliseen sisältöön.

Rooman yleissopimus

7. Rooman yleissopimus tuli kansainvälisesti voimaan vuonna 1991 ja Suomi liityttyään Euroopan yhteisöön tuli sopimuksen osapuoleksi vuonna 1999 (HE 103/1998 vp). Yleissopimuksella vahvistetaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevat yhdenmukaiset säännökset Euroopan unionissa. Yleissopimusta sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkiin sopimusvelvoitteisiin, kun niillä on liittymäkohta useampaan kuin yhteen valtioon. Eräät sopimusvelvoitteet on suljettu pois yleissopimuksen soveltamisalasta. Yleissopimus ilmentää sopimusvapauden periaatetta. Sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, josta asianosaiset ovat sopineet. Kuluttajansuoja- ja työsopimusasioissa lakiviittauksella on kuitenkin rajoitettu vaikutus (yleissopimuksen 5 ja 6 artikla). Yleissopimuksessa on liittymäsäännöt niiden tilanteiden varalta, joissa sovellettavasta laista ei ole sovittu. Työsopimuksia koskevat liittymäsäännöt sisältyvät yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohtaan.

8. Rooman yleissopimus on toissijainen suhteessa muihin yleissopimuksiin ja yhteisön oikeuteen (20 ja 21 artikla). Yleissopimus ei estä sellaisten erityisaloja koskevien lainvalintasääntöjen soveltamista, jotka on otettu tai otetaan Euroopan yhteisöjen toimielimien säädöksiin tai niiden täytäntöön panemiseksi yhdenmukaistettuun kansalliseen lainsäädäntöön. Yleissopimus ei myöskään estä sellaisten kansainvälisten sopimusten soveltamista, joiden osapuoleksi sopimusvaltio on liittynyt tai liittyy.

9. Rooman yleissopimus on sittemmin korvattu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 593/2008 sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista. Asetusta sovelletaan sopimuksiin, jotka on tehty 17.12.2009 tai sen jälkeen (28 artikla).

10. Rooman yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, josta osapuolet ovat sopineet (lakiviittaus). Myös työsuhteessa osapuolet voivat sopia siihen sovellettavasta laista. Työsopimussuhteisiin sovellettavaa lakia koskevassa 6 artiklassa on kuitenkin työntekijää suojaava määräys. Artiklan 1 kohdassa näet määrätään, että työsopimukseen otettu lakiviittaus ei saa johtaa siihen, että työntekijä menettäisi sen lain pakottavin säännöksin hänelle annetun suojan, jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin 6 artiklan 2 kohdan nojalla. Artiklan 2 kohdan mukaan lakiviittauksen puuttuessa sovelletaan sen valtion lakia, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee (a alakohta), tai - jos ei voida määrittää valtiota, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee - sen toimipaikan sijaintivaltion lakia, joka on ottanut työntekijän työhön (b alakohta), jollei kaikista olosuhteista ilmene, että työsopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen valtioon, jolloin sovelletaan kyseisen toisen valtion lakia. Euroopan unionin tuomioistuin on antanut eräitä jäljempänä käsiteltäviä ennakkoratkaisuja työsuhteisiin sovellettavasta laista.

Merioikeusyleissopimus

11. Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1982 merioikeusyleissopimuksen pääasiallisena tavoitteena on kodifioida, täsmentää ja kehittää yleisen kansainvälisen oikeuden sääntöjä, jotka liittyvät kansainvälisen yhteisön rauhanomaiseen yhteistyöhön merialueiden tutkimisessa, käytössä ja hyödyntämisessä. Yleissopimuksen johdanto-osan mukaan sopimuspuolet ovat pyrkineet tässä tarkoituksessa perustamaan yleissopimuksella sellaisen meriä koskevan oikeusjärjestyksen helpottamaan kansainvälistä merenkulkua, jossa otetaan huomioon koko ihmiskunnan edut ja tarpeet sekä varsinkin kehitysmaiden erityistarpeet ja jolla vahvistetaan rauhaa, turvallisuutta, yhteistyötä ja ystävällisiä suhteita kaikkien kansojen välillä. Tässä tarkoituksessa yleissopimuksessa vahvistetaan aluemeren (2 - 33 artikla), kansainväliseen merenkulkuun käytettävien salmien (34 - 45 artikla), saaristovesien (46 - 54 artikla), talousalueen (55 - 75 artikla), mannerjalustan (76 - 85 artikla) ja aavan meren (86 - 120 artikla) oikeudellinen asema.

12. Merioikeusyleissopimuksen aavaa merta koskevassa VII osassa on määrätty alusten kansallisuudesta (91 artikla) ja lippuvaltion velvollisuuksista (94 artikla). Yleissopimuksen 91 artiklan mukaan jokaisen valtion tulee määrätä ne ehdot, joilla alukset saavat sen kansallisuuden, joilla ne rekisteröidään sen alueella ja joilla niillä on oikeus käyttää sen lippua. Aluksilla on sen valtion kansallisuus, jonka lippua niillä on oikeus käyttää. Valtion ja aluksen välillä tulee olla todellinen yhteys.

13. Yleissopimuksen 94 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisen valtion tulee tehokkaasti käyttää lainkäyttö- ja valvontavaltaansa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa kysymyksissä sellaisiin aluksiin nähden, jotka käyttävät sen lippua. Tämän osalta yleissopimuksen 94 artiklan 2 kappaleen b alakohdassa on täsmennetty, että jokaisen valtion tulee erityisesti harjoittaa sisäisen lainsäädäntönsä mukaista lainkäyttövaltaa jokaiseen sen lippua käyttävään alukseen, sen päällikköön, muuhun päällystöön ja miehistöön nähden alusta koskevissa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa asioissa.

Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö

14. Euroopan unionin tuomioistuin on asiassa C-29/10 Koelzsch, tuomio 15.3.2011, ottanut kantaa siihen, miten Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on sovellettava kansainvälisiä kuljetuksia suorittavaan autonkuljettajaan eli missä valtiossa työntekijän on katsottava "tavallisesti työskentelevän". Tuomioistuimen ratkaisun mukaan mainittua alakohtaa on tulkittava siten, että jos työntekijä harjoittaa toimintaansa useammassa kuin yhdessä sopimusvaltiossa, se valtio, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi, on se valtio, jossa tai josta käsin työntekijä täyttää olennaisen osan hänellä työnantajaansa nähden olevista velvoitteistaan, kun otetaan huomioon kaikki työntekijän toiminnalle olennaiset seikat. Tuomioistuin korosti työntekijän riittävän suojelun tavoitetta, minkä vuoksi määräys on ymmärrettävä siten, että sillä taataan työnantajan kotipaikan lain sijasta pikemminkin sen valtion lain soveltaminen, jossa työntekijä harjoittaa ammattitoimintaansa. Työntekijä toimii viimeksi mainitun valtion "taloudellisissa ja sosiaalisissa puitteissa", ja työntekoon vaikuttaa nimenomaan tämän valtion ammatillinen ja poliittinen toimintaympäristö (kohdat 42 ja 50).

15. Tuomioistuimen mukaan työntekijöiden suojelun tavoite huomioon ottaen yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa määrättyä kriteeriä, joka koskee valtiota, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee, on tulkittava laajasti, kun taas b alakohdassa määrättyä kriteeriä, joka koskee sen valtion sen toimipaikan sijaintipaikkakuntaa, joka on ottanut työntekijän työhön, on sovellettava, jos asiaa käsittelevä tuomioistuin ei kykene selvittämään, missä valtiossa työtä tavallisesti tehdään (kohta 43).

16. Euroopan unionin tuomioistuimen mukaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä "työnteolle ominaisina seikkoina" erityisesti, missä valtiossa sijaitsee se paikkakunta, jolta käsin työntekijä suorittaa kuljetustehtävänsä, saa ohjeita tehtäviään varten ja organisoi työnsä, sekä se paikkakunta, jossa työntekovälineet sijaitsevat. Lisäksi on selvitettävä se paikkakunta, jolla kuljetukset pääasiassa suoritetaan, jolla lasti puretaan, sekä se jolle työntekijä palaa tehtäviensä jälkeen (kohta 49).

17. Asiassa C-384/10 Voogsgeerd, tuomio 15.12.2011, pääasiaa käsittelevä tuomioistuin tiedusteli, onko senkaltaisilla seikoilla kuin tosiasiallisella työnteon paikalla, paikalla jossa työntekijän on ilmoittauduttava ja jossa hän saa tarvittavat ohjeet työnsä tekemiseen, sekä työnantajan tosiasiallisella toimipaikalla merkitystä Rooman yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun työsopimukseen sovellettavan lain määrittämisessä. Asian kantaja oli työskennellyt konemestarina kahdella aluksella, joiden liikennöintialue oli Pohjanmerellä. Työsopimuksessa oli lakiviittaus Luxemburgin lakiin. Kantaja, joka vaati Belgian lain mukaista vahingonkorvausta työsuhteen päättämisen vuoksi, katsoi, että lakiviittauksesta huolimatta asiassa oli sovellettava Belgian lain pakottavia säännöksiä.

18. Euroopan unionin tuomioistuin viitaten ratkaisuunsa asiassa C-29/10 Koelzsch totesi, että 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan kriteeriä ("valtio, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee") voidaan soveltaa tilanteessa, jossa työntekijä harjoittaa toimintaansa useammassa kuin yhdessä sopimusvaltiossa, mikäli asiaa käsittelevä tuomioistuin kykenee määrittämään sen valtion, johon työllä on merkittävä liittymä. Tuomioistuimen mukaan otettaessa huomioon työnteon luonne merenkulun kaltaisella alalla asiaa käsittelevän tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki työntekijän toimintaa luonnehtivat seikat ja erityisesti selvitettävä, missä valtiossa sijaitsee se paikkakunta, jolta käsin työntekijä suorittaa kuljetustehtävänsä, saa ohjeita tehtäviään varten ja organisoi työnsä sekä paikkakunta, jolla työntekovälineet sijaitsevat. Tuomioistuin antoi myös ohjeen siitä, missä tapauksissa näiden seikkojen perusteella asiaa käsittelevä tuomioistuin voi katsoa tilanteen kuuluvan 6 artiklan 2 artiklan a alakohdan soveltamisalaan: "Jos näistä toteamuksista ilmenee, että paikkakunta, jolta käsin työntekijä suorittaa kuljetustehtävänsä ja saa myös ohjeita tehtäviään varten, on aina sama, tätä paikkakuntaa on pidettävä 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuna paikkana, jossa hän tavallisesti työskentelee" (kohdat 36, 38 ja 39).

19. Euroopan unionin tuomioistuin on asiassa C-64/12 Boedeker, tuomio 12.9.2013, todennut, että yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että silloinkin, kun työntekijä työskentelee työsopimuksen perusteella tavallisesti, pitkäaikaisesti ja yhtäjaksoisesti samassa valtiossa, kansallinen tuomioistuin voi kyseisen määräyksen loppuosan perusteella jättää soveltamatta kyseisen valtion lakia, jos kaikista olosuhteista ilmenee, että kyseinen sopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen valtioon (kohta 42).

Rooman yleissopimuksen ja merioikeusyleissopimukseen välinen suhde

20. Hovioikeudessa yhtiöt ovat edelleen vedonneet lippuvaltion lakiin. Yhtiöt ovat katsoneet ensinnäkin, että merioikeusyleissopimuksen 91 ja 94 artiklaa on merimiehiä koskevina erityissäännöksinä sovellettava Rooman yleissopimuksen määräysten sijasta. Joka tapauksessa Rooman yleissopimustakin sovellettaessa työ on kansainvälisessä merioikeudessa vakiintuneen lippuvaltioperiaatteen mukaan katsottava tehdyksi siinä valtiossa, jonka lipun alla alukset ovat kulkeneet. Euroopan unionin tuomioistuimen Voogsgeerd-ratkaisulle ei voida antaa merkitystä, koska kyseisessä asiassa ei missään vaiheessa ole vedottu lippuvaltion lakiin eikä Euroopan unionin tuomioistuin ole siten edes voinut ottaa siihen kantaa ennakkoratkaisussaan. Alukset, joissa asian kantaja oli työskennellyt konemestarina, eivät ilmeisesti ole edes liikkuneet kansainvälisillä vesillä.

21. Merioikeusyleissopimus ja Rooman yleissopimus ovat kansainvälisiä yleissopimuksia, joiden keskinäistä suhdetta on arvioitava kansainvälisen oikeuden perusteella. Euroopan unioni on liittynyt merioikeusyleissopimukseen, joka sitoo siten unionia (sopimus Euroopan unionin toiminnasta 216 artikla 2 kohta). Rooman yleissopimukseen ovat osallisia Euroopan unionin jäsenvaltiot. Tämä yleissopimus ei välittömästi perustu Euroopan yhteisön perustamissopimukseen, mutta se kuuluu olennaisesti yhteisön oikeusjärjestykseen, mitä osoittaa sekin, että asia on sittemmin säännelty unionin lainsäädännöllä. Rooman yleissopimuksen 21 artiklan mukaan yleissopimus ei estä sellaisten kansainvälisten yleissopimusten soveltamista, joihin yhteisö on liittynyt tai liittyy.

22. Yhtiöiden vetoamat merioikeusyleissopimukseen 91 ja 94 artiklaan sisältyvät yleissopimuksen VII osan I osastoon, jossa on yleiset määräykset aavan meren käytöstä sekä valtioiden oikeuksista ja velvollisuuksista aavalla merellä. Yleissopimuksen 91 artikla koskee alusten kansallisuutta, ja sen 1 kappaleessa ilmaistaan se yleinen periaate, että aluksilla on sen valtion kansalaisuus, jonka lippua sillä on oikeus kantaa. Yleissopimuksen 94 artikla puolestaan koskee lippuvaltion velvollisuuksia. Artiklan 1 kappaleessa ilmaistun yleisen säännön mukaan "jokaisen valtion tulee käyttää tehokkaasti lainkäyttö- ja valvontavaltaansa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa kysymyksissä sellaisiin aluksiin nähden, jotka käyttävät sen lippua". Saman artiklan 2 kappaleessa vielä määritellään, mitä tämä velvollisuus valtiolta erityisesti edellyttää. Kyseisen kappaleen a alakohdan mukaan valtion tulee erityisesti harjoittaa sisäisen lainsäädäntönsä mukaisesti lainkäyttövaltaa jokaiseen sen lippua käyttävään alukseen, sen päällikköön, muuhun päällystöön ja miehistöön nähden alusta koskevissa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa asioissa. Erityisesti sen perusteella, että lippuvaltion on käytettävä lainkäyttövaltaansa miehistöön nähden sosiaalisissa asioissa, yhtiöt ovat katsoneet, että lippuvaltion lain perusteella määräytyy myös merimiesten työsopimuksiin sovellettava laki lakiviittauksen puuttuessa.

23. Merioikeusyleissopimuksen aavaa merta koskevat määräykset sääntelevät siten ensisijaisesti valtioiden, mukaan lukien lippuvaltion, oikeuksia ja velvollisuuksia aavalla merellä. Yleissopimuksen tarkoituksesta, soveltamisalasta ja asiasisällöstä ei ole pääteltävissä, että yleissopimuksen 94 artiklan valtiolle asettamat velvoitteet sisältäisivät työsopimuksen osapuolia välittömästi velvoittavia kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöjä. Euroopan unionin tuomioistuimen eräistä kannanotoista asiassa C-308/06 Intertanko, tuomio (suuri jaosto) 3.6.2008, jossa kysymys oli muun muassa merioikeusyleissopimuksen suhteesta unionin sekundäärioikeuteen, on pääteltävissä, että merioikeusyleissopimukseen ei voida vedota yksityisten välisissä suhteissa, ainakaan asiassa, josta on säädetty unionin lainsäädännöllä. Tuomioistuin katsoi lisäksi, että se voi arvioida kansainvälisen sopimuksen perusteella unionin lainsäädännön pätevyyttä vain, jos kansainvälisen sopimuksen määräykset ovat sisältönsä puolesta ehdottomia ja riittävän täsmällisiä (kohta 45). Edellä selostettuja merioikeusyleissopimuksen määräyksiä ei voida ymmärtää täsmällisiksi lainvalintasäännöiksi. Vaikka nyt kysymys ei ole merioikeusyleissopimuksen suhteesta unionin lainsäädäntöön vaan toiseen kansainväliseen yleissopimukseen, tukee tämäkin kannanotto sitä, että merioikeusyleissopimuksen määräyksiä ei voida välittömästi soveltaa lainvalintasääntöinä.

24. Tässä yhteydessä on syytä myös erikseen korostaa sitä, että merenkulun kaltaista alaa koskevassa asiassa C-384/10 Voogsgeerd unionin tuomioistuin ei lainkaan ottanut esille merioikeusyleissopimuksen 91 ja 94 artiklan määräyksiä.

25. Hovioikeus toteaa tässä yhteydessä myös, että merimiehet ovat hovioikeudessa, tosin vasta pääkäsittelyn loppulausunnoissa, väittäneet, että yhtiöt eivät tässä asiassa voi edes vedota merioikeusyleissopimuksen 94 artiklaan, koska yleissopimuksen 86 artiklan perusteella edellytykset aavaa merta koskevan yleissopimuksen VII osaston määräysten soveltamiselle eivät täyty, sillä alukset eivät olleet Itämeren kapeuden ja maantieteellisen muodon vuoksi liikennöineet aavalla merellä. Yhtiöt eivät ole tätä suoranaisesti kiistäneet. Ne ovat kuitenkin todenneet, että Itämeren läpi kulkee kansainvälisiä merireittejä ja että lippuvaltion lakia on joka tapauksessa yleisenä periaatteena sovellettava kansainväliseen meriliikenteeseen merioikeusyleissopimuksen VII osaston soveltamisalan rajauksista riippumatta. Hovioikeus on jo edellä katsonut, että merioikeusyleissopimuksen 94 artiklaa ei voida välittömästi soveltaa lainvalintasääntönä. Tähän nähden hovioikeuden ei ole tarpeen erikseen ottaa kantaa merimiesten väitteeseen siitä, että yleissopimuksen VII osaston määräyksiä ei voida asiassa soveltaa.

Lippuvaltioperiaatteen merkityksestä yleensä

26. Asiassa on kysymys myös siitä, onko lippuvaltioperiaate joka tapauksessa voimassa pitkäaikaisen ja vakiintuneen kansainvälisen oikeuden nojalla. Kysymys voi myös olla lippuvaltioperiaatteen soveltamisesta rinnan Rooman yleissopimuksen lainvalintamääräysten kanssa. Tämä voi tarkoittaa erityisesti sitä, että kun liittymäperusteena merkitystä on sillä, missä valtiossa työ on tehty, lippuvaltioperiaatteen mukaisesti aluksella työ katsotaan tehdyksi siinä valtiossa, jonka lippua alus kantaa.

27. Oikeuskirjallisuuden perusteella näyttää siltä, että lippuvaltion lakia on laajalti sovellettu merimiesten kansainvälisiin työsuhteisiin, vaikka tässä on myös maittaisia erojakin. Periaate on saanut myös laajalti tukea kansainvälisessä oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa (ks. esim. International Maritime Labour Law, Laura Carballo Piñeiro, Springer 2015, s. 191-192). Esimerkiksi saksalaisessa oikeuskirjallisuudessa todettiin ainakin vielä vuonna 2010 vallitsevaksi oikeusperiaatteeksi, että aavalla merellä merimiesten työsopimusten lainvalintakysymykset määräytyvät lähtökohtaisesti lippuvaltion lain mukaan (Rome Regulations - Commentary on the European Rules of the Conflict of Laws, Gralf-Peter Calliess (toim.) Kluwer 2011, s. 188-189).

28. Lippuvaltion lain noudattamisen etuna on ennakoitavuus samoin kuin mahdollisuus soveltaa samaa lakia kaikkiin samalla aluksella työskenteleviin. Epäkohtana taas on pidetty sitä, että alus voidaan erityisesti kustannussyistä rekisteröidä myös sellaiseen valtioon, jossa työntekijän suojelun taso on matala ja että tämä mahdollistaa niin sanotun sosiaaliseen dumppauksen. Kansainvälisesti tähän usein mukavuuslipuksi kutsuttuun ilmiöön on pitkään pyritty löytämään ratkaisukeinoja.

29. Lippuvaltioperiaate esiintyy myös Euroopan unionin lainsäädännössä. Niinpä Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3577/92 palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen jäsenvaltiossa (meriliikenteen kabotaasi) 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kaikista mannerkabotaasia ja risteilyliikennettä harjoittavien alusten miehistöön liittyvistä kysymyksistä vastaa lippuvaltio eli se valtio, jossa alus on rekisteröity, jollei alus ole tiettyä kokoluokkaa pienempi. Euroopan parlamentin ja neuvoston sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta (EY) N:o 883/2004 annetun asetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltion lipun alla merellä purjehtivassa aluksessa yleensä tapahtuvaa palkkatyötä pidetään etuuksien yhteensovittamista koskevia säännöksiä sovellettaessa kyseisessä jäsenvaltiossa harjoitettavana toimintana. Todettakoon myös, että komission ehdotuksessa (Kom/2003/0427 lopull.) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sopimuksen ulkoisiin velvoitteisiin sovellettavasta laista ("Rooma II") ehdotettiin säännöstä, jonka mukaan valtion alueeseen rinnastettiin aavalla merellä oleva alus, joka on rekisteröity kyseisessä valtiossa tai sen nimissä tai jolla on kyseisen valtion antama tai sen nimissä annettu rekisteröintitodistus tai muu vastaava asiakirja tai joka tällaisen rekisteröinnin tai rekisteröintitodistuksen tai muun vastaavan asiakirjan puuttuessa kuuluu kyseisen jäsenvaltion kansalaiselle (18 artikla b kohta). Tällaista säännöstä ei kuitenkaan hyväksyttyyn asetukseen sisälly. Kaiken kaikkiaan näistä Euroopan unionin säädöksistä tai ehdotuksista ei voi hovioikeuden käsityksen mukaan tehdä suuntaan tai toiseen laajempia päätelmiä lippuvaltioperiaatteen merkityksestä Euroopan unionin lainvalintasääntelyssä.

Asian arviointia ja johtopäätökset

30. Asiassa C-29/10 Koelzsch, joka koski kansainvälistä maantieliikennekuljetuksia suorittavaa työntekijää, Euroopan unionin tuomioistuin katsoi, että se valtio, jossa työntekijä tavallisesti työskentelee sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi, on se valtio, jossa tai josta käsin työntekijä täyttää olennaisen osan hänellä työnantajaansa nähden olevista velvoitteistaan, kun otetaan huomioon kaikki työntekijän toiminnalle olennaiset seikat. Asiassa C-384/10 Voogsgeerd, joka koski merenkulkualaa, tuomioistuin vastaavasti katsoi, että pääasiaa käsittelevän tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki työntekijän toimintaa luonnehtivat seikat. Jos unionin tuomioistuimen mainitsemat seikat sijaitsevat samassa maassa, voidaan tuomioistuimen mukaan katsoa, että sitä voidaan pitää yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuna paikkana.

31. Merimiehet ovat esittäneet, mitä liittymiä käsiteltävällä tapauksella on Saksaan. Yhtiöt eivät ole kiistäneet näitä liittymiä. Arvioitaessa sitä paikkaa, missä merimiehet ovat tavallisesti työskennelleet, merkitystä on näiden esitettyjen liittymien perusteella erityisesti sillä, että merimiesten työvuorot aloitettiin Saksassa ja päätettiin Saksaan. Jos työvuoro päättyi jossakin muualla kuin Saksassa, merimiehille järjestettiin ilmainen kuljetus Saksaan. Myös alusten hallinnollinen johto oli Saksassa ja alusten henkilöresurssit koordinoitiin siellä. Näiden seikkojen perusteella voidaan katsoa, että merimiehet suorittivat kuljetustehtävänsä Saksasta käsin ja hallinnollisen johdon sijaintipaikan takia saivat ohjeensakin Saksasta. Kun kysymyksessä on ollut aina sama paikkakunta, on Euroopan unionin tuomioistuimen edellä selostetun ratkaisukäytännön perusteella syytä katsoa, että tilanne kuuluu Rooman yleissopimukseen 6 artiklan 2 kohdan a alakohdan soveltamisalan piiriin. Muutenkin voidaan merimiesten esittämien liittymien perusteella katsoa, että merimiehet täyttivät olennaisen osan velvoitteistaan työnantajaansa kohtaan Saksassa, kun otetaan huomioon kaikki työntekijän toimintaa luonnehtivat seikat.

32. Merimiehet ovat allekirjoittaneet työsopimuksensa Superfast-yhtiöiden Saksassa sijainneessa toimistossa. Siten jos 6 artiklan 2 kohdan a alakohtaa ei jostakin syystä voitaisi soveltaa, tulisi b alakohta sovellettavaksi sillä perusteella, että se toimipaikka, joka on ottanut merimiehet työhön, sijaitsee Saksassa.

33. Merimiehet ovat esittäneet lisäksi liittymiä, jotka osoittavat heidän työsopimuksensa liittyvän muutenkin läheisesti juuri Saksaan. He asuivat ja elivät Saksassa, ja yhtä lukuun ottamatta olivat Saksan kansalaisia, palkat maksettiin saksalaisille pankkitileille, ja työnantaja oli järjestänyt terveydenhuoltopalvelut Saksassa. Merimiehet olivat lisäksi Saksan lainsäädännön tasoa vastaavan sosiaaliturvan ja eläkejärjestelmän piirissä. Näiden seikkojen perusteella myös 2 kohdan viimeisen alakohdan mukainen kokonaisarviointi viittaa läheisesti Saksaan.

34. Yhtiöiden kiistäminen perustuu aiemmin esitetyin tavoin siihen, että alukset oli rekisteröity Kreikkaan, ja alukset ovat purjehtineet Kreikan lipun alla. Tämän lisäksi Superfast Ferries S.A:lla ja alusyhtiöillä on ollut kotipaikka Kreikassa. Euroopan unionin tuomioistuin ei kuitenkaan ole antanut merkitystä näille seikoille.

35. Arvioitaessa asiaa Euroopan unionin edellä selostetun tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella merimiesten työsopimuksiin olisi siten sovellettava Rooman yleissopimuksen 6 artiklan perusteella lakiviittauksen puuttuessa Saksan lakia, jollei ole syytä sen sijasta soveltaa yhtiöiden vetoamaa lippuvaltion lakia.

36. Kuten edellä on todettu yhtiöiden mukaan kyseinen oikeuskäytäntö ei ole merkityksellinen tässä asiassa. Ensinnäkään maantiekuljetusta (asia C-29/10 Koelzsch) ei voida rinnastaa merenkulun lainvalintakysymyksiin merenkulun erityisluonteen vuoksi, ja toiseksi asiassa C-384/10 Voogsgeerd taas lippuvaltioperiaatteella ei välttämättä ollut edes merkitystä, jos siinä tarkoitetut alukset eivät liikennöineet aavalla merellä. Hovioikeus ei voi näitä väitteitä hyväksyä. Voogsgeerd-tuomiossa todetaan, että alusten liikennöintialue oli Pohjanmerellä, mikä ei siis viittaa pelkästään rannikkoliikenteeseen. Lisäksi tuomioistuin käsittelee työnteon luonnetta erityisesti "merenkulun kaltaisella alalla", mikä sekin viittaa siihen, että kysymystä ei ole käsitelty vain rajattuna rannikkoliikenteeseen. Hovioikeus toteaa lisäksi, että Euroopan unionin tuomioistuin on päätynyt johdonmukaisesti olennaisesti samanlaisiin, työnteon tosiasiallista luonnetta korostaviin ratkaisuperusteisiin kummassakin mainitussa tapauksessa, eikä niistä ole siten pääteltävissä, että työn luonne eroaisi jotenkin annettuihin ennakkoratkaisuihin vaikuttaneella tavalla. Työntekijän suojelun periaatteella on ollut molemmissa ratkaisuissa keskeinen merkitys.

37. Yhtiöt ovat huomauttaneet myös siitä, että asiassa C-384/10 Voogsgeerd ei ennakkoratkaisupyynnössäkään lainkaan viitattu merioikeusyleissopimukseen eikä myöskään lippuvaltioperiaatteeseen eikä Euroopan unionin tuomioistuin ole voinut ottaa niihin siis kantaa. Niin kuin yhtiöt ovat todenneet, merioikeusyleissopimusta tai lippuvaltion lain merkitystä ei ole tuotu esiin eikä sitä tuomiossa käsitellä.

38. Pelkästään se seikka, että asiassa C-384/10 Voogsgeerd ennakkoratkaisupyynnön tehnyt tuomioistuin ei ole viitannut merioikeusyleissopimukseen tai kysymykseen lippuvaltion lain merkityksestä, ei ole kuitenkaan estänyt tuomioistuinta ottamasta niihin kantaa. Niin kuin tuomioistuin on itse todennut, sen tehtävänä on etsiä kaikista kansallisen tuomioistuimen toimittamista tiedoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista sellaiset unionin oikeuden osatekijät, jotka kaipaavat tulkintaa, kun otetaan huomioon riidan kohde, jotta se voi esittää kansalliselle tuomioistuimelle sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka voivat olla kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisiä sen arvioidessa tämän säännöksen vaikutuksia (kohta 30).

39. Hovioikeuden käsityksen mukaan edellä mainitut seikat eivät ole myöskään voineet jäädä Euroopan unionin tuomioistuimelta huomaamatta ottaen muun muassa huomioon se, että miehistön työsopimuksia koskevat lainvalintakysymykset ovat olleet myös esillä jo Rooman yleissopimusta valmisteltaessa (Mario Giuliano - Paul Lagarde, selittävä muistio EYVL C 282, 31.10.1980), se merkitys, mikä lippuvaltioperiaatteella on ollut vanhastaan kansainvälisessä meriliikenteessä, miten kansainvälisesti on yritetty ratkaista siihen liittyviä sosiaalisia epäkohtia samoin kuin se, että lippuvaltion laki on sisältynyt lain määräytymisperusteena myös Euroopan unionin omaan lainsäädäntöön. Mitä taas merioikeusyleissopimukseen tulee, tuomioistuin on aiemmin selostetuin tavoin lausunut yleissopimuksen soveltumisesta yksityisten välisiin oikeussuhteisiin (asia C-308/06 Intertanko).

40. Euroopan unionin tuomioistuin ei siis ole ilmeisen tietoisesti antanut liittymäperusteena merkitystä sille, missä valtiossa alus on rekisteröity, vaan on korostanut työntekijän suojelun merkitystä, pitänyt ensisijaisena sitä paikkaa, missä tai mistä käsin työntekijä pääasiallisesti harjoittaa ammatillista toimintaansa, koska nimenomaan tässä valtiossa säädettyjen työntekoa koskevien suojelusääntöjen noudattaminen on mahdollisuuksien mukaan taattava.

41. Kaiken kaikkiaan hovioikeuden mielestä ei ole ilmennyt perustetta sille, miksi edellä selostettua Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä ei tulisi ottaa huomioon tässä asiassa. Siksi hovioikeus katsoo, että kanteissa tarkoitettuihin merimiesten työsopimuksiin olisi lakiviittauksen puuttuessa sovellettava Saksan lakia.

42. Asiassa on vielä kysymys siitä, mikä merkitys Superfast Ferries S.A:n sekä Saksan ja Suomen merimiesliittojen väliselle työehtosopimuksen lainvalintaa koskevalle määräykselle on annettava. Yhtiöt ovat katsoneet, että työehtosopimuksen määräykset menevät työsopimusten määräysten edelle. Lainvalinta tulisi siten joka tapauksessa tehdä työehtosopimuksen määräysten perusteella. Merimiehet ovat puolestaan katsoneet, että Rooman yleissopimuksen määräykset ovat pakottavaa oikeutta, eikä työehtosopimuksella voi sopia sovellettavasta laista yleissopimuksen määräysten vastaisesti.

43. Hovioikeus toteaa, että Rooman yleissopimuksen 6 artikla koskee työsopimuksia, mutta ei työehtosopimuksia. Työehtosopimuksiin sovellettava laki määräytyy yleissopimuksen 3 ja 4 artiklan yleisten lainvalintasääntöjen mukaan. Se, mikä merkitys lakiviittauksen osoittaman työehtosopimuksen määräyksille on asiassa annettava, tulee arvioitavaksi myöhemmin, vasta Saksan lain pakottavia säännöksiä sovellettaessa.

44. Edellä selostettu Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että asiassa ei ole tarpeen pyytää ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta siten kuin vuoden 1980 yleissopimuksen tulkintaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa koskevan ensimmäisen pöytäkirjan (EYVL L 1998, C 27, s. 47), joka tehtiin 19.12.1988 ja joka tuli voimaan 1.8.2004 on sanotun pyynnön mahdollistanut.

45. Asian näin päättyessä ei ole aihetta lausua Rooman yleissopimuksen 7 artiklan soveltamisesta.

Päätöslauselma

Vaatimus ennakkoratkaisupyynnön tekemisestä Euroopan unionin tuomioistuimelle hylätään.

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan Rooman yleissopimuksen perusteella asiassa työsopimukseen sovellettava laki on lakiviittauksen puuttuessa Saksan laki. Oikeudenkäyntikuluja koskevista vaatimuksista hovioikeus lausuu tuomiossaan.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Mikko Könkkölä, hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko ja hovioikeudenneuvos Åsa Nordlund. Valmistelija viskaali Karri Tolttila. Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.