Itä-Suomen HO 30.10.2014 777

Työsopimuksen päättäminen - Varoitus - Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä - Kuukausipalkan laskeminen - Työttömyyspäivärahan vaikutus - Pääkäsittelypyynnön hylkääminen

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Osuuskauppa A oli purkanut tavaratalon kassamyyjänä toimineen B:n työsopimuksen perusteena epärehellisyys ja toimintaohjeiden vastainen toiminta, koska tämä oli anastanut yhden vesimelonin ja neljäsosan hunajamelonista, jotka oli kirjattu hävikkiin ja olisi pitänyt työnantajan toimintaohjeiden ja käytännön mukaisesti jättää neuvontaan toimitettavaksi jätepuristimeen. B:lle oli noin 2-3 vuotta aikaisemmin annettu kaksi kirjallista varoitusta, joilla ei katsottu olleen sellaista asiallista ja ajallista yhteyttä työsuhteen päättämiseen, että niillä olisi ratkaiseva merkitys päättämisperustetta arvioitaessa. Hovioikeus katsoi, että B:n rikkomusta ei voida kokonaisuutena arvostellen pitää niin vakavana ja olennaisena velvoitteiden ja luottamussuhteen rikkomisena, että työsopimuksen purkamiseen olisi ollut työsopimuslain edellyttämä erittäin painava syy tai edes asiallinen ja painava peruste työsopimuksen irtisanomiseen. Korvausta alentavana seikkana otettiin huomioon B:n itse antama aihe työsuhteen päättämiseen. Korvaukseksi tuomittiin kuuden kuukauden palkkaa vastaava määrä, jota ei kolmen kuukauden palkan suuruista vähimmäiskorvausta vastaavalta osalta pidetty korvauksena työttömyyden takia menetetyistä palkkaeduista. Kysymys myös pääkäsittelypyynnön hylkäämisestä.

PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 12.3.2014

Vaatimukset

B on vaatinut, että Osuuskauppa A velvoitetaan maksamaan hänelle irtisanomisajan palkkana 5.066 euroa, lomakorvauksena irtisanomisajalta 506 euroa ja korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaava määrä á 2.533 euroa eli yhteensä 30.396 euroa viivästyskorkoineen sekä korvaamaan hänelle oikeusavun omavastuuosuus viivästyskorkoineen.

Vastaus

A on vastustanut kannetta ja vaatinut B:n velvoittamista korvaamaan A:n asianosais- ja oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Esitetyn todistelun perusteella on selvitetty, että B oli tiennyt A:n toimintaohjeista ja siitä, miten hävikkituotteiden kanssa menetellään. B:n toiminta videotallenteessa sekä todistajien kertomukset kuulemistilaisuuden kulusta osoittavat, että B:n tarkoituksena oli ollut anastaa kyseiset tuotteet. Todistajat D, E ja F ovat kertoneet, että näin myös B itse oli kuulemistilaisuudessa myöntänyt. Käräjäoikeus on katsonut siten tulleen näytetyksi, että B oli tahallisesti anastanut häneltä löydetyt tuotteet.

B:n anastaminen tuotteiden arvo oli vähäinen. Todistajat D, E ja F ovat kertoneet, että A:lla ei ole eurorajaa sen suhteen mikä on anastetun tavaran arvo, vaan kaupan periaatteena on nollatoleranssi. Käräjäoikeus on katsonut, että B:n tunnustettua anastaneensa työnantajaltaan tuotteita ei voitu kohtuudella vaatia, että työsuhdetta olisi jatkettu. Tämän vuoksi työnantajalla oli ollut työsopimuslain 8 luvun 1 §:n tarkoittama erittäin painava syy purkaa B:n työsopimus heti päättyväksi. Vähäinen merkitys asian lopputulokseen oli myös sillä, että B:n tiedossa olleissa kaupan toimintaohjeissa oli mainittu, että niiden vastainen toiminta voi johtaa työsuhteen purkamiseen.

Käräjäoikeus on hylännyt B:n kanteen ja velvoittanut B:n korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 13.440 eurolla viivästyskorkoineen.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Merja Tuovinen

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 30.10.2014

Valitus

B on toistanut kanteessaan käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset sekä vaatinut, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa ja että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 1.892,73 eurolla viivästyskorkoineen. Toissijaisesti B on vaatinut, että mikäli A:lla katsotaan olleen peruste irtisanoa työsopimus, asianosaiset määrätään pitämään oikeudenkäyntikulunsa asiassa vahinkonaan.

B on perustellut vaatimuksiaan sillä, että hän ei ollut vakavasti rikkonut työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteita tai menetellyt niin, että A:lla olisi ollut työsopimuslain edellyttämä erittäin painava syy purkaa tai edes asiallinen ja painava syy irtisanoa hänen työsopimuksensa. Hänen ottamansa kaksi melonia oli kirjattu asianmukaisesti hävikkituotteiksi, eikä niillä ole ollut työnantajalle taloudellista arvoa. B on hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin käräjäoikeus on sille esitetyn näytön perusteella katsonut, että hänen tarkoituksensa oli ollut anastaa kyseiset tuotteet.

Käräjäoikeus oli päätynyt liian ankaraan seuraamukseen katsoessaan, että A:lla oli ollut oikeus purkaa hänen työsuhteensa. Kysymyksessä olevassa tilanteessa häntä olisi voitu työsuhteen päättämisen sijasta korkeintaan varoittaa.

Työnantaja ei voi laatimillaan toimintaohjeilla laajentaa oikeuksiaan päättää työsuhde eikä madaltaa lainsäätäjän asettamaa työsuhteen päättämiskynnystä.

B:n työsuhteen aikana saamat kaksi varoitusta olivat liittyneet erityyppisiin rikkomuksiin kuin mistä nyt on kyse eikä niillä ole merkitystä irtisanomisperusteen riittävyyttä arvioitaessa. Lisäksi varoitukset olivat olleet perusteettomia ja hän oli saanut ne ilman riittävää aihetta.

Korvauksen perusteena olevaa kuukausipalkkaa laskettaessa lomaraha tulee ottaa huomioon, sillä mikäli työsuhdetta ei olisi päätetty, B:lle olisi maksettu palkan lisäksi lomaraha.

Työsuhteen perusteettomasta päättämisestä tuomittavaa korvausta arvioitaessa on huomioitava työsuhteen kesto sekä se, että B ei ollut edelleenkään työllistynyt.

Vastaus

Osuuskauppa A on vastustanut B:n muutosvaatimuksia ja vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan sen asianosais- ja oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 14.947,04 eurolla viivästyskorkoineen.

Käräjäoikeus oli arvioinut näytön oikein ja tehnyt siitä oikeat johtopäätökset. Kassavastuullisissa tehtävissä työskennellyt B oli anastanut A:n omaisuutta ja kertonut asiasta epärehellisesti kuulemistilaisuudessa, minkä vuoksi A:n ja B:n välille oli syntynyt luottamuspula. B:lle oli jo aiemmin annettu kaksi varoitusta, joilla oli ollut asiallinen yhteys työsuhteen päättämisperusteeseen. Luottamuspulan syntymisen myötä A ei ollut voinut sallia B:n työskentelevän kassavarojen kanssa edes irtisanomisajan pituista aikaa.

Sillä, että anastetuilla tuotteilla ei ollut rahallista arvoa, ei ole merkitystä asian arvioinnissa. Työnantajan hävikkituotteita koskevien toimintaohjeiden tarkoituksena on turvata tasapuolisuus- ja hygienianäkökohdat sekä estää väärinkäytökset.

A:lla oli ollut joka tapauksessa asiallinen ja painava peruste irtisanoa B:n työsopimus, minkä vuoksi työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaista korvausta ei tule tuomita lainkaan. Mikäli A kuitenkin tuomitaan maksamaan korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä, korvausta alentavana seikkana on otettava huomioon, että B on toiminnallaan antanut aiheen työsopimuksensa päättämiseen.

Kuukausipalkan määrää laskettaessa ei tule ottaa huomioon maksettua lomarahaa. B:llä ei ole oikeutta lomarahaan, koska kaupan työehtosopimuksen 21 §:n mukaan lomakorvauksesta ei makseta lomarahaa. B:n vaatimus johtaisi kaksinkertaiseen korvaukseen lomarahan osalta.

Lausumat

Työttömyysvakuutusrahasto on kirjallisessa lausumassaan ilmoittanut, että B:lle oli maksettu ansiosidonnaista päivärahaa työsopimuksen päättymisen jälkeisen tarkastelujakson ajalta 17.10.2011 - 16.10.2012 yhteensä 16.578,08 euroa. Mikäli A velvoitetaan suorittamaan B:lle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä edellä mainitulta ajalta ja mikäli maksetuista päivärahoista tehdään pääsäännön mukainen 75 prosentin vähennys, on korvauksesta rahastolle vähennettävän osuuden määrä 12.433,56 euroa.

Hovioikeuden ratkaisu

Selostus asiasta

B oli työskennellyt A:n palveluksessa 11.7.2006 alkaen. Hän oli työskennellyt vakituisena osa-aikaisena liikennemyymälätyöntekijänä, vakituisena osa-aikaisena myyjänä, määräaikaisena kokoaikaisena myyjänä ja lopuksi vakituisena osa-aikaisena myyjänä.

B on 14.8.2011 kirjannut hävikkiin yhden vesimelonin ja neljäsosan hunajamelonista. Poistumistarkastuksessa kyseiset tuotteet on löydetty B:n hallusta. Hän ei ollut jättänyt hävikkituotteita neuvontaan, josta ne olisi työnantajan toimintaohjeiden ja käytännön mukaisesti pitänyt toimittaa jätepuristimeen.

Työnantaja on järjestänyt 16.8.2011 kuulemistilaisuuden, jossa B:n kertomus menettelystään hävikkituotteiden suhteen on vaihdellut. Hovioikeudelle toimittamassaan valituskirjelmässä B on hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin hänen on katsottu anastaneen kyseiset hävikkituotteet.

B oli saanut aikaisemmin kaksi kirjallista varoitusta. Vuonna 2008 varoituksen syynä oli ollut työpaikan sääntöjen noudattamatta jättäminen ja laiminlyönti. Kirjallisessa varoituksessa oli yksilöity, että B oli jättänyt noudattamatta työaikoja, pitänyt ylipitkiä taukoja sekä käyttänyt omaa puhelintaan työaikana. B:lle vuonna 2009 annettu kirjallinen varoitus oli johtunut epäasiallisesta käytöksestä myymäläjohtajaa ja työtoveria kohtaan. Molemmat varoitukset oli annettu uhalla, että B:n työsuhde voidaan päättää.

A on 16.8.2011 purkanut B:n työsopimuksen perusteena epärehellisyys ja toimintaohjeiden vastainen toiminta.

Käsittelyratkaisu

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

B ei ole valituksessaan vaatinut pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa.

A on valitukseen antamassaan vastauksessa vaatinut pääkäsittelyn toimittamista esittääkseen henkilötodistelua siitä, että työnantajalla oli ollut asiallinen ja painava peruste työsuhteen päättämiseen, sillä työnantajalla on asiassa tältä osin näyttötaakka. Lisäksi A on katsonut, että B on valituksessaan esittänyt väitteitä, joihin vastaaminen ilman todistelun vastaanottamista ei ole mahdollista, muun muassa siitä, että varoitukset olisi annettu eri aiheista kuin millä työsuhde on sittemmin purettu. A on nimennyt saman henkilötodistelun kuin käräjäoikeudessa aikaisempien varoitusten aiheellisuuden osoittamiseksi.

Käräjäoikeudessa on kuultu todistajina C:tä, D:tä, E:tä ja F:ää, joiden todistajankertomukset olennaisin osin ilmenevät käräjäoikeuden tuomiosta. A ei ole vastauksessaan väittänyt, että mainittujen todistajien kertomukset olisi virheellisesti kirjattu. A:n vastauksen mukaan käräjäoikeuden tuomiosta ei kuitenkaan ilmene D:n, E:n ja F:n yhtenevästi kertomaa siitä, että B oli kuulemistilaisuudessa kertonut anastaneensa tuotteet, koska hän halusikin, että hänen työsuhteensa päätetään.

Asiassa on ratkaistavana oikeudellinen kysymys, onko A:lla ollut työsopimuslain edellyttämä erittäin painava syy purkaa tai asiallinen ja painava syy irtisanoa B:n työsopimus. Todistajien kuuleminen uudelleen mainitusta kysymyksestä ei tuo tähän ratkaistavaan kysymykseen mitään lisäselvitystä, etenkin kun B on valituksessaan hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin hänen on katsottu tarkoittaneen anastaa kyseiset hävikkituotteet. B:lle vuosina 2008 ja 2009 annetut kirjalliset varoitukset ovat kirjallisina todisteina ja niistä ilmenevät varoitusten syyt. Näiden varoitusten merkitys ja yhteys työsuhteen päättämiseen on arvioitavissa ilman henkilötodistelun vastaanottamista.

Asian ratkaisu riippuu selvitettyjen seikkojen oikeudellisesta arvioinnista. Hovioikeudessa ei ole kysymys käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuuden arvioimisesta. Pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti myös asian laatu ja merkitys asianosaisille. Näillä perusteilla A:n esittämä pääkäsittelyn toimittamista koskeva vaatimus hylätään.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, onko yhtiöllä ollut työsopimuslain 8 luvun 1 §:ssä tarkoitettu erittäin painava syy purkaa B:n työsopimus tai vaihtoehtoisesti saman lain 7 luvun 1 §:ssä tarkoitettu asiallinen ja painava syy irtisanoa B:n työsopimus. Lisäksi asiassa on arvioitava, mikä merkitys B:lle vuosina 2008 ja 2009 annetuille varoituksille on annettava. Edelleen kysymys on korvauksen määrästä ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Oikeusohjeista

Työsopimuslain 8 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa purkaa työsopimuksen noudatettavasta irtisanomisajasta tai työsopimuksen kestosta riippumatta päättyväksi heti vain erittäin painavasta syystä. Tällaisena syynä voidaan pitää työntekijän työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden niin vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.

Työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Saman luvun 2 §:n mukaan työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä.

Edelleen työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaan työnantajan on kuultuaan työntekijää 9 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla ennen irtisanomista selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön. Jos irtisanomisen perusteena on niin vakava työsuhteeseen liittyvä rikkomus, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista, ei 3 ja 4 momentissa säädettyä tarvitse noudattaa.

Työsopimuslain esitöiden (HE 157/2000 vp s. 109 - 110) mukaan työsopimuksen purkaminen olisi sallittua ainoastaan toisen sopijapuolen sopimuksen tarkoituksen toteutumisen kannalta vakavan sopimusrikkomuksen, laiminlyönnin tai epäasiallisen käyttäytymisen tai menettelyn johdosta. Purkamisperusteen täyttävää menettelyä on esitöissä kuvattu menettelyksi, joka loukkaa toista sopijapuolta niin syvästi, että tämän ei kohtuudella voitaisi edellyttää sietävän työsuhteen jatkamista edes irtisanomisaikaa.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2012:89 todennut, että työsopimuksen irtisanomisen ja purkamisen perusteet ovat samankaltaisia, mutta niiden välillä on aste-ero. Työsopimuksen purkamisen perusteena olevien syiden tulee olla painavampia kuin työsopimuksen irtisanomiseen oikeuttavien perusteiden. Samantyyppinen menettely voi siten vähäisemmässä tekomuodossa oikeuttaa vain työsopimukseen irtisanomiseen ja vakavammassa tapauksessa purkamiseen. Tätä voidaan pitää luontevana ja myös sopimusoikeuden periaatteiden mukaisena lähtökohtana (KKO 2006:104, kohta 11). Työsopimuksen päättämisperusteiden arviointi edellyttää kokonaisharkintaa, jossa kiinnitetään huomiota muun muassa sopimusrikkomuksen vakavuuteen ja vaikutuksiin, työn luonteeseen ja sen mahdollisiin erityispiirteisiin sekä työntekijän ja työnantajan asemaan.

Työntekijästä johtuvana irtisanomisperusteena on edellä mainitussa hallituksen esityksessä (s. 97) mainittu muun muassa työntekijän epärehellisyys ja siitä aiheutuva luottamuspula. Myös epärehellisyys ja luottamuspula ovat syitä, joiden merkitystä työsopimuksen päättämisen perusteena on arvioitava kokonaisharkintaa käyttäen.

Työlainsäädäntö on pääosin pakottavaa lainsäädäntöä, joten työnantaja ei voi toimintaohjeillaan määrittää purku- tai irtisanomiskynnystä ja sen lainmukaisuutta.

B:lle aikaisemmin annetut varoitukset

Varoituksen tarkoituksena on, että työsopimuksen päättämisen sijaan työntekijälle tarjotaan mahdollisuus korjata menettelyään. Samalla ilmoitetaan mahdolliset seuraamukset siitä, mikäli menettelyä ei muuteta. B:lle oli vuonna 2008 annettu varoitus työpaikan sääntöjen noudattamatta jättämisen ja laiminlyönnin vuoksi. Kirjallisessa varoituksessa oli yksilöity, että B oli jättänyt noudattamatta työaikoja, pitänyt ylipitkiä taukoja sekä käyttänyt omaa puhelintaan työaikana. B:lle vuonna 2009 annettu kirjallinen varoitus oli johtunut epäasiallisesta käytöksestä myymäjäjohtajaa ja työtoveria kohtaan. Molemmat varoitukset oli annettu uhalla, että B:n työsuhde voidaan päättää.

Vuonna 2009 annettu varoitus oli annettu täysin erilaisesta syystä kuin minkä perusteella työsuhde on nyt päätetty. Vuonna 2008 annetusta varoituksesta oli kulunut verraten pitkä aika. Varoitus oli sinänsä liittynyt työpaikan sääntöjen noudattamatta jättämiseen, mutta siinä oli ollut kysymys erityyppisistä rikkeistä kuin nyt työsuhteen päättämisperusteessa. Esitetystä selvityksestä voidaan päätellä, että varoitusten jälkeen B oli korjannut menettelyään.

Hovioikeus katsoo, että aikaisemmilla varoituksilla ei ole sellaista asiallista ja ajallista yhteyttä B:n työsuhteen päättämiseen, että niillä olisi ratkaiseva merkitys päättämisperustetta arvioitaessa.

B:n työsuhteen päättäminen

B:n noin viisi vuotta kestänyt työsuhde on purettu 16.8.2011 perusteena epärehellisyys ja toimintaohjeiden vastainen toiminta. Toimintaohjeiden vastainen toiminta oli liittynyt hävikkituotteisiin (kaksi melonia), joiden anastamisen osalta B on valituksessaan hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun. Epärehellisyys oli liittynyt melonien anastamisen lisäksi myös B:n toimintaan kuulemistilaisuudessa. B oli ollut tietoinen työnantajan toimintaohjeista, joten hänen oli täytynyt käsittää, ettei työnantaja hyväksynyt toimintaohjeiden vastaista toimintaa.

B:n anastamilla myyntikelvottomilla tuotteilla ei ole ollut työnantajalle taloudellista merkitystä. Työnantaja on ilmoittanut hävikkituotteiden osalta antamiensa toimintaohjeiden liittyvän ennen kaikkea elintarvikehygieniaan, työntekijöiden tasapuoliseen kohteluun sekä väärinkäytösten estämiseen. Työnantaja oli katsonut, että koska B on työskennellyt kassavastuullisissa tehtävissä, luottamuspula oli muodostunut hävikkituotteiden anastamisen myötä eikä työsuhdetta voitu jatkaa enää edes irtisanomisajan verran.

B:n rikkomus on ollut laadultaan sikäli vakava, että se on osoittanut epärehellisyyttä työnantajaa kohtaan. Lisäksi B on ollut kassavastuullisessa asemassa, johon liittyy erityisiä luottamuksen vaatimuksia.

B on heikentänyt hänen ja työnantajan välistä luottamussuhdetta myös kertomalla asiasta epärehellisesti kuulemistilaisuudessa asiaa selvitettäessä. B:n menettelylle kuulemistilaisuudessa ei kuitenkaan voida antaa ratkaisevaa merkitystä asiassa, sillä hänen ei ole voitu edellyttää selvittävän omaa rikkomustaan varsinkaan tilanteessa, jonka hän saattoi pelätä johtavan työsuhteensa päättämiseen.

Vaikka B:n rikkomus oli kohdistunut työnantajaan, se ei ole ollut niin olennainen, että siitä olisi aiheutunut työnantajalle vakavaa haittaa. Rikkomus ei ollut liittynyt B:n työhön kassahenkilönä tai työnantajan rahavarojen käsittelyyn. Työnantajan ilmoittama nollatoleranssi liittyy ensisijaisesti muihin kuin taloudellisiin näkökohtiin. Purkamisperustetta arvioitaessa on kuitenkin annettava merkitystä myös sille, että anastetut hävikkituotteet olivat olleet rahallisesti työnantajalle arvottomia. Aikaisempien varoitusten jälkeen B oli ilmeisesti korjannut työnantajan paheksumaa käytöstään. Näin ollen työnantajalla oli ollut aihetta olettaa, että mikäli B:lle nyt olisi annettu varoitus, hän olisi korjannut menettelyään.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2012:89 katsonut, että purkamisen edellytyksiä on arvioitava myös silmällä pitäen sitä, onko työntekijän menettely edellyttänyt työsuhteen välitöntä päättämistä mainituissa oloissa. Myös nyt ratkaistavana olevassa asiassa voidaan olettaa, että osuuskauppa suurena työnantajana olisi halutessaan voinut sijoittaa B:n myös muihin kuin erityistä luottamusta vaativiin tehtäviin.

B:n verraten pitkän työsuhteen purkamisen perusteena oli ollut yksittäinen taloudellisesti merkityksettömien hävikkituotteiden anastus. Rikkomuksella ei ole ollut vaikutusta työnantajan asiakkaisiin eikä se ole muullakaan tavalla vaarantanut työnantajan toimintaa.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että B:n rikkomusta ei voida kokonaisuutena arvostellen pitää niin vakavana ja olennaisena velvoitteiden ja luottamussuhteen rikkomisena, että B:n työsopimuksen purkamiseen olisi ollut työsopimuslain edellyttämä erittäin painava syy tai olisi ollut edes asiallinen ja painava peruste hänen työsopimuksensa irtisanomiseen.

Kuukausipalkan laskeminen

B on vaatinut korvausta 2.533 euron kuukausipalkan perusteella. Työnantaja on riitauttanut vaatimukset myös määrältään ja katsonut, että B:n kuukausipalkka on ollut 2.377,14 euroa. Kysymys on siitä, tuleeko kuukausipalkkaa laskettaessa ottaa huomioon varsinaisen palkan lisäksi myös maksettu lomaraha.

Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että palkalla tarkoitetaan työntekijän ennakonpidätyksen alaista palkkaa eli työsuhteessa viimeksi maksettua rahapalkkaa ja luontoisetujen verotusarvoja (Työsopimuslaki käytännössä, Hietala - Kahri - Kairinen - Kaivanto, 2013).

Työsopimuslaissa ei ole säännöstä siitä, miten korvauksen perusteena oleva palkka määräytyy. Korkein oikeus on tuomiossaan KKO 2006:42 katsonut, että korvauksen pääasiallisena tarkoituksena on hyvittää työntekijälle irtisanomisesta johtunutta aineellista vahinkoa, esimerkiksi työttömyydestä aiheutunutta palkan menetystä. Tähän nähden on perusteltua pyrkiä kuukausipalkan arvioinnissa määrittämään sellainen palkka, jota työntekijä olisi todennäköisesti ansainnut, jos hänen työsuhteensa olisi jatkunut. Palkan määrään satunnaisesti tai poikkeuksellisesti vaikuttavia alentavia tai korottavia tekijöitä ei tällöin yleensä ole perusteltua ottaa huomioon.

Vastauskirjelmässä esitetty kaupan työehtosopimuksen 21 §:n soveltamisesta liittyy lopputilin yhteydessä maksettavaan lomakorvaukseen, josta lomarahaa ei makseta. Tästä ei nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ole kysymys.

Lomaraha ei ole satunnainen tai poikkeuksellinen erä, vaan viimeksi maksettuun ennakonpidätyksen alaiseen palkkaan sisältyvä ja vakiintunut erä.

Edellä esitetyn perusteella hovioikeus katsoo, että maksettu lomaraha on otettava huomioon kuukausipalkkaa laskettaessa. Näin ollen B:n kuukausipalkka on hänen esittämänsä 2.533 euroa.

Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä

Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan työnantaja, joka on työsopimuslaissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työsopimuksen, on määrättävä maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Yksinomaisena korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Saman pykälän 2 momentin mukaan korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan työsopimuksen päättämisen syystä riippuen huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, määräaikaisen työsopimuksen jäljellä ollut kestoaika, työsuhteen kesto, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olot yleensä sekä muut näihin rinnastettavat seikat.

Osuuskauppa A on perusteettomasti päättänyt B:n työsopimuksen. B:n työsuhde Osuuskauppa A:han oli kestänyt suhteellisen pitkään eli noin viisi vuotta. Työsuhteen päättymisen jälkeen B on ollut työttömänä jo yli kolme vuotta. Korvausta alentavana seikkana on otettava huomioon B:n itse antama aihe työsuhteen päättämiselle.

Asiassa esitettyjä seikkoja kokonaisuutena arvioiden hovioikeus katsoo kohtuulliseksi korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä kuuden kuukauden palkkaa vastaavan määrän eli 15.198 euroa.

Työsopimuslain 12 luvun 3 §:n mukaan korvauksesta, siltä osin kuin se on korvausta ennen tuomion antamista menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista, on vähennettävä 75 prosenttia työntekijälle kyseiseltä ajalta maksetusta ansioon suhteutetusta työttömyyspäivärahasta.

Koska työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaan työntekijälle on suoritettava korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä vähintään kolmen kuukauden palkka siitä riippumatta, onko hänelle aiheutunut työsuhteen päättymisestä lainkaan ansionmenetystä, korvausta ei voida pitää kolmen kuukauden palkkaa vastaavalta osalta korvauksena työttömyyden takia menetetyistä palkkaeduista. Näin ollen B:lle määrätystä kuuden kuukauden palkkaa vastaavasta korvauksesta on työsopimuslain 12 luvun 3 §:n nojalla vähennettävä hänelle kolmelta kuukaudelta maksetun työttömyyspäivärahan osuus.

Tuomioistuimen on velvoitettava työnantaja maksamaan korvauksesta vähennetty rahamäärä työttömyysvakuutusrahastolle.

Kolmen kuukauden tarkastelujaksolla maksettu ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on ollut 4.144,52 euroa, josta 75 prosentin vähennys on 3.108,39 euroa. Näin ollen yhtiön maksettavaksi määrättävästä kuuden kuukauden palkkaa vastaavasta korvauksesta 15.198 eurosta on suoritettava B:lle 12.089,61 euroa ja Työttömyysvakuutusrahastolle 3.108,39 euroa.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan lukuun ottamatta B:n avustajalle valtion varoista maksettavaksi määrättyjä palkkiota ja B:n velvollisuutta korvata omavastuuosuutensa avustajalleen.

Osuuskauppa A velvoitetaan suorittamaan B:lle korvaukseksi irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä palkkana 5.066 euroa ja vuosilomakorvauksena 506 euroa, molemmat määrät viivästyskorkoineen 17.10.2011 lukien sekä korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 12.089,61 euroa viivästyskorkoineen 16.5.2012 lukien.

Osuuskauppa A velvoitetaan suorittamaan Työttömyysvakuutusrahastolle työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaan määrätystä korvauksesta vähennetyt 3.108,39 euroa viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

B vapautetaan velvollisuudesta korvata Osuuskauppa A:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa.

Osuuskauppa A velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 1.892,73 eurolla viivästyskorkoa siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Osuuskauppa A velvoitetaan korvaamaan valtiolle B:n avustamisesta valtiolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen käräjäoikeuden osalta 4.824,67 eurolla ja hovioikeuden osalta 1.057,10 eurolla.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Jukka Ketola, Helena Hennen, Lolita Tuomainen

Esittelijä: Pauliina Ratilainen

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimman oikeuden ratkaisu 29.9.2016 KKO 2016:62

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.