Helsingin HO 2.10.2014 1888

Asianajaja - Ehdollinen vankeusrangaistus - Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen - Ne bis in idem -sääntö

SUOMEN ASIANAJAJALIITON VALVONTALAUTAKUNNAN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

VALVONTALAUTAKUNNAN RATKAISU 6.9.2013

Pääpiirteittäin selostus asiasta ja ratkaisun perusteluista

Pääpiirteittäin selostus asiasta ja ratkaisun perusteluista

Helsingin käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus olivat antamissaan tuomioissa tuomin­neet A:n ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä veropetoksesta. Pe­rusteluissa oli myös otettu huomioon A:n ammatti, asianajaja.

Valvontalautakunta katsoi, että A oli menetellyt epärehellisesti syyllistyessään edellä mainittuun rikokseen. A:n menettely oli samalla ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa. Tämän vuoksi seuraamuksena voi tulla kysee­seen ainoastaan Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen.

Säädökset ja määräykset

Laki asianajajista 5 § 1 momentti ja 7 § 1, 2, 3 ja 9 momentit.

Hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet 3.5 kohta.

Lopputulos

Erottaminen.

Asian ratkaisseet valvontalautakunnan jäsenet:

Sirpa Niemistö (pj.), Veronica Dalenius, Pirjo Isoluoma, Hannele Kojo, Pia Letto-Vanamo, Markus Manninen, Jarkko Otva, Pekka Pärnänen, Antti Savela Ville Salonen ja Mikko Vuorenpää.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 30.9.2014

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 30.9.2014

------------------

Valitus

A on vaatinut, että Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunnon ratkaisu kumotaan ja hänelle palautetaan asianajo-oikeudet. Lisäksi A on vaatinut, että asianajajaliitto velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi ratkaisun aiheuttamasta haitasta, julkisuudesta ja asiakasmenetyksistä yhteensä 50.000 euroa sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen.

Julkista valtaa lain perusteella käyttävän Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunto ei voinut ne bis in idem -periaatetta rikkomatta erottaa A:ta asianajajaliiton jäsenyydestä, koska hänet oli lainvoimaisesti jo tuomittu tuomioistuimessa rikosasiassa samasta teosta rangaistukseen ja koska tämä tuomio esti muun rangaistusluonteisen hallinnollisen seuraamuksen määräämisen samassa asiassa.

Asianajajaliitto ei ollut päätöstä tehdessään huomioinut niin taloudellisia seuraamuksia kuin lieventäviä seikkojakaan. A oli hoitanut oikeudellisia tehtäviä noin 50 vuoden ajan ja hänen ikänsä oli korkea. Päätös esti luvan saamisen oikeudenkäyntiavustajan tehtävään kolmen vuoden ajaksi. Päätös oli myös annettu kohtuuttoman pitkän ajan kuluttua sen perusteena olevasta teosta, joka oli tapahtunut vuonna 1999. Valvontamenettely oli aloitettu vuonna 2009 ja siihen liittynyt kuulemismenettely vuonna 2013. Asianajajaliitto ei ollut myöskään toiminut itsenäisenä lainkäyttöelimenä siten kuin sen olisi tullut toimia, kun se ei ollut arvioinut miten A:n väitetty teko ja sen vaikutukset olivat vaikuttaneet asianajajakunnan arvostukseen, varsinkin kun väitetystä teosta oli kulunut jo huomattava aika.

Asiassa tuli ottaa huomioon sekin, että A oli itse halunnut erota asianajajaliitosta omalla ilmoituksellaan. Hän oli 7.9.2013 lähettänyt liitolle sähköpostitse kirjallisen ilmoituksen eroamisestaan. Asianajajaliitto oli siten itse asiassa erottanut jo eronneen jäsenen, mikä ei voinut olla mahdollista.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunto

Suomen Asianajajaliiton hallitus on A:n vahingonkorvaus- ja oikeudenkäyntikuluvaatimukset kiistäen katsonut, ettei valvontalautakunnan ratkaisua ole syytä muuttaa ja ettei liiton jäsenyydestä erottaminen ole ollut kohtuuton seuraamus.

Asianajajalaki ja sen esityöt lähtivät siitä, että samaa rikkomusta koskeva asia voitiin käsitellä sekä valvontalautakunnassa että tuomioistuimessa. Tuomioistuimen määräämä rangaistus rikosasiassa esti seuraamusmaksun määräämisen kurinpidollisena seuraamuksena, mutta koska liiton jäsenyydestä erottamista ei ollut pidettävä rikosoikeudellisena rangaistuksena tai hallinnollisena seuraamuksena, ei ne bis in idem -sääntö soveltunut tähän tilanteeseen.

Asianajajaliiton valvontamenettelyn tarkoituksena oli perimmiltään huolehtia siitä, että asianajopalveluja asianajajaliiton jäseninä tarjoavat henkilöt täyttivät asianajajalaissa ja tapaohjeissa säädetyt edellytykset. Rikosasiassa annettu tuomio saattoi olla osoitus asianajajaliiton jäsenyyden edellytysten puuttumisesta. A:lle määrätty kurinpidollinen seuraamus johtui A:n asemasta asianajajana ja se oli kohdennettavissa vain hyvin rajattuihin tahoihin eli asianajajaliiton jäseniin ja niihin, joita liitto lain nojalla valvoo. Näin ollen kysymys oli niin kutsuttujen Engel-kriteereiden perusteella arvioituna Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ulkopuolelle jäävästä kurinpitotoimesta eikä rangaistuksesta (criminal charge).

Asianajajan tulee asianajajalain 3 §:n 1 kohdan mukaan olla rehelliseksi tunnettu sekä muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Jos asianajaja ei enää täytä edellä mainittuja kelpoisuusvaatimuksia, on liiton hallituksen lain 9 §:n 3 momentin mukaan erotettava hänet yhdistyksestä. Mikäli asianajaja tuomitaan rangaistukseen rikoksesta, jossa hänen todetaan menetelleen epärehellisesti, kuten esimerkiksi törkeästä veropetoksesta, voi liiton hallitus katsoa, ettei asianajaja enää ole rehelliseksi tunnettu eikä tällöin täytä enää jäsenyysedellytyksiä. A:lle oli määrätty kurinpidollinen seuraamus siitä, ettei hän ollut noudattanut asianajajalain säännöksiä ja hyvää asianajajatapaa koskevia ohjeita. A oli lainvoimaisessa tuomiossa selvitetyllä tavalla toiminut siinä määrin epärehellisesti ja rikkonut hyvää asianajajatapaa niin, että hänet oli tullut erottaa liiton jäsenyydestä.

Asianajajaliitto oli toiminut asiassa ripeästi sen jälkeen, kun lainvoimainen tuomio oli tullut sen tietoon. A:n valituksessaan kertomasta eroilmoituksesta asianajajaliitolla ei ole ollut tietoa, eikä ero Suomen Asianajajaliiton sääntöjen mukaan olisi tullut myöskään voimaan vielä 6.9.2013, kun valvontalautakunta oli käsitellyt asian.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin lausuma

Valtioneuvoston oikeuskansleri on ilmoittanut hovioikeudelle yhtyvänsä Suomen Asianajajaliiton hallituksen ne bis in idem -periaatteesta esittämään näkemykseen.

Hovioikeuden ratkaisu

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian taustaa ja kysymyksenasettelu

Helsingin hovioikeus on 31.10.2011 antamallaan tuomiolla tuominnut A:n 31.10.2000 tehdystä törkeästä veropetoksesta 4 kuukauden 15 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus ei 18.4.2012 tekemällään päätöksellä ole myöntänyt asiassa A:lle valituslupaa.

Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunto on liiton hallituksen 16.8.2008 vireille saattamassa A:ta koskevassa valvonta-asiassa hovioikeuden tuomion saatua lainvoiman sekä A:ta kirjallisesti ja suullisesti kuultuaan 6.9.2013 antamallaan päätöksellä erottanut A:n Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä. Asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunto on perusteluissaan viitannut A:lle tuomittuun ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja siihen, että tuomion perusteluissa on otettu huomioon myös A:n ammatti asianajajana. Valvontalautakunta on katsonut, että A on menetellyt epärehellisesti syyllistyessään edellä mainittuun rikokseen ja että A:n menettely on samalla ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa.

Asiassa on A:n valituksen johdosta kysymys ensisijaisesti siitä, onko Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä erottamista pidettävä rikosoikeudellisena rangaistuksena tai sellaisena hallinnollisena seuraamuksena, että niin sanottu ne bis in idem -sääntö soveltuisi asiaan. Toisaalta asiassa on kysymys myös siitä, onko asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisua pidettävä mahdollisesti kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä ja ovatko ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset täyttyneet A:n valvonta-asiassa.

Kahteen kertaan syyttämistä ja rankaisemista koskeva kielto (Ne bis in idem -sääntö)

Ne bis in idem -säännöstä eli kahteen kertaan syyttämistä ja rankaisemista koskevasta kiellosta säädetään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa. Sen 1 kappaleen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.

Ne bis in idem -säännön soveltuvuutta harkittaessa on ensinnä ratkaistava kysymys siitä, onko Helsingin hovioikeuden 31.10.2011 antamassa tuomiossa ja Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunnon 6.9.2013 ratkaisemassa valvonta-asiassa ollut kysymys "samasta asiasta". Tältä osin hovioikeus toteaa, että A:lle oikeudenkäynnissä tuomittu rangaistus on ollut seurausta väärän tiedon antamisesta verotukseen vaikuttavasta seikasta. A:n asianajajaliiton jäsenyydestä erottamista on puolestaan perusteltu muun ohella sillä, että hän on menetellyt epärehellisesti syyllistyessään hovioikeuden hänen syykseen lukemaan rikokseen. Näin ollen hovioikeus katsoo, että ehdolliseen vankeusrangaistukseen johtaneessa teossa on ollut ne bis in idem -säännön soveltamisen kannalta kysymys sinällään samasta asiasta kuin asianajajaliiton valvontamenettelyssä.

Toiseksi asiassa on ne bis in idem -säännön soveltamisen kannalta kysymys vielä siitä, onko asianajajaliiton valvontamenettely ja nyt käsillä olevassa tapauksessa nimenomaan asianajajaliiton jäsenyydestä erottamista koskeva asia luokiteltava rikosoikeudelliseksi. Tämä kysymys on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaisesti arvioitava autonomisesti ja niin sanottuja Engel -kriteerejä soveltamalla. Tältä osin hovioikeus toteaa seuraavan.

Niin sanottujen Engel -kriteerien osalta asiassa on ensiksi arvioitava sitä, onko asianajajaliiton valvontamenettelyä pidettävä Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan rikosoikeudellisena menettelynä. Tältä osin hovioikeus toteaa, että asianajajaliittoa on lakiin perustuvaa valvontavaltaa käyttäessään pidettävä sinällään julkisoikeudellisena yhteisönä ja että näin ollen sen valvonta-asioissa noudattamaa menettelyä samoin kuin menettelyssä määrättäviä seuraamuksia on mahdollista pitää luonteeltaan rikosoikeudellisina. Ottaen kuitenkin huomioon, että asianajajan epärehellisenä pidettävä toiminta tutkitaan asianajajista annetun lain perusteella asianajajaliiton omassa valvontalautakunnassa ja muussa kuin rikosasioiden käsittelyssä säädetyssä järjestyksessä, ja ettei niin poliisi kuin virallinen syyttäjäkään osallistu sanottuun käsittelyyn, on asianajajaliiton valvontamenettelyä pidettävä Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan rikosoikeudellisen menettelyn asemesta luonteeltaan kurinpidollisena (kts. tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Müller-Hartburg v. Itävalta, 19.5.2013).

Toiseksi asiassa on Engel -kriteerien mukaan arvioitava menettelyn tosiasiallista luonnetta. Tältä osin hovioikeus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä kerrottuun ratkaisuunkin viitaten ensinnäkin toteaa, ettei asianajajista annetun lain soveltamisala ole yleinen vaan, että siihen perustuva valvonta kohdistuu vain asianajajiin. Toiseksi, vaikka niin syytteeseen kuin asianajajaliiton valvontamenettelyynkin johtaneet seikat ovat sinällään olleet samoja, on asianajajaliiton valvontamenettely ja siinä määrätty seuraamus kuitenkin perustunut yksinomaan asianajajan ammatilliseen väärinkäytökseen eikä kurinpitomenettelyn kohteeksi joutunutta asianajajaa ole asianajajaliiton menettelyssä syytetty rikoksesta. Asianajajista annetun lain valvontaa koskevien säännösten tarkoituksena ei ole myöskään rangaista valvonnan kohteena olevia henkilöitä vaan varmistaa, että asianajaja täyttää rehellisesti ja tunnollisesti hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa. Säännöksillä myös suojataan asianajajakunnan ammatillista arvoa ja mainetta sekä yleisön luottamusta asianajajakuntaan. Näin ollen hovioikeus katsoo, ettei menettelyä ole pidettävä myöskään tosiasialliselta luonteeltaan rikosoikeudellisena vaan kurinpidollisena.

Kolmanneksi asiassa on Engel -kriteerien valossa arvioitava vielä kurinpitomenettelyssä määrättävän seuraamuksen ankaruutta. Tältä osin hovioikeus toteaa, että asianajajaliiton jäsenyydestä erottamista on pidettävä luonteeltaan kurinpidollisena seuraamuksena. Se ei ole sakkorangaistus eikä se kohdistu asianajajan vapauteen. Asianajajaliitosta erottaminen on myös ollut seurausta asianajajan epärehellisestä menettelystä ja siitä, että sanottu menettely on ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa. Vaikka asianajajaliitosta erottaminen on vakava seuraamus, se vaikuttaa lisäksi vain asianajajan oikeuteen harjoittaa ammattiaan. Erottamisen tarkoitus on myös palauttaa yleisön luottamus asianajajakuntaan, koska se osoittaa, että väärinkäytöksistä seuraa kielto harjoittaa asianajajan ammattia. Erottaminen ei ole seuraamuksena myöskään lopullinen vaan asianajaja voidaan ottaa liiton jäseneksi uudelleen kolmen vuoden kuluttua erottamisesta. Asianajajaliitosta erottamista ei siten voi seuraamuksen ankaruuskaan huomioon ottaen pitää luonteeltaan rikosoikeudellisena (kts. tältäkin osin Müller-Hartburg v. Itävalta).

Edellä mainitun perusteella hovioikeus katsoo, ettei asianajajista annetun lain 7 §:n 1, 2 ja 3 momenttiin perustunutta A:n Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä erottamista ole pidettävä sellaisena seuraamuksena, jota ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa on tarkoitettu. Helsingin hovioikeuden 31.10.2011 A:lle tuomitsema ehdollinen vankeusrangaistus ei ole siten ollut esteenä sanotun kurinpidollisen seuraamuksen määräämiselle.

Asianajajaliiton jäsenyydestä erottamisesta

Kuten korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2009:10 todennut hyvää asianajajatapaa koskevan valvonta-asian ja tällaisessa asiassa tehdyn valituksen arvioinnin lähtökohdista, asianajajia sitovat ammattieettiset ohjeet perustuvat keskeisesti ammattikunnan omassa piirissä hyväksyttyihin sääntöihin ja käytäntöihin. Hovioikeus katsoo, että ratkaisun ilmentämä oikeusohje soveltuu myös valituksiin, jotka koskevat Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä erottamista koskevia ratkaisuja. Asianajajaliitto määrittelee lähtökohtaisesti itse edellytykset, joiden perusteella sen jäsen voidaan erottaa liiton jäsenyydestä. Hovioikeus toimii oikeussuojaa takaavana valitusasteena, ja sen käsittelyssä korostuu kysymys ratkaisun mahdollisesta kohtuuttomuudesta tai ilmeisestä virheellisyydestä sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttymisestä valvonta-asiassa.

A on valituksessaan tältä osin esittänyt, ettei valvontalautakunnan täysistunto ole hänelle määräämäänsä seuraamusta harkitessaan ottanut huomioon hänen kannaltaan lieventäviä seikkoja kuten erottamisesta aiheutuvia taloudellisia seurauksia, hänen pitkää noin 50 vuoden mittaista työhistoriaansa ja suhteellisen korkeaa ikäänsä, jonka johdosta hän ei enää voisi hakea lupaa toimia oikeudenkäyntiavustajana. A on myös katsonut, että asianajajaliiton päätös on annettu kohtuuttoman pitkän ajan kuluttua hänen syykseen luetusta teosta. Näiltä osin hovioikeus toteaa vielä seuraavan.

Ensinnäkin, asianajajaliiton jäsenyydestä erottamisella on jo seuraamuksen luonteen johdosta taloudellisia seurauksia. Tämä ei tee seuraamuksesta kohtuutonta. Erottaminen voi myös kohdistua kaikkiin epärehellisesti ja asianajajakunnan arvoa alentavasti menetelleisiin liiton jäseniin heidän työkokemuksestaan tai iästään riippumatta. Hovioikeus katsoo, ettei asianajajaliiton jäsenyydestä erottamista voi tälläkään perusteella pitää kohtuuttomana.

A on syyllistynyt hänen syykseen lainvoimaisesti luettuun törkeään veropetokseen 31.10.2000. Häntä on kuultu asiassa rikoksesta epäiltynä 24.8.2006 ja syyttäjä on jättänyt haastehakemuksen käräjäoikeuteen 2.4.2008. Käräjäoikeus on antanut asiassa tuomion 5.10.2009 ja hovioikeus 31.10.2011. Korkein oikeus ei ole 18.4.2012 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle valituslupaa ja hovioikeuden tuomio on jäänyt siten lainvoimaiseksi.

A:ta koskeva valvonta-asia on aloitettu Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätöksellä 16.8.2008. Helsingin hovioikeuden 31.10.2011 antaman tuomion saatua lainvoiman asianajajaliitto ja sen valvontalautakunta ovat kuulleet A:ta kirjallisesti ja suullisesti minkä jälkeen asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunto on 6.9.2013 erottanut A:n asianajajaliiton jäsenyydestä.

Hovioikeus pitää A:n syyksi luetun rikoksen ja hänelle määrätyn kurinpidollisen seuraamuksen välistä aikaa sinällään pitkänä. Ottaen kuitenkin huomioon, että A:n rikostuomio on tullut lainvoimaiseksi vasta 18.4.2012, ei sitä, että 16.8.2008 aloitetussa valvonta-asiassa on annettu kurinpitopäätös vasta 6.9.2013, voida pitää sillä tavoin kohtuuttomana, että se olisi estänyt asianajajaliiton jäsenyydestä erottamisen, semminkin kun A on voinut harjoittaa asianajotoimintaa aina sanottuun ajankohtaan saakka (kts. myös tältä osin Müller-Hartburg v. Itävalta).

Lopuksi A on vielä vedonnut siihen, että hän olisi itse halunnut erota asianajajaliitosta ennen erottamistaan ja ilmoittanut lähettäneensä asianajajaliitolle eroilmoituksensa 7.9.2013. Kun asianajajaliiton hallitus ei ilmoituksensa mukaan ole sanottua eropyyntöä kuitenkaan ennen kurinpitokäsittelyä hyväksynyt ja kun Suomen Asianajajaliiton sääntöjen 36 §:n 2 momentin mukaan jäsenen eroaminen tulee voimaan kahden kuukauden kuluttua eroamisilmoituksen saapumisesta, ei asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunnon ratkaisua voi tämänkään johdosta pitää virheellisenä tai A:n kannalta kohtuuttomana.

Edellä kerrotuilla ja valvontalautakunnan täysistunnon ratkaisusta muutoin ilmenevillä perusteilla hovioikeus hyväksyy valvontalautakunnan johtopäätökset siitä, että A on menetellyt epärehellisesti syyllistyessään hänen syykseen luettuun rikokseen, että A:n menettely on ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa ja että kurinpidollisena seuraamuksena on voinut tulla kysymykseen ainoastaan Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen.

Asian lopputulos huomioon ottaen tarvetta muiden A:n esittämien vaatimusten tutkimiseen ei ole.

Päätöslauselma

Valitus hylätään. Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunnon ratkaisua ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Helena Vihriälä
hovioikeudenneuvos Pirjo Aaltonen
määräaikainen hovioikeudenneuvos Ilkka Lahtinen

Lainvoimainen.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.