Helsingin HO 30.9.2014 1826

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja - Ne bis in idem

OIKEUDENKÄYNTIAVUSTAJALAUTAKUNNAN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

OIKEUDENKÄYNTIAVUSTAJALAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 20.2.2014

Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisu

Perustelut

Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:n mukaan luvan saaminen edellyttää ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon suorittamista, riittä­vää perehtyneisyyttä ja sitä, ettei henkilö ole konkurssissa eikä hänen toiminta­kelpoisuuttaan ole rajoitettu. A täyttää nämä luvan myöntämisen edelly­tykset.

Lupaa hakevalta henkilöltä edellytetään lisäksi 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan, että hän on rehellinen ja että hän ei ole ilmeisen sopimaton oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään. Pykälän 3 momentin mukaan rehel­linen ei muun muassa ole henkilö, joka on tuomittu lainvoiman saaneella tuo­miolla viiden viimeisen vuoden aikana vankeusrangaistukseen rikoksesta, joka osoittaa henkilön olevan sopimaton toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana.

Hallituksen esityksessä 318/2010 vp, s, 28 todetaan, että tällaisia tekoja olisi­vat lähinnä rikokset, joissa on menetelty epärehellisesti tai muuten tahallaan loukattu toisen oikeutta.

Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §;n 4 momentin mu­kaan henkilölle, joka on kurinpidollisena seuraamuksena erotettu asianajajista annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetusta maan yleisestä asianajajayhdis­tyksestä, ei voida myöntää tässä laissa tarkoitettua lupaa ennen kuin kolme vuotta on kulunut erottamisesta. Hallituksen esityksessä 318/2010 vp, s. 29 to­detaan, että kolmen vuoden odotusaika koskee myös tilanteita, joissa asianaja­jista annetun lain 7 §:n 8 momentin nojalla asianajajayhdistyksen valvontalau­takunta on todennut, että asianajaja olisi menettelystään ansainnut erottamisen asianajajayhdistyksestä.

A on tuomittu Helsingin hovioikeuden 23.12.2010 antamalla tuomiolla 2 vuoden ja 8 kuukauden vankeusrangaistukseen viidestä törkeästä kavalluk­sesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta sekä rikoksesta, joka käsittää kirjanpi­torikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen. Tuomio on lainvoimainen.

A on syyllistynyt törkeisiin kavalluksiin konkurssipesien toimitsijamiehenä. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat mainittujen tuomioiden perusteluis­sa katsoneet, että A on syyllistynyt näihin tekoihin käyttäen hyväkseen tätä vastuullista asemaa. Kavallusten kohteena on ollut erittäin suuri määrä va­roja. Edelleen A:n on katsottu syyllistyneen kahteen törkeään veropetok­seen antamalla verotusta varten väärät tiedot verojen määräämiseen vaikutta­vista seikoista ja siten aiheuttaneen verojen määräämisen liian alhaisina. Vielä A:n on katsottu syyllistyneen rikokseen, joka käsittää kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen hänen laiminlyötyään tahallaan liiketapahtumien kirjaamisen ja siten olennaisesti vaikeutettuaan oikean ja riittävän kuvan saa­mista kirjanpitovelvollisen taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemas­ta.

Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta on 16.12.2011 tekemällään ratkai­sulla katsonut, että A olisi kurinpidollisena seuraamuksena ansainnut tulla erotetuksi, mikäli hän olisi vielä ollut Suomen Asianajajaliiton jäsen. Ratkaisu on perustunut edellä kerrottuun Helsingin hovioikeuden 23.12.2010 antamaan tuomioon. Koska mainitusta Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan rat­kaisusta on kulunut alle kolme vuotta, oikeudenkäyntiavustajalautakunta kat­soo, että A:lle ei voida myöntää lupaa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana.

Lisäksi oikeudenkäyntiavustajalautakunta toteaa, että A:n syyksi on luettu useita törkeitä rikoksia, jotka on tehty oikeudenkäyntiasiamiehen toimintaan rinnastettavissa tehtävissä. Luonteeltaan ja vakavuudeltaan rikokset ilmentävät A:ssa sellaista epärehellisyyttä, että hänet on katsottava sopimattomaksi toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana.

Koska A:lle on näistä rikoksista tuomittu lainvoiman saaneella tuomiolla vankeusrangaistus 18.05.2011 eli viiden viimeisen vuoden aikana, A:lle ei voida myöntää lupaa.

A:n hakemuksensa liitteissä esittämien näkökohtien johdosta oikeudenkäyntiavustajalautakunta toteaa, että lupahakemuksen hylkäämistä ei voida rinnastaa rikosoikeudelliseen seuraamukseen edes laveasti tulkittuna. Luvan myöntämättä jättäminen ei ole rangaistus, vaan hakemuksen ja saadun selvi­tyksen perusteella tehty johtopäätös siitä, että hakija ei täytä luvan myöntämi­sen edellytyksiä siten kuin luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:ssä on säädetty. Lupajärjestelmän yhtenä tavoitteena on pyrkiä varmis­tamaan oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien riittävä ammattieettinen taso. Oikeudenkäyntiavustajalautakunta katsoo tähän nähden täysin ristiriitaiseksi sellaisen tulkinnan, että luvan epääminen hakijalle tuomitun rangaistuksen pe­rusteella olisi ne bis in idem -säännön vastaista. Epärehellisyyttä osoittavasta rikoksesta tuomittu rangaistus ei voi olla seikka, jonka perusteella hakijan olisi katsottava täyttävän luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:ssä säädetyn rehellisyysvaatimuksen.

Vielä oikeudenkäyntiavustajalautakunta toteaa, ettei sillä ole toimivaltaa ar­vioida lainvoimaisen rangaistustuomion oikeellisuutta.

Päätös

Hakemus hylätään.

Lainkohdat

Laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista 2 §

Asian ratkaisseet oikeudenkäyntiavustajalautakunnan jäsenet:

Marianne Wagner-Prenner, Liisa Talvitie, Marja Virtanen, Pekka Viljanen

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 30.09.2014

Valitus

A on vaatinut, että oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätös kumotaan ja hänelle myönnetään lupa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana. -----

Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöksessä oli kysymys rangaistusluontoisesta ratkaisusta ja se merkitsi ne bis in idem -kiellon vastaista toiseen kertaan rankaisemista samassa asiassa. A:lle oli päätöksellä asetettu kielto harjoittaa vakiintunutta ammattiaan samojen tosiseikkojen johdosta, joiden perusteella hänelle oli aiemmin määrätty rikosoikeudellinen seuraamus. Myös oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöksensä perusteluissa mainitsema Suomen Asianajajaliiton ratkaisu oli perustunut samoihin tosiseikkoihin kuin aiempi rikosoikeudellinen seuraamus.

Euroopan unionin tuomioistuin oli vahvistanut teon rikosoikeudellisen luonteen arviointikriteereiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen soveltamat ns. Engel-kriteerit. A:n lupahakemuksen hylkäävää päätöstä tuli siten arvioida sen perusteella miten rikkomusta luonnehditaan kansallisessa oikeudessa, rikkomuksen luonteen sekä seuraamuksen luonteen ja ankaruuden perusteella. Lupahakemuksen hylkääminen sillä perusteella, että hakija oli viimeisen viiden vuoden aikana tuomittu luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa määritellysti rangaistukseen ja erotettu asianajajaliitosta oli korostuneesti ja yksinomaan rangaistusluonteinen, ennaltaehkäisevä ja yhteiskunnallista paheksuntaa ilmentävä seuraamus. Arvioitaessa seuraamuksen luonnetta ja ankaruutta tuli huomioida, että A oli harjoittanut ammattiaan vuodesta 1985 lähtien ja oli suorittanut rikosasiassa hänelle tuomitun rangaistuksen.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin lausuma

Valtioneuvoston oikeuskansleri on 30.5.2014 ilmoittanut, ettei hänellä ole lausuttavaa asiassa.

--------

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

--------

Oikeudenkäyntiavustajalautakunta on hylännyt A:n hakemuksen oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana toimimisesta, koska hänet oli Helsingin hovioikeuden 23.12.2010 antamalla tuomiolla tuomittu 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen viidestä törkeästä kavalluksesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta sekä rikoksesta, joka käsittää kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen. Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan mukaan kyseiset rikokset osoittivat luonteeltaan ja vakavuudeltaan hänet sopimattomaksi toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana. Hakemus on lisäksi hylätty sillä perusteella, että Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta oli 16.12.2011 katsonut, että A olisi kurinpidollisena seuraamuksena ansainnut tulla erotetuksi, mikäli hän olisi vielä ollut Suomen Asianajajaliiton jäsen.

Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lupa oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana toimimiseen myönnetään toistaiseksi henkilölle joka on rehellinen ja joka ei ole ilmeisen sopimaton oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään. Pykälän 3 momentin mukaan rehellinen ei ole henkilö, joka on lainvoiman saaneella tuomiolla viiden viimeisen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen viimeisen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, joka osoittaa henkilön olevan sopimaton toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana. Lain esitöissä (HE 318/2010 vp, s. 28) on todettu, että kyseeseen tulevia tekoja olisivat lähinnä rikokset, joissa on menetelty epärehellisesti tai muuten tahallaan loukattu toisen oikeutta.

Saman lainkohdan 4 momentin mukaan henkilölle, joka on kurinpidollisena seuraamuksena erotettu asianajajista annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetusta maan yleisestä asianajajayhdistyksestä (asianajajayhdistys) tai poistettu asianajajayhdistyksen pitämästä mainitun lain 5 b §:n 1 momentissa tarkoitetusta EU-luettelosta, ei voida myöntää laissa tarkoitettua lupaa ennen kuin kolme vuotta on kulunut erottamisesta tai poistamisesta.

Kysymys on siitä, onko oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöksessä kyse jo kerran tuomittuun tekoon liittyvästä rikosoikeudellisesta seuraamuksesta.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti (ne bis in idem - kielto). Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklan mukaan ketään ei saa tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo unionissa lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi lain mukaisesti.

Sitä, onko menettelyä pidettävä ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettuna rikosasiana, on vakiintuneesti arvioitu niin sanottuja Engel- kriteerejä käyttäen (Engel ym. v. Alankomaat 8.6.1976). Kuten edellä on todettu, mainittuja kriteereitä on sovellettu myös Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä Euroopan unionin perusoikeuskirjan tulkinnassa (C-617/10). Nämä kriteerit ovat teon oikeudellinen luonnehdinta kansallisen oikeuden mukaan, teon todellinen luonne sekä määrättävissä olevan seuraamuksen luonne ja ankaruus. Kriteerit ovat vaihtoehtoisia, mutta myös niiden yhteisvaikutus tulee ottaa huomioon, jos jonkin kriteerin nojalla ei päästä selkeään lopputulokseen. Teon rikosoikeudellista luonnetta arvioitaessa merkitystä on annettu muun ohella sille, koskeeko seuraamus kaikkia kansalaisia samalla tavoin vai onko se rajoitettu koskemaan vain tiettyä henkilöpiiriä ja onko menettelyssä määrätty rikosoikeudellisena rangaistuksena pidettävä seuraamus, liittyykö seuraamukseen muutoin rankaisullinen elementti ja minkälaisia oikeushyviä seuraamuksen määräämisen mahdollistavalla säännöksellä pyritään suojaamaan. Seuraamuksen luonnetta ja ankaruutta on arvioitu asiassa määrättävissä olevan seuraamuksen perusteella, mutta myös tosiasialliselle seuraamukselle on voitu antaa merkitystä (ks. KKO 2012:46).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tapauksessa Müller-Hartburg v Itävalta (19.2.2013) valittaja oli tuomittu kolmen vuoden vankeusrangaistukseen ja erotettu vankeusrangaistuksen perusteena olleiden tosiseikkojen johdosta paikallisesta asianajajaliitosta. Tarkasteltuaan tapausta Engel-kriteerien valossa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että kyse oli tiettyyn rajattuun joukkoon kohdistuvasta kurinpitomenettelystä, jonka tarkoitus oli muun muassa ylläpitää ammattikunnan mainetta ja ihmisten ammattikuntaa kohtaan kokemaan luottamusta. Tuomioistuimen mukaan seuraamus vaikutti ennen kaikkea valittajan siviilioikeudelliseen mahdollisuuteen harjoittaa ammattiaan ja hänellä oli mahdollisuus hakea liiton jäsenyyttä uudestaan tietyn määräajan jälkeen. Merkitystä ei ollut sillä, että kurinpidolliseen seuraamukseen johtanut teko täytti tapauksessa myös rikoksen tunnusmerkistön. Näin ollen tuomioistuin katsoi, että asianajajaliitosta erottamisessa ei ollut kyse rikosoikeudellisesta seuraamuksesta eikä ne bis in idem -kielto soveltunut asiaan.

Hovioikeus toteaa, että A:lta evätty lupa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana ei ole Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan kurinpidollinen tai rikosoikeudellinen seuraamus vaan kysymys on lupaa koskevien edellytysten täyttymisen harkinnasta, eräänlaisesta elinkeino-oikeudellisesta turvaamistoimesta. Lupaharkinnassa kyseeseen tuleva lainsäädäntö ei ole yleisesti sovellettavaa, vaan koskee erityistä henkilöpiiriä, toisin kuin esimerkiksi liiketoimintakielto. Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetulla lailla on pyritty oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantamiseen oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien työn laatutasoa nostamalla. Näin ollen lailla on nimenomaisesti tarkoitettu parantaa oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa ja siten oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvaa. Tosiasiallinen seuraamus luvan epäämisestä on, että A:n mahdollisuudet ammattinsa harjoittamiseen heikkenevät.

Hovioikeus katsoo edellä esitetyillä perusteilla, ettei oikeudenkäyntiavustajalautakunnan lupaharkintaa voida rinnastaa rikosprosessiin. Näin ollen asiassa ei ole kyse ne bis in idem -kiellon alaan kuuluvasta asiasta. Syytä oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ole ilmennyt.

Päätöslauselma

Valitus hylätään. Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöstä ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Helena Vihriälä
hovioikeudenneuvos Pirjo Aaltonen
määräaikainen hovioikeudenneuvos Ilkka Lahtinen
Esittelijä: viskaali Heikki Kemppinen

Lainvoimainen.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.