Helsingin HO 5.10.2012 2667

Jatkokäsittelylupa - Rikosasia

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 13.12.2011

Käräjäoikeus on tuominnut A:n petoksesta kolmen kuukauden 15 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen 30.6.2012 päättyvin koeajoin sekä velvoittanut hänet suorittamaan vahingonkorvausta Kansaneläkelaitokselle 6.351,23 euroa. Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä petoksesta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Riitta Mutanen

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 5.10.2012

Valitus

A on vaatinut, että syyte ja vahingonkorvausvaatimus hylätään tai että rangaistusta ainakin lievennetään tai alennetaan.

Kysymys hovioikeudessa on siitä, tarvitseeko A asiassa jatkokäsittelyluvan.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 6 §:n 1 momentin mukaan vastaaja tarvitsee rikosasiassa jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta. A on tuomittu kolmen kuukauden 15 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen, joten tuomitun vankeusrangaistuksen perusteella hän tarvitsisi jatkokäsittelyluvan.

Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 6 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan rikosasian vastaaja ei kuitenkaan tarvitse jatkokäsittelylupaa, jos syyttäjä ei saman luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tarvitse asiassa jatkokäsittelylupaa. Tämän säännöksen tarkoitus on lain esitöiden mukaan se, ettei vastaajan oikeus saada asia hovioikeuden täystutkintaan olisi koskaan heikompi kuin syyttäjän vastaava oikeus (HE 105/2009 vp. yksityiskohtaiset perustelut).

Mainitun 7 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos valitus koskee rikosta, josta syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Tässä tapauksessa syyttäjä on syyttänyt A:ta törkeästä petoksesta, mutta käräjäoikeus on tuominnut A:n petoksesta. Syyttäjän syytteessä tarkoitetusta rikoksesta on rikoslaissa säädetty ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta. Syyttäjä ei siis olisi tarvinnut jatkokäsittelylupaa, jos syyttäjä olisi hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon ja vaatinut käräjäoikeudessa esittämänsä syytteen mukaisesti A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä petoksesta.

Syyttäjän jatkokäsittelyluvan tarvetta koskevassa 7 §:n 1 momentissa käytetty sanamuoto "jos valitus koskee rikosta ..." näyttäisi viittaavan siihen, että vastaajan luvan tarpeen poistavaa 6 §:n 2 momentin 4 kohdan säännöstä sovellettaisiin vain, jos syyttäjä on valittanut hovioikeuteen. Tämä tulkinta toteuttaa sen säännöksen perustarkoituksen, että hovioikeudessa sekä syyttäjän että vastaajan valitus käsitellään tasapuolisesti samassa järjestyksessä, kun syyttäjä on valittanut.

Tällaista tulkintaa ei lakia säädettäessä kuitenkaan ole tarkoitettu. Lakivaliokunnan mietinnössä on nimenomaan todettu, että "vastaajan hakiessa muutosta tuomioon rikoksesta, jonka rangaistusasteikko ylittää kaksi vuotta vankeutta, ei sillä, hakeeko syyttäjä tosiasiassa muutosta vai ei, ole vaikutusta vastaajan jatkokäsittelyluvan tarpeellisuuteen" (Lakivaliokunnan mietintö 4/2010 vp). Hallituksen esityksessä tähän kysymykseen ei ollut otettu kantaa.

Lakivaliokunnan omaksuma kanta vastaa parhaiten vastaajan oikeusturvatarpeita. Lähtökohta on, että vastaajan tulee tietää jo muutoksenhakua harkitessaan ja valitusta laatiessaan, tarvitseeko hän jatkokäsittelyluvan vai ei. Asianmukaista ei ole, että vastaajan luvan tarve määräytyy sen mukaan, valittaako vastapuolena oleva syyttäjä, tai mitä syyttäjä valituksessaan hovioikeudessa vaatii. Tällainen järjestelmä voisi mahdollistaa senkin, että syyttäjä voi käyttämällä tai olemalla käyttämättä muutoksenhakuoikeuttaan vaikuttaa siihen, missä järjestyksessä vastaajan valitus hovioikeudessa tutkitaan.

Tämä tulkinta toteuttaa myös parhaiten tasapuolisuusvaatimuksen asianomistajaan nähden. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 8 §:n mukaan asianomistaja tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos valitus koskee 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua rikosta eli sellaista rikosta, josta syyttäjäkin aiemmin selostetulla tavalla tarvitsee luvan. Käytännössä voi käydä niin, että syyttäjä tyytyy käräjäoikeuden ratkaisuun, mutta asianomistaja valittaa hovioikeuteen esimerkiksi vaatien vastaajan tuomitsemista rangaistukseen käräjäoikeudessa esitetyn syytteen mukaisesta rikoksesta. Jos vastaajan jatkokäsittelyluvan tarvetta koskevaa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 6 §:n 2 momentin 4 kohdan säännöstä sovellettaisiin vain silloin, kun syyttäjä on valittanut käräjäoikeuden ratkaisusta, oltaisiin tilanteessa, jossa asianomistaja ei tarvitse lupaa, mutta vastaaja tarvitsisi luvan. Tällöin vastaajan oikeus saada asiansa täystutkintaan hovioikeudessa olisi heikompi kuin hänen vastapuolensa. Tämäkin seikka puoltaa edellä kerrottua lakivaliokunnan omaksumaan tulkintaa.

Hovioikeus katsoo edellä lausutun perusteella, että rikosasiassa vastaaja ei tarvitse jatkokäsittelylupaa, jos syyttäjä ei tarvitsisi jatkokäsittelylupaa hakiessaan muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun sen rikoksen perusteella, josta hän on vaatinut käräjäoikeudessa rangaistusta. Asiaa on syytä arvioida edellä lausutuilla perusteilla näin myös nyt esillä olevassa tilanteessa, jossa käräjäoikeus on syytteen enemmälti hyläten tuominnut vastaajan petoksesta eli rikoksesta, josta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta.

Kun tässä tapauksessa syyttäjä ei olisi tarvinnut jatkokäsittelylupaa, jos hän olisi valittanut hovioikeuteen ja toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistusvaatimuksen ja vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä petoksesta, ei A:kaan tarvitse jatkokäsittelylupaa valitettuaan hovioikeuteen.

Päätöslauselma:

A ei tarvitse jatkokäsittelylupaa. Asian käsittelyä jatketaan oikeudenkäymiskaaren 26 luvussa säädetyllä tavalla.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä
hovioikeudenlaamanni Pirkko Kauppinen
hovioikeudenlaamanni Monika Kuhlefelt
hovioikeudenneuvos Marjatta Möller
hovioikeudenneuvos Erkki Koivula
hovioikeudenneuvos Harri Katara
hovioikeudenneuvos Seppo Ovaskainen

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.