Itä-Suomen HO 30.8.2011 674

Avioliittolaki - Yhteiselämän lopettaminen - Uusi kahden vuoden määräajan jälkeistä aikaa koskeva hakemus

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Tuomioistuin voi antaa avioliittolain 24 §:ssä tarkoitetun yhteiselämän lopettamista koskevan uuden päätöksen ja velvoituksen, joka koskee lainkohdassa mainitun kahden vuoden määräajan jälkeistä aikaa, kun puolisoiden omaisuuden ositusta tai erottelua ei ollut vielä lainvoimaisesti toimitettu.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

ETELÄ-SAVON KÄRÄJÄOIKEUS PÄÄTÖS JA YKSIPUOLINEN TUOMIO

A:N KANNE

Vastaaja B on velvoitettava omalla kustannuksellaan muutoin tapahtuvan häädön uhalla muuttamaan A:n omistamasta omakotitalosta - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - ja jättämään sen A:n vapaaseen hallintaan. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Perustelut kanteelle

Mikkelin käräjäoikeus on lasten huoltoa ym. koskevassa tuomiossaan oikeuttanut B:n lainvoiman saaneeseen ositukseen saakka asumaan lasten kanssa A:n omistamassa, perheen yhteisenä kotina käytetyssä - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - omakotitalossa todeten, että sanottu yhteiselämän lopettamista koskeva määräys ja velvoitus raukeavat kuitenkin kahden vuoden kuluttua päätöksen antamisesta, vaikka omaisuuden ositusta ei olisikaan toimitettu.

A on käräjäoikeuden päätöksen johdosta muuttanut pois omakotitalostaan 15.1.2008 ja puolisot on tuomittu avioeroon 4.7.2008.

Edellä mainittu avioliittolain 24 §:n nojalla annettu määräys raukeaa kahden vuoden kuluttua päätöksen antamisesta eikä vasta sen lainvoimaistumisesta lukien (Aulis Aarnio - Markku Helin: Suomen avioliitto-oikeus, Lakimiesliiton kustannus, Helsinki 1992, ss. 58-59).

Näin ollen B:n asumisoikeus A:n omakotitalossa on päättynyt 5.12.2010.

B ei ole luovuttanut omakotitaloa A:n hallintaan, minkä vuoksi hänet tulee velvoittaa siihen käräjäoikeuden päätöksellä.

VASTAUS

B vastustaa A:n häätövaatimusta perusteettomana.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

B pyytää, että käräjäoikeus vahvistaa, että B:llä on oikeus asua omakotitalossa avioliittolain 6 luvun 24 §:n 1 momentin 1 kohtaan viitaten.

Asian käsittelystä

Vastauksen antajan käsityksen mukaan asumisoikeutta koskeva hakemus on riitainen.

Riitainen yhteiselämän lopettamista (AL 6:24 §) koskeva asia käsitellään oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 4 §:n mukaan riita-asian käsittelyjärjestyksessä. Prosessitaloudellisista syistä ja oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 3 §:ssä ja 6 §:ssä säädettyihin perusteisiin ja jäljempänä perusteluosiossa tarkemmin ilmeneviin olosuhteisiin viitaten B katsoo, että häätöasia ja yhteiselämän lopettamista koskeva asia tulee käsitellä samassa oikeudenkäynnissä.

Perustelut

1. Häätökanne perustuu väitteeseen, että kyseessä oleva omakotitalokiinteistö olisi A:n yksin omistama. B kiistää tämän väitteen. Tosiasiallisesti talo on yhteistä omaisuutta, koska se on hankittu yhteisellä asuntolainalla, jota B on suorittanut A:ta enemmän. Syy sille, että kiinteistö on kirjattu yksin A:n omistukseen on yksinomaan se, että näin tehden on saatu veroetua, kun B oli tuossa vaiheessa täyttänyt 40 vuotta eikä kuulunut enää ensiasunnon ostajan varainsiirtoveroedun piiriin. Kaupan ja siihen liittyvät käytännön järjestelyt on käytännössä toteuttanut B.

B:n käsityksen mukaan tosiseikat, joihin hän yhteisomistusta koskevan väitteensä perustaa, ovat riidattomia.

Koska omakotitalo tosiasiassa on yhteinen, ei A:lla ole kanteessa kerrotulla tavalla oikeutta vaatia toista omistajaa muuttamaan talosta.

2. Edellä kerrotun lisäksi B on voinut asua talossa yhteiselämän lopettamiseen liittyvän käräjäoikeuden päätöksen nojalla, johon päätökseen A:n kanteessa viitataan.

Jäljempänä perustelluin tavoin B tulee lastensa kanssa oikeuttaa asumaan omakotitalossa jatkossakin. Tästäkin syystä häätökanne on perusteeton.

Yhteiselämän lopettamista koskeva hakemus

Aiemmin asumista koskeva määräys on ollut voimassa Mikkelin käräjäoikeuden päätöksellä 8.1.2008 aikavälin 8.1.2008 - 5.12.2008 ja päätöksellä 5.12.2008 aikavälin 5.12.2008 - 5.12.2010. Avioliittolain 6 luvun 24 §:n perusteella ei ole estettä edelleen myöntää B:lle uusi asumista koskeva yhteiselämän lopettamiseen liittyvää oikeutus. Avioero tai sen lainvoimaiseksi tulokaan ei estä avioliittolain 24 § 1 momentin mukaista määräystä (KKO:1995:98).

B on osapuolten yhteisten kolmen alaikäisen lapsen yksinhuoltaja. Mikkelin käräjäoikeuden asumista koskevan päätöksen, jonka Itä-Suomen hovioikeus sittemmin on pysyttänyt, mukaisesti kyseiset lapset asuvat äitinsä luona. Siten on selvää, että B:llä on suurempi asunnon tarve kuin A:lla. Kyseisistä syistä käräjäoikeus on alun perinkin oikeuttanut B:n kyseisessä talossa asumaan.

Lain mukainen kahden vuoden määräaika asiassa on täyttynyt osituksen viivästyttyä tavallista enemmän seuraavista A:n puolella olevista syistä:

Asianajaja C Mikkelistä on 30.5.2008 määrätty toimittamaan ositus asianosaisten välillä.

Ensinnäkin ositusasian viipyminen on johtunut syystä, että ensin A:n aloitteesta odotettu huoltajuus- ym. asian ratkaisemista. Käräjäoikeus on antanut asiaa koskevan päätöksen 5.12.2008 ja asia on myöhemmin saatettu Itä-Suomen hovioikeuden ratkaistavaksi (B:n valitus koskien käräjäoikeuden määräämää yhteishuoltajuutta ja siitä seurannut A:n vastavalitus).

Ensimmäinen osituskokous on pidetty 11.12.2008. Tuolloin on sovittu, että asianosaiset esittävät omaisuutta koskevat arviokirjansa 15.1.2009 mennessä. A ei ole kuitenkaan tuota tehnyt tuossa vaiheessa tai myöhemminkään. Hän on myös antanut tuossa vaiheessa katteettomia lupailuja rahoituksen järjestymisestä. Ositusasia tuosta syystä on viivästynyt siinä määrin, että pesänjakaja on joutunut hakemaan käräjäoikeuden myyntiluvan omakotitalon myymiseksi. Hakemus on tullut vireille 16.10.2009. Käräjäoikeus on myöntänyt myyntiluvan 7.4.2010 seurauksin että A valitti asiasta Itä-Suomen hovioikeuteen. Hovioikeus on 31.8.2010 pysyttänyt käräjäoikeuden päätöksen. Vielä tässäkään vaiheessa A ei ollut riitaisten kysymysten kannalta keskeisiä arviokirjoja hankkinut. Korkein oikeus on 13.1.2011 päättänyt, ettei anna A:lle valituslupaa. Vasta tuossa vaiheessa myyntilupaprosessi on saanut loppunsa.

Varsinainen ositusasia on kuitenkin edelleenkin keskeneräinen.

B:n asumista kyseessä olevassa talossa ei ole erikseen riitautettu ennen A:n puolesta 4.1.2011 laadittua kirjettä. Tätä ei ole tapahtunut kahden vuoden määräajan lähestyessä eikä välittömästi tuon jälkeenkään. Täydellä syyllä B onkin voinut luottaa siihen, että hän voi asua osituksen loppuun saakka kotona. Tämä etenkin, kun selvää on, että ositusasian viivästymiseen syynä ovat olleet A:n menettelystä seuranneet oikeusprosessit ja tämän valitukset. Menettelynä nyt äärimmäisen kiireellistä muuttovaatimusta ei voida edellä kerrotuistakaan syistä pitää kohtuullisena sen enempää B:n kuin yhteisten lastenkaan kannalta. Selvää on, ettei vaaditulla aikataululla edes ole mahdollista järjestää B:n ja lasten asumista ja että vaatimus on ehdottomasti myös lasten edun vastainen.

B edelleenkin tarvitsee asuntoa A:ta enemmän. Ositusasia on kestänyt tavanomaista pitempään prosessin monivaiheisuudesta ja käytännöstä yksinomaan A:n puolella olevista syistä. Olisi kohtuutonta, jos B näissä olosuhteissa joutuisi muuttamaan kotoaan osituksen ollessa vielä kesken.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

VASTASELITYS

1. Häätö

Mikkelin käräjäoikeus on 5.12.2008 antamallaan päätöksellä oikeuttanut B:n asumaan "A:n omistamassa" omakotitalossa todeten, että sanottu määräys raukeaa kuitenkin kahden vuoden kuluttua päätöksen antamisesta, vaikka omaisuuden ositusta ei olisikaan toimitettu.

B on edellä mainitun päätöksen perusteella tiennyt koko ajan, että hänen asumisoikeutensa talossa päättyy viimeistään 5.12.2010 eikä asia ole vaatinut erillistä "riitauttamista", josta B lausumassaan mainitsee. Syyt osituksen viivästymiseen ovat olleet moninaiset eikä A:n syyllistäminen siitä ole millään tavoin perusteltua.

B kiistää häätövaatimuksen väittämällä, että hän omistaisi talon yhdessä A:n kanssa huolimatta siitä, että lainhuuto on 24.5.1999 myönnetty yksin A:lle. Väite on puhtaasti tarkoitushakuinen eikä sille voida antaa merkitystä häätöasian ratkaisussa.

B on oikeutettu asumaan A:n talossa ja hänet tulee velvoittaa muuttamaan pois A:n talosta. B:n esittämä talon omistusoikeuden riitauttaminen ei ole peruste pitkittää häätöpäätöksen antamista vaan asia pitää ratkaista viivyttelemättä.

B tulee hakemuksen mukaisesti velvoittaa ensi tilassa luovuttamaan A:n omakotitalo hänen vapaaseen hallintaansa.

2. Yhteiselämän lopettaminen

B on pyrkinyt torjumaan A:n häätövaatimuksen myös esittämällä uuden yhteiselämän lopettamista koskevan vaatimuksen, jonka mukaan hänelle tulisi antaa uusi asumista koskeva yhteiselämän lopettamiseen liittyvä oikeutus.

Vaatimus tulee jättää tutkimatta, koska asiasta on jo olemassa lainvoimainen päätös, jolla annettu asumismääräys on kahden vuoden enimmäisajan täytyttyä rauennut. Päätöksen negatiivinen oikeusvoimavaikutus estää samaa asiaa koskevan uuden vaatimuksen käsittelyn.

Hallituksen esityksessä oleva maininta mahdollisuudesta antaa uusi asumismääräys on ristiriidassa yleisten prosessioikeudellisten periaatteiden kanssa eikä sitä voida pitää päätöksentekoon vaikuttavana kannanottona. Kysymystä päätöksen oikeusvoimasta ei ole jouduttu arvioimaan Korkeimmassa oikeudessa, mitä voidaan pitää osoituksena siitä, että alemmissa oikeusasteissa ei ole annettu sanotunlaisia uusia asumismääräyksiä.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Päätös

B:n vaatimus siitä, että käräjäoikeus vahvistaa B:llä olevan edelleen oikeus asua omakotitalossa avioliittolain 6 luvun 24 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla, jätetään tutkimatta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yksipuolinen tuomio

B velvoitetaan heti omalla kustannuksellaan tapahtuvan häädön uhalla muuttamaan perheineen ja tavaroineen pois A:n omistamasta talosta - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - ja jättämään se A:n vapaaseen hallintaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

RATKAISUN PERUSTELU

Päätökseen

Avioliittolain 24 §:n viimeisen momentin mukaan asumisoikeus toisen puolison omistamassa asunnossa on kertaluontoinen ja enintään kahden vuoden pituinen määräaika. Tuo aika on katsottu riittäväksi asumisasioiden uudelleen järjestämiseksi. Vaatimus uudesta määräajasta on näin ollen lakiin perustumaton.

Yksipuoliseen tuomioon

B on vastauksessaan häädön osalta vedonnut ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta asian ratkaisemiseen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:
Käräjäviskaali Juhani Santero

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 30.8.2011

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

B on valituksessaan ensisijaisesti vaatinut, että käräjäoikeuden päätös tutkimatta jättämisestä kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen. Toissijaisesti B on toistanut käräjäoikeuden tuomiossa selostetun hakemuksensa asumisoikeuden jatkamisesta. Ensisijaisten vaatimustensa perusteinaan B on lausunut, että häntä ei ollut kuultu A:n käräjäoikeudessa esittämästä vaatimuksesta jättää hänen edellä mainittu hakemuksensa tutkimatta. Lisäksi B on lausunut, että käräjäoikeuden jättäessä mainitun hakemuksen tutkimatta lakiin perustumattomana ratkaisu oli sisältänyt aineellisoikeudellisen kannanoton, mikä olisi edellyttänyt asian tutkimista suullisessa oikeudenkäynnissä, sillä asian käsitteleminen kirjallisessa menettelyssä olisi ollut mahdollista vain asianosaisten suostumuksella. Vielä B on lausunut, että Mikkelin käräjäoikeus oli päätöksessään 5.12.2008 muun ohella määrännyt, että B:llä oli ollut oikeus asua lastensa kanssa A:n omistamassa omakotitalossa lainvoiman saaneeseen ositukseen saakka todeten, että sanottu määräys raukesi kuitenkin kahden vuoden kuluttua päätöksen antamisesta, vaikka omaisuuden ositusta ei olisikaan toimitettu. Käräjäoikeuden nyt tutkimatta jättämä hakemus oli koskenut 31.1.2011 jälkeistä aikaa. Näin ollen 5.12.2008 annettu päätös ei estänyt tutkimasta nyt esillä olevaa hakemusta asumisoikeuden jatkamisesta.

A on vastauksessaan vastustanut muutosvaatimuksia perusteettomina.

B on toimittanut hovioikeuteen 7.6.2011 saapuneen lausumansa liitteenä 20.5.2011 päivätyn pesänjakajan päätöksen omaisuuden ositusta koskevassa asiassa.

A on hovioikeuteen 10.6.2011 saapuneessa kirjelmässään edelleen vastustanut B:n hakemusta ja toimittanut hovioikeuteen kuitin tasingon maksamisesta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Avioliittolain 24 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin voi puolisoiden yhteisestä tai toisen puolison hakemuksesta päättää, että se puolisoista, joka on enemmän asunnon tarpeessa, saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Saman pykälän 4 momentin mukaan mukaan päätös on voimassa toistaiseksi. Puolison vaatimuksesta sitä voidaan muuttaa tai se voidaan peruuttaa tuomioistuimen uudella päätöksellä, jos olosuhteet ovat päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet. Päätös raukeaa, kun puolisoiden välillä on toimitettu omaisuuden ositus tai erottelu ja se on saanut lainvoiman. Päätös raukeaa kuitenkin kahden vuoden kuluttua siitä, kun päätös on annettu, vaikka omaisuuden ositusta tai erottelua ei olisikaan toimitettu.

Viimeksi mainitun lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 62/1986 vp s. 50) on todettu, että jos tarve päätöksen voimassa pitämiseen jatkuu vielä kahden vuoden määräajan päättyessä esimerkiksi siitä syystä, että avioeroasia on vireillä tai puolisot on jo tuomittu avioeroon mutta ositus on vielä toimittamatta, tuomioistuimelta voitaisiin pyytää asiassa uusi määräys. Oikeuskirjallisuudessa (Aarnio - Helin: Suomen avioliitto-oikeus, 1992, s. 58-59 alaviite 103) on myös katsottu, ettei ole estettä sille, että määräyksen rauettua annetaan uusi määräys, mikäli lainvoimaista ositusta ei vielä ole saatu aikaan. Käyttöoikeus saattaa siten kestää huomattavasti - jopa moninkertaisesti - kahta vuotta pitempäänkin.

Hovioikeus katsoo ottaen huomioon säännöksen esityöt ja oikeuskirjallisuus, että Mikkelin käräjäoikeuden 5.12.2008 antama määräys ei estä tutkimasta B:n nyt kysymyksessä olevaa hakemusta asumisoikeuden jatkamiseksi 31.1.2011 alkaen.

B:n hakemus on perustunut siihen, että hänellä on suurempi asunnon tarve kuin A:lla muun ohella, koska hän on asianosaisten yhteisten kolmen lapsen yksinhuoltaja ja lapset ovat asuneet hänen luonaan. B on käräjäoikeudessa nimennyt itsensä kuultavaksi todistelutarkoituksessa muun muassa asunnon tarpeesta. Edelleen B on varannut tilaisuuden täydentää todisteluaan riippuen riitautettavista tosiseikoista. A:n ja B:n omaisuuden ositusta koskeva päätös on vailla lainvoimaa.

Nämä seikat huomioon ottaen käräjäoikeus ei olisi saanut valmistelua jatkamatta ratkaista asiaa ja jättää tutkimatta B:n nyt esillä olevaa hakemusta asumisoikeuden jatkamisesta vaan sen olisi tullut jatkaa asian valmistelua ja tarvittaessa siirtää asia pääkäsittelyyn. Näin ollen asia on menettelyvirheen johdosta palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen, jonka tulee palautuspäätöksen saatua lainvoiman omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Esko Randelin, Pirjo Soininen, Tuija Silvento
Esittelijä Oskar Kulmala

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.