Helsingin HO 7.7.2011 2308

Väärennys - Matkustusasiakirja - Passi - Pakolainen - Turvapaikanhakija

VANTAAN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 16.2.2011

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Väärennys
(9186/Rl0060939/10)
Rikoslaki 33 luku 1 §

30.9.2010 VANTAA

A on käyttänyt väärennettyä Bulgarian passia nro 367567247 harhauttavana todistuskappaleena esittämällä sen Helsinki-Vantaan lentoaseman rajatarkastuksessa.

A on esittänyt omalla nimellään olevan passin, jonka täyttötietoja on muutettu ja siihen on vaihdettu kuva. Passin ja lentolipun A oli saanut salakuljettajalta maksua vastaan.

Vastaus

A on tunnustanut menetelleensä syytteessä selostetulla tavalla, mutta hän kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

TUOMION PERUSTELUT

A saapui lentokoneella Turkista Ukrainan kautta Suomeen 30.9.2009 ja esitti Helsinki-Vantaan lentoaseman rajatarkastuksessa syytteessä mainitun passin. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto osoittaa, että passi oli väärennetty syytteessä selostetulla tavalla.

Kun A on tunnustanut menetelleensä syytteessä selostetulla tavalla ja tienneensä passin olevan väärennetty, hänen tekonsa täyttää rikoslain 33 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetyn väärennyksen tunnusmerkistön.

Teon rankaisemattomuuden tai anteeksiannettavuuden perusteena A on viitannut 28.7.1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/68) laittomasti maassa oleskelevia pakolaisia koskevan 31 artiklan 1 kohdan määräykseen, jonka mukaan sopimusvaltiot eivät ryhdy rankaisutoimenpiteisiin laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta niitä pakolaisia kohtaan, jotka tulevat suoraan maasta, missä heidän elämänsä tai vapautensa on ollut uhattuna sopimuksen 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla, ja jotka ovat luvatta tulleet tai luvatta oleskelevat sopimusvaltion alueella, kuitenkin edellyttäen, että nämä ilmoittautuvat viipymättä viranomaisille ja esittävät hyväksyttäviä syitä laittomalle saapumiselleen tai oleskelulleen.

Asiassa on riidatonta, että A haki heti Suomeen saavuttuaan turvapaikkaa Suomessa. Asiassa ei ole esitetty selvitystä A:n oloista Turkissa. Pelkästään etnisen taustansa perusteella hänellä ei voida katsoa olevan perusteltua syytä pelätä joutuvansa kotimaassaan vainon kohteeksi rodun, uskonnon, kansallisuuden taikka tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi. A:ta ei voida siten pitää puheena olevan yleissopimuksen tarkoittamana pakolaisena (Hakapää, Kari: Uusi kansainvälinen oikeus. Hämeenlinnan 2010, s. 247). Tästä ei kuitenkaan välttämättä seuraa, että A:n vetoamilla seikoilta ei voi olla merkitystä tässä asiassa.

Sanottu yleissopimus on lain esitöiden (HE 6/1997) mukaan otettu huomioon säädettäessä rikoslain 17 luvun 7 §:ää, jossa on säädetty rangaistavaksi valtionrajarikoksena muun muassa Suomen rajan ylittäminen ilman siihen oikeuttavaa passia tai muuta matkustusoikeuden osoittavaa asiakirjaa. Pykälän 2 momentin mukaan valtionrajarikoksesta ei kuitenkaan tuomita muun muassa ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomessa.

Momentin säätämistä on perusteltu lain esitöissä seuraavasti. Ulkomaalaiselta, joka on joutunut vainotuksi koti- tai asuinmaassaan rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ei monissa tapauksissa voida kohtuudella edellyttää passia tai muuta matkustamisoikeuden osoittavaa asiakirjaa. Vainon ilmenemismuotona voi olla viranomaisten kieltäytyminen myöntämästä matkustamiseen oikeuttavaa asiakirjaa. Kieltäytyminen saattaa pakottaa vainottuun ryhmään kuuluvia matkustamaan ilman passia tai vastaavaa asiakirjaa tai hankkimaan väärennettyjä asiakirjoja. Vainottuun ryhmään kuuluvalta voi olla kohtuutonta edellyttää lähtemistä omasta maastaan virallisista maastalähtöpaikoista ja Suomeen saapumista passintarkastuspaikkojen tai muiden luvallisten rajanylityspaikkojen kautta. Tällaisen henkilön tulo Suomeen voi tapahtua rajavyöhykkeen läpi. Näistä syistä ei ole perusteltua rangaista valtionrajarikoksesta ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee Suomesta turvapaikkaa tai oleskelulupaa. Se ei ole perusteltua siinäkään tapauksessa, että kyseessä on ulkomaalaislain 34 §:ssä tarkoitettu ilmeisen perusteeton turvapaikkahakemus, koska tällaiseen ulkomaalaiseen sovelletaan yleensä rajalta käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevia säännöksiä.

Perustelulausumassa on nimenomaisesti rinnastettu väärennetyn asiakirjan hankkiminen ja matkustaminen ilman vaadittavia matkustusasiakirjoja. Se, että tässä yhteydessä ei puututtu eikä edes viitattu rikoslain 33 luvun säännöksiin väärennyksen rangaistavuudesta, johtuu ilmeisimmin siitä, että tuo lainmuutos ei koskenut tätä rikoslain lukua. Puuttuva kannanotto ei siten osoita, että tarkoituksena oli säätää nyt kysymyksessä oleva tilanne rangaistavaksi väärennyksenä. Perustelulausumat puoltavat yhtä lailla teon rankaisemattomuutta nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa kuin niissä kosketellun rangaistussäännöksen tarkoittamissa tapauksissa. Teon rangaistavuuden arvioiminen eri tavalla pelkästään sen vuoksi, että maahan tultaessa on käytetty väärennettyä asiakirjaa ei ole muutenkaan perusteltua, koska väärennettyjen asiakirjojen käyttö on hyvin yleistä.

Voimassa olevassa laissa ei ole nimenomaista säännöstä, jonka perusteella A:n teko voitaisiin katsoa rankaisemattomaksi tai anteeksiannettavaksi. Vastuuvapausperusteita koskevan rikoslain 4 luvun esitöistä (HE 44/2002) ilmenee kuitenkin, että muutkin kuin laissa säädetyt perusteet voivat olla niin sanottuja oikeuttamis- tai anteeksiantoperusteita. Tämä kanta on esitetty myös oikeuskirjallisuudessa (Tapani, Jussi -Tolvanen, Matti: Rikosoikeuden yleinen osa -Vastuuoppi. Jyväskylä 2008, s. 135 s. ja Frände, Dan: Yleinen rikosoikeus. Helsinki 2005, s. 35).

Yhteenvetona käräjäoikeus toteaa, että A:n teko on ollut oikeutettu ja siten rankaisematon.

TUOMIOLAUSELMA

SYYTETTY A

TUOMIOLAUSELMA

HYLÄTYT SYYTTEET

1) Syyte väärennyksestä 30.9.2010 hylätään.
----------------------------------------------------------------

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen: Käräjätuomari Risto Tikka

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 7.7.2011

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Jatkokäsittelyluvan myöntäminen

Jatkokäsittelylupa on myönnetty syyttäjälle 13.4.2011.
----------------------------------------------------------------

Valitus

Syyttäjä on vaatinut, että A:n syyksi luetaan syytteen mukaisesti väärennys ja A tuomitaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

A oli saapuessaan Suomeen esittänyt rajatarkastuksessa väärennetyn matkustusasiakirjan ja hakenut Suomesta turvapaikkaa. A:lle ei ollut vaadittu rangaistusta laittomasta maahan saapumisesta, josta häntä ei olisi voitu rikoslain 17 luvun 7 §:n 2 momentissa säädetyn mukaan tuomita, vaan siitä, että hän oli esittänyt Suomen viranomaisille väärennetyn matkustusasiakirjan. A oli jo päässyt poistumaan kotimaastaan eikä hänellä ollut Suomeen saavuttuaan ollut syytä esittää viranomaisille väärennettyä matkustusasiakirjaa. A oli menettelyllään syyllistynyt väärennykseen eikä pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968, jäljempänä pakolaissopimus) 31 artiklan 1 kappale estänyt hänen tuomitsemistaan siitä rangaistukseen.

Vastaus

A on vaatinut, että valitus hylätään.

Pakolaissopimus oli Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta. Samaa periaatetta laittoman maahantulon rankaisemattomuudesta, joka oli kirjattu valtionrajarikosta koskevaan rikoslain 17 luvun 7 §:ään, oli pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kappaleen nojalla sovellettava tilanteeseen, jossa turvapaikanhakija käytti väärennettyä passia kyetäkseen jättämään turvapaikkahakemuksen. Käräjäoikeus oli oikein perustein ja Suomen kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti hylännyt syytteen.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

A on Suomeen saavuttuaan esittänyt rajatarkastusviranomaisille passin, joka on ollut hänen tietensä väärennetty. Hänen menettelynsä täyttää näin ollen käräjäoikeuden katsomin tavoin rikoslain 33 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetyn väärennyksen tunnusmerkistön.

Asiassa on kysymys siitä, estääkö pakolaissopimuksen 31 artikla A:n tuomitsemisen rangaistukseen mainitusta teosta.

Pakolaissopimus ja siihen liittyvä pakolaisten oikeusasemaa koskeva pöytäkirja (SopS 78/1968) on saatettu Suomessa voimaan asetuksilla 812 ja 813/1968. Pakolaissopimuksen sekä edellä mainitun pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat, henkilöiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat määräykset on sittemmin saatettu lain tasoisiksi 17.11.2004 voimaan tulleella lailla (660/2004).

Pakolaissopimus on keskeinen pakolaisten oikeusasemaa sääntelevä kansainvälisoikeudellinen asiakirja. Esimerkiksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan (2000/C 364/01) 18 artiklassa on nimenomaisesti mainittu, että oikeus turvapaikkaan taataan pakolaissopimuksen ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti. Euroopan unionin yhteinen eurooppalainen turvapaikkapolitiikkakin perustuu pakolaissopimuksen "täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen" (Neuvoston direktiivi 2005/85/EY pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista johdantolause 2 ). Pakolaissopimuksen johdanto-osasta ilmenevin tavoin sopimuksen taustalla on ollut pyrkimys turvata pakolaisten ihmisoikeuksien ja perusvapauksien toteutuminen mahdollisimman laajasti.

Pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusvaltiot eivät ryhdy rankaisutoimenpiteisiin laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta niitä pakolaisia kohtaan, jotka tulevat suoraan maasta, missä heidän elämänsä tai vapautensa on ollut uhattuna sopimuksen 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja jotka ovat luvatta tulleet tai oleskelevat sopimusvaltion alueella, kuitenkin edellyttäen, että nämä ilmoittautuvat viipymättä viranomaisille ja esittävät hyväksyttäviä syitä laittomalle saapumiselleen tai oleskelulleen.

Ulkomaalaislain (301/2004) 11 §:n 1 kohdan mukaan ulkomaalaisen maahantulo edellyttää, että hänellä on voimassa oleva vaadittava rajanylitykseen oikeuttava matkustusasiakirja. Lain 13 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaisella on maahan saapuessaan ja maassa oleskellessaan oltava koti- tai oleskelumaansa viranomaisen antama voimassa oleva passi, joka hänen on vaadittaessa esitettävä rajatarkastusviranomaiselle tai poliisille. Rikoslain valtionrajarikosta koskevan 17 luvun 7 §:n (563/1998) 1 momentin mukaan valtionrajarikoksesta on tuomittava rangaistukseen muun muassa se, joka ylittää Suomen rajan ilman siihen oikeuttavaa passia tai muuta matkustamisoikeuden osoittavaa asiakirjaa.

Pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kappaleen määräys on otettu huomioon rikoslain 17 luvun 7 §:n 2 momentissa. Sen mukaan valtionrajarikoksesta ei kuitenkaan tuomita ulkomaalaista, joka 1 momentissa tarkoitetun teon johdosta käännytetään tai karkotetaan maasta, eikä ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomessa.

Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun viraston laatimassa käsikirjassa pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista (1993 s. 13) on todettu, että henkilö on pakolainen pakolaissopimuksen mukaisesti heti kun hän täyttää pakolaismääritelmän edellytykset eikä vasta pakolaisaseman tunnustaminen tee hänestä sopimuksessa tarkoitettua pakolaista. Myös oikeuskirjallisuudessa pakolaissopimuksen on katsottu soveltuvan turvapaikanhakijoihin ja henkilöihin, jotka saattavat olla pakolaisia, ja tällaisten henkilöiden siten olevan lähtökohtaisesti oikeutettuja sopimuksen 31 artiklan 1 kappaleen mukaiseen suojaan, kunnes oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä annetulla lopullisella ratkaisulla on todettu, etteivät he ole pakolaissopimuksen mukaisessa pakolaisasemassa.

ks. Goodwin-Gill, Article 31 of the 1951 Convention Relating to the Status of Refugees: non-penalization, detention and protection. Teoksessa Feller, Turk, Nicholson (toim.): Refugee Protection in International Law: UNCHR's Global Consultations on International Protection, Cambridge University Press 2003, s. 219.

Oikeuskirjallisuudessa on korostettu, että pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kappale ei sinänsä välttämättä velvoita sopimukseen liittyneitä valtioita pidättäytymään syytetoimista pakolaisia kohtaan vaan ainoastaan sanamuotonsa mukaisesti pidättäytymään rankaisutoimenpiteistä eli tuomitsemasta pakolaisia. Määräys kuitenkin velvoittaa tutkimaan ja harkitsemaan ennen tuomion langettamista sitä, onko vastaaja pakolaissopimuksen tarkoittama pakolainen vaiko ei (ks. Hathaway s. 406-407). Myös on katsottu, että pakolaista ei tulisi rangaista laittomasta maahantulosta tai väärien asiankirjojen käyttämisestä sen yhteydessä, kunhan tämä menettely on johtunut hänen pakenemisestaan (ks. Hathaway s. 406). Pakolaisaseman itsessään on kuitenkin selitetty olevan pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettu ”hyväksyttävä syy” muutoin laittomalle menettelylle (ks. Goodwin-Gill emt s. 196).

Hathaway, The Rights of Refugees under International Law, Cambridge University Press 2005.

Pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kappale on otettu huomioon edellä selostetulla tavalla valtionrajarikosta koskevassa 17 luvun 7 §:ssä (563/1998). Lain esitöissä todetaan, että ulkomaalaiselta, joka on joutunut vainotuksi koti- tai asuinmaassaan rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ei monissa tapauksissa voida kohtuudella edellyttää passia tai muuta matkustamisoikeuden osoittavaa asiakirjaa. Vainon ilmenemismuotona voi olla viranomaisten kieltäytyminen myöntämästä matkustamiseen oikeuttavaa asiakirjaa. Kieltäytyminen saattaa pakottaa vainottuun ryhmään kuuluvia matkustamaan ilman passia tai vastaavaa asiakirjaa tai hankkimaan väärennettyjä asiakirjoja. Rankaisemista valtionrajarikoksesta ei pidetty perusteltuna siinäkään tapauksessa, että kyseessä olisi ulkomaalaislaissa tarkoitettu ilmeisen perusteeton turvapaikkahakemus, koska tällaiseen ulkomaalaiseen sovelletaan yleensä rajalta käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevia säännöksiä (HE 6/1997 vp.)

Lain esitöissä on otettu huomioon myös sekin mahdollisuus, että pakolaisella tai turvapaikanhakijalla saattaa olla hyväksyttävä syy käyttää maahantulon yhteydessä vääriä tai väärennettyjä asiakirjoja. Valtionrajarikosta koskevan säännöksen tarkistamisen yhteydessä ei ole kuitenkaan tehty vastaavaa poikkeussäännöstä väärennystä koskevaan rikoslain 33 luvun 1 §:n (769/1990) säännökseen.

Pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kappaleen sanamuodosta ei voida suoraan päätellä sitä, estääkö artikla myös rankaisutoimenpiteisiin ryhtymisen väärennettyjen matkustusasiakirjojen esittämisestä maahantulon yhteydessä. Oikeuskirjallisuudesta ilmenevien tietojen perusteella tämä kysymys ei ollut ollut laajan keskustelun kohteena sopimusta laadittaessa. Tuoreen selvityksen mukaan tästä on myös sopimusvaltioissa vaihtelevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä.

Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin, muun muassa viitaten pakolaissopimuksen laatimisvaiheen asiakirjoihin, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain pääkomissaarin muistioon, esitetty yhdensuuntaisesti, että pakolaisten on usein hyväksyttävästä syystä turvauduttava väärennettyihin asiakirjoihin ja että pakolaissopimuksen 31 artiklan 1 kappaleen mukainen "laiton maahantulo" käsittää myös saapumisen maahan käyttäen vääriä tai väärennettyjä asiakirjoja. (ks. Goodwin-Gill emt. s. 196, 207 ja 219 sekä Hathaway emt. s. 405-407 ja 841 alaviite 572.)

Hovioikeus toteaa, että väestön liikkuvuuden lisääntyessä myös muun muassa laiton maahanmuutto on yhä suurempi ongelma, joka asettaa valtioiden välisen matkustajaliikenteen valvonnalle uusia, entistä tiukempia vaatimuksia. Passiväärennysten torjunta ja passien aitouteen kohdistuvan luottamuksen turvaaminen on sekä kansallisesti että kansainvälisesti entistä tärkeämpää.

Toisaalta omassa maassaan vainon kohteeksi joutunut ulkomaalainen saattaa useissa tilanteissa joutua turvautumaan myös väärennetyn passin käyttämiseen voidakseen poistua maastaan, kun jo matkustaminen lentäen pääsääntöisesti edellyttää passin esittämistä. Turvapaikanhakijoiden oikeuksien täysimääräinen turvaaminen puoltaa vahvasti sitä tulkintaa, että "laiton maahantulo" käsittää myös maahan saapumisen väärää tai väärennettyä matkustusasiakirjaa käyttämällä.

Hovioikeus toteaa, että pakolaissopimuksen 31 artiklan suoja voi ulottua vain artiklassa tarkoitettuun maahantuloon, mutta ei enää esimerkiksi turvapaikkahakemuksen käsittelyssä annettuihin tietoihin.

Pakolaissopimuksen 31 artiklan mukaisen suojan saamisen edellytyksenä on vain se, että se henkilö ilmoittautuu viipymättä saapumismaan viranomaisille. Tässä tapauksessa A on näin menetellyt.

A on hakenut Suomessa turvapaikkaa eikä häntä heti käännytetty maasta. A on siten saattanut olla pakolaissopimuksessa tarkoitettu pakolainen, joka nauttii sopimuksen 31 artiklan 1 kappaleen mukaista suojaa. Hovioikeus katsoo, että näissä olosuhteissa pakolaissopimus, joka on Suomessa laintasoisesti voimassa, estää tuomitsemasta A:ta rangaistukseen syytteessä tarkoitetusta väärennysrikoksesta. Ratkaisevaa merkitystä tässä yhteydessä ei voida antaa enää sille, oliko A:lla rajatarkastuksessa ollut syytä esittää väärää matkustusasiakirjaa Suomeen päästäkseen.

Aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

presidentti Mikko Könkkölä,
hovioikeudenneuvos Paula Salonen,
määräaikainen hovioikeudenneuvos Kirsti Uusitalo

Esittelijä: viskaali Tiina-Liisa Autio

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.