Helsingin HO 19.12.2007 4152

Tavaramerkin loukkaus - Tavaroiden kauttakulku - Suspensio-menettely - Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin tulkinta

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 28.8.2006

Kantajat
1. Mülhens GmbH & Co. KG
2. Eurocos Cosmetics GmbH
3. Parfums Rochas S.A.

c/o Aatsto Borenius & Kemppinen Oy/Ben Rapinoja
Yrjönkatu 13 A
00120 Helsinki

Vastaaja
SKB Perfumes LLC
c/o Aatsto HH Partners Oy/Esa Korkeamäki
PL 232
00101 Helsinki

Asia
Tavaramerkkioikeuden loukkaus

Vireille
22.4.2005

Sisällysluettelo

Taustaa
Kannevaatimukset
Perusteet
Vastaus
Perusteet
Luettelo todisteista
Käräjäoikeuden ratkaisun perustelut
Tuomiolauselma
Muutoksenhaku
Liitteet

Asian riidatonta taustaa

Mülhens GmbH & Co. KG:lle (jäljenpänä Mülhens), Eurocos Cosmetics GmbH:lle (jäljempänä Eurocos) ja Parfums Rochas S.A:lle (jäljempänä Parfums) on rekisteröity seuraavat Suomessa voimassa olevat tavaramerkit (jäljempänä kannetavaramerkit):

Tavaramerkki: BOSS
Rekisteröity haltija: Kansallinen, Eurocos
Tavaraluokka: 3
Rek.nro: 96243

Tavaramerkki: ELEMENTS
Rekisteröity haltija: Kansallinen, Eurocos
Tavaraluokka: 3
Rek.nro: 129833

Tavaramerkki: Pakkauksen ulkoasun rekisteröinti (liite 1)
Rekisteröity haltija: Yhteisön tavaramerkki, Eurocos
Tavaraluokka: 3
Rek.nro: 1514751

Tavaramerkki: BOSS ELEMENTS AQUA (sis. Pakkauksen ulkoasu) (liite 2)
Rekisteröity haltija: Madridin pöytäkirjan mukainen rekisteröinti Suomessa, Eurocos
Tavaraluokka: 3
Rek.nro: 701184

Tavaramerkki: BOSS ELEMENTS AQUA
Rekisteröity haltija: Madridin pöytäkirjan mukainen rekisteröinti Suomessa, Eurocos
Tavaraluokka: 3
Rek.nro: 661284

Tavaramerkki: BOSS ELEMENTS AQUA
Rekisteröity haltija: Madridin pöytäkirjan mukainen rekisteröinti Suomessa, Eurocos
Tavaraluokka: 3
Rek.nro: 706887

Tavaramerkki: NC NAOMI CAMBELL
Rekisteröity haltija: Madridin pöytäkirjan mukainen rekisteröinti Suomessa, Mülhens
Tavaraluokka: 3
Rek.nro: 721203

Tavaramerkki: ALCHIMIE DE ROCHAS
Rekisteröity haltija: Madridin pöytäkirjan mukainen rekisteröinti Suomessa, Parfums
Tavaraluokka: 3
Rek.nro: 692494

Yhdysvalloissa toimiva SKB Perfumes LLC (jäljempänä SKB), jolla ei ole kotipaikkaa eikä edustajaa Suomessa, on vuonna 2004 lähettänyt Suomessa toimivalle Oy West-Orient Lines Ltd:lle hajuvesituotteita sisältävän erän. Erään on kuulunut Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin tavaramerkeillä NAOMI CAMBELL, ALCHIMIE DE ROCHAS ja BOSS ELEMENT AQUA varustettuja tuotteita. Hajuvesituotteet ovat olleet Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin valmistamia tai valmistuttamia alkuperäistuotteita, jotka ne ovat tarkoittaneet Yhdysvaltojen markkinoille.

Suomen tulliviranomaiset ovat pysäyttäneet kyseessä olevan tavaraerän Kotkan tullisatamassa neuvoston tulliviranomaisten toimenpiteistä epäiltessä tavaroiden loukkaavan tiettyjä teollis- ja tekijänoikeuksia sekä tiettyjä teollis- ja tekijänoikeuksia loukkaavien tavaroiden suhteen toteutettavista toimenpiteistä annetun asetukseen (EY) N:o 1383/2003 (jäljempänä tuoteväärennösasetus) perusteella. Kantajat ovat tehneet tuoteväärennösasetukseen vedoten hakemuksen, jonka nojalla tullihallitus on päättänyt tavaroiden pidättämisestä tullivalvontaan.

Kotkan käräjäoikeus on 9.11.2004 antamallaan väliaikaisella turvaamistoimipäätöksellä ja 24.3.2005 antamallaan turvaamistoimipäätöksellä määrännyt pantavaksi takavarikkoon Kotkan tullissa olevat seuraavat Oy WestOrient Lines Ltd:n ja SKB:n hajuvesituotteet:

  • Boss Elements Aqua (50 ml spray), 381 kappaletta
  • Naomi Champbell (75 ml spray), 96 kappaletta
  • Alchimie de Rochas (50 ml spray), 48 kappaletta
  • sekä muut Kotkan tulliin pidätetyssä kuormassa mahdollisesti olevat, yllä mainitulla tavaramerkillä varustetut tuotteet

Kotkan kihlakunnan ulosottovirasto on pannut asiaan liittyvän väliaikaisen turvaamistoimipäätöksen täytäntöön 9.11.2004 takavarikoimalla hajuvesituotteet. Kotkan käräjäoikeuden 24.3.2005 antama päätös on pantu täytäntöön 20.4.2005.

Kanne

Vaatimukset
Mülhens, Eurocos ja Parfums ovat vaatineet, että käräjäoikeus

1. vahvistaa, että SKB on loukannut Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin seuraavien Suomessa voimassa olevien tavaramerkkirekisteröintien tuottamaa yksinoikeutta:

  • BOSS (Rek.nro 96243)
  • ELEMENTS (Rek.nro 129833)
  • BOSS Elements -pakkauksen ulkoasun rekisteröinti (Rek. nro 001514751)
  • BOSS ELEMENTS AQUA (sisältäen pakkauksen ulkoasun) (Rek.nro 701184)
  • NAOMI CAMPBELL (Rek.nro 661284)
  • NC NAOMI CAMPBELL (Rek.nro 721203)
  • ALCHIMIE DE ROCHAS (Rek.nro 692494)

2. kieltää tavaramerkkilain 38 §:n nojalla SKB:tä jatkamasta tai toistamasta kannetavaramerkkien tuottaman yksinoikeuden loukkausta käyttämällä kannetavaramerkkejä tuomalla Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi kannetavaramerkeillä varustettuja hajuvesituotteita,

3. määrää tavaramerkkilain 41 §:n nojalla kaikki Kotkan kihlakunnan ulosottoviraston päätöksellä nro 05604 1 1 540 takavarikkoon asetetut hajuvesituotteet hävitettäväksi SKB:n kustannuksella,

4. toissijaisesti ja vaihtoehtoisesti vaatimuksen 3. kanssa, määrää hajuvesituotteet luovutettavaksi Mülhensille, Eurocosille ja Parfumsille siten, että Mülhens, Eurocos ja Parfums suorittavat kustakin yksittäisestä tuotteesta 10 sentin korvauksen SKB:lle,

5. velvoittaa SKB:n tavaramerkkilain 38 §:n 2 momentin nojalla suorittamaan Mülhensille, Eurocosille ja Parfumsille korvauksen kaikesta kantajien tavaramerkkioikeuden loukkauksen johdosta kärsimästä vahingosta 30.000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 9.5.2005 lukien,

6. velvoittaa SKB:n tavaramerkkilain 38 §:n 3 momentin nojalla luovuttamaan Mülhensille, Eurocosille ja Parfumsille loukkaavasta teosta saamansa voiton viimeiseltä kolmelta vuodelta yhteensä 114.372 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 9.5.2005 lukien ja

7. velvoittaa SKB:n korvaamaan Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut 75.651,35 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien. Oikeudenkäyntikuluvaatimukseen sisältyvät Mülhensille, Eurocosille ja Parfumsille asiassa 04/2132 SKB:tä vastaan hakemasta turvaamistoimenpiteestä aiheutuneita oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluja noin 21.000 euroa.

Perusteet

Kantajilla on tavaramerkkilain 1 §:n nojalla yksinoikeus kannetavaramerkkeihin rekisteröinnin perusteella Suomessa.

Vastaaja SKB on lähettänyt Oy West-Orient Lines Ltd:11e Helsinki-Vantaan lentotullin kautta Kotkan satamaan hajuvesituote-erän, johon on sisältynyt kannetavaramerkeillä NAOMI CAMPBELL, ALCHIMIE DE ROCHAS ja BOSS ELEMENTS AQUA varustettuja tuotteita. Tuotteet ovat kantajien itsensä valmistamia tai valmistuttamia ja ne on tarkoitettu Yhdysvaltain markkinoille. Vastaaja on menetellyt tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin vastaisesti lähettämällä hajuvesituotteet ilman kantajien suostumusta Yhdysvalloista Suomen alueelle ja siten loukannut kantajien tavaramerkkilain mukaista yksinoikeutta tavaramerkkeihin.

Yhteisön tavaramerkki tuottaa neuvoston yhteisön tavaramerkistä antaman asetuksen (EY) N:o 40/94 (jäljempänä yhteisön tavaramerkkiasetus) mukaan pääasiallisesti samansisältöisen yksinoikeuden merkin haltijalle kuin tavaramerkkilaki. Tuotteet on tuotu yhteisön alueelle. Vastaajan menettely on siten asetuksen vastaisena loukannut kantajien yksinoikeutta myös yhteisön tavaramerkkiin.

Tuotteiden määränpää

Tuotteiden määränpää on ollut Suomi. Tuotteet on toimitettu Suomen alueelle suomalaiselle vastaanottajalle. Vastaaja SKB on myynyt tuotteet suomalaiselle Oy West-Lines Orient Ltd:lle, jonka kotipaikka on Kotka. Tuontiasiakirjojen mukaan tuotteiden määränpää on Euroopan unioni ja Suomi. Vastaaja on myös laskuttanut Oy West-Lines Orient Ltd:tä tuotteiden ostajana.

Tavaramerkkioikeuden sammuminen

Kantajilla on edelleen tavaramerkkirekisteröinteihin perustuva yksinoikeus tavaramerkkeihin Suomessa ja Euroopan unionin alueella, vaikka tuotteet on laskettu vaihdantaan Yhdysvalloissa. EU-alueella noudatettavan ns. alueellisen sammuminen periaatteen mukaisesti tavaramerkin haltija säilyttää EU-alueella yksinoikeutensa täysimääräisesti koskien tuotteita, jotka on laskettu liikkeelle EU- alueen ulkopuolella.

Kantajien tavaramerkkioikeuden sammumisella Yhdysvalloissa ei ole asiassa oikeudellista merkitystä, kun tuotteet ovat Suomessa. Myöskään merkkioikeus Venäjällä, jossa sovelletaan alueellisen sammuminen periaatetta, ei ole sammunut, kun tuotteet on laskettu vaihdantaan Yhdysvalloissa.

Kannetavaramerkkien Madridin sopimuksen kansainvälisen rekisteröintiin perustuvat tavaramerkkioikeudet ovat voimassa myös Venäjällä. Ellei SKB:n menettelyn katsota loukkaavan kantajien merkkioikeuksia Suomessa ja tuotteet viedään Venäjälle, tavaramerkkioikeuksien loukkaaminen jatkuu edelleen Venäjällä.

Tavaroiden tuonti Suomeen/Euroopan talousalueelle ja kauttakuljetus

Tuotteet on tuotu Suomeen EU-alueelle. Kantajilla ei ole tietoa siitä, että tuotteet olisi edelleen tarkoitettu kuljetettavaksi Venäjälle. Kun arvioidaan tavaramerkkioikeuden loukkauksen olemassaoloa tavaramerkkilain 4 § 1 momentin nojalla, merkitystä ei ole sillä, onko vastaajan tarkoituksena ollut saattaa tuotteet täällä vaihdantaan vai kuljettaa ne johonkin kolmanteen maahan. Oikeudenloukkaus täyttyy jo yksin sillä, että tuotteet on tuotu Suomen alueelle.

Tavaramerkkilain säännökset on yhdenmukaistettu vuonna 2000 muun muassa tuoteväärennösasetuksen kanssa. Tällöin tavaramerkkilain 4 § 1 momenttiin lisättiin nimenomainen maininta tavaroista, jotka tuodaan ulkomailta Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi. Hallituksen esityksen mukaan (HE 133/99) tavarat voivat olla vapaa-alueella, vapaavarastossa, jälleenviennin kohteena, ulkoiseen passitukseen asetettuja, tullivarastossa, sisäisen jalostuksen menettelyssä, tullivalvonnassa tapahtuvan valmistuksen mukaisessa menettelyssä tai väliaikaisesti maahan tuotuja taikka muutoin tullivalvonnassa (väliaikaisessa varastossa).

Vaikka tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin muuttamisen taustalla on ollut nimenomaan EU:n tuoteväärennysasetus, sen soveltamisalaa ei ole mitenkään rajoitettu ainoastaan tuoteväärennöksiin. Ei ole myöskään ajateltavissa, että sitä yleissäännöksenä tulkittaisiin sen sanamuodosta poiketen siten, että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin toinen virke koskisi vain hyvin suppean tavaramerkkiloukkauksen alueen; tuoteväärennökset. Myöskään Euroopan yhteisöjen ensimmäisen neuvoston tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä antama direktiivi 89/104/ETY (jäljempänä tavaramerkkidirektiivi) ei vähimmäissuojan tason säätelevänä direktiivinä estä jäsenvaltioita antamasta kansallisessa lainsäädännössä tavaramerkkioikeudenhaltijoille vahvempaa suojaa.

Tuotteiden hävittäminen tai luovuttaminen

SKB on loukannut kantajien oikeutta tavaramerkkeihin. Käräjäoikeuden on ensisijaisesti tavaramerkkilain 41 §:n nojalla määrättävä loukkaavat hajuvesituotteet hävitettäväksi SKB:n kustannuksella. Toissijaisesti käräjäoikeuden on määrättävä tuotteiden luovuttamista kantajille itselleen siten, että ne suorittavat SKB:lle 10 senttiä tuotteelta. Ainostaan näin toimien kantajien oikeus tulee riittävästi turvattua. Tavaramerkkien poistaminen hajuvesituotteista ei ole mandollista, koska niiden sisältämä hajuste on tunnettu ja tunnistettava.

Vahingonkorvaus

SKB on tavaramerkkilain 38 §:n mukaan velvollinen korvaamaan tavaramerkkiloukkauksella aiheuttamansa vahingon kantajille. SKB:n menettely on ollut tahallista. SKB ei ole ollut yhteydessä kantajiin saadakseen suostumuksen tuonnille EU-alueen ulkopuolelta EU-alueelle.

Kantajille on aiheutunut vahinkoa hajuvesituotteiden goodwill-arvon menetyksestä. Hajuvesituotteiden määränpää on ollut Suomi. Tällöin jokainen Suomessa markkinoille saatettu tuote vähentää kantajien saamaa voittoa laillisesti markkinoille saattamista tuotteista. Hajuvesituotteet ovat ylellisyystuotteita, joiden myynnissä ja markkinoinnissa tavaramerkin arvostuksella ja sitä kautta syntyvillä tuotteeseen liitettävillä odotuksilla on huomattava merkitys. Kantajat ovat vuosia investoineet merkittävästi tavaramerkkiensä brändiarvon rakentamiseen, minkä johdosta hajuvesituotteet ovat hyvin suosittuja ja niillä on merkittävä markkina-arvo. Ylellisyystuotteiden markkinoille saattamisessa muun muassa tuotteen jakelutietä koskevilla laatustandardeilla on huomattava merkitys tuotekuvan muodostamisessa. Jos jakelutie muuttui totutusta, tavaramerkin arvostus vähenee kuluttajien piirissä. Jokaisesta goodwill-arvon menetyksestä on aiheutunut kullekin kantajayhtiölle arviolta 10.000 euron vahinko.

Kantajille on aiheutunut vahinkoa myös liikevoiton saamatta jäämisestä kolmelta vuodelta. Korvattavaksi vaadittu määrä vastaa Suomeen laittomasti tuodun hajuvesituote-erän voittoa, koska kyseinen rahamäärä on pois siitä tuotosta, jonka kantajat olisivat saaneet, mikäli ne olisivat myyneet vastaavan määrän yhteisön markkinoille Suomeen laillisesti saatettuja tuotteita. Saamatta jäänyt myyntikate on arvioitu kunkin tuotteen osalta hajuvesituotteiden tukku- ja vähittäismyyntihintojen perusteella. Arvioitu myyntikate muodostaa kantajien saamatta jääneen liikevoiton kultakin yksittäiseltä tuotteelta seuraavasti:

Tuote: Boss Elements Aqua
Kate: 10 /kpl
Saamatta jäänyt liikevoitto: 381 kpl x 10 = 3.810

Tuote: Naomi Cambell
Kate: 15 /kpl
Saamatta jäänyt liikevoitto: 96 kpl x 15 = 1.440

Tuote: Alchimie de Rochas
Kate: 23 /kpl
Saamatta jäänyt liikevoitto: 48 kpl x 23 = 1.104

Kotkan tulliin takavarikoidusta erästä saamatta jäänyt liikevoiton määrä on yhteensä arviolta 6.354 euroa. SKB on tuonut vastaavan suuruisia eriä laittomasti Suomeen arviolta noin kuusi kertaa vuodessa, jolloin kantajilta saamatta jäänyt liikevoitto vuositasolla on ollut 38.124 euroa ja kolmelta vuodelta vaaditut 114.372 euroa.

SKB:n vahingonkorvausvaatimus

Vaatimus on perusteeton. Turvaamistointa haettaessa asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja kantajilla on ollut rekisteröityjen tunnusmerkkien omistajana todellinen oikeussuojan tarve. Kantajien vaatimukset eivät ole olleet perusteettomia, kun heille on myönnetty turvaamistoimi. Kantajat eivät siten ole vastuussa asian selvittämisestä vastaajalle mandollisesti kaupan purkautumisen johdosta maksettavaksi langenneesta sopimussakoista tai aiheutuneista muista kuluista eikä varastointikuluista. Vaatimus sopimussakon korvaamisesta on perusteeton silläkin perusteella, että SKB ei ole näyttänyt, että se olisi suorittanut kauppasopimuksen purkautumisen johdosta sopimussakkoa. Vaatimus kaupan purkautumisesta aiheutuneiden muiden kulujen korvaamisesta on perusteeton myös sillä perusteella, että vastuun liiketoimintaan sisältyvästä riskistä kantaa liiketoiminnan harjoittaja.

Vaatimus on myös määrältään liiallinen lukuun ottamamatta varsinaisista varastointikuluista korvauksena vaadittua määrää, mikä määrä on riidaton. Valvontakuluista ja yhteydenpitokuluista vaaditun korvauksen määrä on epäsuhteessa takavarikoitujen tuotteiden määrään. Korvaukset valvontakuluista ja yhteydenpitokuluista, mitkä sinänsä ovat määrältään riidattomia, tulee suhteuttaa varastossa olleiden vastaajan tavaroiden kokonaismäärään.

Oikeuskäytäntö

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin tuomio asiassa C-355/96

Itävallan korkeimman oikeuden tuomio ÖOGH 4 OB 213/03G, 16.12.2003

KKO 1997:72
KKO 2002:119

Vastaus

Vaatimukset

SKB on vaatinut, että kanne hylätään ja että käräjäoikeus

a) vahvistaa, ettei SKB ole loukannut kantajien tavaramerkkioikeutta SKB:n lähettäessä kantajien luvalla Yhdysvalloissa liikkeelle lasketut alkuperäiset merkkituotteet kauttakuljetettaviksi yhteisön ulkoisessa passitusmenettelyssä Venäjälle vaihdantaan laskettaviksi,

b) määrää Kotkan käräjäoikeuden 24.3.2005 antamalla päätöksellä määrätyn takavarikon välittömästi purettavaksi ja tavarat luovutettavaksi SKB:lle niiden viemiseksi määränpäähänsä Venäjälle,

c) vahvistaa, että kanteessa yksilöityjen, kantajien luvalla Yhdysvalloissa liikkeelle laskettujen, alkuperäisten merkkituotteitten kauttakuljetus yhteisön ulkoisessa passitusmenettelyssä Venäjälle vaihdantaan laskettaviksi, ei ole tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, yhteisön tavaramerkkiasetuksen 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, tai tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua tavaramerkin käyttöä yhteisön alueella tapahtuvassa elinkeinotoiminnassa,

d) vahvistaa, että kanteessa yksilöityjen, kantajien luvalla USA:ssa liikkeelle laskettujen, alkuperäisten merkkituotteitten kauttakuljetus yhteisön ulkoisessa passitusmenettelyssä Venäjälle vaihdantaan laskettaviksi, ei ole tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa, tai tavaramerkkiasetuksen 9 artildan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettua tavaroiden maahantuontia tai maastavientiä merkkiä käyttäen,

e) vahvistaa, että kantajien kanteessa vetoamilla tavaramerkkirekisteröinneillä saama yksinoikeussuoja ei oikeuta kantajia tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin säännöksen nojalla estämään kantajien luvalla Euroopan yhteisön ulkopuolella vaihdantaan saatettujen alkuperäisten merkkituotteitten kauttakuljetusta toiseen Euroopan yhteisön ulkopuoliseen maahan ulkoisessa passitusmenettelyssä,

f) vahvistaa, että ulkoisessa passitusmenettelyssä olevien tavaroiden osalta kanteessa vedotuilla tavaramerkkirekisteröinneillä saatava tavaramerkkilain 4 §:n mukaisen yksinoikeussuojan laajuus on määriteltävä tuoteväärennösasetuksen 1 artiklan erityissäännöksen nojalla siten, että se rajoittuu pelkästään saman asetuksen 2 artiklassa määriteltyihin väärennettyihin ja luvatta valmistettuihin tuotteisiin,

g) velvoittaa kantajat yhteisvastuullisesti korvaamaan SKB:lle tavaroiden pysäyttämisestä ja takavarikkoon määräämisestä aiheutuneena vahinkona 8.425 euroa ja korkolain 4 § 1 momentin mukaista korkoa 3.489 eurolle 7.11.2004 lukien, 1.936 eurolle 7.10.2004 lukien ja 3.000 eurolle vahingon syntymispäivämäärästä lukien,

h) velvoittaa kantajat yhteisvastuullisesti korvaamaan SKB:lle tavaroiden pysäyttämisestä ja takavarikkoon määräämisestä aiheutuneena vahinkona varastointikulut 2 euroa jokaiselta pääkäsittelypäivän 20.6.2006 ja tuomion antamispäivän 28.8.2006 väliseltä päivältä korkolain 4 § 1 momentin mukaisine korkoineen 7.10.2004 lukien.

Lisäksi SKB on vaatinut, että kantajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan SKB:n oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut 46.364,33 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut ratkaisun antamisesta. Oikeudenkäyntikuluvaatimukseen sisältyvät SKB:lle Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin asiassa 04/2132 SKB:tä vastaan hakemasta turvaamistoimenpiteestä aiheutuneita oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluja noin 22.000 euroa.

Perusteet

Kanne on perusteeton.

Kanteen tarkoittamien, kantajien itsensä valmistamien tai valmistuttamien ja itse omilla tavaramerkeillä varustamien tuotteiden kauttakuljetus Suomen läpi ulkoisessa passitusmenettelyssä Yhdysvalloista Venäjälle ei kuulu kantajien kielto-oikeuden piiriin eikä muodosta kantajien tavaramerkkioikeuden loukkausta.

Tuotteiden määränpää

Vastaaja SKB ei ole myynyt hajuvesituotteita Suomeen. Tuotteet on laskettu vaihdantaan Yhdysvalloissa ja ne on tarkoitettu laskettavaksi vaihdantaan Venäjällä. Vaikka rahtiasiakirjoihin bayeriksi on merkitty Oy West-Orient Lines Ltd, siitä ei voi päätellä, että SKB on myynyt tuotteet Suomeen. Oy West-Orient Lines Ltd on suomalainen huolintayhtiö, jonka liiketoimintaan ei kuulu tavaroiden maahantuonti omissa nimissä myytäväksi Suomessa tai muissakaan maissa.

Väitetyn tavaramerkkiloukkauksen olemassaolon suhteen Oy West-Orient Lines Ltd:n asemalla ei ole edes merkitystä, kun kanteen tarkoittamat tuotteet eivät tullioikeudellisesti jäljempänä kerrottavilla perusteilla ole saaneet yhteisötavaroiden statusta eivätkä ne myöskään saa tällaista statusta ennen kuin ne luovutetaan vapaaseen vaihdantaan yhteisössä. Tuotteet säilyttävät ulkoisen statuksen ollessaan sekä ulkoisessa passituksessa että tullivarastoinnissa.

Tavaramerkkioikeuden sammuminen

Kantajien merkkioikeus on sammunut Yhdysvalloissa, kun kanteen kohteena olevat tuotteet on siellä laskettu luvallisesti vaihdantaan. Vastaavasti merkkioikeus on sammunut myös kaikissa muissa valtioissa, joissa noudatetaan globaalin sammumisen periaatetta.

Kantajille kuitenkin kiistatta kuuluu oikeus kieltää toisia käyttämästä tavaramerkkejä tai niihin sekoitettavissa olevia tunnuksia tuotteidensa erityisenä tunnusmerkkinä kanteen perusteeksi vedottujen rekisteröintien kattamalla maantieteellisellä alueella eli Suomessa. Kantajien kielto-oikeus kanteen kohteena olevien tuotteiden suhteen ei ole sammunut, vaikka tuotteet on laskettu luvallisesti vaihdantaan Yhdysvalloissa. Suomessa sekä EU- ja ETA-alueella noudatetaan tavaramerkkidirektiivin 7 artiklan 1 kohdan, tavaramerkkilain 10a §:n ja Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen mukaan niin sanottua alueellisen sammumisen periaatetta, mikä tarkoittaa sitä, että merkinhaltijan kielto-oikeus sammuu vasta, kun tuotteet on laskettu vaihdantaan kyseisellä alueella.

Kantajien sammumattoman merkkioikeuden ydinsisältöä on se, että kantajat voivat tähän oikeuteen vedoten estää merkeillä varustamiensa tuotteiden vaihdantaan laskemisen tai hyödyntämisen elinkeinotoiminnassa Euroopan talousalueella sellaisissa tapauksissa, joissa tuotteet ovat saaneet yhteisötavaroiden statuksen. Kantajien kielto-oikeus koskee siten nimenomaan merkkien käyttöä yhteisötavaroissa.

Tavaroiden tuonti Suomeen/Euroopan talousalueelle

Kanteen kohteena olevat tuotteet ovat yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen 2193/92 4 artiklan 1 kohdan 7 ja 8 alakohdan mukaan muita kuin yhteisötavaroita. Kanteen kohteena olevat tavarat ovat tulleet Suomen tulliin Yhdysvalloista ja niiden kohdemaa on Venäjä. Niitä ei ole luovutettu eikä tarkoitettu luovutettavaksi vapaaseen liikkeeseen yhteisön alueelle.

Tuotteita ei ole tavaramerkkilain tai yhteisön tavaramerkkisäädösten tarkoittamassa mielessä tuotu yhteisön alueelle eikä niitä myöskään olla viemässä yhteisön alueelta. Tuotteet on asetuksen 37 artiklan 1 kohdan mukaan tuontihetkestä alkaen olleet tullivalvonnassa. Tuotteet on osoitettu asetuksen 48 artiklan ja 91 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti muille kuin yhteisötavaroille sallittuun ulkoiseen passitusmenettelyyn, jossa ne ovat olleet, kun ne on pysäytetty tulliin. Ulkoiseen passitusmenettelyyn siirretyistä tuotteista ei kanneta tuontitullia eikä niihin sovelleta muita kauppapoliittisia toimenpiteitä.

Kun kanteen kohteena olevien tuotteiden osalta ei ole noudatettu yhteisömaissa tuontimuodollisuuksia eikä niistä ole missään jäsenvaltiossa kannettu tullia, tuotteet eivät ole yhteisössä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 24 artiklassa määritellyin tavoin vapaassa vaihdannassa.

Kauttakuljetus

Tuotteet on ollut tarkoitus kuljettaa Suomen kautta Venäjälle. Tuotteet ovat olleet pelkästään kauttakulussa alueelta, jossa kantajilla ei merkkioikeuden sammumisen johdosta enää ole tavaroihin kielto-oikeutta, toiselle EU-alueen ulkopuoliselle alueelle. Alkuperäisten tavaroiden toisin kuin piraattituotteiden ja tuoteväärennösten kauttakuljetus ulkoisessa passitusmenettelyssä yhteisömaan alueen kautta ei muodosta tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan ja yhteisön tavaramerkkiasetuksen 9 artiklan tarkoittamaa maahantuontia tai maastavientiä eikä kuulu kantajien kielto-oikeuden piiriin.

Kantajilla ei myöskään ole oikeutta kieltää rinnakkaistuontia tavaramerkkilain 4 § 1 momentin nojalla, vaikka säännöksen sanamuodon mukaan kielto-oikeus on voimassa siitä riippumatta, lasketaanko tavara tai aiotaanko se laskea liikkeeseen tässä maassa vai ulkomailla vai tuodaanko se Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi. Tavaramerkkilain 4 § 1 momenttia on muutettu vuonna 2000. Muutoksen tarkoituksena on ollut lain saattaminen yhdenmukaiseksi EU:n tuoteväärennösasetuksen kanssa. Lain esitöistä ei ole pääteltävissä, että tarkoituksena olisi ollut saattaa kansallinen lainsäädäntö tiukemmaksi kuin yhteisön säätely. Suomen kansallisten säännösten yhteisön sääntelyä tiukempi soveltaminen teollisoikeuksien ydinsisällön osalta olisi omiaan muodostamaan kaupan vapaudelle häiriötekijän.

Tuotteiden hävittäminen tai luovuttaminen

Kanteen tarkoittamia tuotteita ei ole luovutettu vapaaseen vaihdantaan Euroopan yhteisössä, joten ne eivät loukkaa kantajien tavaramerkkioikeuksia. Hävittämisvaatimus on näin ollen lakiin perustumaton.

Koska tuotteet eivät loukkaa kantajien tavaramerkkioikeuksia, niin myös kantajien vaatimus numero 4, jossa kantajat vaihtoehtoisesti hävittämisvaatimuksen kanssa vaativat, että tuotteet olisi määrättävä luovutettaviksi kantajille 10 sentin tuotekohtaista korvausta vastaan, on perusteeton.

Kantajat ovat kirjelmissään myöntäneet tuotteiden olevan alkuperäisiä ja heidän luvallaan valmistettuja ja liikkeelle laskettuja. Kantajat ovat jo saaneet käsiteltävänä olevista tuotteista omat katteensa, kun ne on luovutettu vapaaseen vaihdantaan USA:ssa. Nyt kantajat vaativat, että kyseiset alkuperäiset tuotteet joko hävitetään tai luovutetaan heille täysin nimellistä korvausta vastaan. Luovuttamisesta kantajat saisivat perusteetonta etua, eikä sille ole laillista perustetta.

Vahingonkorvausvaatimus

Vaatimus on perusteeton, koska kantajien tavaramerkkioikeutta ei ole loukattu. Kantajilla ei ollut lakiin perustuvaa oikeutta vaatia korvausta kanteessa yksilöityjen vastaajan toimien perusteella.

Vaikka korvausvaatimuksen esittämiselle olisikin jokin peruste, niin mitään konkreettista vahinkoa ei ole voinut syntyä, koska tavarat ovat alkuperäisiä kantajilta peräisin olevia merkkituotteita, jotka eivät minkään ominaisuuksiensa puolesta eroa kantajien itsensä markkinoimista tuotteista. Kyseisistä tuotteista kantajat ovat saaneet jo myyntikatteen laskiessaan tuotteet Yhdysvaltain markkinoille. SKB ei ole saattanut kanteessa tarkoitettuja tavaroita vaihdantaan tai markkinoinut niitä Euroopan yhteisön alueella tai missään muuallakaan. SKB ei myöskään koskaan aiemmin ole tuonut vastaavia tuotteita Suomen markkinoille.

Goodwill-arvon vähenemiseen johtava markkinahäiriö voi syntyä ainoastaan sellaisessa tilanteessa, jossa merkkituotteiden kanssa samoille markkinoille konkreettisesti saatetaan vastaavia tuotteita, joita jonkin lain säännöksen nojalla ei olisi luvallista myydä. Tässä asiassa ei näin ole tapahtunut.

Goodwill-arvon vähenemiseen perustuvaa vahingonkorvausta on määrätty maksettavaksi tyypillisesti tilanteessa, jossa on markkinoitu luvattomia tuoteväärennöksiä, joiden todellinen laatu on huonompi kuin aitojen merkkituotteitten laatu. Nyt käsiteltävässä tapauksessa tavaroiden laatu on täsmälleen sama kuin kantajien jakelukanavien kautta markkinoitavilla tuotteilla, koska tavarat ovat samoja.

Kantajat ovat sinänsä oikeassa esittäessään, että myös hintamielikuvan vesittäminen voi periaatteessa olla peruste vahingonkorvauksen määräämiselle. Kantajat ovat tosiasiassa esitelleet sen ration, jonka nojalla tavaramerkkioikeuden ydinsisältö on määritelty esimerkiksi EY-tuomioistuimen ratkaisukäytännössä asiassa C-115/02.

Kantajien vetoama hintamielikuva ei voi vesittyä, jos tuotteita ei ole tosiasiallisesti saatettu vaihdantaan loppukäyttäjien saataviin, eikä niitä ole näille markkinoitu.

Kanteen tarkoittamia tavaroita ei ole tullattu Euroopan yhteisön alueelle tuotaviksi, vaan ne ovat ulkoisessa passituksessa. Kanteen tarkoittamaa tavaraerää ei ole yhteisössä lainkaan markkinoitu kuluttajille.

Kun kantajien vaatimukset perustuvat yhteisön tavaramerkkioikeuksien väitettyyn loukkaamiseen, niin tällä perusteella tässä asiassa ei ole edes periaatteessa voinut syntyä kantajille minkäänlaista vahinkoa.

Sikäli kuin kantajien vaatimukset perustuvat niiden väittämään vastaajan aikomukseen tavaroiden liikkeelle laskemisesta yhteisön alueella, niin tällainen vaatimus on ennenaikainen, koskiessaan tulevaisuudessa mahdollisesti syntyväksi väitettyä vahinkoa. Suomen laki ei tunne mandolliseen tulevaan vahinkoon liittyvää korvausvelvollisuutta.

SKB:lle aiheutunut vahinko

SKB:lle on aiheutunut tavaroiden pysäyttämisestä ja takavarikkoon määräämisestä vahinkoa, jonka kantajat ovat velvollisia yhteisvastuullisesti korvaamaan. Korvattavaa vahinkoa on aiheutunut kuljetussopimuksen mukaisesta sopimussakosta ja ylimääräisistä varastointikuluista. Lisäksi vahinkoa mahdollisesti aiheutuu tuotteiden pilaantumisesta ja sesongin vaihtumisesta.

SKB on kuljetussopimuksen mukaan tilauksen viivästymisen vuoksi ollut velvollinen suorittamaan sopimussakkona 4.410 USD:a, joka 19.6.2006 valuuttakurssin mukaan on 3.489 euroa.

SKB:n ja sen kauppakumppanin välinen kauppa on ennalta määräämättömäksi ajaksi purkautunut, koska kantajien vaatiman takavarikon vuoksi kauppakumppani ei ole pitänyt SKB:tä luotettavana kauppakumppanina. Lopullisen vahingon määrä riippuu siitä, ovatko kanteen kohteena olevat hajuvesituotteet käyttökelpoisia enää siinä vaiheessa, kun ne luovutetaan SKB:lle. Vaaditusta korvauksesta 3.000 euroa perustuu tähän kaupan purkautumisesta vastaajalle aiheutuneeseen vahinkoon.

Perusteettomasta takavarikosta on SKB:lle aiheutunut ylimääräisiä varastointikuluja yhteensä 1.936 euroa 5.10.2004-20.6.2006. Kuluista varsinaisia varastointikuluja on 1.246 euroa. Edelleen kuluja on aiheutunut hajuvesituotteiden valvonnasta 120 euroa ja ylimääräisestä yhteydenpidosta asiakkaiden ja päämiesten välillä 570 euroa. Lisäksi SKB:lle aiheutuu ylimääräisiä varastointikuluja 2 euroa jokaiselta pääkäsittelypäivän 20.6.2006 ja käräjäoikeuden päätöksen antamispäivän väliseltä päivältä.

Oikeuskäytäntö

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot asioissa C-383/98, C-115/02 ja C- 405/03

Luettelo todisteista

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Hajuvesituotteiden rahtauskirjat
2. Kopiot tavaramerkkien BOSS, ELEMENTS, BOSS ELEMENTS AQUA ja pakkausten rekisteröintitodistuksista ja rekisteriotteista
3. Tulosteet tavaramerkkien NAOMI CAMPBELL ja NC NAOMI CAMPBELL rekisteriotteista
4. Tulosteet tavaramerkin ALCHIMIE DE ROCHAS rekisteriotteesta
5. SKB:n lähettämä 1.11.2004 päivätty telefax
6. Tullihallituksen lausunto

Vastaajan kirjalliset todisteet
1. Kanteen kohteena olevien tavaroiden rahtausasiakirjat
2. Kantajien vetoamat suomalaiset tavaramerkkirekisteröinnit
3. SKB Perfumes LLC:n telefax 1.11.2004
4. Tullihallituksen lausunto

Lausunnot

Kantajat

OTT, kauppaoikeuden professori Niklas Bruunin lausunto

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Yhdysvalloissa toimiva SKB on vuonna 2004 lähettänyt Oy West-Orient Lines Ltd:lle, jolla on Suomessa kotipaikka, hajuvesituotteita sisältäneen erän, joka on sisältänyt muun muassa Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin valmistamia tai valmistuttamia, Yhdysvaltojen markkinoille tarkoitettuja, tavaramerkeillä NAOMI CAMPBELL, ALCHIMIE DE ROCHAS ja BOSS ELEMENTS AQUA varustettuja tuotteita. Mülhensille, Eurocosille ja Parfumsille on rekisteröity Suomessa voimassa olevat kannetavaramerkit. Mülhens, Eurocos ja Parfums eivät ole antaneet suostumusta tuotteiden tuomiseen Suomeen.

Rahtausasiakirjojen mukaan tuotteiden ostaja on ollut Oy West-Orient Lines Ltd ja tuotteiden määränpää Kotka. SKB on väittänyt, että tuotteet on ollut tarkoitus kuljettaa Suomen kautta Venäjälle. Väitteen tueksi ei ole esitetty kauppasopimusta eikä muutakaan näyttöä.

Suomen tulliviranomaiset ovat pysäyttäneet hajuvesi-erän Kotkan tullisatamassa tuoteväärennösasetuksen perusteella. Tullin antaman todistuksen mukaan tuotteet ovat olleet tullivarastointimenettelyssä, kun ne on pysäytetty ja niiden tullioikeudellinen status on ollut kolmannen maan tullaamatonta tavaraa eli muuta kuin yhteisötavaraa. Tuotteita ei ole ilmoitettu tullattavaksi vapaan liikkeen tullimenettelyyn eikä niistä ollut maksettu tulli- tai muita vastaavia maksuja.

Asiassa on ratkaistava, loukkaako Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin yksinoikeutta tavaramerkin haltijoina se, että heidän tavaramerkeillä varustettuja tuotteitaan tuodaan ilman heidän suostumustaan Yhdysvalloista EU-alueen ulkopuolelta Suomeen EU-alueelle tullivarastointimenettelyä käyttäen siten, että tuotteiden lopullisesta määränpäästä ei ole varmuutta.

Säädökset
Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin yksinoikeudet tavaramerkkeihin perustuvat kansalliseen rekisteröintiin, Madridin pöytäkirjan mukaiseen rekisteröintiin Suomessa ja rekisteröintiin yhteisön tavaramerkkinä. Mulhensin, Eurocosin ja Parfumsin yksinoikeuden ulottuvuus määräytyy tavaramerkkilain ja yhteisön tavaramerkkiasetuksen säännösten perusteella.

Tavaramerkkilain 4 § 1 momentin mukaan tavaramerkkilain mukainen yksinoikeus tavaran tunnusmerkkiin sisältää sen, että elinkeinotoiminnassa kukaan muu kuin merkin haltija ei saa käyttää siihen sekoitettavissa olevaa merkkiä tavarassa tai sen päällyksessä, mainonnassa tai liikeasiakirjassa tai muulla tavoin, siihen luettuna myös suullinen käyttäminen. Mitä tässä on sanottu, on voimassa riippumatta siitä, lasketaanko tavara tai aiotaanko se laskea liikkeeseen tässä maassa vai ulkomailla vai tuodaanko se Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi.

Madridin pöytäkirjan mukaisen rekisteröinnin tuottamaan yksinoikeuteen Suomessa sovelletaan tavaramerkkilain säännöksiä.

Yhteisön tavaramerkkiasetuksen 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on yksinoikeus tavaramerkkiin. Tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa merkkiä, joka on sama kuin yhteisön tavaramerkki, samoille tavaroille tai palveluille, joille tavaramerkki on rekisteröity. Asetuksen 9 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan 1 kohdassa säädetyin edellytyksin voidaan kieltää muun muassa tavaroiden tarjoaminen tai liikkeelle laskeminen tai niiden varastoiminen tällaista tarkoitusta varten merkkiä käyttäen taikka palvelujen tarjoaminen tai suorittaminen merkkiä käyttäen ja c alakohdan mukaan tavaroiden maahantuonti tai maastavienti merkkiä käyttäen.

Tavaramerkkilainsäädäntö on EU:ssa harmonisoitu oikeudenala. Tavaramerkkilain säännöksiä sovellettaessa on siten otettava huomioon paitsi tavaramerkkilaki myös tavaramerkkidirektiivi sekä sitä koskeva Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (jäljempänä EY-tuomioistuin) oikeuskäytäntö.

Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja 3 kohdan b ja c alakohdassa määritellään samoin sanoin tavaramerkkiin kuuluvat oikeudet kuin tavaramerkkiasetuksen edellä selostetuissa kohdissa.

Tavaramerkkilain 4 § 1 momentin suhde tavaramerkkidirektiivin säännöksiin

Tavaramerkkilain 4 § 1 momentin säännöstä on muutettu vuonna 2000 siten, että säännöksen kohta "vai tuodaanko se maahan elinkeinotoiminnassa käytettäväksi" on muutettu kuulumaan "vai tuodaanko se Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi".

Säännöksen esitöiden mukaan (HE 133/1999) on katsottu olleen syytä muuttaa pykälän sanamuoto vastaamaan tuoteväärennösasetuksessa nimenomaisesti ilmaistua soveltamisalaa, kun jatkuvasti oli aiheutunut keskustelua oikeuskäytännön ja tuoteväärennösasetuksen välisestä suhteesta ja oli esitetty ristiriitaisia tulkintoja siitä, soveltuuko pykälä lainkaan jälleenvientiin. Edelleen esitöiden mukaan säännös sisältää kaikki ne tullitilanteet, joissa tavarat voidaan tuoteväärennysasetuksen nojalla pysäyttää. Tavarat, jotka tuodaan ulkomailta Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi ja edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi voivat olla vapaa-alueella, vapaavarastossa, jälleenviennin kohteena, ulkoiseen passitukseen asetettuja, tullivarastossa, sisäisen jalostuksen menettelyssä, tullivalvonnassa tapahtuvan valmistuksen mukaisessa menettelyssä tai väliaikaisesti maahantuotuja taikka muutoin tullivalvonnassa (väliaikaisessa varastossa).

Lain esitöistä käy ilmi, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut muuttaa säännöstä siten, että se vastaa tuoteväärennösasetuksen soveltamisalaa. Tuolloin voimassa ollutta kuten ei nykyisinkään voimassa olevaa tuoteväärennysasetusta sen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kuitenkaan sovelleta tavaroihin, jotka on varustettu tavaramerkillä kyseisen merkin haltijan suostumuksella. Esitöissä ei ole mitään viitteitä siitä, että säännös olisi tarkoitettu koskemaan myös alkuperäisten tuotteiden tuontia eli niin sanottua rinnakkaistuontia Suomen alueelle. Säännöksen soveltaminen sananmuodon mukaisesti myös alkuperäisiin tuotteisiin merkitsisi, että merkinhaltija saisi tavaramerkkilain mukaan laajempaa suojaa kuin mihin tavaramerkkidirektiivi oikeuttaa. Ainakin yhteisötavaroiden osalta tällainen tulkinta olisi selvästi ristiriidassa tavaramerkkidirektiivin johdanto-osaan kirjatun tavoitteen kanssa. Tavaramerkkidirektiivillä on tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden helpottamiseksi pyritty varmistamaan, että rekisteröidyt tavaramerkit saavat saman suojan kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä.

Tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden ei ole vakiintuneesti katsottu koskevan kolmansien maiden tavaroita muuta kuin siinä tapauksessa, että ne ovat tulleet yhteisötavaroiksi. Vaikka immateriaalioikeuden haltijalla olisikin tavaramerkkioikeuteen perustuva oikeus vedota oikeuksiinsa rinnakkaistuonnin estämiseksi, poissuljettua ei ole, että oikeuden käyttö saattaa joissakin tietyissä olosuhteissa muodostua EU:n kilpailuoikeuden kuten EU:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklojen vastaiseksi. EY- tuomioistuin on lähtenyt siitä, että yhteisön perustamissopimuksella ei sinänsä ole vaikutusta immateriaalioikeuksiin. Tämä käy suoraan ilmi sopimuksen 295 artiklasta, jonka mukaan sopimuksella ei puututa jäsenmaassa voimassa olevaan omaisuutta koskevaan järjestelmään. Kuitenkin tuomioistuimen ratkaisujen mukaan yksinoikeuksia ei ole lupa hyödyntää sellaisella tavalla, joka sotii perustamissopimuksen tarkoitusperiä vastaan. Tämän huomioon ottaen ja kun lain esitöistä ei käy ilmi, että lainsäätäjän nimenomaisena tarkoituksena olisi ollut antaa tavaramerkkidirektiiviä laajempaa suojaa rinnakkaistuontitapauksissa tai että lainsäätäjä olisi edes pohtinut säännöksen ja tavaramerkkidirektiivin keskinäistä suhdetta rinnakkaistuontitapauksissa, ei ole tavaramerkkilain 4 § 1 momentin säännöstä sovellettaessa syytä poiketa siitä yleisesti noudatettavasta periaatteesta, että tavaramerkkilakia sovellettaessa otetaan huomioon paitsi tavaramerkkilaki myös tavaramerkkidirektiivi ja sitä koskeva EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntö.

Tuomioistuimen velvollisuus pyrkiä tavaramerkin tuottaman yksinoikeuden laajuutta arvioidessaan tavaramerkkilain säännösten tavaramerkkidirektiivin mukaiseen tulkintaan ilmenee myös korkeimman oikeuden ratkaisuista KKO 2005:143 ja KKO 2006:17. Velvollisuuden direktiivin mukaiseen tulkintaan korkein oikeus on katsonut olevan silloinkin, kun tavaramerkkilain direktiivin mukainen tulkinta tarkoittaa sitä, että säännöksiä tavaramerkin tuottamasta yksinoikeudesta ei sovelleta koko siinä laajuudessaan kuin lain sanamuodosta sinänsä voisi päätellä, vaan tietyssä suhteessa sanamuotoa suppeammin.

Oikeuskäytäntö

EY-tuomioistuin on todennut tuomiossaan C-206/01, että tavaramerkkiä käytetään elinkeinotoiminnassa silloin kun merkkiä käytetään taloudellisen hyödyn saamiseen tähtäävässä liiketoiminnassa. Lisäksi se on selventänyt, että yksinoikeus on annettu siksi, että tavaramerkin haltija voisi suojella sillä tavaramerkin haltijana olevia erityisintressejään. Yksinoikeutta saadaan siksi käyttää ainoastaan niissä tilanteissa, joissa se, että kolmas käyttää merkkiä aiheuttaa tai voi aiheuttaa vahinkoa tavaramerkin tehtävälle, joka on tavaran alkuperän takaaminen kuluttajalle.

Tuomiossaan C-115/02 EY-tuomioistuin on katsonut, että pääasiassa kauttakuljetus, jossa jäsenvaltiossa laillisesti valmistetut tavarat kuljetetaan kolmanteen maahan yhden tai useamman jäsenvaltion kautta, ei merkitse kyseisten tavaroiden myyntiä, joten se ei voi loukata tavaramerkkiin perustuvaa oikeuden ydinsisältöä.

EY-tuomioistuimen tuomion C-405/03 mukaan tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa ja yhteisön tavaramerkkiasetuksen 9 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettu maahantuonti, jonka tavaramerkin haltija voi kieltää sillä perusteella, että se on näiden kummankin artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tavaramerkin käyttämistä elinkeinotoiminnassa, edellyttää sitä, että tavarat tuodaan yhteisöön siinä tarkoituksessa, että ne lasketaan siellä liikkeelle. Kolmannesta maasta peräisin olevien tavaroiden liikkeelle laskeminen yhteisössä riippuu niiden luovuttamisesta vapaaseen vaihdantaan Euroopan unionin perustamissopimuksen 24 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä.

EY-tuomioistuimen tuomion C-405/03 mukaan direktiivin 5 artiklan 1 kohtaa ja 3 kohdan c alakohtaa ja asetuksen 9 artiklan 1 kohtaa ja 2 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että tavaramerkin haltija ei voi kieltää pelkää tavaramerkillä varustettujen alkuperäisten tavaroiden tuontia yhteisöön ulkoista passitusmenettelyä tai tullivarastointimenettelyä käyttäen, kun tavaroita ei ole jo aiemmin laskettu liikkeeseen yhteisössä kyseisen tavaramerkin haltijan toimesta tai hänen suostumuksellaan. Tavaramerkin haltija ei voi asettaa kyseisten tavaroiden ulkoiseen passitusmenettelyyn tai tullivarastointimenettelyyn asettamisen edellytykseksi sitä, että tavaroiden saapuessa yhteisön alueelle on jo vahvistettu niiden lopullinen määränpää kolmannessa maassa esimerkiksi kauppasopimuksen nojalla.

Edelleen edellä mainitussa tuomiossa EY-tuomioistuin on todennut, että 5 artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja asetuksen 9 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut käsitteet tavaroiden "tarjoaminen" ja "liikkeelle laskeminen" voivat kattaa sellaisten tavaramerkillä varustettujen alkuperäisten tuotteiden, jotka ovat tullioikeudelliselta asemaltaan muita kuin yhteisötavaroita, tarjoamisen ja vastaavasti myynnin, kun tarjoaminen tapahtuu ja/tai myynti toteutuu sinä aikana, kun tavarat on asetettu ulkoiseen passitusmenettelyyn tai tullivarastointimenettelyyn. Tavaramerkin haltija voi kieltää tällaisten tavaroiden tarjoamisen tai myynnin, jos se merkitsee välttämättä tavaramerkillä varustettujen tavaroiden liikkeelle laskemista yhteisössä.

Todistustaakan osalta EY-tuomioistuin on katsonut, että tavaramerkin haltijan on näytettävä toteen joko se, että tavaramerkillä varustetut tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen tai se, että on kysymys sellaisesta tarjoamisesta tai myynnistä, joka merkitsee välttämättä niiden liikkeelle laskemista yhteisössä.

EY-tuomioistuimen tuomiosta asiassa C-355/96 ilmenevä oikeusohje koskee alueellisesta sammumista, josta ei ole riitaa tässä asiassa.

Itävallan korkeimman oikeuden tuomiolla ÖOGH 4 OB 213/03G, 16.12.2003 ei ole tavaramerkkilakia eikä yhteisön tavaramerkkiasetusta tulkittaessa sitovaa oikeusvaikutusta.

KKO:n ratkaisusta KKO 2002:119 ja EY-tuomioistuimen ratkaisusta asiassa C-383 ilmenevät oikeusohjeet eivät tule sovellettavaksi tässä asiassa, koska ratkaisuissa ei ole ollut kyse alkuperäisten tuotteiden kauttakuljetuksesta. KKO:n ratkaisuun KKO 1997:72 ei sisälly sellaista oikeusohjetta, jolla olisi merkitystä asiaa ratkaistaessa.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on riidatonta, että Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin oikeudet eivät ole sammuneet EU-alueella, vaikka tuotteet on laskettu merkinhaltijoiden suostumuksella vaihdantaan USA:ssa. Mülhens, Eurocos ja Parfums voivat siten määrätä hajuvesituotteiden ensimmäisestä liikkeelle laskemisesta Euroopan yhteisössä.

Hajuvesituotteet ovat tullivalvontaan pysäytettäessä olleet muuta kuin yhteisötavaraa ja ne ovat olleet tullivarastointimenettelyssä. Niitä ei ole ilmoitettu laskettavaksi vapaaseen liikkeeseen eikä niistä ole maksettu tullitai muuta vastaavia maksuja.

Tavaramerkin keskeinen tehtävä on tavaramerkin alkuperän takaaminen kuluttajalle. Tavaramerkin keskeiselle tehtävälle ei EY-tuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa voi katsoa aiheutuvan vahinkoa pelkästään siitä, että luvallisesti muualla tavaramerkillä varustetut hajuvesituotteet on tuotu Suomen alueelle tullivarastointimenettelyä käyttäen. Loukatakseen tavaramerkin haltijan yksinoikeutta tuonnin tulisi tapahtua siinä tarkoituksessa, että tavarat lasketaan vapaaseen liikkeeseen.

Muille kuin yhteisötavaroille, jotka on asetettu tullivarastointimenettelyyn, on mandollista milloin tahansa yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen ETY N:o 2913/92 mukaan osoittaa jokin muu tulliselvitysmuoto. Sallittuja tulliselvitysmuotoja ovat tavaran asettaminen tullimenettelyyn, esimerkiksi luovutus vapaaseen liikkeeseen, passitus tai tullivarastointi, tavaroiden siirtäminen vapaa-alueelle ja tavaroiden jälleenvienti yhteisön tullialueelta. Tavaroiden luovuttaminen vapaaseen liikkeeseen,joka on yhteisössä markkinoille saattamisen edellytys, on siten vain yksi niistä vaihtoehdoista, joka on tavaran toimittajan käytettävissä. Niin kauan kuin tätä vaihtoehtoa ei ole valittu, ei voida EY-tuomioistuimen ratkaisukäytännön huomioon ottaen katsoa, että kyseisten hajuvesituotteiden tuonti Suomen alueelle loukkaa Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin yksinoikeutta tavaramerkkeihin.

Tullivarastointimenettelyn aikana hajuvesituotteita on mahdollista tarjota ostettavaksi tai myydä kolmanteen maahan. Merkitystä asiassa ei siten ole sillä, ettei hajuvesituotteiden lopullista määränpäätä ole vahvistettu.

Pelkästään sillä perusteella, että rahtausasiakirjojen mukaan tavaroiden ostaja on yhtiö, jolla on Suomessa kotipaikka, ja tuotteiden määränpää on Kotka, ei voida olettaa, että on olemassa vaara, että tuotteet lasketaan liikkeelle Suomessa. Asiassa ei ole edes väitetty, että tuotteita olisi tarjottu ostettavaksi tai myytäväksi siten, että niiden tarjoaminen ostettavaksi tai myytäväksi väistämättä johtaisi tavaramerkillä varustettujen tavaroiden liikkeelle laskemisen yhteisössä.

Johtopäätös

SKB ei ole loukannut lähettämällä Oy West-Orient Lines Ltd:lle HelsinkiVantaan lentotullin kautta Kotkan satamaan hajuvesituote-erän, johon on sisältänyt kannetavaramerkeillä NAOMI CAMPBELL, ALCHIMIE DE ROCHAS ja BOSS ELEMENTS AQUA varustettuja ja Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin itsensä Yhdysvalloissa valmistamia tai valmistuttamia tuotteita, tavaramerkkilain 1 §:n ja yhteisön tavaramerkkiasetuksen 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaista tavaramerkin haltijan yksinoikeutta. Näin ollen perustetta ei myöskään ole kieltää SKB jatkamasta tai toistamasta tekoaan, määrätä tuotteita hävitettäväksi tai luovutettavaksi Mülhensille, Eurocosille ja Parfumsille eikä velvoittaa SKB korvaamaan aiheuttamaansa vahinkoa ja luovuttamaan teostaan saamansa voitto. Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin vaatimukset on siten hylättävä.

SKB:n vaatimukset, kohdat aja c-f

SKB on vaatinut vahvistettavaksi sellaisia seikkoja, jotka ovat osoittautuneet virheelliseksi tai jääneet näyttämättä. Tämän vuoksi ja kun käräjäoikeus on ratkaisussaan sidottu asiassa esitettyihin vaatimuksiin, vaatimukset on hylättävä.

SKB:lle aiheutunut vahinko, vaatimuskohdat g ja h

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:n mukaan hakijan, joka on tarpeettomasti hankkinut turvaamistoimen, on korvattava vastapuolelle turvaamistoimesta ja sen täytäntöönpanosta aiheutunut vahinko ja asiassa aiheutuneet kulut.

Mülhensillä, Eurocosilla ja Parfumsilla ei ole ollut turvaamistointa hakiessaan väittämäänsä oikeutta, johon turvaamistoimi on perustunut. Syytä turvaamistoimen hakemiseen ei siten ole alunperinkään ollut. Koska Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin on siten katsottava tarpeettomasti hankkineen turvaamistoimen, ovat ne velvollisia korvaamaan turvaamistoimesta ja sen täytäntöönpanosta aiheutuneen vahingon ja asiassa aiheutuneet kulut.

SKB ei ole näyttänyt, että sille olisi aiheutunut tilauksen viivästymisen tai kaupan purkautumisen perusteella korvattavaa vahinkoa.

Turvaamistoimen täytäntöönpanosta johtuen SKB:lle on aiheutunut ylimääräisiä varastointikuluja 1.246 euroa 5.10.2004 - 20.6.2006 ja 136 euroa 20.6.-28.8.2006. Varastointikulut on myönnetty määrältään.

SKB on suorittanut Oy West-Orient Lines Ltd:lle tavaraerän valvonnasta 120 euroa ja kommunikaatiokuluista 570 euroa. Määrät ovat riidattomia, mutta riitaiseksi on jäänyt, ovatko Mülhens, Eurocos ja Parfums velvollisia korvaamaan hajuvesituotteiden valvonnasta ja kommunikaatiokuluista vaaditut määrät kokonaisuudessaan SKB:lle. Kyseessä olevat hajuvesituotteet ovat olleet vain yksi osa suuremmasta tuote-erästä. Maksut ovat kohdistuneet koko tuote-erään. Mülhensin, Eurocosin ja Parfumsin on katsottava olevan velvollisia korvaamaan edellä mainitut kulut ainoastaan siltä osin kuin ne kohdistuvat riidan kohteena olevaan hajuvesierään. Tavaraerän valvonnasta vaadituista kuluista arviolta 10 euroa ja ylimääräisistä kommunikaatiokuluista arviolta 35 euroa on kohdistunut kyseiseen hajuvesierään.

SKB on vaatinut viivästyskorkoa 7.10.2004 lukien varastointikuluille 5.10.2004-20.6.2006, valvontakuluille ja kommunikaatiokuluille sekä varastointikuluille 20.6.- 28.8.2006. Kun velvollisuutta maksaa viivästyskorkoa kyseisille vahingonkorvaussaataville ei ole ennenkuin vahinko on syntynyt, Mülhens, Eurocos ja Parfums ovat velvollisia suorittamaan viivästyskorkoa varastointikuluille 5.10.2004-20.6.2006, valvontakuluille ja kommunikaatiokuluille 20.6.2006 lukien ja varastointikuluille 20.6.-28.8.2006 28.8.2006 lukien.

Takavarikko, vaatimuskohta b

Syytä, jonka vuoksi turvaamistoimesta on päätetty, ei ole. SKB on pyytänyt turvaamistoimen peruuttamista. Turvaamistoimi on siten oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 8 §:n mukaan peruutettava.

Oikeudenkäyntikulut

Mülhens, Eurocos ja Parfums ovat hävinneet kanteen. Niiden materiaalinen väittämä, johon turvaamistoimivaatimus on perustunut, ei ole pääasian käsittelyn yhteydessä osoittautunut oikeutetuksi.

SKB on hävinnyt esittämänsä vahvistamisvaatimukset ja korvausvaatimukset osittain. Sillä, mitä SKB on hävinnyt on vain vähäinen merkitys asiassa.

Mülhens, Eurocos ja Parfums ovat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaisesti velvollisia asian hävinneinä korvaamaan SKB:lle tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntija asianosaiskulut.

Mülhens, Eurocos ja Parfums ovat kiistäneet oikeudenkäyntikuluvaatimuksen 41.874,70 euroa ylittäviltä osin. Mülhens, Eurocos ja Parfums ovat katsoneet, etteivät ne ole velvollisia lainkaan korvaamaan vaadittuihin oikeudenkäyntikuluihin sisältyviä yhdysvaltalaisen Cowan, Liebowitz & Latman -nimisen asianajotoimiston, yksilöimättömiä kuluja 4.489,63 euroa.

SKB on kertonut Cowan, Liebowitz & Latman -nimisen asianajotoimiston hoitaneen asiaa Yhdysvalloissa ja toimeksiannon tulleen suomalaiselle asiamiehelle toimiston kautta.

SKB:n oikeudenkäyntikuluvaatimus koskien Cowan, Liebowitz & Latman -nimisen asianajotoimiston kuluja 4.489,63 euroa on yksilöimätön. Mülhens, Eurocos ja Parfums eivät ole velvollisia korvaamaan kyseisiä kuluja. Muilta osin oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujen määrä on myönnetty oikeaksi.

Käräjäoikeus SKB Perfumes LLC:n vaatimukset enemmälti hyläten velvoittaa Mülhens GmbH & Co. KG:n, Eurocos Cosmetics GmbH:n ja Parfums Rochas S.A:n yhteisvastuullisesti korvaamaan SKB Perfumes LLC:lle

  • tavaroiden pysäyttämisestä ja takavarikkoon määräämisestä aiheutuneena vahinkona 1.291 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine korkoineen 20.6.2006 lukien,
  • tavaroiden pysäyttämisestä ja takavarikkoon määräämisestä aiheutuneena vahinkona varastointikulut 2 euroa jokaiselta pääkäsittelypäivän 20.6.2006 ja tuomion antamispäivän 28.8.2006 väliseltä päivältä eli yhteensä 136 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine korkoineen 28.8.2006 lukien ja
  • oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluina 41.874,70 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut ratkaisun antamisesta.

Käräjäoikeus määrää Kotkan käräjäoikeuden 24.3.2005 antamalla päätöksellä nro 05/728 määrätyn takavarikon välittömästi peruutettavaksi ja takavarikoidut tavarat palautettavaksi SKB:lle.

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:
käräjätuomari Anna-Mari Porkkala-Hietala
käräjätuomari Tarja Honkanen
käräjätuomari Ville Parkkari

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 19.12.2007

Ratkaisu, johon haettu muutosta

Helsingin käräjäoikeus 3. os. 28.8.2006 nro 21224

Asia
Tavaramerkkioikeuden loukkaus

Valittajat
Mülhens GmbH & Co. KG
Eurocos Cosmetics GmbH

Parfums Rochas S.A.

Vastapuoli
SKB Perfumes LLC

Valitus
Mülhens GmbH & Co. KG, Eurocos Cosmetics GmbH ja Parfums Rochas S.A. (jälj. valittajat) ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan sekä toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset vaatineet, että hovioikeus:

1) vahvistaa SKB Perfumes LLC:n (jälj. SKB) loukanneen valittajien Suomessa voimassa olevien tavaramerkkirekisteröintien tuottamaa yksinoikeutta kannetavaramerkkeihin BOSS (Rek.nro 96243), ELEMENTS (129833), BOSS Elements (pakkauksen ulkoasu, 001514751), BOSS ELEMENTS AQUA sisältäen pakkauksen ulkoasun (701184), NAOMI CAMPBELL (661284), NC NAOMI CAMPBELL (721203) ja ALCHIMIE DE ROCHAS (692494);

2) kieltää SKB:tä jatkamasta tai toistamasta kannetavaramerkkien loukkausta käyttämällä tavaramerkkejä tuomalla Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi kannetavaramerkillä varustettuja hajuvesituotteita;

3) velvoittaa SKB:n suorittamaan valittajille tavaramerkkiloukkauksesta aiheutuneena vahingonkorvauksena goodwill -arvon vähenemisen vuoksi 30.000 euroa korkoineen;

4) velvoittaa SKB:n luovuttamaan valittajille loukkaavasta teosta saamansa liikevoiton kolmelta vuodelta yhteensä 114.372 euroa korkoineen sekä

5) velvoittaa SKB:n korvaamaan valittajien arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut asiassa 80.104,75 eurolla korkoineen.

Suomi oli EU:n jäsenvaltiona voinut suojata tavaramerkkioikeudenhaltijaa enemmän kuin tavaramerkkidirektiivi 89/104/ETY edellytti ja vuonna 1993 tavaramerkkidirektiivin voimaan saattamisen yhteydessä tavaramerkkilain 4 §:ää ei ollut muutettu. Mainittua säännöstä oli jo tuolloin käytännössä sovellettu kaikenlaisiin tavaramerkkioikeuden loukkauksiin. Tavaramerkkilain 4 §:n muutoksen yhteydessä vuonna 2000 lainkohdan soveltamisalaan ei ollut tehty rajoituksia siten, että lainkohta koski ajankohdan jälkeen ainoastaan tuoteväärennystapauksia. Näin ollen säännöksen 1 momentti soveltui myös rinnakkaistuontitapauksiin. Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentissa säädettiin nimenomaisesti, että lainkohdan mukainen kielto-oikeus oli voimassa riippumatta siitä, laskettiinko tavara vai aiottiinko se laskea liikenteeseen Suomessa vai ulkomailla. Suomen lain mukainen tavaramerkin käyttäminen ei edellyttänyt tavaroiden liikkeelle laskemista, vaan loukkaus tapahtui jo pelkästään ilman oikeudenhaltijan lupaa tapahtuvalla maahantuonnilla. Kauttakuljetustilanteesta ei ollut säädetty tavaramerkkidirektiivissä eikä neuvoston asetuksessa (40/94) yhteisön tavaramerkistä ja kauttakuljetus oli edelleen EU:n jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädäntövallan piirissä oleva asia. Suomessa tavaramerkkilain mukainen yksinoikeus koski tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin mukaan myös kauttakuljetusta.

Tässä asiassa tarkoitettujen tuotteiden määränpää oli ollut EU:n alueella Suomessa. Loukkaavat tavarat oli myyty ja luovutettu suomalaiselle vastaanottajalle Oy West-Orient Lines Ltd:lle. Rahti- ja passitusasiakirjojen mukaan tavaroiden määränpää oli Kotkassa, minne passitusmenettely oli päättynyt ja missä tavarat oli asetettu varastointimenettelyyn. Tavaroihin liittyen oli tehty oikeustoimia, joilla tavarat oli myyty suomalaiselle vastaanottajalle. Tavarat oli siksi tarkoitettu tuotavaksi Suomeen ja yhteisön alueelle. Valittajat olivat puuttuneet tilanteeseen Suomen tavaramerkkilain mahdollistamalla tavalla jo ennen tavaroiden tullausta. Tavaramerkin haltijan laissa säädetty oikeus puuttua harmaatuontitavaroiden kauttakuljetukseen tai liikkeelle laskemiseen oli mahdotonta, jos tavaroiden liikkeelle laskeminen oli katsottu tapahtuneeksi vasta sitten, kun tavara oli tullattu yhteisön alueelle. Tällainen tulkinta oli vastoin tavaramerkkilain 4 §:n säännöksen sanamuotoa.

Vastaus
SKB Perfumes LLC on vaatinut, että valitus hylätään ja Mülhens GmbH & Co. KG, Eurocos Cosmetics GmbH ja Parfums Rochas S.A. velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan SKB:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 5.520 eurolla korkoineen.

Valittajien vaatimusten kohteena olevat tuotteet olivat riidattomasti alkuperäisiä, valittajien itsensä tai heidän valtuuttamiensa tahojen luvallisesti USA:ssa vaihdantaan laskemia merkkituotteita. Kysymys ei ollut ollut tuoteväärennöksistä. Tuotteita ei ollut saatettu missään EU:n jäsenvaltiossa vapaaseen vaihdantaan, koska tuontimuodollisuuksia ei ollut noudatettu eikä tuotteista ollut kannettu tulleja missään EU:n tai ETA:n jäsenvaltiossa. Tavaraerää ei ollut "myyty Suomeen", vaan se oli normaalin kauttakuljetusmenettelyn puitteissa toimitettu Kotkassa sijaitsevaan tullivarastoon suspensiomenettelyssä. Tavaroita ei ollut tällaisilla toimilla saatettu eikä tarkoitettu saattaakaan vapaaseen vaihdantaan ETA:n alueella. Valittajien tavaramerkkirekisteröinneillä saama kielto-oikeus ei siksi ulottunut nyt kyseessä oleviin tavaroihin.

Tavaramerkkilain 4 §:n muutos vuonna 2000 tarkoitti sen soveltamisalan laajennusta kattamaan väärennettyjen tuotteiden kauttakuljetuksetkin näitä nimenomaisia tuotetyyppejä koskevana erityissäädöksenä. Lainkohta ei koskenut rinnakkaistuonnin sellaisia tapauksia, joissa oli kysymys EU:n ulkopuolella merkinhaltijan suostumuksin vaihdantaan laskettujen alkuperäisten tuotteiden kauttakuljetuksesta suspensiomenettelyssä laskematta tavaroita vapaaseen vaihdantaan yhteisön alueella tai kohdistamatta niihin sellaisia toimenpiteitä, jotka väistämättä merkitsivät tavaroiden vapaaseen liikkeeseen saattamista yhteisöön kuuluvassa valtiossa. Suomen kansallista lainsäädäntöä ei ollut ollut tarkoitus saattaa tiukemmaksi kuin lakiesityksen taustalla ollutta yhteisön tuoteväärennöksiä koskevaa sääntelyä. Yhteisön sääntelyä tiukemman tulkinnan omaksuminen muodostaisi kaupan vapauden suhteen häiriötekijän.

EY:n tuomioistuinkäytännössä tavaramerkin haltija oli voinut kieltää ulkoisessa passitusmenettelyssä (suspensiomenettelyssä) olevien tavaroiden kauttakulun vain, jos ulkoisessa passitusmenettelyssä olleessaan tavarat joutuvat sellaisten toimien kohteeksi, joka merkitsi välttämättä niiden liikkeelle laskemista kauttakulkujäsenvaltiossa. Valittajat eivät ole osoittaneet, että tässä asiassa tarkoitettuja tavaroita olisi pyritty saattamaan Suomessa vaihdantaan tai että tavaroihin oli kohdistettu toimia, jotka olisivat välttämättä tarkoittaneet niiden liikkeelle laskemista Suomessa.

SKB ei ollut loukannut valittajien tavaramerkkioikeutta. Tästä syystä valittajayhtiöillä ei ollut oikeutta korvaukseen tavaramerkkien loukkauksen vuoksi. Goodwill -arvon vähenemisestä aiheutunutta vahinkoa ei ollut voinut syntyä, koska tavarat olivat alkuperäisiä valittajilta peräisin olevia merkkituotteita, jotka eivät voineet ominaisuuksiensa puolesta erota kantajien itsensä markkinoimista tuotteista. Goodwill -arvon vähenemiseen johtava markkina- häiriö oli voinut syntyä ainoastaan tilanteessa, jossa samoille markkinoille saatettiin merkkituotteita vastaavia tuotteita, joita ei jonkin lain säännöksen nojalla olisi ollut luvallista myydä. Koska tässä asiassa tarkoitettuja tavaroita ei ollut tullattu EU:hun tuotaviksi, vaan ne olivat olleet koko ajan suspensiomenettelyssä, eikä SKB:n ollut edes väitetty markkinoineen tuotteita ETA:n alueella, yhteisössä asuvilla loppukäyttäjillä ei ollut voinut olla tavaraerän olemassaolosta mitään tietoa. Tavaraerän suuruuteen eli Kotkan tulliin pysäytettyihin 525 hajuvesipulloon nähden loukkaushyötyä koskeva vaatimus oli selvästi liiallinen. Asiassa ei ollut esitetty näyttöä siitä, että SKB olisi kolmen viime vuoden aikana saanut 115.000 euron määräisen hyödyn valittajille kuuluvilla tavaramerkeillä varustettujen hajuvesituotteiden kaupasta.

Hovioikeuden ratkaisu

Tullihallituksen asiassa antaman lausunnon 19.6.2006 mukaan tässä asiassa käsiteltävinä olevien tavaroiden tullioikeudellinen status oli niitä tullivalvontaan 7.10.2004 pysäytettäessä ollut kolmannen maan tullaamatonta tavaraa eli muuta kuin yhteisötavaraa ja ne olivat tullivarastointimenettelyssä. Lausunnon mukaan kosmetiikkatavarat eivät olleet olleet ulkoisessa passituksessa matkalla Venäjälle, vaan ne oli Vantaalta Kotkaan passittamisen jälkeen asetettu passitus samalla päättäen varastointimenettelyyn. Edelleen lausunnon mukaan tavaroita ei ollut ilmoitettu tullattaviksi vapaan liikkeen tullimenettelyyn eikä niistä oltu maksettu mitään tulli- tms. maksuja. Hovioikeus toteaa tullihallituksen lausuntoon ja muuhun asiassa tavaroista esitettyyn selvitykseen nähden, että tuotteiden lopullisesta määränpäästä ei ole esitetty yksiselitteistä näyttöä. Tästä syystä hovioikeudessa on kysymys kuten käräjäoikeudessakin siitä, loukkasiko valittajayhtiöiden yksinoikeutta tavaramerkin haltijoina se, että heidän tavaramerkeillä varustettuja tuotteitaan tuotiin ilman heidän suostumustaan EU-alueen ulkopuolelta Yhdysvalloista EU:n alueelle Suomeen tullivarastointimenettelyä käyttäen siten, että tuotteiden lopullisesta määränpäästä ei ollut varmuutta.

Hovioikeus toteaa, että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin sanamuodon mukaisesti tulkittuna tavaramerkkioikeuden loukkaus näyttäisi toteutuvan jo silloin kun tässä asiassa tarkoitettu tavara on Suomessa kuljetuksessa kolmanteen maahan. Helsingin hovioikeus onkin esimerkiksi ratkaisussaan 5.10.2006 nro 2988 (S 05/2885) katsonut, että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin mukaan yksinoikeus on voimassa riippumatta siitä, että tavara tuodaan Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi. Vastaavasti hovioikeus on ratkaisussaan 11.1.2007 nro 45 (S 06/2552) katsonut, ettei tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin sanamuodon tai säännöstä koskevien lainvalmistelutöiden perusteella voida päätellä, että mainittu säännös soveltuisi pelkästään tuoteväärennystapauksissa tai että säännöksen nojalla ei voitaisi puuttua kauttakulun yhteydessä havaittuun Suomessa suojaa nauttivan tavaramerkkioikeuden loukkaukseen. Molemmissa mainituissa tapauksissa on ollut kysymys tilanteesta, jossa Suomen kautta Venäjälle kauttakuljetuksessa olleiden tavaroiden tavaramerkkien on väitetty loukkaavan Suomessa rekisteröityjä tavaramerkkejä ja näin ollen kysymys on ollut tuoteväärennystä lähenevästä tapauksesta. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa on kuitenkin edellä mainituista tapauksista poikkeavasti riidattomasti kysymys suspensiomenettelyssä olevista tavaramerkillä tavaramerkin haltijan suostumuksin varustetuista alkuperäistavaroista, joihin jäljempänä tarkemmin selostettavaa EY:n tuoteväärennösasetusta ei asetuksen nimenomaisen säännöksenkään perusteella sovelleta. Tähän liittyen hovioikeus on ottanut harkittavakseen kysymyksen siitä, voiko tavaramerkinhaltijan suojan ala erityisesti alkuperäistavaroiden osalta olla tavaramerkkilain edellä mainitun säännöksen nojalla laajempi kuin mitä suojan ala on käräjäoikeuden tuomiossa selvitettyjen yhteisön tavaramerkkiasetuksen ja -direktiivin säännösten perusteella. Tavaramerkkiasetuksessa ja -direktiivissä ei ole loukkaavaksi katsottu suoranaisesti kolmanteen maahan kuljetusta vaan maahantuonti ja maastavienti merkkiä käyttäen.

Yhteisön tavaramerkkiasetuksella (40/94), joka on tullut voimaan 15.3.1994, on luotu koko EY:n alueen kattava tavaramerkkioikeus. Tavaramerkkilain muuttamisesta annetun hallituksen esityksen HE 133/1999 (s. 2) mukaan yhteisön tavaramerkkiasetuksen voimaantuloon oli valmistauduttu jo ennen EU-jäsenyyttä säädetyillä muutoksilla tavaramerkkilakiin sekä lisäksi vuonna 1996 voimaan tulleilla muutoksilla. Mainitussa esityksessä on lisäksi todettu, että Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalliset tavaramerkkisäädökset on harmonisoitu neuvoston ensimmäisellä direktiivillä (89/104/ETY, tavaramerkkidirektiivi).

Tavaramerkkidirektiivin perusteella tehty tavaramerkkilain muutos toteutettiin hallituksen esityksessä HE 302/1992. Muutoksen yhteydessä ei muutettu tavaramerkkilain 4 §:ää, joten säännöksen alkuperäisen sanamuodon on katsottu vastaavan tavaramerkkidirektiivin määräyksiä. Muutos mainittuun lainkohtaan tehtiin vuonna 2000 siten, että 4 §:n 1 momentin 2 virkkeen sanamuoto muutettiin vastaamaan Väärennettyjen ja laittomasti valmistettujen tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutuksen, viennin, jälleenviennin tai suspensiomenettelyyn asettamisen kieltävistä toimenpiteistä annetun neuvoston asetuksen (3295/94/EY, tuoteväärennösasetus) mukaista sanamuotoa. Hallituksen esityksessä HE 133/1999 (s. 3) on todettu, että tavaramerkkilain 4 §:n ja tuoteväärennösasetuksen välinen suhde on aiheuttanut keskustelua. Esitöiden mukaan tavaramerkkilain 4 §:n sanamuotoon ja lainvalmisteluaineistoon vedoten on esitetty ristiriitaisia tulkintoja siitä, soveltuiko pykälä lainkaan tavaroiden jälleenvientiin. Tulkinta on hallituksen esityksen mukaan pääosin muodostunut sellaiseksi kuin tuoteväärennösasetuksen voimaantulon johdosta tehtyjen lainmuutosten hallituksen esityksessä on esitetty, eli pykälä soveltuisi jälleenvientiin. Esitöissä on vielä todettu, että koska asia kuitenkin jatkuvasti herättää keskustelua, pykälän sanamuoto on syytä muuttaa vastaamaan tuoteväärennösasetuksessa nimenomaisesti ilmaistua soveltamisalaa.

Tavaramerkkilain 4 §:ää on siis ollut tarkoitus muuttaa vuonna 2000 siten, että se vastasi tuoteväärennysasetuksessa nimenomaisesti esitettyä soveltamisalaa. Käräjäoikeuden toteamalla tavalla lain esitöissä ei ole viitteitä siihen, että säännös uuden formuloinnin jälkeen olisi tarkoitettu koskemaan myös alkuperäisten tuotteiden tuontia tai jälleenvientiä. Toisaalta hallituksen esityksessä on todettu aikaisemman tulkintalinjan olleen se, että pykälä soveltui myös jälleenvientiin. Lain esitöissä tai muuallakaan ei ole yksiselitteisesti todettu, että muutettua lainkohtaa sovellettaisiin yksin tuoteväärennöstapauksiin, vaikka säännös on saatettu vastaamaan tuoteväärennysasetuksen sanamuotoa. Hovioikeus toteaa, että mikäli lainkohta koskisi ainoastaan tuoteväärennöstapauksia, olisi sen soveltamisala suppeampi kuin mikä soveltamisala on EY-tuomioistuimen mukaan ollut tavaramerkki-asetuksen ja tavaramerkkidirektiivin perusteella. Esimerkiksi EY-tuomioistuimen ratkaisun C-405/03 (Class International) mukaan tavaramerkin haltija voi kieltää sellaisten tavaramerkillä varustettujen alkuperäisten tavaroiden, jotka on saatettu ulkoiseen passitusmenettelyyn määräpaikkana toinen jäsenvaltio, kauttakulun jäsenvaltioon, jos nämä tavarat joutuvat ulkoisessa passitusmenettelyssä ollessaan jonkin kolmannen sellaisen toimen kohteeksi, joka merkitsee välttämättä niiden liikkeelle laskemista kyseisessä kauttakulkujäsenvaltiossa. Hovioikeus katsoo tähän nähden, että yhteisöoikeutta suppeampi soveltaminen eli lainkohdan koskeminen ainoastaan tuoteväärennöstapauksia ei voi tulla kysymykseen.

Edellisessä kappaleessa esitettyä näkemystä tukee myös asiassa esitetty asiantuntijalausunto, jonka mukaan tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin lisäystä ei ollut tehty ainoastaan pitäen silmällä tuoteväärennöstilanteita. Lausuman mukaan lausuntopyynnön kohteena oleva tässä asiassa tarkoitettu rinnakkaistuonti loukkaa tavaramerkin haltijaa riippumatta siitä, onko Kotkan satamassa pysäytetyt tuotteet tarkoitettu Suomen markkinoille vaiko edelleen vietäviksi Venäjän markkinoille.

Edellisessä kappaleessa selostettu asiantuntijan näkemys on linjassa siihen nähden, että tavaramerkkilain vuoden 2000 muutoksella ei ollut tarkoitettu supistaa lain soveltamisalaa. Toisaalta lainmuutoksen aikaan ei ollut vielä annettu yhtäkään käräjäoikeuden tuomiossa mainittua EY-tuomioistuimen ratkaisua, joissa ratkaisuissa on haettu rajanvetoa alkuperäistavaroiden rinnakkaistuontikysymykseen. Käräjäoikeuden tuomiossa mainittujen ratkaisujen C-115/02 (Rioglass) ja C-405/03 (Class International) lisäksi EY-tuomioistuin on käräjäoikeuden tuomion jälkeen antanut samaa aihekokonaisuutta sivuavan ratkaisun C-281/05 (Montex).

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2005:143 katsonut, että tavaramerkkiä ja sille annettavaa suojaa koskevia säännöksiä on tulkittava ja sovellettava ottamalla huomioon tavaramerkkidirektiivi. Korkein oikeus on lisäksi ratkaisun KKO 2006:17 yhteydessä katsonut, että Euroopan yhteisön oikeuden mukaan kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on nimenomaisesti varmistaa, että muun muassa yritykset saavat sen oikeusturvan, joka niille yhteisön oikeuden säännösten mukaan kuuluu, ja taata mainittujen säännösten täysi oikeusvaikutus. Kansallisen tuomioistuimen on sen vuoksi kansallista lainsäädäntöä soveltaessaan, riippumatta siitä, onko kyse direktiiviä edeltäneistä vai sen jälkeen annetuista säännöksistä, tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivillä tavoiteltu tulos saavutetaan. Tällaista tulkintaa on noudatettava myös silloin, kun jäsenvaltio on katsonut, että kansalliset säännökset jo vastaavat kyseisessä direktiivissä asetettuja vaatimuksia.

Korkeimman oikeuden edellä mainittuihin ratkaisuihin nähden hovioikeus katsoo, että tavaramerkkilain 4 §:nkään säännöstä ei voida tulkita ottamatta huomioon tavaramerkkidirektiivin tarkoitusta. Korkeimman oikeuden näkemyksen mukaisesti direktiivin mukaista tulkintaa on noudatettava, kuten tavaramerkkilain 4 §:n kohdalla, silloinkin, kun kansallisen säännöksen on katsottu jo vastanneen direktiivissä asetettuja vaatimuksia. Tämän vuoksi tavaramerkkilain 4 §:n soveltamisessa ei voida sivuuttaa EY-tuomioistuimen käräjäoikeuden tuomiossa selvitettyjä niitä ratkaisuja, joissa on ollut kysymys alkuperäistavaroiden kauttakuljetukseen liittyvistä direktiivin tulkintalinjoista.

Tapauksessa C-115/02 (Rioglass) EY-tuomioistuin katsoi, että tavaramerkkiin perustuvan oikeuden ydinsisältönä on erityisesti taata tavaramerkin haltijalle yksinoikeus tavaramerkin käyttämiseen saatettaessa tavara ensimmäisen kerran markkinoille ja suojata tavaramerkin haltijaa sellaisilta kilpailijoilta, jotka haluaisivat käyttää väärin tavaramerkin asemaa ja mainetta markkinoilla myymällä tuotteita, jotka on asiattomasti varustettu tällaisella tavaramerkillä. Tällaisen suojelemisen toteuttaminen on näin ollen sidoksissa tavaroiden myyntiin. Kauttakuljetus, jossa jossain jäsenvaltiossa laillisesti valmistetut tavarat kuljetetaan kolmanteen maahan yhden tai useamman jäsenvaltion alueen kautta, ei merkitse kyseisten tavaroiden myyntiä, joten se ei voi loukata tavaramerkkiin perustuvan oikeuden ydinsisältöä. Tuomioistuin katsoi, että tämä päätelmä on pätevä, oli kauttakuljetettavien tavaroiden määränpää mikä tahansa. Se, että tavarat myöhemmin myydään kolmannessa maassa eikä jossain toisessa jäsenvaltiossa, ei voi muuttaa kauttakuljetuksen luonnetta, eikä kauttakuljetus määritelmänsä mukaan merkitse tavaroiden markkinoille saattamista.

Tapauksessa C-405/03 (Class International) tuomioistuin totesi, että direktiivin 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa ja asetuksen 9 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettu maahantuonti, jonka tavaramerkin haltija voi kieltää sillä perusteella, että se on näiden kummankin artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tavaramerkin käyttämistä elinkeinotoiminnassa, edellyttää sitä, että tavarat tuodaan yhteisöön siinä tarkoituksessa, että ne lasketaan siellä liikkeelle. Tuomioistuimen mukaan muiden kuin yhteisötavaroiden asettaminen ulkoisen passitusmenettelyn tai tullivarastointimenettelyn kaltaiseen tullimenettelyyn eroaa vapaaseen liikkeeseen luovutuksesta, joka Yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annettu neuvoston asetuksen (2913/92/ETY, tullikoodeksi) 79 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan antaa yhteisötavaroiden tullioikeudellisen aseman muille kuin yhteisötavaroille.

Tullikoodeksin 37 artiklan 2 kohdan mukaan muut kuin yhteisötavarat, jotka ovat ulkoisessa passitusmenettelyssä tai tullivarastointimenettelyssä, ovat tullivalvonnassa, kunnes niiden tullioikeudellinen asema muuttuu ja niistä tulee yhteisötavaroita. Ratkaisussaan C-405/03 EY-tuomioistuin katsoi, että vapaaseen liikkeeseen luovuttaminen, joka on yhteisössä markkinoille saattamisen edellytys, on vain yksi niistä vaihtoehdoista, jotka ovat avoinna toimijalle, joka on tuonut tavarat yhteisön tullialueelle. Niin kauan kuin tätä vaihtoehtoa ei ole valittu ja niin kauan kuin noudatetaan sen tulliselvitysmuodon muun kuin vapaaseen liikkeeseen luovuttamisen ehtoja, johon tavarat on osoitettu, pelkästään se, että tavarat aineellisesti tuodaan yhteisön alueelle, ei ole direktiivin 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa ja asetuksen 9 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettua maahantuontia, eikä se merkitse näiden säännösten 1 kohdassa tarkoitettua tavaramerkin käyttöä elinkeinotoiminnassa. Johtopäätöksenään tuomioistuin katsoi, että asetuksen ja direktiivin edellä mainittujen kohtien nojalla tavaramerkin haltija ei voi kieltää pelkkää tavaramerkillä varustettujen alkuperäisten tavaroiden tuontia yhteisöön ulkoista passitusmenettelyä tai tullivarastointimenettelyä käyttäen, kun tavaroita ei ole jo aiemmin laskettu liikkeelle yhteisössä kyseisen tavaramerkin haltijan toimesta tai hänen suostumuksellaan. Tavaramerkin haltija ei voi asettaa kyseisten tavaroiden ulkoiseen passitusmenettelyyn tai tullivarastointimenettelyyn asettamisen edellytykseksi sitä, että tavaroiden saapuessa yhteisön alueelle on jo vahvistettu niiden lopullinen määränpää kolmannessa maassa esimerkiksi kauppasopimuksen nojalla.

Tapauksessa C-405/03 tuomioistuin katsoi edelleen, että muita kuin yhteisötavaroita, jotka on asetettu ulkoiseen passitusmenettelyyn tai tullivarastointimenettelyyn, ei ole pidettävä direktiivin 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa ja asetuksen 9 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetuin tavoin maahantuotuina. Kun tavarat ovat tavaramerkillä varustettuja alkuperäisiä tavaroita, tavaramerkin haltijan oikeutta kontrolloida niiden ensimmäistä vaihdantaan saattamista yhteisössä ei tällöin loukata. Jos sitä vastoin tarjoaminen tai myynti merkitsee välttämättä tavaramerkillä varustettujen tavaroiden liikkeelle laskemista yhteisössä, niiden tavaramerkin haltijalle direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa ja asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa annettua yksinoikeutta loukataan riippumatta siitä, mihin tarjouksen adressaatti tai tavaroiden ostaja on sijoittautunut ja riippumatta lopulta tehtävän sopimuksen mahdollisista jälleenmyyntiä tai tavaroiden tullioikeudellista asemaa rajoittavista määräyksistä. Todistustaakkaan liittyen tuomioistuin katsoi vielä, että tavaramerkin haltijan on esitettävä todisteet seikoista, joiden perusteella direktiivin 5 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdassa ja asetuksen 9 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitettua kielto-oikeutta voidaan käyttää, näyttämällä toteen joko se, että sen tavaramerkillä varustetut tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen, tai se, että on kysymys sellaisesta tarjoamisesta tai myynnistä, joka merkitsee välttämättä niiden liikkeelle laskemista yhteisössä.

Tapauksessa C-281/05 (Montex) EY-tuomioistuin katsoi, että tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että tavaramerkin haltija voi kieltää sellaisten tavaramerkillä varustettujen tavaroiden, jotka on saatettu ulkoiseen passitusmenettelyyn määräpaikkana toinen jäsenvaltio, jossa tällä tavaramerkillä ei ole suojaa, kauttakulun jäsenvaltioon, jossa sillä on suoja, ainoastaan jos nämä tavarat joutuvat ulkoisessa passitusmenettelyssä ollessaan jonkin kolmannen sellaisen toimen kohteeksi, joka merkitsee välttämättä niiden liikkeelle laskemista kyseisessä kauttakulkujäsenvaltiossa. Tuomioistuin katsoi, että tältä osin ei lähtökohtaisesti ole merkitystä sillä, että jäsenvaltioon tarkoitettu tavara on peräisin assosioituneesta valtiosta tai kolmannesta valtiosta tai että se on valmistettu alkuperämaassa lainmukaisesti tai siellä voimassa olevaa tavaramerkin haltijan oikeutta loukaten.

Tullihallituksen asiassa antaman edellä selostetun lausunnon mukaan tässä asiassa käsiteltävinä olevien tavaroiden tullioikeudellinen status on kolmannen maan tullaamatonta tavaraa eli muuta kuin yhteisötavaraa. Tavarat ovat olleet tullivarastointimenettelyssä eikä tavaroita ollut ilmoitettu tullattaviksi vapaan liikkeen tullimenettelyyn eikä niistä ollut maksettu mitään tulli- tms. maksuja. EY-tuomioistuimen ratkaisun C-405/03 mukaisesti tässä asiassa tarkoitettuja kosmetiikkatuotteita, jotka ovat muita kuin yhteisötavaroita ja jotka on asetettu tullivarastointimenettelyyn, ei ole pidettävä tavaramerkkidirektiivissä tarkoitetulla tavalla maahantuotuina. Kosmetiikkatuotteiden ollessa tavaramerkillä varustettuja alkuperäisiä tavaroita tavaramerkin haltijan oikeutta kontrolloida niiden ensimmäistä vaihdantaan saattamista yhteisössä ei tällöin loukata. Hovioikeus katsoo edellä selvitettyyn EY-tuomioistuimen ratkaisulinjaan nähden oikeaksi tulkintalinjaksi sen, että tavaramerkin haltija voi kieltää sellaisten tavaramerkillään varustettujen alkuperäistavaroiden, jotka on asetettu tullivarastointimenettelyyn, kauttakulun Suomen kautta tuntemattomaan määränpäähän ainoastaan, jos nämä tavarat joutuvat jonkin sellaisen toimen kohteeksi, joka merkitsee välttämättä niiden liikkeelle laskemista kyseisessä kauttakulkujäsenvaltiossa eli tässä tapauksessa Suomessa.

Käräjäoikeuden tuomiossa mainituin perustein hovioikeus katsoo, että tässä asiassa tarkoitettujen alkuperäistavaroiden ollessa tullivarastointimenettelyssä ei ole ollut vaaraa, että tuotteet lasketaan liikkeelle Suomessa kauttakulkuvaltiona. Hovioikeus katsoo EY-tuomioistuimen ratkaisussa C-405/03 tarkoitettu todistustaakkasäännös huomioon ottaen, että valittajat eivät ole tavaramerkin haltijoina esittäneet todisteita seikoista, joiden perusteella niiden tavaramerkillä varustetut tässä asiassa tarkoitetut tavarat olisi luovutettu vapaaseen liikkeeseen, tai että kysymys asiassa olisi ollut sellaisesta tarjoamisesta tai myynnistä, joka oli merkinnyt välttämättä niiden liikkeelle laskemista Suomessa tai muussa EU:n jäsenvaltiossa. Tällaista johtopäätöstä ei voitu vetää asiassa yksinomaan rahtausasiakirjojen perusteella. Hovioikeus toteaa lisäksi, että tavaramerkin haltija ei voi asettaa tavaroiden tullivarastointimenettelyyn asettamisen edellytykseksi sitä, että tavaroiden saapuessa yhteisön alueelle on jo vahvistettu niiden lopullinen määränpää kolmannessa maassa esimerkiksi kauppasopimuksen nojalla. EY-tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaisesti hovioikeus katsoo siksi johtopäätöksenään, että tässä asiassa tarkoitettu alkuperäistavaroiden kuljetus ei ole loukannut valittajien tavaramerkkiin perustuvia Suomen tavaramerkkilain mukaisia yksinoikeuksia.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden esittämillä perusteilla aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ole.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Mülhens GmbH & Co. KG, Eurocos Cosmetics GmbH ja Parfums Rochas S.A. velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan SKB Perfumes LLC:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 5.520 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
hovioikeudenneuvos Antti Kuningas
hovioikeudenneuvos Matti Rintala
määräaikainen hovioikeudenneuvos Hannu Rantalainen

Lainvoimaisuustiedot:
Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.