Helsingin HO 09.06.2006 1754

Työsopimuksen irtisanominen puutteellisen työsuorituksen perusteella - Työsopimuksen purkaminen irtisanomisajalla

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU HOVIOIKEUSKÄSITTELY RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 5.11.2004

KANNE

Vaatimukset

A on vaatinut, että käräjäoikeuden on velvoitettava B Oy maksamaan A:lle

1. korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaava määrä eli 55.440 euroa korkolain 7 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haastehakemuksen tiedoksiantopäivästä lukien,

2. irtisanomisajan palkkaa ajalta 16.1.- 16.4.2004 maksamatta oleva määrä, yhteensä 14.091 euroa,

3. maksamatta olevaa palkkaa 279 euroa ajalta 19.1- 29.1.2004 ja maksamatta olevaa lomapalkkaa 942,40 euroa, yhteensä 1.221,40 euroa,

4. odotuspäivien palkkaa kuudelta päivältä, yhteensä 1.320 euroa,

5. korkolain 5 §:n mukaista viivästyskorkoa edellä kohdissa 2-4 mainituille määrille 29.1.2004 lukien, sekä

6. korvaus oikeudenkäyntikuluista laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Vastaajayhtiö on yllättäen 15.1.2004 irtisanonut kantajan työsuhteen työntekijästä johtuvasta syystä. Irtisanominen on myöhemmin annetun selvityksen mukaan perustunut väitteeseen, että A olisi toistuvasti laiminlyönyt työtehtäviään laiminlyömällä "jakelusopimusten toimivuuden seurannan, kilpailuttamiset sekä hintaseurannan". A ei ole laiminlyönyt edellä mainittuja eikä muitakaan työtehtäviään. Vastaajayhtiöllä ei ole ollut työsopimuslain 7 luvun 2 §:n edellyttämiä asiallisia ja painavia irtisanomisperusteita. Vastaaja ei ole myöskään työsopimuslain 9 luvun 2 §:n edellyttämällä tavalla varannut kantajalle tilaisuutta tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen syistä.

Vastaajayhtiö on sittemmin kirjallisesti 28.1.2004 lähetetyllä kirjeellä purkanut vastaajan työsuhteen päättymään välittömästi. Purkaminen on perustunut irtisanomisen jälkeisiin tapahtumiin, jolloin A esimieheltään saamansa käskyn mukaan tyhjensi työpisteensä. Lisäksi purkaminen on perustunut vastaajan perusteettomiin väitteisiin siitä, että A olisi tuolloin kopioinut työnantajan tiedostoja omaan käyttöönsä ja olisi yrittänyt viedä työtiloista yhtiön liike- ja ammattisalaisuuksia koskevaa sekä muuta yhtiölle kuuluvaa materiaalia. Vastaajayhtiöllä ei ole ollut työsopimuslain 8 luvun 1 §:ssä tarkoitettua erittäin painavaa syytä työsuhteen purkamiseen.

Vastaaja on purkaessaan työsuhteen maksanut kantajalle loppupalkan 29.1.2004 saakka, josta palkasta vastaaja on jättänyt maksamatta selvää ja riidatonta palkkaa 279 euroa ja lomapalkkaa 942,40 euroa.

Tapahtumat

Vastaajayhtiö on ruotsalaiseen konserniin kuuluva suomalainen yhtiö, joka Suomessa kustantaa ja jakelee B-nimistä ilmaisjakelulehteä. Yhtiön palveluksessa on noin 38 työntekijää.

Kantaja on tullut yhtiön palvelukseen vuonna 1999 ja oli yhtiön palveluksessa pisimpään ollut työntekijä. Kantajan työtehtäviin kuului vastata itsenäisesti yhtiön julkaiseman lehden painamisesta, kuljetuksesta ja jakelusta. Kantaja ei työskennellyt irtisanomishetkellä vastaajayhtiön johtotehtävissä. Hän ei kuulunut yhtiön hallitukseen eikä johtoryhmään. Hänellä ei ollut yhtään alaista.

Yhtiöllä oli Suomessa toimitusjohtaja ja johtoryhmä, jotka vastasivat yhtiön toiminnoista. Tosiasiassa yhtiön toimintaa kuitenkin johdettiin ulkomailta, viime vaiheessa Hollannista käsin.

Torstaina 15.1.2004 iltapäivällä noin kello 16.30, hieman ennen työajan päättymistä, kantajan esimies, toimitusjohtaja C, kutsui kantajan työhuoneeseensa. Toimitusjohtaja ilmoitti yllättäen kantajalle, että kantajan työsuhde päättyisi heti. Perusteena työsuhteen päättymiselle toimitusjohtaja ilmoitti hollantilaisten olevan tyytymättömiä siihen, miten heidän määräyksiään yhtiössä oli noudatettu. Millään muulla tavalla irtisanomista ei tuolloin perusteltu.

Muutama kuukausi edellä kerrottuja tapahtumia aiemmin toiminnan ohjauksen Suomen yhtiöstä ottaneet hollantilaisen sisaryhtiön edustajat olivat antaneet ohjeita siitä, miten lehden jakelu, kuljetukset ja painatukset tuli Suomessa hoitaa. Ohjeet oli annettu puhelimitse Hollannista käsin. Siitä huolimatta, että Hollannissa väestöntiheys ja olosuhteet olivat täysin toisenlaisia kuin Suomessa, A parhaansa mukaan toteutti annetut ohjeet. Mitään sellaista, mikä kyettiin Suomessa toteuttamaan, ei jätetty toteuttamatta. Mihinkään laiminlyönteihin ei A:n oltu edes väitetty syyllistyneen.

A:ta ei työsuhteensa aikana oltu millään tavoin moitittu esimiesten toimesta eikä hänelle ollut annettu työsopimuslain edellyttämää varoitusta.

Irtisanomisen suoritettuaan toimitusjohtaja kehotti A:ta tyhjentämään työpisteensä ja jättämään yhtiön avaimet, luottokortit ja auton sekä poistumaan sen jälkeen yhtiön toimitiloista siten, että A:lla ei enää ollut työvelvoitetta.

Saamansa kehoituksen mukaisesti A meni työpisteeseensä, jossa hän tyhjensi työpöydän ja työasemansa. Työpöydällä olleet paperit, jotka olivat lähinnä laskukopioita, A tyhjensi sitä varten huoneessa olleeseen keräilyastiaan ja poisti tietokonepäätteellään olleet asiakirjat, koska niissä ei ollut mitään sellaista, mitä yhtiössä ei muualla olisi ollut. Yhtiölle kuuluvia asiakirjoja A ei ottanut haltuunsa eikä kuljettanut materiaalia mihinkään. A:n siirtäessä työpöydältään materiaalia roska-astiaan, oli paikalla myös toimitusjohtaja C, joka seurasi A:n toimia. A:n työpöydällä ei ollut tuolloin mitään tärkeitä asiakirjoja, vaan kopioita erilaisista asiakirjoista. A ei siirtänyt tuhottavaksi mitään yhtiön liike- tai ammattisalaisuuksiksi luokiteltavia tietoja tai vienyt tällaisia tietoja sisältäviä asiakirjoja mukanaan. A ei edes yrittänyt viedä yhtiön asiakirjoja mihinkään tai kopioinut asiakirjoja omaan tai muuhun käyttöön irtisanomisen jälkeen.

Auton osalta sovittiin 15.1.2004, että A palauttaa sen seuraavana päivänä. Tämän jälkeen A poistui yhtiön toimitiloista.

Seuraavana päivänä A palautti autoa yhtiöön. Tällöin hänelle tarjottiin allekirjoitettavaksi sopimusta työsuhteen päättämisestä. Sopimuksen mukaan työsuhde olisi päättynyt irtisanomisajan eli kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisesta. Sopimuksen mukaan A:lle olisi irtisanomisaikana maksettu kuukausittain työsopimuksen mukainen rahapalkka, mutta ei esimerkiksi korvausta auto- ja puhelinedun menetyksestä. Auton palauttamiselle A sai vielä aikaa viikonlopun ja auto palautettiin maanantaina 19.1.2004.

Asiasta neuvoteltiin osapuolten ja juristien kesken 20.1.2004, jolloin kantaja ilmoitti irtisanomisen perusteeksi A:n laiminlyönnit. Nämä laiminlyönnit yksilöitiin siten, että A olisi jättänyt kilpailuttamatta lehden jakelua hoitaneet kuljetusliikkeet, jättänyt toukokuussa 2003 irtisanomatta Helsingin liikennelaitoksen kanssa tehdyn jakelusopimuksen ja jättänyt kilpailuttamatta lehden painosopimuksen aikaisempina vuosina sekä jättänyt kilpailuttamatta lehden jakelun yöllä Helsingin liikennelaitoksen busseihin. Kaikki esitetyt väitteet laiminlyönneistä olivat perusteettomia. Neuvottelu päättyi tuloksetta.

Neuvottelun jälkeen vastaajayhtiö lähetti A:lle 22.1.2004 päivätyn kirjeen koskien irtisanomisen perusteita. Tässä selvityksessä irtisanomisen perusteena ilmoitettiin olevan laiminlyönnit "jakelusopimusten toimivuuden seurannassa, kilpailuttamisessa sekä hintaseurannassa". Vastoin tosiasioita A:lle väitetään ennen irtisanomista annetun varoituksia ja työnantajan kehoituksia. Lisäksi viitataan irtisanomisperusteena A:n menettelyyn irtisanomisen jälkeen ja esitetään tähän liittyviä perättömiä väitteitä.

Vastaaja lähetti A:lle 28.1.2004 kirjeen, jolla vastaaja purki A:n työsuhteen päättymään välittömästi. Kirjeen mukaan purkaminen perustui siihen, että A oli irtisanomisensa jälkeen poistanut tietokoneensa kovalevyltä tiedostoja, joiden poistamisesta olisi aiheutunut työnantajalle huomattavaa haittaa ja vahinkoa. Lisäksi purkaminen perustui siihen, että A olisi mahdollisesti kopioinut tiedostoja omaan käyttöönsä ja yrittänyt kuljettaa työnantajan tiloista yhtiön liike- ja ammattisalaisuuksia koskevaa sekä muuta yhtiön omaisuutta.

A ei poistanut irtisanomisensa jälkeen tietokoneeltaan mitään sellaista tiedostoa, jonka poistamisesta aiheutuisi yhtiölle huomattavaa haitta tai vahinkoa. A ei kopioinut mitään yhtiön liike- tai ammattisalaisuuksia tai edes yrittänyt viedä tällaisia tietoja tai omaisuutta yhtiöstä. Työnantajan mainitsemat dokumentit eivät ole sisältäneet sellaista tietoa, jota voitaisiin pitää liikesalaisuuksina.

A ei menetellyt epälojaalisti tai epärehellisesti ilmoittaessaan yhtiön palveluntarjoajan Suomen Posti Oyj:n edustajalle sähköpostiviestissään, että Hollannista tiedustellut ajokilometrit tulisi "säveltää". Väite perustui siihen virheelliseen olettamukseen, että Suomen Posti Oyj:n yhtiöltä veloittamat korvaukset olisi sidottu Postin ajamiin kilometreihin.

Hollannista tiedusteltu ajokilometrien määrä perustui siihen, että pinta-alaltaan pienessä Hollannissa lehteä jaetaan juna-asemille yöaikaan. Siellä kuljetusliikkeen veloitus perustuu ajettuun kilometrimäärään. Suomessa lehden jakelu tapahtuu kuitenkin yhteensä 250 jakelutelineessä kaupoissa ja 70 metroasemalla sekä varikkojen kautta busseihin. Suomessa lehteä ei pääsääntöisesti kuljeteta yöllä vaan huomattava osa lehdistä kuljetetaan päivällä, jolloin jakelu tapahtuu Suomen Posti Oyj:n kuljetuksissa sen muiden kuljetusten mukana. Kuljetuksista on Suomen Posti Oyj:n kanssa sovittu määrätty hinta jättöpistettä kohti. Tämän vuoksi Suomen Posti Oyj:n ajamilla kilometreillä ei ole mitään merkitystä eikä tällaisia kilometrejä voida järjestelmällisesti edes laskea, koska jakelu tapahtuu yhdessä muiden jaettavien tuotteiden kanssa, joilla ei ole samaa ajoreittiä kuin lehdellä. Tästä huolimatta hollantilaiset tivasivat A:lta tietoa ajetuista kilometreistä, minkä tiedon A sitten Hollantiin toimittikin. Sähköpostissa tällaisen täysin epäolennaisen tiedon pyytämistä täytyi jotenkin selittää, eikä A:n sähköpostiviestin tyyliä voi tältä osin pitää edellä mainittu tausta huomioon ottaen mitenkään epälojaalina tai epärehellisenä.

A kilpailutti jakelusopimukset asianmukaisesti ja saamiensa ohjeiden mukaan. A ei syyllistynyt tältäkään osin mihinkään työvelvoitteen rikkomiseen. Varikkojakelusta yhtiöllä oli sopimus MainDeck Oy:n kanssa siitä, että MainDeck Oy hoiti lehtien käsijakelut juna-asemilla ja bussivarikoilla. Tätä sopimusta A:n oli hollantilaisten toimesta jo aikaisemmin kehotettu uusimaan siten, yhtiö olisi tehnyt jakelusopimukset, suoraan MainDeck Oy:n työntekijöiden kanssa. Tässä tarkoituksessa A:ta käskettiin pyytää F:n työntekijöiden nimet, jotta sopijapuolena oleva palveluntarjoaja voitaisiin ohittaa ja sopimukset voitaisiin tehdä suoraan sen työntekijöiden kanssa. Tästä A kieltäytyi ilmoittamalla, ettei hän näitä tietoja saa. Tosiasiassa A ei näitä pyytänyt, koska menettely olisi ollut paitsi moraalitonta, myös hyvän liiketavan vastaista ja laitonta. Mikäli jakelutoiminnassa oli saavutettu vuosittaista rahallista säästöä A:n työsuhteen päättymisen jälkeen, ei se ollut se johtunut siitä, että A olisi työsuhteensa aikana laiminlyönyt työtehtäviään.

Hollantilaiset pyysivät A:ta ottamaan jakelusopimuksista tarjouksia pieniltä, yhden tai kahden miehen ja auton kuljetusfirmoilta. Tällaisten pienten kuljetusfirmojen käyttäminen Hollannissa varmasti onnistuisi, mutta Suomessa se ei tullut kysymykseen. Lehden jakelu oli kokoluokaltaan sen suuruinen tehtävä, ettei pienellä firmalla ollut edellytyksiä hoitaa tehtävää. Lehden jakelu häiriintyisi tai kävisi mahdottomaksi, jos pienen kuljetusliikkeen yksi kuljettaja sairastui tai auto joutui epäkuntoon. Tämän johdosta sopimus Suomessa edellytti suurta kuljetusliikettä, mitä puolestaan Hollannissa ei ymmärretty. A:ta oli kehotettu pyytämään tarjouksia pieniltä kuljetusliikkeiltä, mutta A vastusti kyseistä menettelyä, koska sellainen ei olisi Suomessa koskaan toiminut. Muuten A toimi saamiensa ohjeiden ja yhtiön edun mukaisesti ja kilpailutti kuljetusliikkeitä.

A ei laiminlyönyt työvelvoitettaan jakelusopimusten toimivuuden seuraamisessa. Suomi oli B:n yhtiöiden edelläkävijämaa jakelun seurannassa. Esimerkiksi jokaisessa 300 jakelupisteessä oli viivakoodijärjestelmä, jonka avulla saatiin päivittäin tieto lehdenmenekistä. Tällaista pidettiin hyvänä järjestelmänä myös muissa maissa, joissa konserni toimi eikä toimivuudesta koskaan tullut moitteita.

Työnantajan toimenpiteet

A:n irtisanomisen taustalla on yhtiön toimintatapa. Yhtiön vuonna 1999 alkaneen toiminnan aikana sen henkilöstö on vaihtunut moneen kertaan. Noin viiden vuoden aikana yhtiöllä on ollut viisi toimitusjohtajaa ja toimihenkilöitä on yhtiöstä irtisanottu tai lähtenyt kymmenittäin. Yhtiön toimintapolitiikka saneltiin muualta kuin Suomesta ja esimerkiksi jakelua koskevia ohjeita A:lle on annettu ensin Ruotsista, sitten Yhdysvalloista, sitten Englannista, sitten Hong Kongista ja viimeksi Hollannista. A irtisanottiin, koska Suomessa ei hollantilaisten mukaan kaikkia heidän vaatimiaan toimenpiteitä ollut toteutettu sinä lyhyenä aikana, jona hollantilaiset olivat olleet vastuussa yhtiön toiminnoista.

A:n työsopimuksen päättämiselle ei ole ollut lain edellyttämiä asiallisia ja painavia syitä, koska A ei ollut syyllistynyt työtehtäviensä laiminlyömiseen. Kun työsopimuksen päättämiseen liittyvää asiaa ei saatu sovittua, yhtiö päätti purkaa A:n työsuhteen. Purkuperuste oli täysin tekaistu ja perustui osin oletuksiin siitä, että A olisi joitakin tiedostoja tai muuta omaisuutta vienyt yhtiöstä. Työnantajan väitteet eivät pitäneet paikkaansa. A on myöntänyt tyhjentäneensä tietokoneensa kovalevyn välittömästi irtisanomisensa jälkeen. Kovalevyllä ei kuitenkaan ollut mitään sellaisia tiedostoja, joita yhtiöllä ei muutoin olisi ja joiden poistaminen voisi aiheuttaa yhtiölle merkittävää vahinkoa.

Vaatimusten määristä

Vastaaja toteutti irtisanomisen työsopimuslain 9 luvun 2 §:n vastaisesti kantajaa etukäteen kuulematta. Kantajalle ei ennen irtisanomista annettu mahdollisuutta työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentin edellyttämällä tavalla tulla kuulluksi irtisanomisen perusteita. Irtisanominen loukkasi kantajaa.

Kantaja oli työsuhteen päättymisen jälkeen työllistynyt vuoden 2004 helmikuun lopussa ja hänen työsuhteensa oli vakinaistettu kesäkuun 2004 alussa. Palkka uuden työnantajan palveluksessa oli kuitenkin pienempi kuin vastaajayhtiön maksama palkka. Työsuhteen perusteettomasta päättämisestä määrättävää korvausta arvioitaessa oli otettava huomioon työnantajan menettely ja työsuhteen pitkä kesto. Kantaja ei ollut saanut noin kuukauden kestäneen työttömyyden aikana työttömyyskorvausta.

Kantaja ei ole antanut mitään aihetta irtisanomiseen tai työsuhteen purkamiseen. Vastaaja on ensin työsopimuksen irtisanoessaan ja vielä sen jälkeen purkaessaan menetellyt poikkeuksellisen törkeällä ja moitittavalla tavalla.

Kantajan rahapalkka on ollut 4.000 euroa, minkä lisäksi kantajalla on ollut vapaa auto- ja puhelinetu. Autoedun verotusarvo on ollut 600 euroa ja puhelimen 20 euroa, joten kantajan kokonaispalkka on ollut 4.620 euroa kuukaudessa ja 220 euroa päivässä.

Vastaajayhtiö on maksanut kantajalle palkan 19.1.- 29.1.2004 välisellä ajalta vain rahapalkan perusteella ja auto- ja puhelinetu, yhteensä 620 euroa kuukaudessa, on jätetty paikassa huomioimatta. Näiden osalta vastaajayhtiö on siten jättänyt maksamatta palkkaa yhteensä 279 euroa.

Vastaajayhtiö on maksanut lomapalkan 38 päivältä kantajan rahapalkan mukaan, mutta jättänyt lomapalkan osalta huomiotta luontoisedut. Näiden osalta lomapalkkaa on maksamatta 942,40 euroa.

Vastaaja on laiminlyönyt edellä mainittujen, työsuhteesta johtuvien selvien ja riidattomien maksujen maksamisen. Tämän johdosta vastaajayhtiö on velvollinen maksamaan työsopimuslain 2 luvun 14 §:n mukaan täyden palkan odotuspäiviltä, kuitenkin enintään kuudelta kalenteripäivältä. Kantajan palkka kuudelta kalenteripäivältä on yhteensä 1.320 euroa.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Vastaajayhtiö on vaatinut kanteen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan vastaajayhtiön oikeudenkäyntikulut asiassa laillisine viivästyskorkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Vastaajayhtiö on vastustanut kaikkia kantajan vaatimuksia perusteiltaan ja määriltään.

A työskenteli vastaajayhtiön palveluksessa jakelupäällikkönä johtotehtävissä sekä itsenäisessä asemassa yhtiön toimitusjohtajan alaisuudessa velvollisuutenaan noudattaa myös konserniyhtiön edustajien antamia määräyksiä. A:n nimenomaisiin työtehtäviin kuuluivat lehden jakelusopimusten järjestämisestä vastaaminen, jakelun toimivuuden seuranta ja valvonta, jakelusopimusten kilpailuttaminen sekä niihin liittyvä hintaseuranta.

Työnantaja havaitsi vakavia puutteita A:n tavassa hoitaa työtehtäviään ja kehotti A:ta korjaamaan puutteellinen menettelynsä. A:ta varoitettiin työtehtävien laiminlyöntien seuraamuksista marras-joulukuussa 2003 sekä tammikuussa 2004.

Annetut kehoitukset ja varoitukset eivät kuitenkaan johtaneet siihen, että A olisi huolehtinut työtehtäviensä suorittamisesta asianmukaisesti. Tämän vuoksi yhtiön silloinen toimitusjohtaja C ilmoitti A:lle 15.1.2004, että yhtiö ei ollut tyytyväinen A:n työsuorituksiin. C ja A sopivat alustavasti, että A:n työsuhde päätetään yhteisymmärryksessä yhteisellä sopimuksella ja että A:lle suoritetaan korvauksena viiden kuukauden palkkaa vastaava. määrä. Tässä neuvottelussa kuultiin A:ta ja käsiteltiin A:n suhtautumista työnantajan antamiin määräyksiin sekä keskusteltiin A:n työtehtävien laiminlyönneistä. Osapuolet sopivat, että edellä mainittu sopimus kirjataan osapuolten allekirjoitettavaksi sopimusasiakirjaksi yksityiskohtaisine ehtoineen seuraavana päivänä eli 16.1.2004.

Sopimusta ei kuitenkaan solmittu sen vuoksi, että A poistui 15.1.2004 pidetystä neuvottelusta suoraan työpisteeseensä ja poisti tietokoneensa kovalevyltä yhtiön liiketoimintaan kuuluvia tiedostoja sekä mahdollisesti kopio näitä omaan käyttöönsä. Poistuessaan työpaikalta A yritti kuljettaa mukanaan yhtiölle kuuluvia asiakirjoja kuten tarjouspyyntöjä, tarjouksia ja sopimuksia, jotka sisälsivät yhtiön liike- ja ammattisalaisuuksia. Lisäksi myöhemmin selvisi, että A yritti toimittaa huomattavan määrän yhtiölle kuuluvia tarpeellisia asiakirjoja, sekä alkuperäisiä että kopioita, tuhottavaksi, tässä kuitenkaan onnistumatta.

Edellä mainittujen tapahtumien vuoksi yhtiö irtisanoi A:n työsuhteen suullisesti 16.1.2004 ja vahvisti tämän kirjallisesti 22.1.2004 päivätyllä kirjallisella irtisanomisilmoituksella. Yhtiön selvitettyä tarkemmin A:n menettelyä 15.1.2004 ja yhtiölle aiheutettua vahinkoa sekä osapuolten neuvoteltua tuloksettomasti vielä 20.1.2004, yhtiö purki A:n työsopimuksen 28.1.2004. A oli siis ollut työsuhteessa vastaajayhtiöön vielä 15.1.2004.

Työtehtävien laiminlyönnit

Yhtiön toimitusjohtaja C määräsi 4.12.2003 A:n pyytämään kirjallisia lehteä koskevia jakelutarjouksia muun muassa Suomen Posti Oyj:ltä, MainDeck Oy:ltä, Espoon KTK:lta sekä Helsingin KTK:lta. Tarjoukset oli tarkoitus toimittaa tiedoksi ja hyväksyttäviksi yhtiön edustajille Hollantiin. A ei kuitenkaan toiminut toimitusjohtajan nimenomaisten ohjeiden ja määräysten mukaisesti. A ilmoitti selkeästi jättäneensä pyytämättä kyseiset kirjalliset tarjoukset.

Jo ennen varsinaista tarjouskilpailua joulukuussa 2003 C määräsi A:n hankkimaan Suomen Posti Oyj:n eli silloisen lehden jakelun suorittajan tarkat veloitusperusteet veloituksen perustuessa osittain kilometrikorvaukseen. A ei huolehtinut tästäkään tehtävästä vaan toimi varsin selkeästi yhtiön etujen vastaisesti. A:n Suomen Posti Oyj:n edustajalle lähettämistä sähköpostiviesteistä kävi ilmi, ettei A ollut edes yrittänyt selvittää todellisia kilometrimääriä, vaikka tämä oli olennainen suoritettavien korvausten määrään liittyvä peruste. A jopa kehotti palveluntarjoajaa määrittelemään kilometrimäärät mitä ilmeisemmin ainoastaan summittaisesti. Viesteissään A antoi muun muassa väheksyviä arvioita työnantajastaan sekä antoi ymmärtää, että hän oli valmis hyväksymään vastaajayhtiön puolesta veloituksia, jotka eivät perustuneet tosiasiallisen kustannuksiin. A menetteli työntekijän työsuhteesta johtuvan lojaliteettivelvoitteen vastaisesti. Viestit osoittivat selkeää piittaamattomuutta työnantajan nimenomaisista ohjeista ja määräyksistä ja jopa epärehellisyyttä.

A:n menettelyn teki erityisen moitittavaksi se, että A työskenteli yhtiössä johtavassa, itsenäisessä ja vastuullisessa asemassa, jossa käytökseltä sekä työtehtävien suorittamiselta, myös ripeyden ja laadun osalta, voitiin perustellusti odottaa enemmän kuin muilta tavallisilta työntekijöiltä.

A:n lähettämistä sähköposteista ilmenevät laiminlyönnit ja vilpillisyydet olivat syynä siihen, että yhtiön edustajat Suomessa ja Hollannissa eivät voineet hyväksyä A:n menettelyä. Näistä syistä johtuen yhtiön toimitusjohtaja ehdotti A:lle A:n työsuhteen päättämistä yhteisellä sopimuksella, vaikka yhtiöllä olisi ollut oikeus päättää A:n työsuhde irtisanomisella.

Toimitusjohtaja C:n ja A:n välillä 15.1.2004 käydyn neuvottelun päätteeksi A poistui työpisteelleen. Hän poisti tietokoneeltaan huomattavan määrän yhtiölle kuuluvaa materiaalia. A siirsi tiedostoja tietokoneen kovalevyltä irrallisille a-levykkeille eli niin sanotuille korpuille, joita yhtiön tiloista ei ole löytynyt. A todennäköisesti otti levykkeet mukaansa yhtiön tiloista poistuessaan. Osan tiedostoista A poisti kokonaisuudessaan tietokoneen kovalevyltä. A:n poistamat tiedostot sisälsivät yhtiön julkaiseman lehden jakelun kannalta äärimmäisen tärkeää tietoa ja yhtiön liikesalaisuuksia. Esimerkiksi seurantatiedoston avulla valvottiin lehden painokustannuksia sekä paperin kulutusta, joilla tiedoilla oli suora yhteys yhtiön palveluntarjoajalleen suorittamiin korvauksiin ja palkkioihin. Lisäksi A poisti tietokoneeltaan kaikki lähettämänsä ja vastaanottamansa sähköpostiviestit, joista ainoastaan osa on saatu palautettua varmuustietokannasta. A:lla ei ollut oikeutta tuhota työnantajalleen kuuluneita tiedostoja riippumatta siitä, olisivatko tiedostot olleet myös muualla yhtiössä. Yhtiöllä ei ollut kopioita kaikista A:n tuhoamista asiakirjoista.

A:n poistuessa yhtiön toimitiloista toimitusjohtaja C havaitsi, että A:lla oli mukanaan runsaasti yhtiölle kuuluvaa materiaalia, kuten alkueräisiä sopimusasiakirjoja sekä tarjouksia ja tarjouspyyntöjä. C otti tämän materiaalin pois A:n hallusta yhtiön työntekijän G:n läsnäollessa.

Myöhemmin ilmeni, että A oli ottanut 15.1.2004 haltuunsa runsaasti yhtiölle kuuluvia asiakirjoja ja pyrkinyt tuhoamaan tämän materiaalin kuljettamalla sen yhtiön niin sanottuun tietosuojaroska-astiaan, josta asiakirjat kuljetettiin silputtavaksi.

Asiakirjat, joita A yritti ottaa mukaansa sekä toimittaa silputtavaksi koostuivat muun muassa yhtiön kannalta erittäin tärkeistä sopimuksista, tarjouspyynnöistä sekä tarjouksista yhtiön asiakkaille. Asiakirjoja oli sivumääräisesti laskettuna peräti useita satoja sivuja. Nämä asiakirjat sisälsivät yhtiön liike- ja ammattisalaisuuksiksi luokiteltavia tietoja. A tiesi menettelynsä moitittavuuden, koska hän oli työsopimuksessaan antanut nimenomaisen salassapitositoumuksen. Mikäli yhtiö ei olisi kaiken varalta tarkastanut myös tietosuojaroska-astian sisältöä, olisivat sanotut asiakirjat tuhoutuneet lopullisesti.

Työsuhteen päättämisperusteet

A:n nimenomaiset laiminlyönnit ja vilpillisyydet, eli kilpailuttamisen laiminlyönti sekä epärehellinen menettely selvitettäessä Suomen Posti Oyj:n veloitusperusteita, työsuhteen aikana olivat työsuhteen irtisanomis- ja purkuperusteet. Oli otettava erityisesti huomioon se, että A:ta oli jo aikaisemmin kehotettu huolehtimaan työtehtävistään asianmukaisesti sekä se, että A toimi epälojaalisti suhteessa yhtiön intresseihin yhtiön vahingoksi ja vastoin yhtiön nimenomaisia määräyksiä.

A laiminlöi ne tehtävät, jotka työnantajan edustaja A:lle nimenomaisesti antoi. A laiminlöi yhtiölle erittäin tärkeiden jakelusopimusten toimivuuden ja ennen kaikkea hintaan liittyvän tarkoituksenmukaisuusseurannan eli jakelusopimusten kilpailuttamisen, vaikka nämä kuuluivat A:n työtehtäviin ja A:lle oli annettu nimenomaiset määräykset tarkistaa sekä kilpailuttaa yhtiön jakelusopimukset.

A:n laiminlyönti sopimusten kilpailuttamiseen aiheutti yhtiölle huomattavaa suoraa vahinkoa. A:n työsuhteen päätyttyä yhtiön uusi jakelupäällikkö kilpailutti muun muassa yhtiön varikkojakelusopimukset ja näin saavutettu rahallinen säästö vuositasolla oli noin 40.000 euroa.

A menetteli epälojaalisti ja epärehellisesti ilmoittaessaan yhtiön palveluntarjoajalle, Suomen Posti Oyj:lle, että veloitusperusteet eli kilometriperusteiset korvaukset voitiin määritellä tosiasioiden vastaisesti.

A:n laiminlyönnit ja piittamattomuus työnantajan ohjeista ja määräyksistä sekä suoranainen epärehellisyys olivat työsopimuslaissa tarkoitettuja irtisanomisperusteita. Näin ollen työnantaja käytti sille työsopimuslaista johtuvaa oikeutta päättää A:n työsuhde irtisanomalla kuultuaan ensin työntekijää.

Yhtiö on 16.1.2004 irtisanoessaan A:n työsuhteen vedonnut irtisanomisperusteena A:n laiminlyönteihin työtehtävien suorittamisessa sekä A:n epärehellisyyteen. Yhtiö on irtisanomisperusteena 16.1.2004 vedonnut myös A:n menettelyyn 15.1.2004 ja A:n tekojen vahingollisuuden laajuuden selvittyä yhtiö on purkanut A:n työsuhteen päättymään välittömästi 28.1.2004.

A:n menettely 15.1.2004 eli vielä työsuhteen ollessa voimassa on ollut niin moitittavaa ja epälojaalia työnantajaa kohtaan, että yhtiöltä ei kohtuudella voitu odottaa työsuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa. Kun irtisanomisaikaa ei ole voitu noudattaa A:n menettelystä johtuen ja kun A:n työpanos ei ole ollut yhtiön käytössä irtisanomisaikana, ei yhtiöllä ole ollut velvollisuutta suorittaa A:lle palkkaa. Yhtiöllä on ollut työsopimuslain mukainen oikeus päättää A:n työsuhde purkamalla ja vähintäänkin oikeus irtisanoa A:n työsuhde.

A:n toiminta 15.1.2004 on mitä ilmeisenunin ollut työsopimuslain ammatti- ja liikesalaisuuksien hyväksikäytön ja ilmaisemisen kiellon vastaista.

Ottaen huomioon A:n epälojaali ja vilpillinen menettely työsuhteen aikana sekä varsinaisten työtehtävien hoitamisessa että A:n menettely 15.1.2004, on A:n vaatima kahdentoista kuukauden palkka vastaava määrä liian suuri ja kohtuuton.

Työnantaja on suorittanut A:lle palkan työsopimuksen mukaisesti sekä lomapalkan vuosilomalain mukaisesti laskettuna. Kun työnantaja on suorittanut A:lle tämän työsuhteesta johtuvat saatavat asianmukaisesti, ei A:lla ole oikeutta myöskään odotuspäivien palkkaa. Kun yhtiöllä on ollut oikeus irtisanoa ja myöhemmin purkaa A:n työsuhde, ei yhtiöllä ole velvollisuutta maksaa odotuspäivien palkkaa.

TODISTELU

Vastaajan kirjalliset todisteet

  • A:n ja C:n välistä sähköpostikirjeenvaihtoa 9. -10.12.2003
  • A:n sähköpostiviesti Suomen Posti Oyj:lle 4.11.2003
  • Hollannin ja Suomen välistä sähköpostikirjeenvaihtoa
  • Työsopimus
  • Laatikollinen asiakirjoja (salainen)
  • Laatikollinen asiakirjoja

Kantajan kirjalliset todisteet

  • Lehtikirjoitus, Tekniikan Maailma 5/2004
  • Lehtikirjoitus, Kauppalehti 17.8.2004

Vastaajan henkilötodistelu

  • C, yhtiön entinen toimitusjohtaja
  • I, päätoimittaja
  • G, työntekijä
  • H, työntekijä
  • K, työntekijä
  • L, työntekijä

Kantajan henkilötodistelu

  • A, kantaja, todistelutarkoituksessa
  • J, kantajan puoliso

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Ratkaisun perustelut

A on 1.7.1999 alkaen työskennellyt B Oy:n jakelupäällikkönä työsuhteensa päättämiseen saakka tammikuussa 2004. B on ensin irtisanonut 16.1.2004 A:n työsopimuksen ja sitten purkanut A:n työsopimuksen 28.1.2004 päivätyllä kirjeellä ilmoittaen purkuperusteeksi A:n menettelyn 15.1.2004. Työnantajan käsityksen mukaan A on 15.1.2004 poistanut työpisteessään tietokoneensa kovalevyltä yhtiön liiketoimintaan kuuluvia tärkeitä tiedostoja, mahdollisesti kopioinut näitä tiedostoja omaan käyttöönsä sekä yrittänyt kuljettaa työnantajan tiloista yhtiön liike- ja ammattisalaisuuksia sekä muuta yhtiölle kuuluvaa omaisuutta. Työnantaja on lisäksi ilmoittanut työsuhteen päättämisperusteeksi A:n työtehtävien laiminlyönnit sekä A:n epärehellisen ja -lojaalin menettelyn.

A on kanteessa katsonut, että työnantajalla ei ole ollut laillista työsopimuksen irtisanomis- tai purkamisperustetta. A:n käsityksen mukaan hänen työsopimuksensa on irtisanottu 15.1.2004 ja seikat, joihin työnantaja on vedonnut purkuperusteena, ovat tapahtuneet 15.1.2004 työnantajan suorittaman työsopimuksen irtisanomisen jälkeen.

A on kanteessaan vaatinut korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä sekä maksamattomia palkkoja. B on vastustanut kaikkia kantajan vaatimuksia perusteiltaan, mutta myöntänyt, että A:lla on oikeus palkkaan ajalta 19.- 29.1.2004 ja myöntänyt oikeaksi palkan määräksi tältä ajalta 279 euroa.

Työsopimuksen purkuperuste

Työnantaja on ilmoittanut A:n työsopimuksen purkuperusteeksi A:n menettelyn 15.1.2004. Kyseisen päivän tapahtumista on käräjäoikeudessa kuultu A:ta itseään, tuolloin vastaajayhtiön toimitusjohtajana toiminutta C:tä, päätoimittaja I:tä ja työntekijä G:tä.

A on kertonut, että toimitusjohtaja C oli kutsunut hänet työhuoneeseensa kyseisenä päivänä noin kello 15.50 ja sanonut, että vastaajayhtiön hollantilaisesta sisaryhtiöstä oli annettu käsky, että A sai lähteä heti. A:n mukaan hänellä ja C:llä ei ollut asiasta mitään erimielisyyttä. C oli pyytänyt samalla A:lta työpaikan avaimia, matkapuhelinta ja luottokortteja. A ja C olivat keskustelleet työnantajayhtiön palkanmaksuvelvollisuudesta syntyneessä tilanteessa. C oli tämän jälkeen kehottanut A:ta siivoamaan työpöytänsä. Myös I oli kutsuttu toimitusjohtajan huoneeseen ja hänelle oli kerrottu, että A tulee lähtemään yhtiön palveluksesta samana päivänä.

A oli toimitusjohtajan kanssa käydyn keskustelun jälkeen mennyt siivoamaan työtilaansa ja kertomansa mukaan suutuspäissään noin puolessa tunnissa tyhjentänyt huoneensa ja tietokoneensa. A oli siirtänyt 10 - 15 mapissa olleita papereita työhuoneensa paperikoriin ja tietosuojaroskalaatikkoon, jonka hän oli siirtänyt työpöytänsä viereen. A:lla oli ollut avain, jolla hän oli avannut tietosuojaroskalaatikon lukon ja nostettuaan laatikon kannen hän oli laittanut suoraan laatikkoon mappiensa sisällöt. A oli laittanut henkilökohtaiset tavaransa pahvilaatikkoon. A oli poistanut tiekoneellaan olleita sähköpostiviestejä ja tiedostoja. C oli tullut paikalle ja käskenyt lopettaa papereiden hävittämisen. A ei ollut lajitellut papereita, ei ollut silpunnut asiakirjoja eikä ollut vienyt papereita työtilastaan mihinkään. C oli käynyt läpi pahvilaatikon sisällön ja saattanut A:n hissille ja ulos talosta.

C on todistajana kuultuna kertonut käyneensä 15.1.2004 A:n kanssa keskustelun, joka oli koskenut A:n työsopimuksen päättämistä yhteisymmärryksessä. C ei ollut keskustelun aikana irtisanonut A:n työsopimusta. C oli tarjonnut A:lle työsuhteen päättämisen johdosta noin viiden kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta. Asiasta käytäviä neuvotteluja oli ollut tarkoitus jatkaa vielä seuraavana päivänä, sillä keskustelematta oli jäänyt muun muassa se, olisiko A:n työpanosta vastaajayhtiössä edelleen tarvittu. C ei ollut kehottanut A:ta tyhjentämään työpöytäänsä, mutta hän oli pyytänyt A:lta tämän hallussa olleet yhtiön luottokortit.

C on edelleen kertonut, että hän oli noin 20 minuuttia A:n kanssa käymänsä keskustelun jälkeen havainnut A:n kantamassa asiakirjoja silppurille. C oli estänyt A:n aikeet, jolloin A oli ilmoittanut vievänsä asiakirjat kotiinsa. C oli kieltänyt tämän. C oli samalla huomannut, että A oli työpisteessään sijaitsevalta tietokonepäätteeltä tuhonnut tiedostoja. A oli myös kerännyt työpöydällään olleeseen pahvilaatikkoon paperipinoja ja A oli yrittänyt viedä tämän laatikon poistuessaan vastaajayhtiön tiloista. C oli saattanut A:n hisseille ja tuolloin A:lla oli ollut mukanaan kassi, jossa oli ollut A:n henkilökohtaisia tavaroita. C oli tarkastanut kassin sisällön ja varmistanut, ettei kassissa ollut yhtiön papereita.

C:n kertoman mukaan A:lla oli ollut työpisteessään vastaajayhtiön toiminnan kannalta erittäin tärkeiden sopimusten alkuperäiset kappaleet. Laatikossa, jonka A oli yrittänyt viedä työnantajan tiloista mukanaan, oli ollut muun muassa alkuperäisiä jakelusopimuksia ja tarjouspyyntöjä, jotka olivat sisältäneet liikesalaisuuksiksi katsottavia tietoja. C oli ollut A:n poistuessa työtiloista vielä siinä käsityksessä, että seuraavana päivänä neuvotteluja jatkettaisiin.

Kuitenkin 16.1.2004 oli ilmennyt A:n toimineen 15.1.2004 siten, että työnantaja oli menettänyt luottamuksen A:han. Työpaikan tietosuojaroskalaatikko oli avattu aamulla 16.1.2004 ja laatikosta oli löytynyt suuri määrä vastaajayhtiön kannalta tärkeitä asiakirjoja, jotka olivat olleet A:n hallussa. Tietosuojalaatikossa oli ollut muun muassa alkuperäinen käsijakelusopimus, joka oli ollut erittäin tärkeä varikkojakelun kannalta.

Todistajana kuultu I on kertonut tulleensa 15.1.2004 kutsuttuna toimitusjohtaja C:n huoneeseen, kun C ja A olivat jo olleet paikalla. Tilaisuudessa oli keskusteltu muun muassa hollantilaisten esimiesten antamien määräysten noudattamisesta, mutta A:n työsopimusta ei toimitusjohtaja ollut I:n läsnäollessa irtisanonut. Neuvonpidon lopputulema oli ollut, ettei tilanne voinut jatkua entisenlaisena ja C oli tarjonnut A:lle viiden kuukauden palkkaa. Asiasta oli ollut tarkoitus jatkaa keskustelua seuraavana päivänä ja tehdä sopimus. C:llä oli ollut tietokonepäätteellään kirjoitettuna luonnos sopimukseksi työsuhteen päättämisestä. Neuvotteluun ei ollut liittynyt mitään dramatiikkaa. I ei ollut enää tuona päivänä tehnyt havaintoja A:n käyttäytymisestä tai A:n työpisteestä.

I on vielä kertonut, että 16.1.2004 oli työpaikan tietosuojaroskalaatikko avattu ja sieltä oli löytynyt runsaasti vastaajayhtiön toiminnan kannalta tärkeitä ja salaisia papereita.

G on todistajana käräjäoikeudessa kuultuna kertonut nähneensä 15.1.2004 A:n olleen menossa poispäin työpisteestään joko hisseille, ulos työpaikalta tai silppurille, kun toimitusjohtaja oli pysäyttänyt A:n ja kieltänyt häntä tuhoamasta työnantajan omaisuutta. G:n havaintojen mukaan A oli kuljettanut useamman kerran papereita samaan suuntaan ennen kuin toimitusjohtaja oli tullut paikalle ja puuttunut asiaan.

Käräjäoikeudelle on lisäksi esitetty selvitystä niiden asiakirjojen merkityksestä vastaajayhtiölle, joita A oli laittanut tietosuojaroskalaatikkoon tuhottaviksi sekä niistä sähköisistä tiedostoista, joita A oli poistanut tietokonepäätteeltään.

Vastaajayhtiön palveluksessa työskentelevä H on käräjäoikeudessa todistajana kuultuna kertonut olleensa läsnä 16.1.2004, kun työpaikan tietosuojaroskalaatikosta oli otettu kaksi tai kolme laatikollista jakelupäällikön tehtävän kannalta tärkeitä sopimuksia. Lisäksi H:lle oli kerrottu, että A oli yrittänyt 15.1.2004 poistua työpaikalta mukanaan laatikollisen muun muassa alkuperäisiä sopimuksia.

B:n it-asioista vastaava K on todistajana kuultuna kertonut tarkastaneensa A:n tietokonepäätteen 16.1.2004. A:lla oli ollut omalla koneellaan kansio B-raportit, joka oli löytynyt, mutta se oli ollut tyhjä. Vain nämä taulukkotiedot oli poistettu tietokoneen kovalevyltä. Todistaja ei ollut tuossa vaiheessa tiennyt mahdollisuudesta palauttaa poistettuja tietoja. A:n poistamat sähköpostiviestit oli saatu palautettua. A:n tietokoneella ainoa tärkeä kansio oli ollut se, jonka A oli poistanut.

B:n talouspäällikkö L on todistajana kuultuna kertonut olleensa aamulla 16.1.2004 laittamassa papereita työpaikan tietosuojaroskalaatikkoon, kun hän oli huomannut laatikon olevan täynnä. L oli arvellut, että laatikossa saattoi olla A:n asiakirjoja, sillä hän oli tiennyt, että A:lla oli ollut paljon papereita ja hän oli kuullut joko I:ltä tai C:ltä, että A oli yrittänyt kuljettaa laatikollisen vastaajayhtiön asiakirjoja pois talosta. L oli tilannut siivousliikkeestä avaimen, jolla tietosuojaroskalaatikon lukko oli avattu. L:n tietämän mukaan kenelläkään B:n työntekijällä ei ollut ollut avainta tietosuojaroskalaatikon lukkoon.

Käräjäoikeudelle on kirjallisina todisteina jätetty kaksi nippua asiakirjoja. Ensimmäisen nipun vastaajayhtiö on ilmoittanut olevan niitä asiakirjoja, joita A oli yrittänyt viedä työpaikalta 15.1.2004. Toisen nipun on ilmoitettu sisältävän papereita, joita oli löytynyt 16.1.2004 tietosuoja roskalaatikosta.

Näytön arviointi työsopimuksen purkuperusteesta

A on kertonut poistaneensa 15.1.2004 tietokonepäätteeltään tietoja ja laittaneensa asiakirjoja tietosuojaroskalaatikkoon. A on myöntänyt, että tietosuojaroskalaatikkoon viemiensä asiakirjojen joukossa on ollut vastaajayhtiön toiminnan kannalta tärkeitä alkuperäisiä sopimuksia. Muusta A:n toiminnasta 15.1.2004 A ja todistajat ovat kertoneet ristiriitaisesti. A:n ja todistajien kertomukset poikkeavat toisistaan erityisesti siinä, onko A yrittänyt viedä työnantajan tiloista mukanaan vastaajayhtiön toiminnan kannalta tärkeitä asiakirjoja ja niiden sisältämiä tietoja.

Asiassa ole esitetty näyttöä siitä, että A:n menettelyn johdosta vastaajayhtiölle olisi aiheutunut tai voinut aiheutua vahinkoa. Asiassa ei ole esitetty näyttöä myöskään siitä, että tietosuojaroskalaatikkoon vietyjen asiakirjojen tuhoamisesta tai tietokoneen tiedostoista poistettujen tietojen tyhjentämisestä olisi aiheutunut työnantajalle vahinkoa. Haitasta tai lisätyöstä, joka on ollut seurausta A:n menettelystä, ei ole esitetty näyttöä. A:n käytös 15.1.2004 ei ole ollut epärehellistä, sillä hän ei ole salannut tai johtanut työnantajaansa harhaan. Vaikka A on toiminut jakelupäällikkönä, ei hän ole ollut sellaisessa erityis- tai luottamusasemassa, että A:n menettelyä olisi sen johdosta arvioitava toisin. Asiakirjat ja sähköiset tiedostot, joiden hävittämisestä tai tuhoamisesta 15.1.2004 on ollut kyse, ovat olleet A:n hallussa hänen työtehtäviensä johdosta ja hän on tiennyt niiden sisällön. Asiassa ei ole myöskään merkitystä sillä, oliko C irtisanonut A:n työsopimuksen ennen A:n menettelyä.

Käräjäoikeus katsoo, että B:llä ei ole ollut erittäin painavaa syytä purkaa A:n työsopimusta ja että A:n menettely 15.1.2004 ei muodosta työsopimuslain 8 luvun 1 §:n mukaista purkuperustetta.

Irtisanomisperusteen riittävyys

B on vedonnut siihen, että A:n menettely 15.1.2004 oli ainakin riittävä irtisanomisperuste. Työnantaja on ilmoittanut irtisanomisperusteiksi myös A:n työtehtävien laiminlyönnit ja epälojaalin menettelyn työnantajaa kohtaan. Työnantajan käsityksen mukaan A oli laiminlyönyt kuljetus- ja jakelusopimusten kilpailuttamiset, mistä oli aiheutunut vastaajayhtiölle huomattavaa vahinko, ja että A oli yhteydenpidossa vastaajayhtiön yhteistyökumppaniin menetellyt sopimattomasti.

Väitetyistä työtehtävien laiminlyönneistä on käräjäoikeudessa kertonut A itse sekä todistaneet C, H ja L.

A on kertonut noudattaneensa kilpailuttamista koskevia määräyksiä, mutta kuljetuksia ja jakelua koskevien ohjeiden toteuttaminen oli ollut käytännössä vaikeaa, sillä ohjeita oli ensin annettu Ruotsista, sitten Englannista, USA:sta, Hong Kongista ja viimeisimmäksi Hollannista. Ulkomailla vastaajayhtiön sisaryhtiöissä kuitenkin oli ollut vähän tietoa Suomen oloista ja ohjeet oli annettu siinä luulossa, että olosuhteet olivat kaikkialla yhteneväiset.

A oli kertomansa mukaan kilpailuttanut ensimmäisen kuljetussopimuksen, jonka kilpailutarjouksen Suomen Posti Oyj oli voittanut. Hollantilaiset olivat vaatineet uutta kuljetussopimuksen kilpailuttamista pienten kuljetusliikkeiden kesken. Tarjouspyynnöt oli tehty englanniksi, mikä oli englannin kielen taidon puuttumisen vuoksi jo rajoittanut tarjouksia. Tehdyistä tarjouksista ei kuitenkaan mikään ollut osoittautunut voimassa ollutta edullisemmaksi.

Hollantilaiset olivat A:n kertoman mukaan vaatineet selvitystä Suomen Posti Oyj:n autoilla ajettavien kilometrien määristä, vaikka A:n käsityksen mukaan sillä ei ollut merkitystä, sillä kuljetuksista maksettava korvaus ei ollut perustunut ajettujen matkojen pituuteen. A oli kysynyt tätä kilometrimäärää Suomen Posti Oyj:ltä ja ilmoittanut tiedon edelleen Hollantiin. A ei ollut laiminlyönyt mitään Hollannista annettuja määräyksiä tai ohjeita. MainDeck Oy:n kanssa tehty käsijakelusopimus oli osoittautunut hyväksi ja A oli seurannut sopimuksen toimivuutta. A:ta ei ollut varoitettu mistään työsuhteensa aikana, mutta hän oli kyllä ymmärtänyt, että hollantilaiset eivät olleet olleet tyytyväisiä asioiden hoitoon. A oli ainoastaan kieltäytynyt keräämästä muiden yhtiöiden palveluksessa olleiden työntekijöiden nimiä ja henkilötietoja sen vuoksi, että A oli pitänyt menettelyä, jonka tarkoituksena oli palkata kyseiset työntekijät vastaajayhtiön palvelukseen, sopimattomana.

C on kertonut, että A:n tärkein tehtävä oli jakelusopimusten hintojen kilpailuttaminen. Sen jälkeen, kun hollantilaiset olivat saaneet määräysvallan suomalaisen B-lehden jakelun toteuttamisesta, oli hollantilainen jakelusta vastaava henkilö ilmoittanut C:lle, että A oli kieltäytynyt yhteistyöstä. C:n selvitettyä asiaa oli ilmennyt, että A ei ollut toiminut siten kuin hollantilaiset olivat vaatineet. A:n niskoittelua osoitti muun muassa se, että hän oli lähettänyt Hollantiin suomenkielisiä viestejä, mikä oli asiatonta, sillä vastaanottaja ei ollut osannut suomea. C oli keskustellut A:n kanssa joulukuussa vuonna 2003 ja käskenyt A:n noudattaa hollantilaisten ohjeita. C oli tässä keskustelussa kertonut, että mikäli asiat eivät suju, joutuu hän irtisanomaan A:n.

C on kertomansa mukaan pitänyt erityisen moitittavana A:n menettelyä tilanteessa, jossa A selvittäessään hollantilaisten pyynnöstä Suomen Posti Oyj:n jakelukierroksella ajettavia matkoja oli sähköpostiviestissä Suomen Posti Oyj:n yhteyshenkilölle käyttänyt ilmaisua, jonka mukaan kilometrimäärien "sävellys on sallittua". C oli pitänyt tietoa todellisista jakelussa ajettavista kilometreistä tärkeänä kilpailuttamisen kannalta ja A:n antamisen ohjeiden mukaan ei tarkkaa ja vertailukelpoista määrää ollut saatu. C:n mielestä A:n käytös oli antanut myös huonon kuvan vastaajayhtiön toiminnasta sen yhteistyökumppanille.

H on todistajana kuultuna kertonut tulleensa mukaan B-lehden jakelutoiminnan seurantaan ja kilpailuttamiseen, kun vuoden 2004 alussa toimitusjohtaja oli lisännyt työvoimaa tähän työhön. Hollantilaiset olivat tuossa vaiheessa halunneet saada yhdenvertaisia tietoja muun muassa jakelureiteistä ja Suomen Posti Oyj:n kanssa tehdystä sopimuksesta.

H:n kertoman mukaan tammi-helmikuussa vuonna 2004 käytyjen neuvottelujen ansioista oli uusilla jakelua koskevilla sopimuksilla saatu aikaan yli 100.000 euron säästö. Vastaajayhtiö oli tehnyt kahden kuukauden pituiset työsopimukset suoraan niiden työntekijöiden kanssa, jotka aiemmin olivat olleet MainDeck Oy:n palveluksessa ja tehneet samaa B-lehden jakelutyötä. Myös lehden käsijakelun lopettamisesta oli saatu suuri säästö.

Todistajana kuultu L on kertonut, että jakelumaksut olivat B:n suurimpia kulueriä. A:n tehtäviin jakelupäällikkönä oli kuulunut myös jakeluun liittyvät raha-asiat. A:n työsuhteen päätyttyä oli uusittu esimerkiksi varikkojakelua koskeva sopimus ja uuden sopimuksen avulla aikaan saatu säästö oli ollut vuositasolla noin 32.000 euroa. Suomen Posti Oyj:n kanssa tehty sopimus olisi L:n käsityksen mukaan pitänyt uusia jo aiemmin, sillä saatu säästö oli ollut vuodessa noin 130.000 euroa. Suomen Posti Oyj:n sopimus oli tehty uudelleen samansisältöisenä, lukuunottamatta hintoja. Vastaajayhtiössä oli yleinen mielipide ollut, että sopimusten hinnat oli saatu yllättävän helposti laskettua. Todistajan tietämän mukaan A ei olisi yksin voinut tehdä Suomen Posti Oyj:n kanssa uutta sopimusta, vaan jakelupäällikkö ja toimitusjohtaja olivat tehneet yhdessä tällaiset sopimukset.

Näytön arviointi irtisanomisperusteesta

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaan työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Työsopimuslain 7 luvun 2 § 3 momentin mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä.

A ja kuullut todistajat ovat kertoneet yhdensuuntaisesti, että vastaajayhtiön hollantilaisen sisaryhtiön edustajat, jotka ovat määränneet suomalaisen B-lehden jakelusta, eivät ole olleet tyytyväisiä tapaan, jolla A oli hoitanut jakelupäällikön tehtävää. A on kertonut kuitenkin toimineensa hollantilaisten antamien ohjeiden mukaan, eikä käräjäoikeudelle ole esitetty näyttöä annettujen ohjeiden tai määräysten laiminlyönneistä. Käräjäoikeus katsoo, että esitetty selvitys säästöistä, jotka on saatu aikaan A:n työsuhteen päättymisen jälkeen jakelusopimusten uusimisella ja jakelun järjestämisellä toisin, ei sinänsä ole riittävä näyttö siitä, että A olisi laiminlyönyt työtehtäviinsä kuuluvan jakelusopimusten kilpailuttamisen.

A on vastaajayhtiön yhteistyökumppanin edustajalle lähettämässään sähköpostiviestissä käyttänyt ilmaisua, joka työnantajan mielestä on ollut osoitus epälojaalista käytöksestä työnantajaa kohtaan. Käräjäoikeus kuitenkin katsoo, että vaikka "säveltäminen on sallittua"- lauseena antaa ymmärtää, ettei pyydetyn tiedon tarvitse perustua esimerkiksi tarkkoihin mittauksiin, ei ilmauksen käyttäminen osoita halveksuntaa tai ole sellainen epäasiallista arvio työnantajasta, jonka perusteella työnantaja voisi menettää luottamuksen työntekijäänsä kohtaan. Käräjäoikeus siten katsoo, että A ei ole viestiä lähettäessään toiminut epälojaalisti työnantajaansa kohtaan.

Käräjäoikeus katsoo, että samoilla perusteilla kuin käräjäoikeus on arvioinut A:n työsopimuksen purkamisperusteita, ei A:n käytös 15.1.2004 muodosta myöskään riittävää irtisanomisperustetta.

Edellä esitetyillä perusteilla käräjäoikeus katsoo, että B:llä ei ole ollut asiallista ja painavaa perustetta irtisanoa A:n työsopimusta.

Vastaajayhtiö ei ole esittänyt näyttöä siitä, että se olisi varannut A:lle työsopimuslain 9 luvun 2 §:n mukaisen tilaisuuden tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen syistä.

Korvausvelvollisuus

B on A:n työsopimuksen irtisanoessaan ja purkaessaan menetellyt työsopimuslain vastaisesti ja siten on velvollinen maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä.

Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaan on korvauksen suuruutta määrättäessä otettava huomioon työsopimuksen päättämisen syystä riippuen muun muassa työntekijän työttömyysaika ja ansion menetys, työsuhteen kesto, työntekijän ikä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olot yleensä sekä muut näihin rinnastettavat seikat.

A:n työsuhde vastaajayhtiön palveluksessa on kestänyt noin 4,5 vuotta. A on ollut työttömänä noin kuukauden ajan ja on työllistynyt saman alan työnantajan palveluksessa, työkokemustaan vastaavassa työssä. A on ilmoittanut palkan uuden työnantajan palveluksessa olevan B:n maksamaa palkkaa alhaisempi. Korvauksen määrää arvioitaessa käräjäoikeus on kuitenkin ottanut huomioon A:n menettelyn 15.1.2004 ja katsonut A:n tuolloin käytöksellään osaltaan myötävaikuttaneen työsuhteensa päättymiseen.

B tuomitaan maksamaan A:lle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä kuuden kuukauden palkka.

B on lisäksi velvollinen suorittamaan A:lle saamatta jääneen irtisanomisajan palkan, maksamatta olevan palkan ajalta 19.1.29.1.2004, lomarahan sekä odotuspäivien palkan. Kanteessa esitetty määrät on muuten myönnetty oikeiksi, mutta vastaajayhtiön käsityksen mukaan lomapalkkaan ei tullut laskea mukaan luontoisetuja. Käräjäoikeus kuitenkin katsoo, että kantajalla on ollut luontoisetuihin myös loma-ajalta.

Oikeudenkäyntikuluvaatimukset

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä.

A on jättänyt oikeudenkäyntikuluistaan yhteensä 9.530,69 euron suuruisen laskun, joka on muodostunut 9.350,69 euron palkkiosta ja 180 euron kuluista. Vastaajayhtiöllä ei ole ollut huomautettavaa kantajan oikeudenkäyntikulujen määrään.

TUOMIOLAUSELMA

B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvauksena

1. työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kuuden kuukauden palkkaa vastaavana määränä 27.700 euroa korkolain 7 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haastehakemuksen tiedoksiantopäivästä, 23.4.2004 lukien,

2. irtisanomisajan palkkaa ajalta 16.1.- 16.4.2004 maksamatta oleva määrä, yhteensä 14.091 euroa,

3. maksamatta olevaa palkkaa 279 euroa ajalta 19.1- 29.1.2004 ja maksamatta olevaa lomapalkkaa 942,40 euroa, yhteensä 1.221,40 euroa,

4. odotuspäivien palkkaa kuudelta päivältä, yhteensä 1.320 euroa,

5. korkolain 5 §:n mukaista viivästyskorkoa edellä kohdissa 2-4 mainituille määräille 29.1.2004 lukien, sekä

6. oikeudenkäyntikulujen korvauksena 9.530,69 euroa viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

Viivästyskorko on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä.

HOVIOIKEUSKÄSITTELY ASIAN KÄSITTELY HELSINGIN HOVIOIKEUDESSA

Hovioikeudessa on 27.4.2006 toimitettu pääkäsittely.

Valitus

B Oy on vaatinut, että kanne hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut käräjäoikeuden osalta 18.236,67 eurolla ja hovioikeuden osalta 10.894,18 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

B:llä oli ollut peruste purkaa tai ainakin irtisanoa A:n työsopimus. A ei ollut noudattanut työnantajan edustajien antamia työnjohdollisia ohjeita eikä määräyksiä ja hän oli asennoitunut työnjohtoon epäasiallisesti. A oli käyttäytynyt epälojaalisti ja toiminut yhtiön edun vastaisesti myös yhteydenpidossaan B:n sopimuskumppaneiden kanssa. Häntä oli syksyllä 2003 kerran huomautettu ja kerran varoitettu työtehtävien laiminlyönnistä.

A:lle oli annettu tilaisuus tulla kuulluksi ennen työsuhteen päättämistä. B:llä ei ollut velvollisuutta maksaa A:lle irtisanomisajan palkkaa, koska A:sta johtuvista syistä hänen työpanoksensa käyttämiselle irtisanomisaikana ei ollut edellytyksiä.

Vastaus

A on vaatinut, että B Oy:n valitus hylätään ja yhtiö velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 10.627,40 eurolla korkoineen. Siltä varalta, että yhtiön valitus menestyy, A on vaatinut, että hänen maksettavakseen määrättävää vastapuolen oikeudenkäyntikulukorvausta alennetaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännösten perusteella.

B:llä ei ollut ollut perustetta purkaa eikä irtisanoa A:n työsopimusta. A ei ollut laiminlyönyt tehtäviään, vaan oli yrittänyt noudattaa B:n hollantilaisten omistajien vaatimuksia niin hyvin kuin mahdollista. Ainoa työnjohdollinen määräys, jota A oli kieltäytynyt noudattamasta, oli ollut lain ja hyvän liiketavan vastainen. Hän ei ollut myöskään menetellyt epälojaalisti yhteydenpidossaan B:n sopimuskumppaneiden kanssa.

A:lle ei ollut annettu varoitusta työsuhteen päättämisestä eikä tilaisuutta tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen syistä. Toimitusjohtajan irtisanottua A:n 15.1.2004 hän oli suutuspäissään tyhjentänyt mappejaan tuhottavien asiakirjojen roskakoriin ja tuhonnut kaikki sähköpostinsa. A ei ollut yrittänyt viedä yhtiön asiakirjoja mukanaan. Yhtiöllä ei ollut oikeutta vedota irtisanomisperusteena näihin irtisanomisen jälkeisiin tapahtumiin.

Todistelu

Hovioikeudessa on vedottu käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviin kirjallisiin todisteisiin ja kuultu todistelutarkoituksessa A:ta. Todistajina on kuultu C:tä, G:tä, H:ta, I:tä ja J:tä.

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Työsopimuksen irtisanomisajankohta

A, C ja I ovat kertoneet C:n ja A:n tapaamisesta 15.1.2004 ja A, C ja G A:n menettelystä keskustelun jälkeen pääpiirteissään kuten heidän kertomakseen on käräjäoikeuden tuomioon merkitty.

A:n kertomuksen ja hänen myöhemmän menettelynsä perusteella on selvitetty, että hän oli C:n kanssa 15.1.2004 käymänsä keskustelun tuloksena jäänyt siihen käsitykseen, että hänet oli irtisanottu. C on kertonut, että tuolloin oli keskusteltu ainoastaan työnantajan tyytymättömyydestä A:n toimintaan ja alustavasti sovittu A:n työsopimuksen sovinnollisesta päättämisestä. C:n kertomuksesta on kuitenkin ilmennyt, että yhtiön hollantilaisilta edustajilta oli tullut nimenomainen kehotus päättää A:n työsopimus ja että C oli pyytänyt I:n paikalle todistajaksi. Vaikka tapaamisessa A:lle on hänen omankin kertomuksensa mukaan tarjottu jonkinlaista sopimusta työsuhteen sovinnollisesta päättämisestä, ei tilaisuudessa hovioikeuden käsityksen mukaan ole ollut kysymys todellisesta neuvottelutilanteesta. Nämä seikat ja A:n menettely keskustelun jälkeen osoittavat, että B on irtisanonut A:n 15.1.2004.

C:n mukaan, jota myös A:n kertomus tukee, työsuhteen päättämistä koskeviin yksityiskohtiin oli ollut tarkoitus palata vielä 15.1.2004 käydyn keskustelun jälkeen. A:n, C:n ja I:n kertomusten perusteella on selvitetty myös, että keskustelu 15.1.2004 oli käyty asiallisessa sävyssä. Ottaen huomioon A:n asema yhtiön jakeluasioista vastaavana päällikkönä hovioikeus pitää ymmärrettävänä ja uskottavana, että kaikkia A:n työsopimuksen päättymiseen liittyviä käytännön kysymyksiä ei ole voitu sopia irtisanomistilaisuudessa. Tällaisten käytännön järjestelyiden avoimeksi jääminen ja keskustelun käyminen asiallisessa ilmapiirissä eivät horjuta näyttöä siitä, että irtisanominen oli tapahtunut jo 15.1.2004.

B on väittänyt, että A olisi irtisanottu vasta 16.1.2004. Irtisanomisen suorittajana olisi oletettavasti ollut tuolloinkin yhtiön toimitusjohtaja C. Koska C on ilmoittanut, ettei hän muistanut mitään tuon päivän tapahtumista, hovioikeus ei tämänkään vuoksi pidä uskottavana, että A olisi irtisanottu vasta 16.1.2004.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo selvitetyksi, että B on irtisanonut A:n työsopimuksen 15.1.2004.

Irtisanomisperuste

B on hovioikeudessa vedonnut irtisanomisperusteina siihen, että A oli laiminlyönyt työtehtäviään jättämällä kilpailuttamatta lehden jakelusopimukset työnantajan haluamalla tavalla ja jättämällä selvittämättä jakelureittien pituudet ja oli kieltäytynyt noudattamasta hänelle annettua määräystä selvittää erään yhteistyökumppanin työntekijöiden halukkuutta siirtyä B:n palvelukseen sekä suhtautunut epäasiallisesti ja -lojaalisti työnantajaansa niin, että asennoituminen oli tullut myös yhteistyökumppaneiden tietoon.

Jakelusopimuksen kilpailuttaminen ja reittien pituuden selvittäminen

Puheena olevan jakelusopimuksen kilpailuttamisen ja siihen liittyvän jakelureittien pituuden selvittämisen taustalla oli C:n ja H:n kertoman mukaan ollut pyrkimys selvittää, saatiinko sopimuksen kustannusperusteiden muutoksilla aikaan säästöjä ja samalla pyrkimys lehdellä eri maissa olevien jakelusopimusten yhdenmukaistamiseen. A on kertonut pitäneensä jakelusopimuksen kilpailuttamista Hollannista annettujen ohjeiden mukaisesti toteutettuna hyödyttömänä ja reittien pituuden selvittämistä tarpeettomana.

Työvelvoitteen laiminlyönti voi ilmetä paitsi tehtävien tekemättä jättämisenä, myös niiden puutteellisena hoitamisena tai passiivisuutena. B:n kirjallisina todisteina 1 ja 2 olevat sähköpostiviestit sekä A:n ja C:n kertomukset osoittavat, että A ei ollut huolehtinut jakelun kilpailuttamisesta työnantajan edellyttämällä tavalla, hän oli viivytellyt reittien pituuden selvittämisessä ja suorittanut tämän tehtävän loppujen lopuksi puutteellisesti. Tehtävien laiminlyöminen tai vain osittainen hoitaminen ei ole hyväksyttävää siinäkään tapauksessa, että työntekijä kokee tehtävät epämielekkäiksi. A:n asema lehden jakelupäällikkönä on ollut itsenäinen, mikä korostaa häneltä edellytettävää vastuullisuutta. Hänen menettelyssään on ollut kysymys työnjohdollisten ohjeiden laiminlyömisestä.

Työn tarjoaminen yhteistyökumppanin työntekijöille

B:n kirjallinen todiste 3 osoittaa, että A oli saanut yhtiön hollantilaisilta edustajilta joulukuun alussa 2003 sähköpostiviestin, jossa häntä oli kehotettu tiedustelemaan lehden erään yhteistyökumppanin työntekijöiltä heidän halukkuuttaan siirtyä B:n palvelukseen siinä tapauksessa, että he menettivät silloisen työnsä. A on kertonut, ettei hän ollut noudattanut tätä määräystä, koska hän oli pitänyt sitä sopimattomana ja mahdollisesti lainvastaisena. C ja H ovat kertoneet, että B:n sopimus kyseisen yhteistyökumppanin kanssa oli ollut päättymässä lähiviikkoina eikä sopimuksen uusiminen ollut vaikuttanut todennäköiseltä. He ovat myös kertoneet, että B oli ollut kyseiselle yhteistyökumppanille merkittävä asiakas ja että kyseessä olevalle, erityisesti B:tä varten räätälöidylle palvelulle ei todennäköisesti olisi ollut muita ostajia.

Hovioikeus pitää uskottavana C:n ja H:n kertomusta niistä olosuhteista, joissa B on edellyttänyt A:n ottavan yhteyttä yhteistyökumppanin työntekijöihin. Ottaen huomioon työtarjouksen ehdollisuus, sopimuksen päättymisajankohdan lähestyminen ja korvaavan järjestelyn välttämättömyys B:lle, hovioikeus ei pidä yhteydenottokehotusta epäasiallisena. A on ilman hyväksyttävää perustetta jättänyt hoitamatta hänelle annetun työtehtävän.

Suhtautuminen työnantajaan ja epälojaali käyttäytyminen

B:n kirjallisina todisteina 1 ja 2 esittämistä sähköpostiviesteistä ilmenee, että A on suhtautunut työnantajan antamiin ohjeisiin välinpitämättömästi ja työnantajan hollantilaisiin edustajiin vähättelevästi. Vaikka viesteissä on ollut kysymys yksittäisistä asioista, hovioikeuden käsityksen mukaan kirjeenvaihto osoittaa, että A on asennoitunut työantajan hollantilaisiin edustajiin yhteistyöhaluttomasti myös yleisemmällä tasolla. Tätä arvioita tukevat A:n kertomuksesta ilmenevä turhautuneisuus lehden vaihtuvista ulkomaisista toimipisteistä lähetettyihin, Suomen oloihin ehkä huonosti soveltuviin toimintaohjeisiin ja kertomuksesta myös ilmenevä pyrkimys pitäytyä A:n itsensä parhaaksi kokemiin työtapoihin. Ottaen huomioon A:n vastuulliset työtehtävät ja itsenäinen asema hovioikeus katsoo, että hänen asennoitumisensa työnantajaan on ollut jossain määrin moitittavaa.

A on B:n kirjallisena todisteena 2 olevassa sähköpostiviestissä pyytänyt tärkeän yhteistyökumppanin edustajalta tietoja jakelureittien pituudesta. Hän on viestissä käyttänyt hieman vähätteleviä ilmaisuja työnantajastaan ja osoittanut käyttämillään ilmaisuilla, että reittien pituudet sai ilmoittaa summittaisella tarkkuudella. A on perustellut käyttämäänsä kieltä sillä, että hän oli halunnut pehmentää tarpeettomaksi katsomaansa pyyntöä ja sillä, että hollantilaiset halusivat tiedot heti, jolloin muuhun kuin summittaiseen arviointiin ei ollut aikaa.

Yhteistyökumppaneihin suhteita hoitavan työntekijän käyttäytyminen vaikuttaa työnantajan yhteistyösuhteisiin. Näitä suhteita hoitavalta työntekijältä voidaan edellyttää korrektia käytöstä. A:n viestissä käyttämä sävy on ollut omiaan heikentämään B:n uskottavuutta yhteistyökumppanin silmissä. A:n menettelyn mahdollisen epälojaalisuuden yleisempää arviointia ei kuitenkaan voida perustaa yhteen viestiin. Näin ollen hovioikeus katsoo A:n epälojaalin käyttäytymisen jääneen näyttämättä.

Kokonaisarvio

Työsopimuslain 3 luvun 1 §:ssä on työntekijöille asetettu velvollisuus välttää kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuudella vaadittavan menettelyn kanssa. Lain 7 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Luvun 2 §:ssä todetaan muun muassa, että työntekijästä johtuvana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä.

Irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on lain esitöiden (HE 157/2000) mukaan otettava huomioon muun ohella rikkeiden laatu ja vakavuus, työntekijän asema ja työn luonne sekä työntekijän suhtautuminen omaan menettelyynsä. Vastuullisessa tehtävässä olevalta työntekijältä edellytetään enemmän kuin muilta, ja työtehtävien laiminlyöntinä voidaan pitää myös niiden puutteellista hoitamista ja passiivisuutta. Vastuullinen asema korostaa myös työntekijältä kohtuudella edellytettävää yhteistyökykyä, koska työntekijän kielteinen suhtautumistapa saattaa kohtuuttomasti haitata työnantajan toimintaa.

Arvioituaan yllä esitettyjä irtisanomisperusteita kokonaisuutena ja otettuaan erityisesti huomioon A:n itsenäisen aseman ja yhtiön kannalta tärkeät työtehtävät, hovioikeus katsoo A:n olennaisesti rikkoneen työsuhteeseen kuuluneita velvoitteitaan. Näin ollen B:llä on ollut asiallinen ja painava peruste A:n irtisanomiseen.

Varoituksen antaminen

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentti edellyttää, että työntekijää varoitetaan ennen työsopimuksen irtisanomista. Varoituksen tarkoituksena on antaa työntekijälle mahdollisuus korjata menettelynsä ja osoittaa, kuinka vakavana rikkomuksena työnantaja pitää hänen menettelyään. Varoitusta voidaan pitää ennakkomuistutuksena siitä, millä tavoin työnantaja tulee reagoimaan varoituksessa tarkoitetun sopimusrikkomuksen tai laiminlyönnin toistuessa. Oikeuskäytännössä varoituksen antamista on pidetty irtisanomisperusteen täyttymisen edellytyksenä ainakin pienemmissä rikkeissä.

A:n mukaan häntä ei ollut varoitettu työsopimuksen päättämisestä, mutta hän oli tiennyt, että työnantaja ei ollut häneen tyytyväinen. C:n mukaan yhtiön hollantilaiset edustajat olivat usein ilmaisseet hänelle tyytymättömyytensä A:han. C on kertonut keskustelleensa A:n kanssa tästä kahdesti syksyn 2003 aikana ja vaatineensa toimintatapojen ja -asenteen muuttumista. Jälkimmäisessä keskustelussa oli hänen mukaansa ollut hyvin vakava sävy ja C oli ilmoittanut A:lle, että tilanne tullaan ratkaisemaan muulla tavalla, jos A:n toimintatapa ei muutu.

Työsopimuslain esitöiden mukaan varoitusta koskevan säännöksen tarkoituksena ei ole luoda määrämuotoihin sidottua varoitusmenettelyä. Oikeuskäytännössä on pidetty riittävänä, että työntekijän on täytynyt annettujen huomautusten perusteella tulla tietoiseksi irtisanomisuhasta. Hovioikeus katsoo esimiesasemassa olleen C:n uskottavan kertomuksen perusteella selvitetyksi, että A:lle on ennen irtisanomista tehty selväksi Hollannista tulleiden ohjeiden laiminlyönnin johtavan työsopimuksen päättämiseen. A:n on työkokemuksensa perusteella täytynyt ymmärtää saaneensa varoituksen. Näillä perusteluilla hovioikeus katsoo, että B on työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentissa edellytetyllä tavalla varoittanut A:ta.

Kuuleminen ennen työsopimuksen päättämistä

Työsopimuslain 9 luvun 2 § velvoittaa työnantajan varaamaan työntekijälle tilaisuuden tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen syistä ennen kuin työntekijä irtisanotaan työntekijän henkilöön liittyvästä syystä tai työsopimus puretaan.

Hovioikeus on edellä päätynyt siihen, että B on irtisanonut A:n työsopimuksen 15.1.2004. A on uskottavasti kertonut, että C oli ennalta ilmoittamatta pyytänyt hänet 15.1.2004 puheilleen, eikä yhtiökään ole väittänyt A:n saaneen ennakolta tiedon tilaisuuden luonteesta. Vaikka kuulemisvelvoitetta koskeva lainkohta ei perusta työnantajalle neuvotteluvelvollisuutta, kuulemistilaisuudesta on ilmoitettava työntekijälle kohtuullisen hyvissä ajoin, jotta hän voi valmistautua siihen ja hankkia tarvittaessa itselleen avustajan. Koska B ei olle lain edellyttämällä tavalla ilmoittanut A:lle ennakolta tilaisuuden 15.1.2004 luonnetta, yhtiö on laiminlyönyt lainkohdassa tarkoitetun kuulemisvelvollisuutensa.

Kuulemisvelvollisuuden laiminlyömisestä ei ole säädetty eri seuraamusta eikä työsopimuksen irtisanominen käy tehottomaksi laiminlyönnin johdosta. Velvollisuuden laiminlyönti voidaan ottaa korottavana tekijänä huomioon perusteettomasta irtisanomisesta mahdollisesti määrättävää korvausta arvioitaessa. Koska hovioikeus on edellä katsonut A:n irtisanomisen perustuneen asialliseen ja painavaan syyhyn, kuulemisvelvollisuuden laiminlyönnistä ei aiheudu B:lle seuraamuksia.

Työsuhteen purkaminen ja purkuperuste

Hovioikeus on edellä päätynyt siihen, että B on 15.1.2004 irtisanonut A:n toistaiseksi voimassa olleen työsopimuksen ja että irtisanomiseen on ollut asiallinen ja painava syy. A:n työsopimuksessa irtisanomisajaksi on sovittu kolme kuukautta, joten hänen työsuhteensa B:hen olisi irtisanomisen johdosta päättynyt 15.4.2004. A:n työsopimus on kuitenkin purettu 28.1.2004. Kirjallisessa purkuilmoituksessa yhtiö on vedonnut purkuperusteena A:n menettelyyn C:n kanssa käymänsä keskustelun jälkeen 15.1.2004.

Työsopimuslain 8 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa purkaa työsopimuksen heti päättyväksi vain erittäin painavasta syystä. Tällaisena syynä voidaan lainkohdan mukaan pitää työntekijän työsopimuksesta tai laista johtuvien työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden niin vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa. Oikeuskirjallisuudessa on purkuperusteen katsottu täyttyvän, jos työntekijän menettely peruuttamattomasti rikkoo työnantajan ja työntekijän välisen luottamuksen.

Irtisanottu työsopimus on voimassa irtisanomisajan päättymiseen asti. Jollei muuta nimenomaisesti sovita, työnantajan ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet pysyvät sellaisenaan voimassa irtisanomisajan. Näin ollen työsopimus voidaan laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä purkaa myös irtisanomisaikana, mikä kanta ilmenee myös korkeimman oikeuden ratkaisusta 1988:86.

A:n menettely hänen ja C:n tapaamisen jälkeen 15.1.2004 on pääosin riidatonta. A on myöntänyt tuhonneensa kaikki sähköpostiviestinsä ja osan tietokoneensa kovalevyllä tiedostomuodossa olleista asiakirjoista. Samoin hän on myöntänyt heittäneensä kaikki hallussaan olleet eli kymmenen-viisitoista mapillista yhtiön asiakirjoja osaksi tavalliseen asiakirjaroskakoriin ja osaksi niin sanottuun tietosuojaroskakoriin.

B on esittänyt kirjallisena todisteena usean sadan sivun suuruisen otoksen niistä asiakirjoista, joita ja jonka kaltaisia A oli yhtiön mukaan heittänyt tavalliseen ja tietosuojaroskakoriin. Hovioikeus toteaa, että asiakirjoissa on yhtiön sopimuksia, budjettiasiakirjoja, kustannuslaskelmia, tarjouspyyntöjä ja muita selvästi yhtiön liikesalaisuuksia sisältäviä asiakirjoja. Sen sijaan yhtiön väite siitä, että A olisi yrittänyt poistua yhtiön tiloista mukanaan yhtiölle kuuluvia asiakirjoja, on jäänyt riitaiseksi ja toteen näyttämättä.

Sillä, onko A:n yllä selostettu menettely tosiasiallisesti aiheuttanut yhtiölle taloudellista tai muuta vahinkoa, ei ole merkitystä menettelyn moitittavuutta arvioitaessa. Korkeimman oikeuden ratkaisusta 1989:32 ilmenevän oikeusohjeen perusteella moitittavuuskynnys ylittyy, jos työntekijän menettely on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa työnantajalle. Todistaja H:n uskottavan kertomuksen ja yleisen elämänkokemuksen perusteella on ilmeistä, että lehden päivittäiseen jakeluun liittyvien atk-tiedostojen ja sähköpostiviestien tuhoamisesta sekä mappeihin järjestettyjen asiakirjojen tyhjentämisestä roskakoriin muun niissä olleen materiaalin sekaan on aiheuttanut työnantajalle vaivaa ja lisätyötä. Vaara roska-astioihin heitettyjen asiakirjojen lopullisesta menettämisestä on ollut ilmeinen, koska materiaali olisi tuhoutunut, jollei C sattumalta olisi havainnut A:n menettelyä.

A on B:n jakelupäällikkönä vastannut jakeluun liittyvien sopimusten kilpailuttamisesta ja lehtipaperin kulutuksen seurannasta. Hänen työtehtävänsä ovat olleet itsenäisiä ja vastuullisia. A on irtisanomisensa jälkeen pyrkinyt tuhoamaan hallussaan olleet yhtiön kannalta tärkeät asiakirjat. Hovioikeus katsoo, että irtisanomisen aiheuttama mielipaha ei ole oikeuttanut A:n menettelyä. B:n kannalta työsopimussuhteen jatkamiselle ei enää A:n menettelyn jälkeen ole ollut edellytyksiä. Näillä perusteluilla hovioikeus katsoo, että B:llä on ollut peruste purkaa A:n työsuhde 15.1.2004 menettelyn perusteella. Työsopimus on purettu 28.1.2004 eli työsopimuslain 8 luvun 2 §:n edellyttämässä 14 päivän määräajassa.

Korvaukset

A on irtisanottu 15.1.2004. Hänen työsopimuksensa on purettu 28.1.2004. A on oikeutettu irtisanomisajan palkkaan sekä vuosilomapalkkaa vastaavaan lomakorvaukseen irtisanomisen ja purkamisen väliseltä ajalta.

Asiassa on riidatonta, että B on maksanut A:n palkan 29.1.2004 asti. Saatuaan kuukausipalkkansa työsopimuksen irtisanomisen ja purkamisen väliseltä ajalta A ei ole oikeutettu saamaan uudelleen samaa ajanjaksoa koskevaa palkkaa irtisanomisajan palkkana. Maksetun palkan määrä sitä vastoin on edelleen riitainen A:n kanteen kohdassa 3 esitettyjen vaatimusten osalta. Yhtiö on hovioikeudessa myöntänyt kannekohdassa esitetyn 279 euron määräisen vaatimuksen oikeaksi, mutta kiistänyt olevansa velvollinen suorittamaan samassa kannekohdassa esitettyä 942,40 euron vuosilomakorvausta.

A:n työsopimuksen päättyessä voimassa olleen vuosilomalain (272/1973) 7 §:n 1 momentin mukaan työntekijällä, jonka palkka on sovittu viikolta tai sitä pitemmältä ajalta, on oikeus saada tämä palkkansa myös vuosiloman ajalta. Pykälän 6 momentin mukaan palkkaan kuuluvat luontoisedut on vuosiloman aikana annettava vähentämättöminä. Lain 10 §:n 1 momentin mukaan työsuhteen päättyessä maksetaan vuosiloman sijasta vuosilomapalkkaa vastaava lomakorvaus, jonka suuruus lasketaan 2 momentissa säädetyllä tavalla noudattaen soveltuvin osin vuosilomapalkkaa koskevia säännöksiä.

Sellaisia luontaisetuja, jotka ovat työntekijän käytettävissä myös vuosilomalla, ei oteta huomioon vuosilomapalkkaa laskettaessa. Sen sijaan ne edut, joita työntekijä ei voi lomallaan käyttää, otetaan huomioon vastaavalla rahamäärällä, käytännössä etujen verotusarvon suuruisena. Työsuhteen päätyttyä A:n työsopimuksessa sovitut luontoisedut eivät ole olleet hänen käytettävissään, joten lomakorvauksen suuruutta laskettaessa hänen kuukausipalkkaansa on lisättävä luontoisetujen arvo. B ei ole riitauttanut A:n vaatimuksen määrää tai laskentaperustetta.

B ei ole suorittanut yllä mainittuja A:n työsuhteesta johtuvia saatavia, joten A on työsopimuslain 2 luvun 14 §:n 1 momentin perusteella oikeutettu odotusajan palkkaan kuudelta päivältä. B ei ole kiistänyt A:n esittämän päiväpalkan määrää tai laskentaperustetta. Näillä perusteluilla B on velvollinen suorittamaan A:lle maksamatta olevaa palkkaa 279 euroa, maksamatta olevaa lomakorvausta 942,40 euroa ja odotusajan palkkaa 1.320 euroa.

Työsopimuslain 2 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan työsuhteen päättyessä päättyy myös palkanmaksukausi. Työsuhteesta johtuvat saatavat erääntyvät maksettavaksi työsuhteen päättymispäivänä, joten saatavan suorituksen viivästyessä työntekijä on oikeutettu korkolain 4 §:ssä tarkoitettuun viivästyskorkoon päättymispäivästä lukien. A on vaatinut viivästyskorkoa vasta työsopimuksen purkamispäivää seuraavasta päivästä eli 29.1.2004 lukien.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Luvun 16 §:n 1 momentin mukaan velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta käräjäoikeuden osalta on määrättävä samalla tavoin kuin käräjäoikeudenkin olisi pitänyt määrätä, jos se olisi päätynyt pääasiassa samaan lopputulokseen kuin hovioikeus.

Hovioikeus on suurelta osin hylännyt A:n kanteen. Oikeudenkäynnin keskeisenä kohteena ollut kysymys A:n työsopimuksen irtisanomis- ja purkuperusteen olemassaolosta on ratkaistu B:n hyväksi. Päättämisperustetta koskevan riitakysymyksen käsittely on aiheuttanut olennaisesti suuremman osan asianosaisten oikeudenkäyntikuluista kuin korvauksien määriä koskevien kysymysten käsittely. Toisaalta B:n häviämää kysymystä lomakorvauksen oikeasta laskemistavasta ei voida pitää aivan vähäisenä. Näillä perusteluilla hovioikeus arvioi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 ja 16 §:n perusteella oikeaksi velvoittaa A korvaamaan noin kaksi kolmasosaa B:n oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa.

TUOMIOLAUSELMA

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

B Oy vapautetaan suorittamasta A:lle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä, irtisanomisajan palkkaa ja oikeudenkäyntikulujen korvausta (käräjäoikeuden tuomiolauselman kohdat 1, 2 ja 6).

B Oy:n A:lle maksettavalle palkalle, lomakorvaukselle ja odotuspäivien palkalle (käräjäoikeuden tuomiolauselman kohdat 3 ja 4) on maksettava viivästyskorkoa käräjäoikeuden tuomiossa mainitun korkolain 5 §:n asemesta saman lain 4 §:n 1 momentissa mainitun korkokannan mukaisesti.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian näin päättyessä A velvoitetaan suorittamaan B Oy:lle korvauksena yhtiön oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa yhteensä 19.000 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaista viivästyskorkoa siitä lähtien kun kuukausi on kulunut hovioikeuden ratkaisun antamispäivästä.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Hovioikeuden presidentti Lauri Melander
Hovioikeudenneuvos Aino Virkkunen
Ma hovioikeudenneuvos Anna-Maija Ruohoniemi, joka esitteli asian

Lainvoimaisuus:
Korkeimman oikeuden ratkaisu 5.12.2006 : Ei valituslupaa

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.