Vaasan HO 16.01.2004 51

Oikeusapu - Oikeusavun myöntäminen taannehtivasti

A oli hakenut oikeusaputoimistolta oikeusapua hovioikeudessa vireillä olevassa rikosasiassa taannehtivasti koskemaan myös asian käsittelyä käräjäoikeudessa. Oikeusaputoimisto myönsi A:lle oikeusapua ja määräsi tälle avustajan muutoksenhakemista varten, mutta hylkäsi oikeusapuhakemuksen tätä aikaisemmalta ajalta, koska A ei ollut saattanut todennäköiseksi, ettei hän ollut voinut hakea oikeusapua aiemmin.

Ratkaisupyynnössään hovioikeudelle A ilmoitti, ettei hän ollut hakenut oikeusapua aiemmin, koska hän oli asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä uskonut pystyvänsä maksamaan oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset, mutta käräjäoikeus oli tuomiollaan määrännyt hänet liiketoimintakieltoon. A vetosi vielä sairastumisensa aiheuttamaan harkintakyvyn puutteeseen asiassa. Hovioikeus katsoi, etteivät A:n ilmoittamat syyt olleet oikeusapulain 13 §:n 2 momentissa tarkoitettuja päteviä syitä pidättyä hakemasta oikeusapua aikaisemmin. Harkinnassaan hovioikeus on ottanut huomioon sen, että A:lla oli ollut jo käräjäoikeudessa lainoppinut avustaja.

Jäsenet: Björn Hagman, Robert Liljenfeldt ja Pirjo Latvala (valmistelusta vastannut jäsen)

Oikeusapulaki 13 § 2
HE 82/2001 s. 98-99

A pyysi valituslupaa KKO:lta.

KKO 9.6.2004 nro 1357: Ei valituslupaa.

+

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.