Itä-Suomen HO 05.10.2004 1319

Ojitus, Tuomioistuimen toimivalta

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

PIEKSÄMÄEN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 21.3.2003

KANNE

Vaatimukset

K vaatii, että T velvoitetaan suorittamaan K:lle

1. vahingonkorvauksena ojan peittämisestä aiheutuneista kustannuksista 84,13 euroa laillisine korkoineen haasteen tiedoksiantamisesta 30.10.2002 lukien,

2. ojan sijainnin selvittämiskuluista 253,13 euroa laillisine korkoineen 30.10.2002 lukien,

3. korvauksena luvattomasta käytöstä 980,00 euroa laillisine korkoineen 30.10.2002 lukien,

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Perustelut

Vaatimusten perusteena on se, että T on vuonna 1994 kaivanut imeytysojan omistamansa tilan A ja K:n omistaman tilan B rajalle niin, että osa ojasta, runsaat kolme metriä, on kaivettu tilan B alueelle, minkä seikan K oli havainnut vuonna 1998. T:llä ei ole ollut lupaa eikä oikeutta kaivaa ojaa tilan B alueelle. Menettelyllään T on käyttänyt luvatta K:n kiinteistöä.

K on esittänyt T:lle vaatimuksen ojan poistamisesta K:n tilan alueelta 20.8.1999 mennessä. T on vastustanut vaatimusta ja kiistänyt ojan olevan K:n maalla. K on sen vuoksi suorituttanut maastomittauksen, jonka on toimittanut Etelä-Savon Maanmittaustoimiston maanmittausteknikko.

K on T:n kieltäydyttyä ojan poistamisesta teettänyt työn itse.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

VASTAUS

Vaatimukset

T vastustaa kannetta ja vaatii sen hylkäämistä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMION PERUSTELUT

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Johtopäätökset

T:n kaivattama oja on maanmittausteknikon lausuntoon piirretyn kartan mukaan aivan suora, tilan rajaa noudattava oja. Aivan ojan päässä on ollut jonkinlainen osaksi K:n maalle ulottuva vähäinen alaltaan vajaan kahden neliömetrin kaivanne tai painauma, jonka syntymisestä on ristiriitaisia käsityksiä. Painauma on voinut syntyä luonnon aiheuttamana tai se on voinut olla siinä jonkinlaisena kuoppana jo ennen ojan kaivamistakin ja on voinut ajan kuluessa luonnostaan suurentua. K oli havainnut painauman vasta 1998, kun maastoa oli raivattu.

Käräjäoikeus katsoo jääneen näyttämättä, että puheena oleva kaivanne olisi syntynyt K:n väittämällä tavalla T:n toimeksiannosta kaivamalla tai muutoinkaan T:n syystä. T:n ei ole näytetty käyttäneen luvattomasti K:n maata tai olevan muutoinkaan K:lle korvausvelvollinen.

Käräjäoikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Martti Paavola

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 5.10.2004

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

K on valituksessaan toistanut käräjäoikeuden tuomiossa selostetun kanteensa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

T on vastauksessaan kiistänyt muutosvaatimukset perusteettomina.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

VÄLITOIMI

K on häneltä pyydetyssä kirjallisessa lausumassa katsonut käräjäoikeuden olleen toimivaltainen käsittelemään kysymyksessä olevan asian, koska kanteessa tarkoitetut saatavat olivat osittain rikosperusteisia. Mikäli asiassa olisi nostettu syyte, vahingonkorvausvaatimukset olisi voitu käsitellä syyteasian yhteydessä käräjäoikeudessa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Vesilain 14 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan käräjäoikeus käsittelee muun muassa vesilain mukaiset riita- ja rikosasiat sekä vesilaissa kanteella vireille pantavaksi säädetyt asiat. Lain 14 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan, jollei lain 11 luvun 8 §:stä muuta johdu, käsitellään käräjäoikeudessa riita-asiana luvattomalla toimenpiteellä aiheutetun vahingon poistamista tai korvaamista koskeva asia.

Vesilain 6 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan muun muassa silloin, jos oja tehdään toisen maalle tai jos ojitusta koskevasta asiasta syntyy muutoin erimielisyyttä, on kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen käsiteltävä asia, jollei asia kuulu ojitustoimituksessa käsiteltäväksi. Lain 11 luvun 8 §:n 5 momentin mukaan ojitukseen liittyvän muun kuin pykälän 1 - 4 momentissa tarkoitetun vahingon korvaamista haetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta, jollei asia kuulu ojitustoimituksessa käsiteltäväksi.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n mukaan syyteasian yhteydessä voidaan ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta. Jos sellaista vaatimusta ajetaan erikseen, noudatetaan, mitä oikeudenkäynnistä riita-asioissa säädetään.

Kanteessa esitetyt korvausvaatimukset perustuvat väitteeseen, että T on vuonna 1994 kaivanut ojan osittain K:n omistamalle kiinteistölle ilman K:n lupaa. Asiassa on kysymys ojituksesta syntyneestä erimielisyydestä ja siihen liittyvistä korvauksista. Kun kysymyksessä olevia vaatimuksia ei ole esitetty syyteasian yhteydessä, ne on edellä sanotut vesilain 6 luvun 12 §:n 1 momentin ja 11 luvun 8 §:n 5 momentin säännökset huomioon ottaen käsiteltävä sellaisena asiana, jonka tutkiminen ei kuulu käräjäoikeudelle vaan Pieksänmaan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tämän vuoksi käräjäoikeuden ei olisi tullut ottaa kannetta tutkittavakseen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden kanteesta antama lausunto poistetaan ja kanne jätetään tutkimatta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Heikki Laakso, Kaarina Heino ja Eija Pitkänen
Esittelijä Eero Antikainen

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.