Rovaniemen HO 14.04.2000 251

Törkeä rattijuopumus, Ehdollinen rangaistus

Pääkäsittely 8. ja 16.3.2000

Diaarinumero R 99/653
Pääkäsittely 8. ja 16.3.2000
Taltionumero 251
Antopäivä 14.4.2000

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Syyte

A oli Torniossa 15.5.1999

  • kuljettanut henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänellä oli ajon jälkeen ollut 0.79 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa ja olosuhteiden ollessa sellaiset, että teko oli ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta, sekä
  • kuljettaessaan omistamaansa henkilöautoa huolimattomuudesta laiminlyönyt sovittaa etäisyytensä edellä ajaneeseen henkilöautoon sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ollut. A:n laiminlyönnin seurauksena hänen kuljettamansa henkilöauto oli törmännyt B:n kuljettaman auton perään, jolloin molemmat ajoneuvot olivat vaurioituneet.

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta.

Tornion käräjäoikeuden tuomio

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli syyllistynyt niihin tekoihin, joista hänelle oli vaadittu rangaistusta ja tuomitsi A:n törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistuksen sijasta A:lle määrättiin 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

A vaati, että syyte hylätään. Toissijaisesti A vaati, että rangaistus määrätään ehdolliseksi.

Syyttäjä vaati, että valitus hylätään.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeuden pääkäsittelyssä ei ilmennyt mitään, mikä olisi antanut aihetta arvioida näyttöä toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt. Käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että

A oli menetellyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemalla tavalla.

A oli 28.4.1998 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen 11.1.1998 tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta, jonka koetusaika oli määrätty päättymään 31.10.1999. Huomioon ottaen, että nyt kysymyksessä olevat teot oli tehty 15.5.1999, hovioikeus katsoi, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaati rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.