Rovaniemen HO 05.11.1999 736

Kantelu ulkomaalaisen säilöön ottamista koskevassa asiassa

Esittely 11.10.1999

Diaarinumero R 99/509
Esittely 11.10.1999
Taltio 736
Antopäivä 5.11.1999

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Apulaispoliisipäällikkö A:n päätöksellä B oli otettu säilöön ulkomaalaislain 45 ja 46 §:n nojalla. Säilöönottopäätöksen mukaan B, jota koskevan käännytyspäätöksen täytäntöönpanoa valmisteltiin, oli syyllistynyt lyhyenä maassaoloaikanaan mm. näpistyksiin ja lisäksi hänen epäiltiin syyllistyneen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen, pahoinpitelyyn ja laittomaan uhkaukseen.

Käräjäoikeus, jonka käsiteltäväksi asia oli ulkomaalaislain 48 §:n mukaisesti saatettu, katsoi, että B:n kiistettyä rikosepäilyt yhtä näpistystä lukuun ottamatta ja kun rikoksista ei ollut käräjäoikeudessa esitetty muuta selvitystä kuin tutkinnanjohtajan ilmoitukset rikosepäilyistä, ei ollut perusteltua aihetta olettaa B:n tekevän Suomessa rikoksia. Käräjäoikeus katsoi, että perusteita B:n säilössä pitämiselle ei ollut ja määräsi B:n päästettäväksi vapaaksi.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

A on hovioikeuteen toimittamassaan kantelukirjelmässä vaatimuksenaan lausunut, että käräjäoikeuden ei olisi tullut vapauttaa B:tä, vaan hänet olisi tullut määrätä pidettäväksi edelleen säilössä.

Hovioikeus katsoi tämän lausuman sisältävän vaatimuksen siitä, että B on määrättävä pidettäväksi säilössä vaatimuksen tuoksi esitetyillä perusteilla.

A on vaatimuksensa perusteluna lausunut, että rikosylikonstaapeli C oli A:n määräämänä edustajana asian käsittelyssä käräjäoikeuden istunnossa suullisesti täsmentänyt säilöönottopäätökseen kirjattuja rikosepäilyjä poliisien kirjaamien rikosilmoitusten tiedoista. C oli tuolloin todennut, ettei hänellä ollut tarkkaa tietoa siitä, missä vaiheessa juttujen tutkinta oli. Lisäksi C oli kertonut B:n vastaanottokeskuksessa aiheuttamista häiriöistä. Kun kysymys ei ollut rikosoikeudenkäynnistä, tuli virkavastuulla annetun edellä mainitun selvityksen olla ulkomaalaislain 46 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen riittävä selvitys perustellusta rikosepäilystä. A on vielä lausunut, että käräjäoikeuden päätöksen jälkeen hänen tietoonsa oli tullut, että B oli tuomittu Oulun käräjäoikeudessa pahoinpitelystä sakkorangaistukseen. Säilöönottokäsittelyssä B oli kiistänyt tämänkin rikosväitteen.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Ulkomaalaislain 60 §:n mukaan muissa kuin lain 55 ja 57 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa ei tuon lain nojalla tehtyihin päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla. Siten käräjäoikeuden päätökseen, jolla se on säilössä pitämisen edellytysten puuttumisen vuoksi määrännyt ulkomaalaisen päästettäväksi heti vapaaksi, ei saa hakea muutosta valittamalla. Ulkomaalaislaissa ei ole säädetty ulkomaalaisen säilöönotosta päättäneen poliisimiehen oikeudesta kannella sanotunlaisesta tuomioistuimen päätöksestä. Tällaista erityissäännöstä ei ole muuallakaan laissa. Näin ollen kanteluoikeus tuollaisessa asiassa määräytyy oikeudenkäymiskaaren kantelua koskevien säännösten mukaan.

A on perustanut kantelunsa siihen, että asiassa esitetyillä perusteilla käräjäoikeuden ei olisi tullut määrätä B:tä heti päästettäväksi vapaaksi vaan pidettäväksi edelleen säilössä. Kantelu perustuu siten aineellisoikeudelliseen perusteeseen. A:lla ei ole oikeutta kannella asiassa aineellisoikeudellisella perusteella. Kantelussa ei ole väitettykään, että asiassa olisi tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä tarkoitettu tuomiovirhe.

Kantelu ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.