Rovaniemen HO 02.11.1999 730

Veropetos

Esittely 3.6.1999

Diaarinumero R 99/81
Esittely 3.6.1999
Taltionumero 730
Antopäivä 2.11.1999

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Syyte

Syyttäjä lausui, että A oli toistuvasti käyttänyt Ruotsista ostamaansa Volvo 740 GLE- merkkistä vuosimallia 1985 olevaa henkilöautoa Suomessa maksamatta lainmukaista autoveroa Suomeen. A oli jättänyt tuodessaan yllä mainitun henkilöauton Suomeen ilmoittamatta siitä tulliviranomaisille ajaen vihreää kaistaa Suomeen tietoisena siitä, että hänen pääasiallisen asuinpaikkansa ollessa Suomessa hänen olisi maksettava autosta säädetyt autoverot.

A oli edellä mainitulla menettelyllään ollessaan pääasiallisesti Suomessa ja käyttäessään täällä ulkomailta ostettua henkilöautoa pyrkinyt välttämään valtiolta maahantuonnin yhteydessä kannettavia veroja ja maksuja yhteensä 34.169 markkaa. Autoverolain mukaan vakituisena asuinpaikkana pidettiin sitä, jonne henkilö henkilökohtaisten syiden vuoksi palasi säännöllisesti. Maahantuoja/autonomistaja oli asiassa verovelvollinen. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta veropetoksesta 1994 - 4.6.1998.

Tullihallituksen vaatimukset

Tullihallitus yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati, että A velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvauksena saamatta jääneitä veroja yhteensä 34.169 markkaa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen tekopäivästä lukien.

Vastaus

A kiisti syytteen ja esitetyt korvausvaatimukset ja katsoi, että hänellä olisi ollut oikeus tuoda kysymyksessä oleva auto muuttoautona verovapaasti Suomeen. Toisaalta A ei ollut muuttanut pysyvästi asumaan Suomeen. Autoverolain säännöksiä ei myöskään ollut sovellettava käytetyn auton maahantuontiin, koska Suomen autoverolaki oli EU-säännöstön vastainen.

Tornion käräjäoikeuden tuomio 26.1.1999

Käräjäoikeus totesi asiassa olleen riidatonta, että A:lla olisi ollut oikeus vuonna 1994 tuoda kysymyksessä oleva auto verovapaana muuttoautona Suomeen, jos A olisi muuttanut asumaan Suomeen. Veropetokseen syyllistyminen edellytti tahallisuutta. Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi tahallaan pyrkinyt menettelyllään välttämään valtiolta kannettavia veroja ottaen huomioon sen edellä mainitun seikan, että hänen autonsa osalta olisivat jo vuonna 1994 olleet olemassa autoverolain 25 §:ssä säädetyt muuttoauton verovapauden edellytykset.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n tosiasiallinen asuinpaikka oli ollut Suomessa vuodesta 1993 lähtien. A ei ollut kuitenkaan syyllistynyt veropetokseen, koska hän olisi ollut oikeutettu muuton yhteydessä tuomaan kysymyksessä olevan auton muuttoautona verovapaasti Suomeen. A oli laiminlyönyt tehdä Suomeen muuton yhteydessä muuttoautoa koskevan ilmoituksen. Laissa ei ollut säännöstä siitä, että tämän ilmoituksen laiminlyönnin seuraus olisi verovapausedun menettäminen.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen ja Tullihallituksen korvausvaatimuksen.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Tullihallitus on toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistusvaatimuksen vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen veropetoksesta. Tullihallitus on myös vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvauksena saamatta jääneitä veroja ja maksuja 34.169 markkaa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 1.1.1994 lukien ja korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 1.500 markalla korkoineen.

Tullihallitus on lausunut, että A:n poliisitutkinnassa antama kertomus osoitti, että tämä oli asunut vuodesta 1993 lähtien autoverolain tarkoittamalla tavalla vakinaisesti Suomessa ja käyttänyt Suomessa ulkomailta ostettua henkilöautoa. A oli jatkanut ajoneuvon käyttämistä Suomessa laiminlyöden antaa asianmukaisen autoveroilmoituksen tai muutakaan ilmoitusta veroviranomaisille. A oli tahallisella petollisella menettelyllään välttänyt maksamasta autoveroa 28.008 markkaa ja arvonlisäveroa 6.161 markkaa. Muuttoautoedellytysten toteutumista ei ollut mahdollista arvioida taannehtivasti tiettyyn oletettuun tapahtumainkulkuun nojautuen.

Vastaus

A on vastannut valitukseen ja vaatinut, että se hylätään sekä että Tullihallitus velvoitetaan korvaamaan hänen vastauskulunsa hovioikeudessa 1.880 markalla korkoineen.

A on lausunut, että hän asui edelleen Ruotsissa. Hän ei ollut vuoden 1975 jälkeen oleskellut Suomessa kuukaudenkaan jaksoa yhtämittaisesti, vaikkakin oli oleskellut Suomessa enemmän kuin 185 päivää vuodessa. A ei ollut syyllistynyt autoverolain tahalliseen rikkomiseen, sillä hänellä olisi ollut oikeus muuton yhteydessä tuoda auto verottomana Suomeen vaikka hänen katsottaisiinkin muuttaneen Suomeen. Autoverolain säännöksiä ei voitu soveltaa myöskään Tullihallituksen vahingonkorvausvaatimusta ratkaistaessa. Euroopan Unionin komissio oli todennut Suomen autoverolain säännökset käytetyn auton maahantuonnin yhteydessä Euroopan Yhteisöjen direktiivin vastaisiksi. Vahingonkorvausvaatimus perustui auton teoreettisen ostohinnan perusteella maksuunpannun autoveron määrään, vaikka Euroopan Yhteisöjen säädökset edellyttivät veron laskemista auton todellisesta arvosta.

HOVIOIKEUDEN PÄÄASIARATKAISU

Perustelut

Asiassa on A:n myöntämän perusteella selvitetty, että tämä on syytteessä mainittuna ajankohtana 1994 - 4.6.1998 asunut Suomessa vähintään 185 päivää kalenterivuodessa. Suomessa asuminen on johtunut eläkkeellä olevan A:n henkilökohtaisista siteistä Suomeen. A:lla on siten ollut syytteessä mainittuna ajankohtana vakinainen asuinpaikka Suomessa Euroopan Yhteisöjen Neuvoston direktiivin 83/182/ETY 7 artiklan 1. kohdassa ja autoverolain 33 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Hovioikeus toteaa, että arvioitaessa sitä, olisiko A:lla ollut oikeus Suomeen muuttaessaan tuoda henkilöauto verovapaasti Suomeen, on sovellettava ennen autoverolain voimaantuloa 1.1.1995 voimassa olleen tulliverolain 14 §:ää (1386/1992). Sanotun säännöksen mukaan maahan muuttava henkilö sai tuoda tullittomana muuttotavarana yhden henkilöauton sillä edellytyksellä, että hän oli välittömästi ennen muuttoa ollut ulkomailla yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ja että ajoneuvo oli välittömästi ennen muuttoa ollut muuttajan tai hänen aviopuolisonsa omistuksessa sekä hänen käytössään ulkomailla vähintään vuoden. Lisäksi edellytettiin, että Suomeen takaisin muuttavan henkilön ajoneuvo oli hankittu tai olisi voitu hankkia muuttajan välittömästi ennen muuttoa edeltäneen ulkomailla oleskelun aikana ansaitsemilla varoilla. Auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain (482/1967) 21 §:n mukaan maahanmuuttajan verotuksen osalta oli vastaavasti soveltuvin osin noudatettava tullilainsäädännön säännöksiä.

A on kertonut asuneensa ja olleensa ansiotyössä Ruotsissa vuodesta 1975 lähtien ja ostaneensa syytteessä mainitun henkilöauton Ruotsista vuonna 1989.

A:n kertomat riidattomat seikat huomioon ottaen on selvitetty, että A:lla olisi vuonna 1994 Suomeen muuttaessaan ollut oikeus tuoda maahan sanottu henkilöauto tullitta ja siten verovapaasti. Jos A olisi tehnyt muuttoautoa koskevan ilmoituksen, hän ei olisi ollut sanottuna ajankohtana velvollinen maksamaan autosta veroa. A ei ole ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömällä välttänyt maksettavakseen tulevia veroja eikä siten ole syyllistynyt veropetokseen.

Ratkaisu

Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

Tullihallitus velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 1.830 markalla korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi oli kulunut hovioikeuden tuomion antopäivästä.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.