Rovaniemen HO 01.10.1999 630

Työsopimuksen laiton irtisanominen

Pääkäsittely 2.9.1999

Diaarinumero S 99/87
Pääkäsittely 2.9.1999
Taltionumero 630
Antopäivä 1.10.1999

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Kanne

A vaati, että B Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle korvauksena työsuhteen laittomasta irtisanomisesta hänen 24 kuukauden palkkaansa vastaava määrä eli 216.480 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua haasteen tiedoksiantamisesta 19.3.1998 lukien. A oli 1.6.1996 alkaen työskennellyt B Oy:n palveluksessa piirivartijana Oulun alueella. Hänen säännöllinen palkkansa oli ollut 9.020 markkaa kuukaudessa. B Oy oli 17.12.1997 irtisanonut syytä ilmoittamatta hänen työsuhteensa päättymään 17.2.1998. Irtisanomisilmoituksessa oli viitattu ainoastaan työsopimuslain 37 §:n 2 momenttiin. B Oy ei ollut 14.1.1998 antamassaan selvityksessä vieläkään ilmoittanut yksilöidysti, mitkä A:n toimet tai laiminlyönnit olivat olleet irtisanomisen syynä. A ei ollut laiminlyönyt tehtäviään eikä toiminut työnantajan antamien sitovien ohjeiden vastaisesti.

Vastaus

B Oy kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. B Oy:llä oli ollut työsopimuslain 37 §:n 2 momentin tarkoittamat A:sta johtuneet erityisen painavat syyt irtisanoa hänen työsopimuksensa. A oli laiminlyönyt työtehtävänsä pitämällä työvuorollaan 12.-13.12.1997 kaksi ylipitkää taukoa ja jättämällä käymättä osassa vartiointikohteista. A oli lisäksi rikkonut tuliaseen työtehtävissä kantamisesta ja koiran mukana pitämisestä annettuja määräyksiä sekä siirrellyt vartiointikohteissa olevia GCS-ajanseurantaluiskia paikkoihin, jotka tekivät kohteessa käynnin helpommaksi. Siinä tapauksessa, että A:n irtisanominen katsottiin lailliseksi, B Oy myönsi oikeaksi korvaukseksi A:n kolmen kuukauden palkkaa vastaavan määrän. A:n keskimääräinen kuukausipalkka oli ollut 8.017,51 markkaa. A:lle oli 17.12.1997 pidetyssä irtisanomistilaisuudessa selostettu irtisanomisen syyt sekä varattu tilaisuus tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen perusteista. Hänelle oli lisäksi selvitetty irtisanomisen syyt kirjallisesti 14.1.1998 päivätyssä muistiossa.

Oulun käräjäoikeuden tuomio 22.3.1999

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli laiminlyönyt työtehtävänsä siten, että hän oli työvuorollaan 12.-13.12.1997 jättänyt pitämistään ylipitkistä tauoista johtuen käymättä osassa vartiointikohteista. A oli lisäksi rikkonut tuliaseen kantamisesta työtehtävissä 19.11.1997 annettua kieltoa. Tältä osin hänen menettelyään oli pidettävä työsopimuslain 37 §:n 2 momentin tarkoittamana erityisen painavana syynä työsopimuksen irtisanomiseen. B Oy:llä oli ollut oikeus irtisanoa A:n työsopimus.

Käräjäoikeus katsoi lisäksi selvitetyksi, että A oli pitänyt koiraa sen sairastumisen vuoksi kerran mukanaan autossa työvuoronsa aikana asiasta 19.11.1997 annetun kiellon jälkeen. Tältä osin A:n rikkomus oli niin vähäinen, ettei se ollut työsopimuslain 37 §:n tarkoittama erityisen painava syy työsopimuksen irtisanomiseen. A oli lisäksi vuonna 1996 siirtänyt yhtä maahan pudonnutta ajanseurantaluiskaa ja vuonna 1997 huomattavasti ennen muita irtisanomisperusteina vedottuja tapahtumia pitänyt yhtä ajanseurantaluiskaa piirivartijan autossa. B Oy ei voinut enää vedota ajanseurantaluiskien siirtämiseen irtisanomisperusteena.

Käräjäoikeus katsoi A:n irtisanomisen tapahtuneen myös menettelyllisesti oikein.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. A velvoitettiin korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikulut 46.752,84 markalla korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 22.4.1999 lukien.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen ja vaatinut, että B Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta työsuhteen laittomasta irtisanomisesta 216.480 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiannosta 19.3.1998 lukien. A on lisäksi vaatinut, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata B Oy:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa.

A on lausunut, ettei B Oy:llä ollut työsopimuslain 37 §:n 2 momentin tarkoittamia hänestä johtuneita erityisen painavia syitä irtisanoa työsopimusta. Hän oli työvuorollaan 12. - 13.12.1997 pitänyt Oulun vastaanottokeskuksessa kaksi yhteensä noin puolentoista tunnin mittaista taukoa, jotka edestakaisine matkoineen olivat kestäneet enintään kaksi tuntia. Matkoihin käytetty aika ei sisältynyt taukoaikaan, koska piirivartijat olivat pitäneet tauot yöllä vastaanottokeskuksessa turvallisuussyistä ja työnantajan suostumuksella. A:lla oli ollut oikeus tunnin ja 50 minuutin mittaisiin taukoihin, koska hänen työvuoronsa oli työnantajan määräyksestä tai ainakin pyynnöstä alkanut uusiin vartiointikohteisiin tutustumisella 12.12.1997 jo kello 14.30 ja jatkunut yhtäjaksoisesti 13.12.1997 kello 7.00 saakka. Hän ei ollut myöskään laiminlyönyt tehtäviään jättämällä käymättä osassa vartiointikohteista. A ei ollut ehtinyt kiertää koko piiriä, koska se oli liian laaja ja hänen vuoronsa aikana oli tullut useita hälytyksiä. Hän oli myös ilmoittanut päivystäjälle, ettei ehtisi käydä kaikissa kohteissa. Joka tapauksessa kyseessä oli vähäinen rikkomus, joka ei voinut olla erityisen painava syy työsopimuksen irtisanomiseen.

A on lisäksi lausunut, että hänellä oli ollut 19.11.1997 saakka lupa kantaa tuliasetta työtehtävissään. Hän ei ollut kyseisen ajankohdan jälkeen enää kantanut tuliasetta. Joka tapauksessa kyseessä oli vähäinen rikkomus, joka ei voinut olla erityisen painava syy työsopimuksen irtisanomiseen.

A on myös lausunut, ettei B Oy ollut varannut hänelle työsopimuslain 47 b §:n mukaista mahdollisuutta ennen irtisanomista tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen perusteesta eikä myöskään antanut hänelle työehtosopimuksen 3 §:n 4-kohdan mukaista huomautusta irtisanomisen perusteena olevista seikoista. Hän ei ollut tiennyt, että 17.12.1997 pidetyssä tilaisuudessa oli kysymys hänen irtisanomisestaan. Hänelle aikaisemmin annettu varoitus ja huomautukset olivat koskeneet vähäisiä ja muita kuin irtisanomisen perusteena olleita seikkoja. Niillä ei ollut asiassa merkitystä.

A on vielä toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä korvauksen määrää koskevat perusteet.

Vastaus

B Oy on vastannut valitukseen ja vaatinut, että se hylätään. B Oy on lisäksi vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 45.587,56 markalla korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antopäivästä.

B Oy on lausunut, että sillä oli ollut A:sta johtuneet työsopimuslain 37 §:n 2 momentin tarkoittamat erityisen painavat syyt työsopimuksen irtisanomiseksi. A oli työvuorollaan 12. - 13.12.1997 pitänyt Oulun vastaanottokeskuksessa yhteensä ainakin kahden tunnin ja 15 minuutin mittaiset tauot, jotka taukoaikaan laskettavine matkoineen olivat kestäneet lähes kolme tuntia. Uusiin vartiointikohteisiin järjestetty tutustumistilaisuus iltapäivällä 12.12.1997 ei ollut vaikuttanut pidentävästi A:n varsinaiseen työvuoroon sisältyviin taukoihin. A oli ylipitkistä tauoistaan johtuen laiminlyönyt tehtävänsä jättäessään käymättä osassa kohteista. Hän ei ollut myöskään ilmoittanut päivystäjälle, ettei ehtisi käydä kaikissa kohteissa.

B Oy on lisäksi lausunut, että A oli kantanut tuliasetta työtehtävissään myös asiasta 19.11.1997 annetun kiellon jälkeen. Tämän lisäksi myös A:n koiran käyttäminen työtehtävissä asiasta annetun kiellon jälkeen sekä hänen suorittamansa ajanseurantaluiskien siirtäminen tuli osaltaan ottaa huomioon irtisanomisen laillisuutta arvioitaessa.

B Oy on myös lausunut, että A:lle oli työsopimuslain 47 b §:n mukaisesti ennen irtisanomista varattu mahdollisuus tulla kuulluksi työsopimuksen päättämisen perusteesta. Laki ei edellyttänyt mitään ennalta annettavaa huomautusta tai varoitusta. Joka tapauksessa A:lle oli ennen irtisanomista annettu kirjallinen varoitus ja useita huomautuksia eri asioista.

B Oy on vielä toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä korvauksen määrää koskevat kiistämisensä perusteet.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Taukojen pituus ja työtehtävien laiminlyönti

Asiassa on riidatonta, että A:lla on työehtosopimuksen mukaan ollut 12.12.1997 kello 20.00 alkaneen ja 13.12.1997 kello 7.00 päättyneen työvuoronsa aikana oikeus vähintään tunnin ja 10 minuutin mittaisiin taukoihin. Jutussa todistajana kuultu C on kertonut työskennelleensä kyseisenä ajankohtana kohde-esimiehenä Oulun vastaanottokeskuksessa ja kirjanneensa tietoja A:n liikkeistä. Hänen mukaansa A oli saapunut ensimmäiselle tauolleen vastaanottokeskukseen noin kello 24.00 ja poistunut sieltä toiselta tauoltaan noin kello 2.45. Myös A:n oma kertomus on vastannut mainittujen tulo- ja lähtöaikojen osalta C:n kertomusta. A on hälytyksen vuoksi poistunut ensimmäiseltä tauoltaan tarkastamaan vartiointikohdetta. Tämän jälkeen hän on uuden hälytyksen vuoksi tarkistanut vielä toisen kohteen ennen palaamistaan vastaanottokeskukseen. Palvelupäällikkö D on kertonut, että hälytysajat ja vartijoiden hälytyskohteissa käynnit voitiin todeta täsmällisesti B Oy:n järjestelmistä. Hänen tekemänsä selvityksen mukaan hälytyskohteiden tarkastaminen oli vienyt A:lta aikaa yhteensä noin tunnin ja 15 minuuttia, mikä matkoineen merkitsi noin tunnin ja 30 minuutin poissaoloa vastaanottokeskuksesta. Näin ollen A on ollut kello 24.00 ja 2.45 välisenä aikana vastaanottokeskuksessa yhteensä noin tunnin ja 15 minuuttia.

Asiassa on myös kysymys siitä, luetaanko A:n matkoihin vastaanotto-keskuksesta vartiointipiirille käyttämä aika hänen taukoaikaansa. Palvelupäällikkö D on kertonut kieltäneensä keskuksen käyttämisen taukopaikkana sen ja vartiointipiirin välisen pitkän välimatkan vuoksi. Kiellon noudattamista ei ollut kuitenkaan valvottu eikä sillä siten ollut vaikutusta. Ylivartija E on kertonut samasta syystä kerran kieltäneensä piirivartijoita käyttämästä vastaanottokeskusta taukopaikkana, mutta D oli myöhemmin kumonnut hänen antamansa kiellon. Laiteasentaja F, vartijat G ja H sekä kohde-esimies C ovat kertoneet, että vastaanottokeskus oli ollut sallittu taukopaikka, vaikka sen sallittavuudesta oli ollut erimielisyyttä. Asiassa oli käyty työnantajan kanssa keskusteluja. Hovioikeus katsoo, ettei selvää kieltoa ollut annettu. Kun vastaanottokeskusta on myös yleisesti käytetty taukopaikkana työnantajan tieten, vartijat ovat voineet katsoa tämän hyväksyneen sen taukopaikaksi. A:n hälytyskohteeseen tai vartiointipiirille matkaan käyttämiä aikoja ei voida lukea hänen taukoaikaansa.

Asiassa on vielä kysymys siitä, onko A laiminlyönyt tehtävänsä jättämällä käymättä osassa vartiointikohteita. Riidatonta on, ettei hän ollut ehtinyt käydä työvuoronsa aikana kaikissa kohteissa. A sekä muut kyseistä piiriä kiertäneet vartijat G ja H ovat kertoneet, että piiri oli ollut liian laaja ja sitä oli ollut tämän vuoksi mahdotonta kiertää kokonaan yövuoroilla viikonloppuisin. Työnantajalle oli kerrottu kyseisestä epäkohdasta ja se oli havainnut tämän myös sille toimitetuista vartijoiden ajolistoista. Tästä huolimatta se ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi, vaan kohteita oli vähitellen lisätty. Verrattaessa A:n ja G:n ajolistoja voidaan havaita, ettei A:n vuorolla 12. - 13.12.1997 tarkistamatta jääneiden kohteiden määrä poikennut muista syksyllä 1997 viikonloppuisin tarkastamatta jääneiden kohteiden määristä. Palvelupäällikkö D on kertonut, että kiiretilanteita varten oli luotu päivystysjärjestelmä. Kierrolla olleen vartijan oli mahdollista ottaa yhteyttä päivystäjään, joka tilanteen mukaan meni hälytyspaikalle tai jatkoi tämän puolesta piirin kiertämistä. A on kertonut pyytäneensä päivystäjänä toiminutta vartija I:tä mukaansa hälytyskohteisiin sekä samalla ilmoittaneensa ettei hän ehtisi kiertämään kaikkia kohteita. I on kertonut, että A oli vain pyytänyt häntä mukaansa hälytyskohteisiin mainitsematta mitään siitä, ettei ehtisi kiertämään koko piiriä. Hän oli kysyttyään neuvoa D:ltä kieltäytynyt lähtemästä A:n mukaan, koska hälytykset eivät olleet vaatineet kahta vartijaa. Asiassa on epäselvää, mitä A oli I:lle nimenomaisesti ilmoittanut. Palvelupäällikkö D on ollut joka tapauksessa tietoinen ilmoituksista ja hänen on täytynyt aikaisempien ongelmien vuoksi käsittää, ettei A ehtisi kiertää koko piiriä. Myös A:lla oli ollut oikeus luottaa työnantajan käsittäneen tämän.

Hovioikeus katsoo, että vartiointikohteiden tarkastamatta jääminen A:n vuorolla on osaltaan voinut johtua hänen pitämistään tauoista. Se on kuitenkin suurimmaksi osaksi johtunut liian laajasta vartiointipiiristä ja hänen työvuoronsa aikana tulleista hälytyksistä. Myös työnantajan oli täytynyt käsittää, ettei A ehtisi käydä vuoronsa aikana kaikissa kohteissa. Työnantaja on lisäksi tiennyt, että kyseisellä piirillä on säännöllisesti jäänyt osassa vartiointikohteita käymättä eikä se ole katsonut tarpeelliseksi ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin epäkohdan korjaamiseksi. A:n menettelyä ei voida tältä osin pitää työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaisena erityisen painavana syynä työsopimuksen irtisanomiseen.

Hovioikeus on ottanut harkinnassaan lisäksi huomioon, että A on ollut työnantajan järjestämässä koulutustilaisuudessa ennen varsinaisen työvuoronsa alkamista, minkä vuoksi hän on voinut ainakin käsittää, että hänellä olisi oikeus työehtosopimuksen mukaista 11 tunnin työvuoroon kuuluvaa tunnin ja 10 minuutin mittaista taukoa pitempään taukoon.

Tuliaseen kantaminen työtehtävissä

A:lla on ollut poliisin myöntämä aseenkantolupa, joka on oikeuttanut häntä kantamaan tuliasetta myös vartiointitehtävissä. Palvelupäällikkö D on kertonut, että B Oy:n yleisen linjan mukaan tuliaseen työtehtävissä kantaminen ei kuitenkaan ollut sallittua. Ylitarkastaja E on kertonut, että hän oli erään asiakkaalta tulleen vartijoiden aseenkanto-oikeutta koskevan tiedustelun jälkeen ainoastaan kehottanut A:ta peittämään aseen vartiointikierroksella. Asiassa on ilmennyt, että poliisin myöntämän luvan vuoksi oli ollut epäselvyyttä siitä, koskiko työnantajan yleinen linja myös A:ta. Tuliaseen kantamisesta on 19.11.1997 annettu kirjallinen kielto, jolla vahvistettiin B Oy:n yleinen linja. A on kiistänyt tämän jälkeen kantaneensa tuliasetta. Vartija H ja kohde-esimies C ovat kertoneet havainneensa A:lla asekotelon kirjallisen kiellon jälkeen. Muita havaintoja ei ole. A:n ei voida katsoa yleensä pitäneen asetta tai asekoteloa mukanaan työtehtävissä asiasta annetun kirjallisen kiellon jälkeen. Hovioikeus katsoo, ettei A:n menettelyä voida pitää myöskään tältä osin työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaisena erityisen painavana syynä työsopimuksen irtisanomiseen.

Koiran käyttäminen työtehtävissä

Hovioikeus hyväksyy tältä osin käräjäoikeuden ratkaisun perustelut.

Ajanseurantaliuskojen siirtäminen

Hovioikeus hyväksyy tältä osin käräjäoikeuden ratkaisun perustelut.

Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta

Työsopimuslain 47 f §:n 1 momentin mukaan työnantajan, joka on laissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työntekijän toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen, on velvollinen maksamaan korvausta perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkan. Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan pykälän 2 momentin mukaan sitä lisäävänä tai vähentävänä seikkana huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, työsuhteen kesto, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä sekä muut näihin verrattavat seikat.

A on ollut irtisanomisensa jälkeen työttömänä noin vuoden ja kahden kuukauden ajan ja hänen nykyinen työsuhteensa on määräaikainen. A:n pitkähkö työttömyys vaikuttaa korvausta lisäävästi. Asiassa ei ole esitetty selvitystä hänen ansionmenetyksestään.

A on työskennellyt B Oy:n palveluksessa noin puolentoista vuoden ajan. Hän on ollut työsuhteen päättyessä 28-vuotias. A:n ikä ja työsuhteen lyhyehkö kestoaika vaikuttavat korvausta vähentävästi.

Korvausta vähentää myös se, että A on osaltaan omalla menettelyllään erityistä täsmällisyyttä ja työnantajan ohjeiden noudattamista vaatineessa vartijantyössään myötävaikuttanut työsopimuksensa irtisanomiseen, vaikka hänen menettelynsä ei ole ollut riittävä irtisanomisperuste.

A:lle on vuonna 1997 maksettu palkkaa yhteensä 105.679,37 markkaa, mikä sisältää lomapalkan ja lomarahan sekä 600 markan suuruisen luontaisedun. A:n keskimääräinen kuukausipalkka on kyseisenä vuonna ollut siten 8.806,61 markkaa. Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo oikeaksi korvauksen määräksi kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavat 70.452,88 markkaa.

HOVIOIKEUDEN TUOMIO

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan. A vapautetaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta B Oy:lle.

B Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi perusteettomasta irtisanomista 70.452,88 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine korkoineen 19.3.1998 lukien.

Valtion varoista maksetaan asianajaja J:lle A:n avustamisesta hovioikeudessa kohtuulliseksi arvioidun 37 tunnin ja 30 minuutin ajankäytön perusteella palkkioksi 19.000 markkaa sekä korvaukseksi kuluista 200 markkaa ja arvonlisäverosta 4.224 markkaa, yhteensä 23.424 markkaa.

B velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla asiassa maksettavaksi määrätyt kustannukset käräjäoikeuden osalta 37.676,12 markalla ja hovioikeuden osalta 25.326 markalla, yhteensä 63.002,12 markalla.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.