Helsingin HO 21.12.1983 899

Lapsen elatus - Ositus

Avioeroon tuomitut A ja B olivat, B myös alaikäisen lapsen C:n holhoojana, osituksen yhteydessä sopineet, että avioerotuomiossa A:n C:lle kuukausittain suoritettavaksi määrättyä elatusapua kuitattiin etukäteen maksetuksi sopimuksen mainitusta ajankohdasta alkaen 60.000 markan määrään saakka. Vaikka sopimus oli tehty A:n ja B:n omaisuuden osituksen yhteydessä, C:llä oli oikeudellista tarvetta ajaa kannetta hänelle tulevasta elatusavusta tehdyn sopimuksen pätevyydestä.

B:llä C:n holhoojana oli sinänsä oikeus sopia C:lle tulevan elatusavun suoritustavasta. Puheena olevalla sopimuksella A ei ollut sitoutunut mihinkään velvoitteisiin C:tä kohtaan. C:n oikeutta arvosteltaessa ei ollut merkitystä sillä seikalla, oliko B saanut vastikkeen elatusapujen maksetuksi kuittaamisesta.
Elatusapujen vastikkeetonkin määräaikainenkin maksetuksi kuittaaminen merkitsi siten sopimusta, jolla oli luovuttu oikeudesta saada vastaisuudessa elatusapua. Kun tällainen sopimus ElatusL 7 §:n 3 momentin mukaan on mitätön, HO pysytti KO:n päätöksen, jolla sanottu elatusavun maksetuksi kuittaamista koskeva sopimus C:n A:ta ja B:tä vastaan ajamasta kanteesta oli julistettu C:tä kohtaan tehottomaksi.

Läsnä: Tigerstedt, Surakka ja Metsä-Vähälä Esittelijä: Paasikoski

Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.