16.08.2012

Peruskoulun valvonta- ja kurinpitovallan ulottuvuudesta ja sisällöstä

Peruskoulun rehtorin menettelyä koskevaa kantelua tutkittaessa ilmeni, että peruskoulun järjestyssääntöihin sisältyi kohdat ”tupakkalain ja opetushallituksen määräysten mukaan tupakointi on oppilaalta kouluaikana ja koulumatkoilla kielletty” ja ”koulussa ei saa pitää toisia loukkaavia vaatteita”.

Apulaisoikeuskansleri totesi järjestyssääntöjen mainitut kohdat monessa suhteessa virheelliseksi. Tupakkalaki kieltää tupakoinnin perusopetusta antavien oppilaitosten sisätiloissa ja oppilasasuntoloissa sekä niiden käytössä olevilla ulkoilualueilla, mutta ei kouluaikoina ja koulumatkoilla. Tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvonnasta ja ohjauksesta vastaava Valvira on antanut ohjeen tupakkalain muutoksista oppilaitoksen näkökulmasta, ei opetushallitus. Lukijalle annettiin sellainen virheellinen vaikutelma, että koululla olisi (järjestyssääntöjen rangaistusuhan tukemaa) valvontavaltaa oppilaisiin nähden heidän koulumatkoillaan. Lisäksi kiellon pitää koulussa toisia loukkaavia vaatteita tulisi olla yksilöidympi, koska esimerkiksi paitojen tekstien kohdalla joudutaan ottamaan huomioon sananvapautta koskevat säännökset.

Rehtorin osalta apulaisoikeuskansleri totesi, että hän voi tehtäviään hoitaessaan antaa järjestysmääräyksiä, mutta ne eivät voi olla ristiriidassa lakien tai niiden nojalla annettujen järjestyssääntöjen kanssa. Hän on velvollinen jättämään järjestyssääntöjen selvästi lainvastaiset ja harhaanjohtavat määräykset noudattamatta. Rehtorin tiedotteesta ja huoltajille lähettämästä kirjeestä ilmenevät tupakointia koskevat määräykset olivat kuitenkin samalla tavoin virheellisiä ja harhaanjohtavia kuin järjestyssäännöissä. Rehtorin tiedotteessa oleva maininta koulumatkoilla tapahtuvan ilkivallan ja kiusaamisen hoitamisesta aina koulussa antoi myös väärän kuvan koulun toimivallasta. Tiedotteesta ja kirjeestä ilmenevä tupakkatutkielmien kirjoittaminen oli lakiin perustumaton kurinpitoseuraamus. Rehtorin selvityksessään ilmoittama tukiopetuksen järjestäminen seurauksena koulualueella tupakoimisesta oli perusopetuslain 16 §:n 1 momentin vastaista. Koulussa käytössä olevaan tupakointiin puuttumismalliin kuuluva lomake, jonka allekirjoittaisivat oppilas, rehtori ja huoltaja, sisälsi asiallisesti oppilaan lupauksen noudattaa tupakkalain 12 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyä tupakointikieltoa. Rehtorilla ei kuitenkaan ole lakiin perustuvaa oikeutta vaatia oppilasta allekirjoittamaan lupausta noudattaa lakia.

Apulaisoikeuskansleri antoi vastaisen varalle huomautuksen sekä rehtorille hänen virheellisestä menettelystään että kaupunginhallitukselle, joka oli vastuussa osin virheellisiksi todetuista järjestyssäännöistä ja joka ei nähnyt rehtorin menettelyssä huomautettavaa tai moitittavaa.

PerustusL 2 § 2 mom.
PerustusL 6 §
PerustusL 7 §
PerustusL 10 § 1 mom.
PerustusL 12 § 1 mom.
PerusopetusL 16 § 1 mom.
PerusopetusL 29 §
PerusopetusL 32 § 1 mom.
PerusopetusL 35 § 2 mom.
PerusopetusL 36 §
TupakkaL 11 §
TupakkaL 12 § 1 mom. 2 k

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.