17.3.2005

Kantelukirjoitus

Henkilö A oli kantelukirjoituksen mukaan tammikuussa 2003 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hakeutunut voimakkaan masennustilan vuoksi sairaalan ensiapupoliklinikalle (sairaalan ja terveyskeskuksen yhteispäivystykseen). Häneltä oli yöllä mitattu noin 1,6 promillen alkoholipitoisuus, minkä jälkeen hän oli jäänyt päivystysasemalle yöksi. Kantelukirjoituksen mukaan hän nukkui sunnuntaiaamupäivällä päivystysvastaanoton tiloissa, kun hoitaja ja kaksi poliisia tulivat ja ilmoittivat, että nyt lähdetään putkaan. Hänet toimitettiin poliisiautolla putkaan ja myöhemmin samana päivänä ambulanssilla takaisin sairaalaan.

Tapahtumista saatu selvitys

Potilaspäiväkirjan mukaan A oli saapunut päivystykseen keskiyön jälkeen. Lääkäri oli ottanut hänet vastaanotolleen noin kahden ja puolen tunnin kuluttua. Tutkittaessa hänen oli todettu olleen alkoholin vaikutuksen alainen ja hänet oli kertomansa perusteella arvioitu masentuneeksi. Selvityksen mukaan hänellä oli epäilty vakavaa masennusta ja itsetuhoisuutta ja arvioitu psykiatrinen konsultaatio päivystysluonteisesti tarpeelliseksi. Häntä oli seurattu päivystyksessä klo 9:ään saakka, jolloin hänen humalatilansa oli ollut vielä 1,12 promillea.

Seurantapaikkojen täytyttyä poliisille oli terveydenhuollon johtajan selvityksen mukaan "tehty virka-apupyyntö valvotusta seurannasta humalan selviämiseen saakka". Selvityksen mukaan päivystysasemalla ei ollut käytettävissä selviämisasemaa. Terveydenhuollon johtajan selvityksen mukaan potilasta oli mielenterveyslain terveyskeskuslääkärille määräämää toimintavelvoitetta noudattaen seurattu ensiavussa niin pitkään kuin se muita, vielä vakavammin sairaita potilaita vaarantamatta oli ollut mahdollista ja sen jälkeen "heitteillepanoa välttäen poliisin virka-avun avulla turvattu hänen valvontansa siihen saakka, kun mielenterveyslain tarkoittama mielenterveysarvio on voitu luotettavasti tehdä".

Sittemmin annetussa selvityksessä terveyskeskuspäivystystoiminnasta vastaava ylilääkäri on arvioinut, ettei se, että päivystysvastaanoton tilat olisivat olleet riittämättömät A:n seurantaan, todennäköisesti pitänyt paikkaansa.
Vantaan kihlakunnan poliisilaitoksen antaman selvityksen mukaan kiinnioton perusteeksi oli kirjattu: "A. oli tuotu Peijakseen itsemurhapuheiden takia ja on halukas puhumaan psykiatrille. Puhalsi 2,34 promillea eikä lääkäri jututa ennen kuin on selvin päin. Lanssilla takaisin peijakseen kun on selvin päin lääkärin pyynnöstä." Poliisilaitoksen lausunnon mukaan A oli otettu kiinni poliisilain 11 §:n 1 momentin perusteella. Kihlakunnan poliisipäällikkö toteaa lausunnossaan, että poliisipartio oli harkinnut A:n kiinniottamista hänen päihtymystilansa ja sairaalan henkilökunnalta saamiensa tietojen perusteella.

A oli tuotu takaisin ensiapuasemalle kello 16.25. Tuolloin päivystänyt lääkäri oli arvioinut tilanteen sellaiseksi, ettei tahdosta riippumaton psykiatrinen hoito ollut tarpeen.

Arviointi

Apulaisoikeuskansleri totesi, että kahden viranomaistahon edellä kuvatun yhteistyön tuloksena on ollut se, että sairaalan päivystykseen oma-aloitteisesti mielenterveysongelmien vuoksi yöaikaan hakeutunut henkilö on noudettu aamulla poliisin säilöön ja pidetty siellä vapautensa menettäneenä iltapäivään saakka kunnes on ambulanssilla kuljetettu takaisin päivystykseen. Vaikka tapahtumaketjun eräät yksityiskohdat ovatkin jääneet jossakin määrin epäselviksi (esim. henkilön humalatilan vahvuus), on tapahtumien saamaa käännettä joka tapauksessa pidettävä potilaan kannalta yllättävänä ja hänen näkökulmastaan epäilemättä järkyttävänä. Lopputulos on kokonaisuudessaan tarkastellen myös oikeudellisesti epätyydyttävä.

Terveyskeskuksen menettely, jonka lopputuloksena potilaan "seuranta" oli järjestetty poliisin säilössä, ei toteuttanut vallinneissa oloissa potilaslain 3 §:ssä säädetyn hyvän terveyden- ja sairaanhoidon ja siihen liittyvän kohtelun vaatimuksia. Lausunnoissa esiin tuodun valvonnan tarpeen osalta apulaisoikeuskansleri totesi, että A oli hakeutunut päivystysvastaanotolle vapaaehtoisesti eikä hän asiassa saadun selvityksen mukaan ollut poistumassa vastaanoton tiloista. Potilaan itsemääräämisoikeus terveyden- ja sairaanhoidossa ilmenee potilaslain 6 §:stä, jonka mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaaseen ei tilanteessa, jossa häntä ei ole määrätty tahdosta riippumattomaan hoitoon eikä otettu tarkkailuun (mielenterveyslain 8 ja 9 §), voida kohdistaa tahdosta riippumattomia toimenpiteitä eikä esimerkiksi rajoittaa hänen liikkumisvapauttaan vastoin hänen suostumustaan.

Poliisin ja terveyskeskushenkilökunnan yhteistyö näytti perustuneen varsin rutiinimaisesti selvityksessä esiin tuotuun "vanhaan käytäntöön" ohjata päihtyneet, mielenterveytensä tilan arviota odottavat potilaat poliisin suojiin odottamaan selviämistä. Kumpikin osapuoli oli katsonut joutuneensa toimimaan ilman muita vaihtoehtoja.

Tapahtumaketjun aikana ei näy kiinnitetyn riittävästi huomiota siihen, onko henkilön vapauden menettämiseen johtavilla toimilla ollut kestävä oikeudellinen perusta. Vapaus on yksi keskeisistä perusoikeuksista, ja sen rajoittaminen on mahdollista vain lain nojalla. Perusoikeuksien merkitys vesittyy, jos niiden rajoittamista koskevia säännöksiä sovelletaan väljästi. Jälkikäteen arvostellen ja tapausta kokonaisuudessaan tarkastellen on kyseenalaista, onko tässä tapauksessa potilaan kiinniottamiselle ja säilössä pitämiselle ollut poliisilain 11 §:n mainitsemat perusteet. Minkään muunkaan lainsäännöksen perusteella vapaudenmenetystä ei apulaisoikeuskanslerin käsityksen mukaan voitu perustella.

Poliisimiesten menettelyä arvioitaessa oli toisaalta otettava huomioon, että poliisin tuolloin käytettävissä olleet tiedot tekivät poliisimiesten menettelyn sinänsä ymmärrettäväksi; toisin toimimisen mahdollisuutta ei ilmeisesti ollut edes ajateltu, koska potilaan tilannetta koskeva arvio perustettiin lääkäriltä saatuun tietoon.

Kaiken käytettävissään ollen selvityksen valossa apulaisoikeuskansleri katsoi, että pääasiallinen syy tapahtumakulkuun oli ollut virheellinen "vanha käytäntö" ja toimiminen sen varassa oikeudellista perustaa kyseenalaistamatta. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti vielä huomiota siihen, että terveyskeskus oli poliisin apua pyytäessään joutunut ilmaisemaan poliisille myös potilasta koskevia salassa pidettäviä tietoja. Tässä tilanteessa samoin kuin Etelä-Suomen asiassa antamissa lausunnoissa ei myöskään ole kyseenalaistettu sitä, onko kyseisten tietojen antamiseen ollut laissa säädetty peruste.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti terveyskeskuspäivystyksen henkilökunnan ja Vantaan terveyskeskuksen päivystystoiminnasta vastaavien sekä Vantaan kihlakunnan poliisin huomiota siihen, että henkilökohtaisen vapauden menettämistä koskevien toimenpiteiden tulee aina perustua nimenomaiseen lainsäännökseen ja tapauskohtaiseen harkintaan. Lisäksi apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota terveyskeskuksen päivystyksen menettelystä edellä todettuun.

Koska tapauksen tutkinnan yhteydessä hankitusta selvityksestä oli pääteltävissä, että edellä kerrotunlainen oikeudelliselta perustaltaan kriittinen "vanha käytäntö" voisi olla käytössä laajemminkin, apulaisoikeuskansleri piti asianmukaisena, että lääninhallitus selvittää tilannetta tältä osin läänin alueella. Tällaisen tilannekartoituksen pohjalta läänin poliisiosaston ja sosiaali- ja terveysosasto tehnee tarvittavat johtopäätökset siitä, millaisia kehittämistarpeita poliisiviranomaisten ja terveydenhuollon yhteistyössä mahdollisesti on. Apulaisoikeuskansleri pyysi lääninhallitusta toimittamaan hänelle tiedon toimenpiteistään syyskuun loppuun mennessä.