30.11.2000 1209/1/99
Kirjeeseen vastaaminen
| Diaarinumero: | 1209/1/99 |
|---|---|
| Antopäivä: | 30.11.2000 |
| Ratkaisija: | AOK |
Viranomaiselle lähetettyyn kirjeeseen vastaaminen
Valituslupahakemuksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehnyt ja hänen puolisonsa olivat kumpikin tiedustelleet kirjallisesti korkeimmalta hallinto-oikeudelta sanotun hakemuksen käsittelystä. Hakijan puoliso oli sittemmin keskustellut puhelimitse korkeimman hallinto-oikeuden osastosihteerin kanssa, joka saamiensa ohjeiden mukaisesti oli antanut tietoja käsittelyaikataulusta. Asiayhteydestä oli selvää, että hakijan puoliso oli samalla saanut tiedon siitä, että mainittu hakemus oli saapunut korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja että se oli siellä käsiteltävänä.
Apulaisoikeuskansleri on todennut, että hänellä ei ollut aihetta arvostella korkeimman hallinto-oikeuden menettelyä. Hän on kuitenkin saattanut korkeimman hallinto-oikeuden tietoon sen, että julkisissa tehtävissä toimivilta edellytetään, että viranomaiselle tulleeseen asialliseen kirjeeseen vastataan. Pääsääntöisesti vastauksenkin tulee olla kirjallinen. Yksinkertaisimpiin tiedusteluin vastaus voidaan antaa muussakin muodossa, esimerkiksi puhelimitse.