17.11.2000

Tasa-arvolaki - Esteellisyys

Suunnittelutoimikunnan asettaminen ja sen toiminta

Kunnanhallitus oli asettanut yläasteen suunnittelutoimikunnan, johon oli nimetty kuusi jäsentä, joista yksi oli nainen. Myöhemmin kunnanhallitus asetti edelleen kyseisen toimikunnan, johon nimettiin entiset jäsenet. Asiassa ei ollut esitetty erityisiä syitä, minkä vuoksi siinä oli poikettu tasa-arvolain 4 §:n 2 momentin vaatimasta 40 prosentin kiintiöstä.

Mainitun toimikunnan jäsenenä ja samalla varapuheenjohtajana oli kunnassa toimivan rakennuttajatoimiston hallituksen jäsen. Toimikunta oli päättänyt tilata palveluita yhtiöltä. Kyseisen toimikunnan jäsenelle oli päätöksestä taloudellista hyötyä. Henkilö oli tosin jäävännyt itsensä toimikunnan päättäessä tehtävien tilaamisesta hänen yhtiöltään.

Apulaisoikeuskansleri on huomauttanut kunnanhallitusta tasa-arvolain rikkomisesta ja toimikunnan varapuheenjohtajana toiminutta jäsentä esteellisyyssäännösten noudattamatta jättämisestä.

Tasa-arvoL 4 § 2 mom
HallMenetL 10 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.