17.02.1999
Oikeudenkäyntimenettely - Järjestyksen ylläpitäminen - Oikeudenkäyntiavustajan menettely
| Diaarinumero: | 24/50/98 |
|---|---|
| Antopäivä: | 17.02.1999 |
| Ratkaisija: | AOK |
Järjestyksen ylläpitäminen oikeudenkäynnissä
Käräjäoikeuden laamanni oli toiminut puheenjohtajana käsiteltäessä rikosasiaa, jossa alle 18-vuotiaalle syytetylle määrätty puolustaja oli toiminut tämän avustajana. Kun puheenjohtaja oli kehottanut syytettyä kertomaan muistikuvansa tapahtumien kulusta, syytetyn avustaja oli heti ottanut puheenvuoron ja ilmoittanut, ettei syytetty halunnut kommentoida eikä kertoa mitään asiasta. Tämä oli toistunut, minkä vuoksi puheenjohtaja oli lopulta kehottanut avustajaa poistumaan istuntosalista siksi ajaksi, kun syytettyä, joka itse ei ollut tuolloin kieltäytynyt vastaamasta, oli kuultu asiasta. Menettelyään puheenjohtaja oli perustellut oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 6 §:n säännöksellä.
Avustajan tekemään kanteluun antamassaan ratkaisussa apulaisoikeuskansleri on katsonut, ettei puheenjohtajan menettelyä ole pidettävä sinänsä lainvastaisena. Avustajalle olisi kuitenkin tullut ensin selvittää mahdollisuus joutua poistetuksi istuntosalista ennen kuin ryhdyttiin suoraan tällaiseen toimenpiteeseen. Tällöin avustaja olisi voinut itse harkita, mikä olisi ollut päämiehen edun mukaista.
Oikeudenkäymiskaari 14 luku 6 §
Oikeudenkäymiskaari 15 luku 1 § 3 mom.