Passin hakeminen helpottui - poliisiasemalla käyntiä ei aina tarvita

Passihakemuksen voi 1. joulukuuta alkaen laittaa vireille sähköisesti ilman poliisiasemalla käyntiä. Jatkossa passinhakija voi laittaa hakemuksensa vireille ja maksaa käsittelymaksun poliisin sähköisessä asiointipalvelussa. Hakemusta täydennetään poliisin luona antamalla nimikirjoitusnäyte ja sormenjäljet. Aikaisemmin passihakemus on pitänyt jättää henkilökohtaisesti poliisille.

Tarkoitus on helpottaa asiointia ja tarjota mahdollisuus hoitaa passiasioita sähköisesti. Kaikki passiasiat voi kuitenkin myös jatkossa hoitaa henkilökohtaisesti paikan päällä. Huhtikuusta 2013 lähtien passin on voinut noutaa R-kioskilta. Tämä toimitustavan muutos on jo laskenut passin hintaa. Muutokset tulevat todennäköisesti laskemaan passin hintaa edelleen.
Myös passin uusiminen onnistuu sähköisesti

Uusi passi voidaan myös tietyissä tilanteissa myöntää ilman henkilökohtaista käyntiä poliisilaitoksella. Edellytyksenä on, että hakijalle on viimeisen kuuden vuoden aikana myönnetty aiempi passi ja häneltä on silloin saatu passia varten tarvittavat sormenjäljet ja nimikirjoitusnäyte. Tämä niin kutsuttu kevennetty hakumenettely koskee yli 12-vuotiaita hakijoita. Arviolta ainakin puolet passeista voidaan jatkossa hakea tällä tavalla, joten asiakaskäynnit poliisilaitoksilla tulevat vähenemään merkittävästi.

Passihakemuksen sähköinen vireillepano ja kevennetty hakumenettely edellyttää vahvaa sähköistä tunnistamisvälinettä eli henkilökortin kansalaisvarmennetta, verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta.

Sähköinen asiointi ei olisi mahdollista ulkosuomalaisten hakiessa passia Suomen ulkomaan edustustosta, koska edustustoilla ei ole tarvittavia teknisiä valmiuksia sähköiseen asiointiin.

Tehdyt lakimuutokset koskevat passilakia sekä henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annettua lakia.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.