Asianomistajan ensisijaisesta syyteoikeudesta virkarikosasioissa luovuttiin

Maaliskuun alusta alkaen asianomistajalla on ollut virkarikosta epäiltäessä toissijainen syyteoikeus, joka on pääsääntö muissakin rikosasioissa. Tällöin asianomistaja voi nostaa syytteen vain, jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta taikka jos esitutkintaa ei toimiteta tai se keskeytetään tai lopetetaan.

Uudistus on yhteydessä maaliskuun alusta voimaan tulleeseen perustuslain muutokseen. Perustuslain muutosesityksessä todettiin, ettei oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen kannalta ole merkityksellistä, onko asianomistajan syyteoikeus virkarikosasioissa järjestetty ensisijaiseksi vai toissijaiseksi.

Molemmat järjestelyt turvaavat riittävät oikeussuojakeinot eikä virkarikosasioissa ole perusteltua poiketa yleisestä periaatteesta, jonka mukaan virallisella syyttäjällä on ensisijainen syyteoikeus.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.