77/2015

Sopimusteksti

NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEIDEN

EUROOPAN UNIONIN JÄSENVALTIOIDEN VÄLINEN

SOPIMUS

EUROOPAN UNIONIN EDUN VUOKSI VAIHDETTUJEN

TURVALLISUUSLUOKITELTUJEN TIETOJEN SUOJAAMISESTA

NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEET EUROOPAN UNIONIN JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJAT, jotka

katsovat seuraavaa:

(1) Euroopan unionin jäsenvaltiot, jäljempänä 'osapuolet', toteavat, että täydellinen ja tehokas keskinäinen kuuleminen ja yhteistyö saattaa edellyttää turvallisuusluokiteltujen tietojen vaihtamista Euroopan unionin edun vuoksi osapuolten kesken sekä niiden ja Euroopan unionin toimielinten tai viimeksi mainittujen perustamien virastojen, elinten tai toimistojen välillä,

(2) Osapuolet haluavat yhdessä osallistua yhdenmukaisten ja kattavien yleisten puitteiden luomiseen Euroopan unionin edun vuoksi osapuolilta peräisin olevien tai Euroopan unionin toimielimistä tai niiden perustamista virastoista, elimistä tai toimistoista peräisin olevien tai tässä yhteydessä kolmansista valtioista tai kansainvälisistä järjestöistä saatujen turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamiseksi.

(3) Osapuolet ovat tietoisia siitä, että tällaisten turvallisuusluokiteltujen tietojen saatavuus ja vaihtaminen edellyttävät asianmukaisia turvallisuustoimenpiteitä niiden suojaamiseksi,

OVAT SOPINEET SEURAAVAA:

1 ARTIKLA

Tällä sopimuksella osapuolten on tarkoitus varmistaa sellaisten turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaaminen, jotka

a) ovat peräisin Euroopan unionin toimielimistä tai niiden perustamista virastoista, elimistä tai toimistoista ja joita toimitetaan osapuolille tai vaihdetaan niiden kanssa,

b) ovat peräisin osapuolilta ja joita toimitetaan Euroopan unionin toimielimille tai niiden perustamille virastoille, elimille tai toimistoille tai vaihdetaan niiden kanssa,

c) ovat peräisin osapuolilta niiden toimittamiseksi tai vaihtamiseksi osapuolten välillä Euroopan unionin edun vuoksi ja joissa on merkintä siitä, että niihin sovelletaan tätä sopimusta,

d) Euroopan unionin toimielimet tai niiden perustamat virastot, elimet tai toimistot ovat saaneet kolmansilta valtioilta tai kansainvälisiltä järjestöiltä ja joita toimitetaan osapuolille tai vaihdetaan niiden kanssa.

2 ARTIKLA

Tässä sopimuksessa 'turvallisuusluokitelluilla tiedoilla' tarkoitetaan kaikkea missä tahansa muodossa olevaa tietoa tai aineistoa, jonka luvaton ilmitulo saattaisi aiheuttaa eriasteista vahinkoa Euroopan unionin tai yhden tai useamman jäsenvaltion eduille ja jossa on jokin seuraavista EU:n luokitusmerkinnöistä tai vastaava liitteessä esitetty luokitusmerkintä:

– "TRES SECRET UE / EU TOP SECRET". Tätä merkintää sovelletaan tietoon ja aineistoon, jonka luvaton ilmitulo saattaisi vahingoittaa poikkeuksellisen vakavasti Euroopan unionin tai yhden tai useamman jäsenvaltion olennaisia etuja.

– "SECRET UE / EU SECRET". Tätä merkintää sovelletaan tietoon ja aineistoon, jonka luvaton ilmitulo saattaisi vahingoittaa vakavasti Euroopan unionin tai yhden tai useamman jäsenvaltion olennaisia etuja.

– "CONFIDENTIEL UE / EU CONFIDENTIAL". Tätä merkintää sovelletaan tietoon ja aineistoon, jonka luvaton ilmitulo saattaisi vahingoittaa Euroopan unionin tai yhden tai useamman jäsenvaltion olennaisia etuja.

– "RESTREINT UE / EU RESTRICTED". Tätä merkintää sovelletaan tietoon ja aineistoon, jonka luvattomasta ilmitulosta saattaisi olla haittaa Euroopan unionin tai yhden tai useamman jäsenvaltion eduille.

3 ARTIKLA

1. Osapuolet toteuttavat kaikki asianmukaiset kansallisten lakiensa ja asetustensa mukaiset toimenpiteet varmistaakseen, että tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan turvallisuusluokitellun tiedon suojan taso on vastaavanlainen kuin se, jota Euroopan unionin neuvoston turvallisuussäännöt edellyttävät sellaisen EU:n turvallisuusluokitellun tiedon suojaamisen osalta, jolla on liitteessä esitetty vastaava luokitusmerkintä.

2. Tämä sopimus ei millään tavoin estä soveltamasta osapuolten kansallisia lakeja ja asetuksia, jotka koskevat asiakirjojen julkista saatavuutta, henkilötietojen suojaa tai turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamista.

3. Osapuolet ilmoittavat tämän sopimuksen tallettajalle kaikista muutoksista liitteessä esitettyihin turvallisuusluokkiin. Tällaisiin ilmoituksiin ei sovelleta 11 artiklaa.

4 ARTIKLA

1. Kukin osapuoli varmistaa, että tämän sopimuksen nojalla toimitettua tai vaihdettua turvallisuusluokiteltua tietoa ei

a) luokitella alempaan turvallisuusluokkaan tai poisteta turvallisuusluokittelun piiristä ilman tiedon luovuttajan kirjallista etukäteissuostumusta;

b) käytetä muuhun kuin tiedon luovuttajan määräämiin tarkoituksiin;

c) paljasteta kolmannelle valtiolle tai kansainväliselle järjestölle ilman tiedon luovuttajan kirjallista etukäteissuostumusta ja asianomaisen kolmannen valtion tai kansainvälisen järjestön kanssa turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamiseksi tehtyä asianmukaista sopimusta tai järjestelyä.

2. Kukin osapuoli noudattaa tiedon luovuttajan suostumuksen periaatetta valtiosääntönsä asettamien vaatimusten ja kansallisten lakiensa ja asetustensa mukaisesti.

5 ARTIKLA

1. Kukin osapuoli varmistaa, että pääsy turvallisuusluokiteltuihin tietoihin myönnetään tiedonsaantitarpeen (need-to-know) periaatteen perusteella.

2. Osapuolet takaavat, että pääsy turvallisuusluokiteltuihin tietoihin, joilla on CONFIDENTIEL UE / EU CONFIDENTIAL- tai sitä korkeampi luokitusmerkintä tai liitteessä esitetty vastaava luokitusmerkintä, myönnetään ainoastaan henkilöille, joille on tehty asianmukainen turvallisuusselvitys tai joilla muuten on tehtäviensä vuoksi asianmukainen lupa kansallisten lakien ja asetusten mukaisesti.

3. Kukin osapuoli varmistaa, että kaikille henkilöille, joille myönnetään pääsy turvallisuusluokiteltuihin tietoihin, ilmoitetaan heidän velvollisuudestaan suojata tällaiset tiedot asianmukaisten turvallisuussääntöjen mukaisesti.

4. Osapuolet antavat pyynnöstä kansallisten lakiensa ja asetustensa mukaisesti keskinäistä apua turvallisuusselvityksiin liittyvän turvallisuustutkinnan suorittamisessa.

5. Kukin osapuoli varmistaa kansallisten lakiensa ja asetustensa mukaisesti, että jokaiselle sen lainkäyttövaltaan kuuluvalle yksikölle, joka voi saada tai tuottaa turvallisuusluokiteltua tietoa, on tehty asianmukainen turvallisuusselvitys ja että se kykenee tarjoamaan riittävän suojan 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti asianmukaisella turvallisuustasolla.

6. Kukin osapuoli voi tämän sopimuksen puitteissa tunnustaa toisen osapuolen tekemät henkilöturvallisuus- ja yhteisöturvallisuusselvitykset.

6 ARTIKLA

Osapuolet varmistavat, että kaikki tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat turvallisuusluokitellut tiedot, joita lähetetään, vaihdetaan tai siirretään osapuolten sisällä tai välillä, suojataan asianmukaisesti 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

7 ARTIKLA

Kukin osapuoli varmistaa, että toteutetaan asianmukaiset toimenpiteet viestintä- ja tietojärjestelmissä käsiteltyjen, tallennettujen tai lähetettyjen turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamiseksi 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tällaisilla toimenpiteillä on varmistettava turvallisuusluokiteltujen tietojen luottamuksellisuus, koskemattomuus ja saatavuus sekä tarvittaessa kiistattomuus ja aitous, ja tietoihin liittyvien toimien vastuusuhteiden ja jäljitettävyyden asianmukainen taso.

8 ARTIKLA

Osapuolet antavat pyynnöstä toisilleen asiaankuuluvat tiedot omista turvallisuussäännöistään ja määräyksistään.

9 ARTIKLA

1. Osapuolet toteuttavat kaikki asianmukaiset toimenpiteet kansallisten lakiensa ja asetustensa mukaisesti sellaisten tapausten tutkimiseksi, joissa tiedetään tai on perusteltuja syitä epäillä tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien turvallisuusluokiteltujen tietojen vaarantuneen tai kadonneen.

2. Vaarantumisen tai katoamisen havainneen osapuolen on ilmoitettava asianmukaisia kanavia käyttäen välittömästi tiedon luovuttajalle tapahtuneesta ja sen jälkeen ilmoitettava tiedon luovuttajalle tutkinnan lopputuloksista ja tapahtuman toistumisen ehkäisemiseksi toteutetuista korjaavista toimenpiteistä. Muut asiaankuuluvat osapuolet voivat pyynnöstä antaa tutkinta-apua.

10 ARTIKLA

1. Tämä sopimus ei vaikuta osapuolten tekemiin turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamista tai vaihtamista koskeviin voimassa oleviin sopimuksiin tai järjestelyihin.

2. Tämä sopimus ei estä osapuolia tekemästä muita sopimuksia tai järjestelyjä, jotka koskevat osapuolilta peräisin olevien turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamista tai vaihtamista, edellyttäen, että tällaiset sopimukset tai järjestelyt eivät ole ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa.

11 ARTIKLA

Tätä sopimusta voidaan muuttaa osapuolten kirjallisella sopimuksella. Mahdollinen muutos tulee voimaan 13 artiklan 2 kohdan mukaisella ilmoituksella.

12 ARTIKLA

Tämän sopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevat kahden tai useamman osapuolen väliset riidat sovitaan asianomaisten osapuolten välisin neuvotteluin.

13 ARTIKLA

1. Osapuolet ilmoittavat Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille tämän sopimuksen voimaantulon edellyttämien kansallisten menettelyjen päätökseen saattamisesta.

2. Tämä sopimus tulee voimaan sitä kuukautta seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona viimeisenä tämän tekevä osapuoli ilmoittaa Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille, että sopimuksen voimaantulon edellyttämät kansalliset menettelyt on saatettu päätökseen.

3. Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri on tämän sopimuksen tallettaja, ja sopimus julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

14 ARTIKLA

Tämä sopimus on laadittu yhtenä bulgarian-, englannin-, espanjan-, hollannin-, iirin-, italian-, kreikan-, latvian-, liettuan-, maltan-, portugalin-, puolan-, ranskan-, romanian-, ruotsin-, saksan-, slovakin-, sloveenin-, suomen-, tanskan-, tzekin-, unkarin- ja vironkielisenä alkuperäiskappaleena, ja kaikki kaksikymmentäkolme toisintoa ovat yhtä todistusvoimaiset.

TÄMÄN VAKUUDEKSI alla mainitut neuvostossa kokoontuneet jäsenvaltioiden hallitusten edustajat ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Liite PDF-tiedostona

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.