127/2008

Annettu: 30.12.2008

Tasavallan presidentin asetus Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan voimaansaattamisesta ja pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta

Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiovarainministerin esittelystä, säädetään:

1 §

Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2008 Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen (SopS 26/1997) muuttamista koskeva, eduskunnan 19 päivänä marraskuuta 2008 hyväksymä ja tasavallan presidentin 28 päivänä marraskuuta 2008 hyväksymä pöytäkirja, on voimassa 29 päivästä joulukuuta 2008 niin kuin siitä on sovittu.

2 §

Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 28 päivänä marraskuuta 2008 annettu laki (762/2008) tulee voimaan 31 päivänä joulukuuta 2008.

3 §

Pöytäkirjan muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat asetuksena voimassa.

4 §

Tämä asetus tulee voimaan 31 päivänä joulukuuta 2008.

Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008

PÖYTÄKIRJA

Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta

Tanskan hallitus yhdessä Färsaarten maakunnanhallituksen kanssa sekä Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin hallitukset,

– jotka haluavat tehdä pöytäkirjan Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi 23 päivänä syyskuuta 1996 tehdyn sopimuksen (jäljempänä "sopimus") muuttamisesta,

– jotka toteavat, että Färsaarten osalta tämän sopimuksen piiriin kuuluvien asioiden hoitaminen myös suhteessa ulkomaihin kuuluu Färsaarten itsehallintoon sisältyvään toimivaltaan,

ovat sopineet seuraavasta:

I artikla

Sopimuksen 10 artiklan 3 kappaleeseen lisätään uudet kolmas ja neljäs lause:

"Milloin sopimusvaltiossa asuva yhtiö omistaa osuuden toisessa sopimusvaltiossa olevasta osingon jakavasta yhtiöstä yhden tai useamman henkilöyhteenliittymän kautta, yhtiön katsotaan tätä kappaletta sovellettaessa omistavan suoraan osuuden osingon jakavasta yhtiöstä. Sen osuuden, joka yhtiöllä on osingon jakavasta yhtiöstä tämän omistuksen perusteella, katsotaan vastaavan sitä osuutta, jonka yhtiö omistaa osingon jakavasta yhtiöstä yhtymän tai yhtymien kautta."

II artikla

Sopimuksen 10 artiklan 6 kappaleeseen lisätään uusi toinen lause:

"Sanonnalla "osinko" tarkoitetaan myös tuloa järjestelystä, joka antaa oikeuden osaan voitosta siltä osin kuin se on tällaista tuloa sen sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, josta se kertyy."

III artikla

Sopimuksen 13 artiklan 7 kappaleen määräys poistetaan ja korvataan seuraavalla määräyksellä:

"7. Voitosta, jonka sopimusvaltiossa asunut ja toisessa sopimusvaltiossa asuvaksi tullut luonnollinen henkilö saa yhtiön tai henkilöyhteenliittymän osakkeen tai muun osuuden tai oikeuden luovutuksesta, voidaan 6 kappaleen määräysten estämättä verottaa ensiksi mainitussa sopimusvaltiossa, jos osakkeen, osuuden tai oikeuden luovutus tapahtuu jonakin ajankohtana niiden kymmenen vuoden aikana, jotka välittömästi seuraavat sitä vuotta, jona henkilö lakkasi asumasta ensiksi mainitussa valtiossa. Ensiksi mainittu valtio voi kuitenkin verottaa vain siitä arvonlisäyksestä, joka on syntynyt ennen kuin tästä luonnollisesta henkilöstä tuli toisessa sopimusvaltiossa asuva. Yhtiön tai henkilöyhteenliittymän oikeudella tarkoitetaan tätä kappaletta sovellettaessa oikeutta tai muuta varallisuuserää, jota ensiksi mainitun valtion lainsäädännön mukaan käsitellään verotuksessa samalla tavalla kuin yhtiön tai yhteenliittymän osuuden luovuttamisesta syntyvää voittoa."

IV artikla

Sopimuksen 15 artiklan 4 kappaleen a kohdasta poistetaan sanat "kansainvälisessä liikenteessä".

V artikla

Sopimuksen 18 artiklan 1 kappaleesta poistetaan sanat "verotetaan vain" ja ne korvataan sanoilla "voidaan verottaa".

VI artikla

Sopimuksen 26 artiklan 3 ja 4 kappaleen määräykset kumotaan.

Sopimuksen 26 artiklan 5 kappaleesta tulee 26 artiklan 3 kappale.

VII artikla

Sopimuksen 28 artiklan 1 kappaleeseen lisätään uusi toinen lause:

"Asia on saatettava käsiteltäväksi viiden vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin henkilölle on ensimmäisen kerran annettu tieto toimenpiteestä, joka johtaa sopimuksen määräysten vastaiseen verotukseen."

VIII artikla

Vuoden 1996 syyskuun 23 päivänä tehdystä sopimuksen pöytäkirjasta poistetaan III pöytäkirjamerkinnän 2 kappaleen määräys ja III pöytäkirjamerkinnän 3 kappaletta, josta tulee III pöytäkirjamerkinnän 2 kappale, muutetaan poistamalla siitä sanat "1 ja 2 kappaleen" ja korvaamalla ne sanoilla "1 kappaleen".

IX artikla

Vuoden 1996 syyskuun 23 päivänä tehdystä sopimuksen pöytäkirjasta poistetaan IV pöytäkirjamerkinnän määräys ja se korvataan seuraavalla määräyksellä:

"Sopimuksen 13 artiklan 6 ja 7 kappaleen määräykset eivät vaikuta sopimusvaltion oikeuteen oman lainsäädäntönsä perusteella verottaa realisoituneesta myyntivoitosta, jonka tästä valtiosta muuttavan henkilön katsotaan saaneen maastamuuton yhteydessä."

X artikla

Vuoden 1996 syyskuun 23 päivänä tehtyyn sopimuksen pöytäkirjaan lisätään uusi VII a pöytäkirjamerkintä nykyisen VII pöytäkirjamerkinnän jälkeen:

"VII a. 18 artiklaan

1. Sopimuksen 18 artiklan 1 kappaleen määräysten estämättä Suomi voi soveltaa seuraavia määräyksiä:

Eläkkeestä ja elinkorosta, joka maksetaan muusta sopimusvaltiosta kuin Suomesta, ja suorituksesta, joka tapahtuu muusta sopimusvaltiosta kuin Suomesta tämän valtion sosiaalilainsäädännön mukaan, Suomessa asuvalle henkilölle, verotetaan vain ensiksi mainitussa valtiossa. Tämä on voimassa, jos henkilö asui Suomessa 4 päivänä huhtikuuta 2008 ja sai tänä ajankohtana tällaista tuloa. Määräyksiä sovelletaan vain niin kauan kuin henkilö vielä keskeytyksettä asuu Suomessa.

2. Sopimuksen 18 artiklan 1 kappaleen määräysten estämättä Ruotsi voi soveltaa seuraavia määräyksiä:

Eläkkeestä ja elinkorosta, joka maksetaan muusta sopimusvaltiosta kuin Ruotsista, ja suorituksesta, joka tapahtuu muusta sopimusvaltiosta kuin Ruotsista tämän valtion sosiaalilainsäädännön mukaan, Ruotsissa asuvalle henkilölle, verotetaan vain ensiksi mainitussa valtiossa. Tämä on voimassa, jos henkilö asui Ruotsissa 4 päivänä huhtikuuta 2008 ja sai tänä ajankohtana tällaista tuloa. Määräyksiä sovelletaan vain niin kauan kuin henkilö vielä keskeytyksettä asuu Ruotsissa."

XI artikla

Vuoden 1996 syyskuun 23 päivänä tehdyssä sopimuksen pöytäkirjassa XI pöytäkirjamerkinnän viittaus "26 artiklan 5 kappaleen" korvataan viittauksella "26 artiklan 3 kappaleen".

XII artikla

Vuoden 1996 syyskuun 23 päivänä tehdystä sopimuksen pöytäkirjasta poistetaan XII pöytäkirjamerkinnän 3 kappaleen määräys.

XIII artikla

1. Tämä pöytäkirja tulee voimaan neljäntenätoista päivänä siitä päivästä, jona kaikki sopimusvaltiot ovat ilmoittaneet Suomen ulkoasiainministeriölle pöytäkirjan hyväksymisestä. Suomen ulkoasiainministeriö ilmoittaa muille sopimusvaltioille näiden ilmoitusten vastaanottamisesta ja pöytäkirjan voimaantuloajankohdasta.

2. Pöytäkirjan voimaantulon jälkeen sen määräyksiä sovelletaan veroihin, jotka määrätään niiltä verovuosilta, jotka alkavat pöytäkirjan voimaantulovuotta välittömästi seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen.

3. Tämä pöytäkirja on voimassa niin kauan kuin sopimus on voimassa.

Tämän pöytäkirjan alkuperäiskappale talletetaan Suomen ulkoasiainministeriön huostaan, joka toimittaa siitä muille sopimusvaltioille oikeaksi todistetun jäljennöksen.

Tämän vakuudeksi ovat asianmukaisesti valtuutetut edustajat allekirjoittaneet tämän pöytäkirjan.

Tehty Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2008 yhtenä tanskan-, fäärin-, suomen-, islannin-, norjan- ja ruotsinkielisenä kappaleena, jolloin ruotsinkielisiä tekstejä on kaksi, toinen Suomea ja toinen Ruotsia varten, kaikkien tekstien ollessa yhtä todistusvoimaiset.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.