40/1995

Viron kanssa Suomenlahden aluevesirajojen muuttamisessa käytettävästä menettelystä tehty sopimus

NOOTTIENVAIHTO 1. Viron Helsingissä oleva suurlähetystö Suomen ulkoasiainministeriölle

Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 1993

Viron suurlähetystö Helsingissä tervehtii kunnioittavasti Suomen ulkoasiainministeriötä ja sillä on kunnia ilmoittaa, että Viron tasavallan tarkoituksena on 9. päivästä huhtikuuta 1993 lukien vahvistaa maan aluemeren leveydeksi 12 meripeninkulmaa. Suomenlahdella Viron aluemeren ulkoraja ulottuisi tällöin tietyissä kohdissa keskiviivalle saakka. Jos myös Suomi laajentaisi omaa aluemertaan 12 meripeninkulmaan, sulkeutuisi kansainvälinen väylä Suomenlahdella kokonaisuudessaan.

Vapaan kauttakulun ylläpitämiseksi Suomenlahdella on Viron tasavalta valmis rajoittamaan aluemeren leveyttä Suomenlahdella siten, että se ei ulotu lähemmäksi kuin 3 meripeninkulman etäisyydelle keskiviivasta.

Tämä edellyttää, että myös Suomi omalta osaltaan on valmis rajoittamaan oman aluemerensä leveyttä vastaavasti.

Mikäli Viron tasavalta myöhemmin päättää laajentaa aluemertaan edellämainitusta poiketen Suomenlahdella, tulee Viron tasavalta ilmoittamaan tästä Suomelle vähintään 12 kuukautta etukäteen, edellyttäen, että myös Suomi on valmis vastaavasti ilmoittamaan mahdollisista aluemeren laajennuksista.

Mikäli edellämainittu on Suomen hallituksen hyväksyttävissä, muodostavat tämä nootti ja sen vastaus tätä asiaa koskevan sopimuksen.

Viron suurlähetystö käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen uudistaakseen Suomen ulkoasiainministeriölle korkeimman kunnioituksensa osoituksen.

NOOTTIENVAIHTO 2. Suomen ulkoasiainministeriö Viron Helsingissä olevalle suurlähetystölle

Ulkoasiainministeriö tervehtii Viron suurlähetystöä Helsingissä ja tunnustaa kunnioittavasti vastaanottaneensa suurlähetystön 6 päivänä huhtikuuta 1993 päivätyn seuraavansisältöisen nootin:

- - - - - - - - - - - - - -

- - - - - - - - - - - - - -

Vastauksena ulkoasiainministeriöllä on kunnia ilmoittaa, että Suomen hallitus on omasta puolestaan hyväksynyt tämän ehdotuksen, sekä että suurlähetystön nootti ja tämä vastaus muodostavat molempien hallitusten välisen sopimuksen, joka tulee voimaan 30 päivän kuluttua siitä, kun molemmat sopimuspuolet ilmoittavat toisilleen sopimuksen hyväksymisestä.

Ulkoasiainministeriö käyttää tilaisuutta hyväkseen uudistaakseen Viron suurlähetystölle korkeimman kunnioituksensa vakuutuksen.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.