58/1985

Alkuperäinen sopimus: 58/1980

Alkuperäinen sopimus: 59/1980

Patenttiyhteistyösopimuksen 22 artiklan 2 kappaletta ja 39 artiklan 1 kappaleen a kohtaa koskevat PÄÄTÖKSET

hyväksytty Kansainvälisen patenttiyhteistyöliiton yleiskokouksessa 3 päivänä helmikuuta 1984

22 artiklan 2 kappaletta koskeva päätös

Yleiskokous, tarkoituksenaan tehdä sama määräaika sovellettavaksi 22 artiklan sekä 1 että 2 kappaleen osalta, päättää seuraavaa:

1. 22 artiklan 2 kappale muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Jos kansainvälinen uutuustutkimusviranomainen on 17 artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaisesti tiedottanut, ettei kansainvälistä uutuustutkimusselontekoa laadita, on tämän artiklan 1 kappaleessa tarkoitettujen toimenpiteiden suorittamista koskeva määräaika sama kuin mikä on määrätty 1 kappaleessa."

2. Muutos tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1985. Niin kauan kuin sanottu määräaika ei ole yhdenmukainen nimetyn viranomaisen soveltaman kansallisen lain kanssa, sovelletaan kuitenkin tuona siirtymäkautena kahden kuukauden määräaikaa laskettuna sanottua tiedotusta koskevan hakijalle lähetetyn ilmoituksen päiväyksestä tämän nimetyn viranomaisen osalta edellyttäen, että tällainen viranomainen on tehnyt asiasta ilmoituksen kansainväliselle toimistolle.*)

*) Kysymyksessä oleva ilmoitus on Suomen osalta tehty kansainväliselle toimistolle 12 päivänä syyskuuta 1984 sekä peruutettu 18 päivänä kesäkuuta 1985, jolloin on myös ilmoitettu, että patenttiyhteistyösopimuksen 22 artiklan 2 kappaleen muutoksessa tarkoitettu uusi määräaika on yhdenmukainen Suomen kansallisen lain kanssa 1 päivästä syyskuuta 1985.

3. Edellä 2 kappaleessa tarkoitettu ilmoitus tulee tehdä kansainväliselle toimistolle ennen 1 päivää lokakuuta 1984. Kansainvälisen toimiston tulee julkaista se viipymättä virallisessa lehdessä, ja se tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1985.

4. Edellä olevan 3 kappaleen mukaisesti tehty ilmoitus voidaan milloin tahansa peruuttaa. Kansainvälisen toimiston tulee julkaista viipymättä virallisessa lehdessä tällainen peruutus, ja se tulee voimaan 2 kuukauden kuluttua sen julkaisemisesta virallisessa lehdessä tai peruuttamisilmoituksessa ilmoitettuna myöhempänä päivänä.

39 artiklan 1 kappaleen a kohtaa koskeva päätös

Yleiskokous, tarkoituksenaan pidentää 39 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaista määräaikaa 25 kuukaudesta 30 kuukauteen etuoikeuspäivästä, päättää seuraavaa:

1. 39 artiklan 1 kappaleen a kohta muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Jos sopimusvaltion valinta on suoritettu ennen kuin 19 kuukautta on kulunut etuoikeuspäivästä, eivät 22 artiklan määräykset koske tällaista valtiota, ja hakijan tulee toimittaa 30 kuukauden kuluessa etuoikeuspäivästä jokaiseen valittuun viranomaiseen kansainvälisen hakemuksen kopio (jollei toimittaminen ole jo tapahtunut 20 artiklan mukaisesti) ja (määräysten mukainen) käännös siitä sekä suorittaa mahdollinen kansallinen maksu."

2. Muutos tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1985. Niin kauan kuin sanottu 30 kuukauden määräaika ei ole kaikissa tapauksissa yhdenmukainen valitun viranomaisen soveltaman kansallisen lain kanssa, sovelletaan kuitenkin 25 kuukauden määräaikaa etuoikeuspäivästä tänä siirtymäkautena tämän valitun viranomaisen osalta edellyttäen, että kyseinen viranomainen on tehnyt asiaa koskevan ilmoituksen kansainväliselle toimistolle.*)

*) Kysymyksessä oleva ilmoitus on Suomen osalta tehty kansainväliselle toimistolle 12 päivänä syyskuuta 1984 sekä peruutettu 18 päivänä kesäkuuta 1985, jolloin on myös ilmoitettu, että patenttiyhteistyösopimuksen 39 artiklan 1 kappaleen a kohdan muutoksessa mainittu uusi määräaika on yhdenmukainen Suomen kansallisen lain kanssa 1 päivästä syyskuuta 1985.

3. Edellä 2 kappaleessa tarkoitettu ilmoitus tulee tehdä kansainväliselle toimistolle ennen 1 päivää lokakuuta 1984. Kansainvälisen toimiston tulee julkaista se viipymättä virallisessa lehdessä, ja se tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1985.

4. Edellä olevan 3 kappaleen mukaisesti tehty ilmoitus voidaan milloin tahansa peruuttaa. Kansainvälisen toimiston tulee julkaista viipymättä virallisessa lehdessä tällainen peruutus, ja se tulee voimaan 2 kuukauden kuluttua sen julkaisemisesta virallisessa lehdessä tai peruuttamisilmoituksessa ilmoitettuna myöhempänä päivänä.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.