5/1932

Suomen ja Norjan kesken Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 1930 allekirjoitettu kauppasopimus sekä lisäpöytäkirja.

Sopimus tuli voimaan 10 päivänä kesäkuuta 1932.

Suomen - Norjan kauppasopimus.

Suomen Tasavallan Presidentti toiselta puolen ja Hänen Majesteettinsa Norjan kuningas toiselta puolen, haluten, Suomen ja Norjan merenkulkusuhteiden tultua järjestetyiksi 19 päivänä joulukuuta 1925 allekirjoitetulla sopimuksella, edelleen vahvistaa ja kehittää molempien maitten taloudellisia välejä, ovat päättäneet tehdä kauppasopimuksen ja sitä varten määränneet valtuutetuikseen,

Suomen Tasavallan Presidentti:

ulkoasiainministeri Hjalmar Johan Procopén;

Hänen Majesteettinsa Norjan Kuningas:

erikoislähettiläänsä ja täysivaltaisen ministerinsä Johan Fredrik Winther Jakhellnin,

jotka ovat, vaihdettuaan päteviksi havaitut valtakirjansa, sopineet seuraavista määräyksistä:

1 artikla.

Kummankin sopimuspuolen kansalaisia on toisen sopimuspuolen alueella kaikissa suhteissa kohdeltava niinkuin suosituimman maan kansalaisia.

Heitä ei saa asettaa muiden tai suurempien verojen, maksujen tai rasitusten alaisiksi, olkoot ne minkänimisiä tahansa, kuin mitä kannetaan suosituimman maan kansalaisilta.

2 artikla.

Osakeyhtiöitä, osuuskuntia ja muita taloudellista laatua olevia yhtiöitä, joiden kotipaikka on toisen sopimuspuolen alueella ja jotka tämän sopimuspuolen lakien mukaan siellä on laillisesti perustettu, kohdellaan toisen sopimuspuolen alueella, sillä ehdolla, että kaikkia sen lakien määräämiä muodollisuuksia noudatetaan, kaikissa suhteissa samalla tavoin kuin suosituimman maan samanlaisia yhtiöitä, jolloin kuitenkin tällaisten yhtiöitten oikeus harjoittaa kauppaa ja teollisuutta toisen sopimuspuolen alueella on aina riippuvainen siellä voimassa olevista laeista ja erikoismääräyksistä.

Niitä ei saa asettaa muiden tai suurempien verojen, maksujen tai rasitusten alaisiksi, olkoot ne minkänimisiä tahansa, kuin mitä kannetaan vastaavanlaisilta suosituimman maan yhtiöiltä ja osuuskunnilta.

3 artikla.

1 ja 2 artiklassa mainittuja veroja, maksuja ja rasituksia saa panna niiden toisen sopimusmaan kansalaisten tai yhtiöitten ja osuuskuntien suoritettavaksi, joilla on kotipaikka toisen sopimuspuolen alueella, ainoastaan mikäli ne kohdistuvat omaisuuteen, joka on siinä maassa, missä nämä verot, maksut tai rasitukset määrätään, tahi mikäli ne johtuvat siellä harjoitetusta liiketoiminnasta tai elinkeinosta tahi sieltä saadusta tulosta.

4 artikla.

Kun Suomen kansalaiset, jotka eivät asu Norjassa, tai suomalaiset yhtiöt ja osuuskunnat harjoittavat vientiä Suomesta Norjaan, ei niitä saa tämän vientitoiminnan tuottamasta voitosta Norjassa verottaa, niin kauan kuin niillä ei siinä maassa ole pysyväistä liikettä.

Jos ne harjoittavat kauppaansa tai elinkeinoansa kokonaan tai osaksi Norjassa, voidaan ainoastaan sitä osaa voitosta, mikä aiheutuu Norjassa harjoitetusta liiketoiminnasta, siellä verottaa.

Yhtäläistä menettelyä on noudatettava verotettaessa Suomessa vientiä, jota Norjan kansalaiset, yhtiöt ja osuuskunnat harjoittavat Suomeen.

5 artikla.

Mitkään valtion, kuntien tahi yhdyskuntien hyväksi kannettavat, jonkun tavaran tuotantoon, valmistukseen tai kulutukseen jommankumman sopimuspuolen alueella kohdistuvat kotimaiset maksut eivät saa millään muotoa rasittaa toisen sopimuspuolen tuotteita enemmän tai kovemmin kuin samanlaisia kotimaisia.

6 artikla.

Sopimuspuolet sitoutuvat toisiinsa soveltamaan tullimuodollisuuksien yksinkertaistuttamisesta Genèvessä 3 päivänä marraskuuta 1923 tehtyä kansainvälistä sopimusta.

7 artikla.

Mitä tulee tuontitulleihin ja -maksuihin samoin kuin kaikkiin lisämaksuihin, kertoimiin tai korotuksiin, olkootpa ne minkänimisiä tahansa, joita nyt tai vastedes kannetaan tavaroiden tuonnista, sitoutuu kumpikin sopimuspuoli ehdoitta ja ilman muuta myöntämään toisen sopimuspuolen luonnon- ja teollisuustuotteille kaikki ne edut tahi vapautukset, jotka se on myöntänyt tahi vastedes myöntää kolmannen maan samanlaisille tuotteille.

Toisen sopimuspuolen alueelta, toisen alue määräpaikkana, viedyille luonnon- tai teollisuustuotteille myönnetään nykyään voimassaoleviin tai vastedes voimaanpantaviin vientitulleihin ja -maksuihin nähden suosituimmuus.

8 artikla.

Tuonti- tahi vientikieltojen tai -rajoitusten voimaan saattamisessa ja voimassa pysyttämisessä molemmat sopimuspuolet tunnustavat toisilleen suosituimmuuden. Tästä ei saa tehdä muita poikkeuksia kuin mitä molemmat sopimuspuolet ovat oikeutetut soveltamaan mihin muuhun maahan tahansa.

9 artikla.

Tavaroita toisesta maasta toiseen tuotaessa ei alkuperätodistuksia yleensä vaadita. Kuitenkin kumpikin sopimuspuoli voi, taatakseen toisen sopimuspuolen alueelta peräisin oleville tavaroille edellisissä artikloissa säädetyt edut, mikäli nämä johtuvat tavarain alkuperästä, vaatia, että sen alueelle tuotujen tavaroiden mukana tulee olla alkuperätodistus.

Mitä tulee alkuperätodistusten muotoon ja sisällykseen sekä niiden käytön yleisiin periaatteisiin kuin myös tämänluontoisista todistuksista perittäviin laillistuttamis- ynnä muihin maksuihin, niin sopimuspuolet myöntävät toisilleen suosituimmuuden.

10 artikla.

Kauttakuljetuksessa sopimuspuolet soveltavat keskinäisissä väleissään vastavuoroisesti kauttakulkuvapaudesta Barcelonassa 20 päivänä huhtikuuta 1921 tehdyn sopimuksen ja siihen liittyvien sääntöjen määräyksiä.

11 artikla.

Rautatie- ja muussa yleisessä kuljetuksessa on, kun matka ja matkasuunta ovat samat, toisen sopimuspuolen maasta peräisin olevia tavaroita kohdeltava kaikin puolin yhtä suopeasti kuin oman maan vastaavanlaatuisia tavaroita, varsinkin mitä tulee lähettämiseen, kuljettamiseen ja kuljetusmaksuihin.

12 artikla.

Sopimuspuolet sitoutuvat toisiinsa soveltamaan teollisen omistusoikeuden suojelemisesta Parisissa 20 päivänä maaliskuuta 1887 tehdyn ja Washingtonissa 2 päivänä kesäkuuta 1911 tarkistetun kansainvälisen yleissopimuksen määräyksiä.

13 artikla.

Sopimuspuolet myöntävät toisilleen vastavuoroisesti oikeuden nimittää konsuliedustajia kaikkiin niihin toisen sopimuspuolen satamiin, kaupunkeihin ja kauppapaikkoihin, joihin minkä kolmannen maan tahansa sallitaan konsuliedustajia asettaa.

Kummankin sopimuspuolen konsuliedustajat nauttivat, saatuaan asianomaisen tunnustuksen, toisen sopimuspuolen alueella samoja etuoikeuksia ja vapautuksia sekä samaa toimivaltaa, jotka siellä nyt ovat myönnettyinä tahi vastedes myönnetään jonkun kolmannen maan konsuliedustajille.

14 artikla.

Kumpikaan sopimuspuoli ei voi tämän sopimuksen määräysten perusteella vaatia itselleen

erikoisetuja, jotka toinen sopimuspuoli on myöntänyt tai vastedes myöntää muille naapurivaltioilleen paikallisen rajaliikenteen helpottamiseksi;

etuja, jotka toinen sopimuspuoli on myöntänyt tai vastedes myöntää jollekin vieraalle maalle erityisessä sairaus- ja tapaturmavakuutusta koskevassa sopimuksessa.

Edelleen Norja ei voi itselleen vaatia:

etuja, jotka Suomi on myöntänyt tai vastedes myöntää Virolle, niin kauan kuin näitä etuja ei ole myönnetty millekään muulle maalle;

etuja, jotka Suomi on myöntänyt tai vastedes myöntää Venäjälle kalastuksessa ja hylkeenpyynnissä aluevesillään Pohjoisella Jäämerellä; eikä

etuja, jotka mainitaan Suomeen ja Ranskan kesken 13 päivänä heinäkuuta 1921 tehdyn kauppasopimuksen 6 artiklassa ja koskevat viinien ja muiden alkoholipitoisten juomien tuontia Suomeen.

Suomi ei voi itselleen vaatia etuja, jotka Norja on myöntänyt tai vastedes myöntää Ruotsille, niin kauan kuin näitä etuja ei myönnetä millekään muulle valtiolle.

15 artikla.

Tämä sopimus on ratifioitava ja ratifioimiskirjat vaihdettava Oslossa niin pian kuin mahdollista.

Se tulee voimaan viidentoista päivän kuluttua ratifioimiskirjain vaihtamisesta ja pysyy voimassa, kunnes kuusi kuukautta on kulunut siitä päivästä, jona jompikumpi sopimuspuoli on sanonut sen irti.

Vakuudeksi ovat sopimuspuolten täysivaltaiset edustajat allekirjoittaneet tämän sopimuksen ja varustaneet sen sineteillään.

Tehtiin Helsingissä, kahtena kappaleena, 11 päivänä marraskuuta 1930.

Päättöpöytäkirja.

Allekirjoittaessaan tänään Suomen - Norjan kauppasopimuksen sopimuspuolten täysivaltaiset edustajat ovat edelleen sopineet seuraavasta:

1 artiklaan.

Tämän sopimuksen määräykset eivät koske sopimuspuolten voimassaolevia tai vastedes annettavia yleisiä määräyksiä ulkomaalaisten oikeudesta ryhtyä ansiotyöhön tai pysyä siinä asianomaisessa maassa yleisesti sovellettuja poikkeusmääräyksiä, joiden perusteella ulkomaalaiselta erikoisissa tapauksissa tahi erikoisista syistä voidaan kieltää oikeus oleskella sen alueella.

Tämän artiklan mukaisten etujen nauttimisen edellytyksensä on samojen ehtojen ja muodollisuuksien noudattaminen, joita voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti sovelletaan suosituimman maan kansalaisiin.

14 artiklaan.

On sovittu, että tämän artiklan viimeisessä momentissa mainittu poikkeus ei koske tämän sopimuksen 1 artiklan 2 kappaleessa, 2 artiklan 2 kappaleessa ja 7 artiklassa Suomelle taattuja etuja.

15 artiklaan.

Jos Norja ryhtyisi tullitariffinsa nimikkeen 123 mukaan lihasta nykyään perittävän tullimaksun korottamiseen, on Suomella valta, huolimatta tämän artiklan määräyksistä, sanoa tämä sopimus irti, noudattamalla kahden kuukauden irtisanomisaikaa.

Vakuudeksi ovat sopimuspuolten täysivaltaiset edustajat allekirjoittaneet tämän pöytäkirjan kauppasopimuksen olennaisena osana.

Tehtiin Helsingissä, kahtena kappaleena, marraskuun 11 päivänä 1930.

Lisäpöytäkirja.

Allekirjoittaessaan tänä päivänä Suomen - Norjan kauppasopimuksen ovat allekirjoittaneet siihen valtuutettuina lisäksi sopineet seuraavista määräyksistä:

I.

1. Poronlihaa ja metsälintuja ("skogsfugl") (Norjan tullitariffin nimike 119) saadaan tullivapaasti tuoda Suomesta Norjaan.

Muurainten eli lakkojen ("Multer", "Rubus Chmaemorus") ja lakkamöyhyn (Norjan tullitariffin nimike 183) nykyinen tulli alennetaan 7 « äyriin kilolta niitä tuotaessa Tromsan ja Finmarkin lääneihin näihin rajoittuvilta Suomen alueilta. Tämä tulli kannetaan korotettuna kulloinkin voimassaolevilla väliaikaisilla lisäyksillä.

2. Norja myöntää toiselta puolen Petsamon alueen ja Inarin, Utsjoen ynnä Enontekiön kuntien sekä toiselta puolen niihin rajoittuvien Norjan läänien väliselle rajakaupalle samat helpotukset, jotka Norja on myöntänyt Ruotsille ja jotka mainitaan Norjan nyt voimassaolevan tullitariffin johdannon 3 §:n 1 ja 3-6 kohdissa. Näitä määräyksiä sovelletaan auliilla tavalla rajakauppaan ottamalla huomioon erikoiset asutusolot.

Mitä tulee Suomen kansalaisten Norjasta ostamien tavaroiden tullivapauteen niitä Suomeen vietäessä, Norja suostuu siihen, että norjalaisessa tullivarastossa olevia tavaroita saa viedä edellä 2 kohdassa mainituille Suomen alueille, tarvitsematta niistä suorittaa tulleja tai muitakaan niiden yhteydessä kannettavia maksuja sillä ehdolla, että esitetään Suomen tai erikoistapauksissa Norjan viranomaisten todistus siitä, että tavara tuodaan Suomeen. Näissä tapauksissa maksetaan jo suoritetut tullit ja maksut takaisin, kun tällainen todistus esitetään, ottamalla kuitenkin huomioon Norjan tullilainsäädännön määräykset.

Suomi myöntää Norjan rajakaupalle puheena olevilla Suomeen alueilla vastaavat edut.

3. Kun puheena olevien rajaseutujen asukkaat, joilla on pohjoismainen matkakortti tai sellainen henkilökortti, joka ehkä on otettu käytäntöön liikenteestä Patsjoella (Pasvik) ja Vuoremajoella (Jakobselv) Oslossa 28 päivänä huhtikuuta 1924 tehdyn sopimuksen 5 artiklan mukaisesti, käyvät toisen sopimuspuolen alueella, ei siellä saa periä maksuja tällaisten matka- tai henkilökorttien leimaamisesta tai tarkastamisesta.

Edellä mainittujen matka- tai henkilökorttien haltijoiden ei tarvitse esittää alkuperätodistusta mukanaan tuomistaan, heidän kotiseuduiltaan peräisin olevista tavaroista, ellei ole ilmeistä aihetta epäillä väärinkäyttöä.

Mainittujen korttien haltijoiden ei myöskään tarvitse esittää mitään eläinlääkärin todistusta mukanansa tuomistaan eläintuotteista, ellei heidän kotiseutuaan ole julistettu eläintautien saastuttamaksi. Tästä asiasta on sen viranomaisen, joka kortin on antanut, liitettävä siihen todistus.

4. Petsamon alueelta sekä Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnista kotoisin olevat Suomen kansalaiset saavat kaikissa julkisissa markkinapaikoissa Tromsan ja Finmarkin lääneissä vapaasti myydä omia, yleisten maalaiselinkeinojen, metsästyksen ja kotiteollisuuden alaan kuuluvia tuotteitaan, tarvitsematta tästä myynnistä suorittaa mitään maksua (lukuunottamatta markkinapaikasta suoritettavaa "plassavgift"-maksua), olipa se minkäniminen tahansa.

II.

Suomesta tuodun lihan tarkastusmaksu ei saa Norjassa olla suurempi kuin Kr. 1.50 ruhoa kohti.

III.

Suomen hallitus myöntää "brisling"- tai "sild"- nimisille, "elupea sprattus" (kilohaili) ja "elupea harengus" (silli) lajeihin kuuluville kaloille, päättöminä öljyyn tai tomaattiin ilmanpitävästi rasioituina, saman tullikäsittelyn ja muut helpotukset, joita sovelletaan mistä kolmannesta maasta tahansa Suomeen tuotuihin sardiineihin.

IV.

Tämä pöytäkirja tulee voimaan samana päivänä kuin kauppasopimus ja pysyy voimassa yhtä kauan kuin se.

Tehtiin Helsingissä, kahtena kappaleena, 11 päivänä marraskuuta 1930.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.