3033/2002

Kalastus
Kiinteistönmuodostamislaki - Kiinteistönmääritys
Puhevalta

Järjestäytyneet osakaskunnat olivat pyytäneet kiinteistönmääritystoimitusta sen seikan selvittämiseksi, millä tiloilla oli oikeus käyttää eri taloille vesipiirirajankäyntitoimituksessa vahvistettuja erityisperusteisia oikeuksia kalastukseen ja kalastuspaikkoihin valtion ja erään tilan vesialueella. Toimituksen perusteella oli laadittu osakasluettelot, joissa oli määrätty kalastuspaikoittain sekä talojen välisestä suhteesta että taloista muodostettujen tilojen välisestä suhteesta. Metsähallitus valtion edustajana sekä osakaskunnat valittivat maaoikeuteen. Koska asiassa ei ollut kysymys osakaskuntien edusta tai oikeudesta, maaoikeus jätti niiden valitukset tutkimatta ja kumosi toimitusmiesten ratkaisun siltä osin kuin sitä oli vaadittu metsähallituksen valituksessa. Kysymys siitä, olisiko maaoikeuden tullut kumota toimitus kokonaisuudessaan, koska sitä hakeneilla osakaskunnilla ei ollut asiassa puhevaltaa.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.