29.3.2006

Asian tausta

A oli työskennellyt sairaanhoitajana vuodeosastolla, jossa oli ollut hoidettavana metisilliinille resistentin staphylococcus aureus (MRSA) -bakteerille positiivisia potilaita. A oli 4.7.2000 todettu MRSA:n kantajaksi ja hänelle oli aloitettu lääkehoito. Hänelle oli määrätty sairauslomaa 4.7. - 30.7. ja 28.8. - 10.9.2000. Lääketieteellisen selvityksen mukaan A ei voinut palata vuodeosastotyöhön ennen kuin hänet oli todettu MRSA:n kantajuudesta vapautuneeksi.

Vakuutusyhtiön päätös 28.8.2000

Vakuutusyhtiö katsoi, että A todennäköisesti oli saanut MRSA-tartunnan hoitamaltaan MRSA-positiiviselta potilaalta. A:lla ei kuitenkaan ollut oikeutta ansionmenetyskorvauksiin todetun MRSA-kantajuuden perusteella. Hänellä ei ollut todettu työkyvyttömyyttä aiheuttavaa sairautta, vaan oireeton taudin kantajuus. Pelkkä oireeton taudin kantajuus ei täyttänyt korvattavuuden edellytyksiä. Potilaiden ja muun henkilökunnan mahdollisesti kohonnut tartuntariski kuului työsuojelun piiriin eikä tapaturmavakuutuslain mukaan korvattavaksi.

Tapaturmalautakunnan päätös 6.6.2001

A valitti tapaturmalautakuntaan ja vaati korvausta ammattitaudin perusteella.

Tapaturmalautakunta muutti vakuutusyhtiön päätöstä ja määräsi, että vakuutusyhtiön tuli suorittaa A:lle lainmukainen korvaus ammattitautina korvattavan MRSA-kantajuuden johdosta. Tapaturmalautakunta katsoi, että A:lla todettu MRSA-kantajuus oli todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut biologisista tekijöistä sairaanhoitajan työssä. Kysymyksessä oli näin ollen ammattitautina korvattava sairaus. Se, että A:lla ei ollut ollut mainitun bakteeritulehduksen aiheuttamia oireita, ei ollut esteenä korvattavuudelle.

Tapaturmalautakunnan päätös oli äänestysratkaisu.

Vakuutusoikeuden päätös 2.3.2004

Yhtiö valitti vakuutusoikeuteen ja vaati, että asia jätetään sen 28.8.2000 antaman päätöksen varaan.

Vakuutusoikeus, joka käsitteli asian vahvennetussa istunnossa, kumosi tapaturmalautakunnan päätöksen ja jätti asian vakuutusyhtiön päätöksen varaan. Vakuutusoikeus lausui, että A:lla todettu bakteerikantajuus oli todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut biologisista tekijöistä hänen sairaanhoitajan työssään. Hoidosta huolimatta A oli jäänyt bakteerin kantajaksi. Lääketieteellisen selvityksen mukaan hänellä ei ollut ollut bakteeritartunnan aiheuttamia oireita.

Vakuutusoikeus totesi, että ammattitautilain mukaista sairauden käsitettä ei ollut tarkemmin määritetty laissa. Lain esitöiden mukaan lääketieteellinen ratkaisu ammattitaudiksi epäillyn sairauden korvattavuudesta tehdään yleisesti hyväksyttyjen lääketieteellisten kriteerien mukaisesti. Lähtökohtana voitiin siis pitää lääketieteellistä sairauden käsitettä. Vakuutusoikeus katsoi, että sairaudella voitiin tarkoittaa kliinisesti todettavaa tautia tai lääketieteellisin menetelmin todennettavissa olevia haitallisia muutoksia tai oireita henkilön elimistössä. Oireetonta taudin kantajuutta ei sen sijaan voitu pitää ammattitautilain tarkoittamana sairautena. A:lla todettua oireetonta MRSA:n kantajuutta ei näin ollen voitu pitää ammattitaudin nojalla korvattavana sairautena.

Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Timo Havu, Helena Aranko, Rauli Rauankoski (eri mieltä), Mirja Venäläinen, Larry Grönlund, Olli Olanterä, Osmo Kurki, Erkki Mellais (eri mieltä), Seppo Seitsalo, Timo Sarparanta ja Jari Väänänen (eri mieltä). Esittelijä Andreas Nyberg.

Eri mieltä olleen jäsen Jari Väänäsen lausunto: Hylkään valituksen tapaturmalautakunnan päätöksessä mainituin perustein. Jäsenet Erkki Mellais ja Rauli Rauankoski yhtyivät Väänäsen lausuntoon.

Perustelut

1. A on työssään sairaanhoitajana hoitanut MRSA-bakteerille eli metisilliinille resistentti staphylococcus aureus -bakteerille positiivisia potilaita. Myös hänet on tutkimuksissa 4.7.2000 todettu MRSA-bakteerin kantajaksi. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A:lla ei kuitenkaan ole ollut bakteeritartunnan aiheuttamia oireita. Lääketieteellisen tietämyksen mukaan MRSA-bakteeri voi aiheuttaa pysyvän kantajuuden pienelle osalle tartunnan saaneista. A on lääkehoidosta huolimatta jäänyt bakteerin kantajaksi, mikä ilmenee myös A:n valituksen liitteenä Korkeimmalle oikeudelle toimitetuista kahdesta uudesta lääkärinlausunnosta.

2. A, joka on ilmoituksensa mukaan toiminut vuodesta 1984 lähtien sairaanhoitajana kaupungin palveluksessa sairaalan vuodeosastolla, ei bakteerin kantajuuden vuoksi ole enää saanut tehdä koulutustaan ja kokemustaan vastaavaa työtä sairaanhoitajana vuodeosastolla, vaan hänet on siirretty muihin tehtäviin. Näin A on menettänyt mahdollisuuden jatkaa vuorotyössä ja samalla oikeuden palkkaan säännönmukaisesti kuuluneisiin ansiolisiin. Ajoittain hän on uusiin tehtäviin kouluttautumisen vuoksi voinut tehdä vain osa-aikatyötä. Koska muutokset työtehtävissä ja muutoksista aiheutuneet ansionmenetykset ovat johtuneet yksinomaan työssä saadusta MRSA-tartunnasta, A on katsonut, että hänellä on ammattitautilain nojalla oikeus saada korvaus bakteerinkantajuudesta aiheutuneesta ansiotulojen alenemisesta. Korvausta vaatiessaan A on ilmoittanut nettotulojensa vähentyneen noin 400 euroa kuukaudessa.

3. Asiassa on riidatonta, että A:lla todettu bakteerinkantajuus on todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut biologisista tekijöistä hänen työssään. Erimielisyys koskee sitä, onko A:lla pysyväksi jääneen, mutta oireettomana pysyneen bakteerinkantajuuden johdosta oikeus saada korvausta ammattitautilain nojalla. Vakuutusyhtiön mukaan A:lla ei ole ammattitautilain tarkoittamaa sairautta eikä korvausta sen vuoksi tule suorittaa.

4. Ammattitautilain 1 §:n 1 momentin mukaan ammattitaudilla, josta on suoritettava korvausta tapaturmavakuutuslain mukaan, tarkoitetaan sairautta, joka työssä todennäköisesti on pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä. Lain 3 §:ssä säädetään muun muassa, että korvausvelvollisuudesta ja korvauksesta on voimassa, mitä tapaturmavakuutuslaissa on säädetty.

5. Tapaturmavakuutuslain 17 §:ssä säädetään työntekijän oikeudesta päivärahaan ja 18 §:ssä oikeudesta tapaturmaeläkkeeseen. Niistä ilmenee, että päivärahan ja tapaturmaeläkkeen saamisen edellytyksenä on muun muassa, että työntekijän työkyvyn voidaan tapaturman aiheuttaman vamman tai sairauden johdosta arvioida alentuneen vähintään 10 prosenttia ja että työansion alentuma on vähintään laissa tarkoitetun vuosityöansion vähimmäismäärän kahdeskymmenesosa. Lain 18 §:n 2 momentin mukaan työkyvyn alentumista arvioitaessa otetaan huomioon työntekijän jäljellä oleva kyky hankkia itselleen ansiotuloja saatavissa olevalla sellaisella työllä, jonka suorittamista häneltä voidaan kohtuudella edellyttää silmällä pitäen hänen koulutustaan, aikaisempaa toimintaansa, ikäänsä ja asumisolosuhteitaan sekä näihin verrattavia muita seikkoja. Saman pykälän 3 momentin mukaan työkyvyn alentumista määrättäessä on selvitettävä ansiotulojen alentumisen syy-yhteys tapaturman aiheuttamaan vammaan tai sairauteen hankkimalla selvitykset esimerkiksi vakuutetun työstä ja terveydentilasta sekä ansiosta ennen tapaturmaa ja sen jälkeen.

6. Vakuutusoikeus on viitannut siihen, että ammattitautilain esitöiden mukaan lääketieteellinen ratkaisu ammattitaudiksi epäillyn sairauden korvattavuudesta tehdään yleisesti hyväksyttyjen lääketieteellisten kriteerien mukaisesti. Vakuutusoikeuden mukaan tämän perusteella voidaan pitää lähtökohtana lääketieteellistä sairauden käsitettä ja sairautena kliinisesti todettavaa tautia tai lääketieteellisin menetelmin todennettavissa olevia haitallisia muutoksia tai oireita henkilön elimistössä.

7. Ammattitautilakia koskevan hallituksen esityksen (153/1988 vp s. 6) mukaan työperäiset sairaudet ovat käsite, jolle ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Myöskään ammattitautilaissa ei määritellä siinä tarkoitettua ammattitautina korvattavaa sairautta. Toisaalta laissa on määritelty ne olosuhteet, joissa ammattitauti voi syntyä.

8. Lopullinen ratkaisu korvattavuudesta perustuu oikeudelliseen arviointiin. Siinä merkitystä voidaan antaa myös tapaturmavakuutuslain ja ammattitautilain tarkoitukselle. Se voidaan päätellä muun muassa edellä selostettujen tapaturmavakuutuslain ja ammattitautilain korvaussäännösten perusteella. Lähtökohtana voidaan tällöin pitää, että työntekijällä on oikeus saada mainittujen lakien nojalla korvausta muun muassa, jos hänen terveydentilassaan on ammattitautilaissa tarkoitetusta syystä tapahtunut sellainen muutos, joka aiheuttaa työkyvyttömyyttä tai jollakin muulla tavalla rajoittaa hänen työntekomahdollisuuksiaan ansiotuloja vähentävin vaikutuksin.

9. A:lla todettua oireetonta bakteerinkantajuutta sinänsä ei pidetä lääketieteessä sairautena eikä A myöskään ole sen johdosta tavanomaisen mittapuun mukaan arvioiden osaksikaan menettänyt työkykyään. Bakteerinkantajuus vaikuttaa kuitenkin hänen mahdollisuuksiinsa tehdä koulutustaan ja kokemustaan vastaavaa omaa työtään eli työtä, jota hän on monien vuosien ajan ja myös välittömästi ennen tartunnan saamista sen toteamiseen saakka tehnyt. Selvityksen mukaan A ei samasta syystä voi saada vastaavaa työtä muualtakaan.

10. MRSA-bakteerin kantajuus on siten A:n terveydentilaan liittyvä, lääketieteellisin keinoin todettavissa oleva seikka, joka edellä kerrotuin tavoin A:sta itsestään riippumattomista, työperäisistä syistä rajoittaa hänen työnteko- ja ansiomahdollisuuksiaan. Kun bakteerinkantajuuden on todettu aiheutuneen biologisista tekijöistä A:n työssä ja siten ammattitautilaissa tarkoitetuissa olosuhteissa, ei voida pitää ammattitautilain tarkoituksen mukaisena, että nyt esillä oleva tilanne jäisi kokonaan lain soveltamisalan ulkopuolelle.

11. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa pysyväksi todettu MRSA-bakteerin kantajuus rinnastuu vaikutuksiltaan ammattitautilaissa tarkoitettuun työssä aiheutuneeseen sairauteen ja siitä johtuva ansiotuloja vähentävä työntekomahdollisuuksien rajoittuminen vastaavasti ammattitautilaissa tarkoitetusta sairaudesta johtuvaan työkyvyn alentumiseen. Sen vuoksi A:n työssä bakteerialtistuksesta aiheutunut MRSA-bakteerin kantajuus on korvattava hänelle ammattitautilain nojalla.

Päätöslauselma

Vakuutusoikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään tapaturmalautakunnan päätöksen varaan.

If Vahinkovakuutusyhtiö Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle lainmukainen korvaus hänelle ammattitautina korvattavan metisilliinille resistentin staphylococcus aureus -bakteerin kantajuuden johdosta.

Asia palautetaan vakuutusoikeuteen tästä päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kati Hidén, Pertti Välimäki, Juha Häyhä ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Åsa Morelius-Ekelund (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen oikeussihteeri Morelius-Ekelund: Mietinnön ensimmäinen kappale vastaa Korkeimman oikeuden ratkaisun kappaleita 1 - 4, jonka jälkeen mietintö jatkuu seuraavasti:

Ammattitautilain esitöiden mukaan lääketieteellinen ratkaisu ammattitaudiksi epäillyn sairauden korvattavuudesta tehdään yleisesti hyväksyttyjen lääketieteellisten kriteerien mukaisesti. Lähtökohtana ammattitautilain sairauskäsitettä tulkittaessa on tämän vuoksi pidettävä lääketieteellistä sairauden käsitettä. Bakteerin oireetonta kantajuutta ei lääketieteessä pidetä sairautena. Tähän nähden Korkein oikeus katsonee, että A:lla todettua oireetonta MRSA-bakteerin kantajuutta ei voida pitää ammattitautilain nojalla korvattavana sairautensa. Vakuutusoikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettane.