KKO:2002:83
Vahingonkorvaus -
- Korvattava vahinko: kärsimys
| Diaarinumero: | R2001/458 |
|---|---|
| Esittelypäivä: | 21.5.2002 |
| Antopäivä: | 15.10.2002 |
| Taltio: | 2729 |
Kuljettaessaan humalatilassa ja suurella ylinopeudella henkilöautoa A menetti auton hallinnan seurauksin, että auto törmäsi tien oikeassa reunassa ajoradan valkoisen reunaviivan oikealla puolella pyöräilleeseen B:hen, joka sai surmansa.
Korkein oikeus katsoi, että A oli aiheuttanut B:n kuoleman törkeällä huolimattomuudella ja että B:n alaikäisillä lapsilla ja äidillä oli oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 1 momentin nojalla.
VahL 5 luku 4 a § 1 mom
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Tampereen käräjäoikeuden tuomio 7.9.2000
Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 29.8.1999 Tampereella sekä muilla paikkakunnilla kuljettaessaan henkilöautoa syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenteen vaarantamiseen sekä Tampereella törkeään kuolemantuottamukseen ja liikennepakoon. Teonkuvausten mukaan A oli alkoholin vaikutuksen alaisena tahallaan tai piittaamattomuudesta menetellyt tavalla, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisten hengelle ja terveydelle muun muassa siten, että hän oli laiminlyönyt kuljettaa ajoneuvoaan niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta oli mahdollista ja ajomatkan eri vaiheissa laiminlyönyt noudattaa liikennemerkillä osoitettuja nopeusrajoituksia ajamalla 60 ja 80 kilometrin tuntinopeusrajoitusalueilla 100 - 160 kilometriä tunnissa. A, joka oli laiminlyönyt noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi, oli Tampereella menettänyt kuljettamansa auton hallinnan, jolloin auton oikea pyörä oli kulkeutunut tien asfalttipinnan ulkopuoliselle soraosuudelle ja auton oikea etukulma oli törmännyt tien oikeassa reunassa ajoradan valkoisen reunaviivan oikealla puolella B:n kuljettamaan polkupyörään, jolloin sekä polkupyörä että B olivat törmäyksen voimasta sinkoutuneet pitkälle eteenpäin. B oli kuollut törmäyksen seurauksena saamiinsa vammoihin heti. A oli törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman. Vielä A oli jouduttuaan osalliseksi liikenneonnettomuuteen laiminlyönyt velvollisuutensa heti pysäyttää ja kykynsä mukaan auttaa vahingoittunutta. Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenteen vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta yhteiseen vankeusrangaistukseen.
Surmansa saaneen B:n lapsien 5-vuotiaan C:n ja 4-vuotiaan D:n sekä 67-vuotiaan äidin E:n kuolemantapauksesta aiheuttamasta kärsimyksestä esitettyjen korvausvaatimusten osalta käräjäoikeus lausui, että C:llä ja D:llä surmansa saaneen lapsina ja E:llä surmansa saaneen äitinä oli oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. B:n kuolema oli aiheutettu törkeällä huolimattomuudella ja korvauksen tuomitseminen oli kohtuullista ottaen huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativien välisten suhteiden läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. Korvauksen määrää harkitessaan käräjäoikeus otti huomioon korvausta vaatineen sukulaisuussuhteen surmansa saaneeseen, korvausta vaatineen iän, asumisen ja muun tosiasiallisen yhteydenpidon surmansa saaneen kanssa sekä henkisistä kärsimyksistä esitetyn selvityksen. Käräjäoikeus arvioi kohtuullisiksi määriksi kärsimyksestä C:lle, joka oli asunut surmansa saaneen luona ja jolle oli aiheutunut lääkärinlausunnosta ilmenevin tavoin vaikeita psyykkisiä kärsimyksiä, 100 000 markkaa, D:lle, joka oli asunut äitinsä luona, mutta johon surmansa saanut oli pitänyt säännöllisesti yhteyttä ja jolle kuolemantapaus ei ilmeisestikään ollut aiheuttanut yhtä vaikeita psyykkisiä oireita kuin C:lle, 50 000 markkaa ja E:lle, jonka suhde poikaansa oli ollut poikkeuksellisen läheinen ja jolle oli psykologin lausunnosta ilmenevin tavoin aiheutunut henkistä kärsimystä, 20 000 markkaa, kaikki määrät liikennevakuutuslain mukaisine korotuksineen ja korkoineen.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Petteri Palomäki sekä lautamiehet Jyrki Saloniemi, Jorma Sannisto ja Anneli Savolainen.
Turun hovioikeuden tuomio 21.3.2001
A, C, D ja A:n kuljettaman auton vakuuttanut vakuutusyhtiö valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pekka Hukkanen, Jouko Nikula ja Hannu Rimmanen. Esittelijä viskaali Leena Kaivo-oja.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Vakuutusyhtiölle myönnettiin valituslupa.
Valituksessaan vakuutusyhtiö vaati, että vaatimukset kärsimyksen korvaamisesta hylätään taikka että korvauksia kärsimyksestä ainakin alennetaan.
C, D ja E vastasivat valitukseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Vahingonkorvauksen peruste
Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 1 momentin mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. Kuten säännöksen esitöissä on todettu (HE 116/1998 s. 10), kärsimyksestä suoritettavan korvauksen keskeisenä tarkoituksena on helpottaa läheisen surutyötä ja auttaa häntä selviytymään läheisen äkillisestä menetyksestä johtuvasta elämäntilanteen yllättävästä muutoksesta.
A on alempien oikeuksien tuomioista ilmenevissä olosuhteissa kuljettaessaan autoa humalatilassa kovalla nopeudella menettänyt auton hallinnan seurauksin, että auto on törmännyt tien oikeassa reunassa ajoradan valkoisen reunaviivan oikealla puolella B:n kuljettamaan polkupyörään. B on törmäyksen johdosta saanut surmansa. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että A on aiheuttanut B:n kuoleman törkeällä huolimattomuudella.
Vaatiessaan kärsimyksen korvaamista koskevien vaatimusten hylkäämistä Sampo on vedonnut muun muassa siihen, että liikennekuolemat tapahtuvat yleensä äkillisen, mahdollisesti törkeänä huolimattomuutena pidettävän käyttäytymisen vuoksi, joka ei kohdistu uhrin kuoleman aiheuttamiseen. Liikennevahinkolautakunnan käytäntöön viitaten Sampo on esittänyt, että liikenteessä aiheutuvaan kuolemantapaukseen tulee liittyä poikkeuksellisia tekijöitä, jotta läheisellä olisi oikeus korvaukseen kärsimyksestä. Sampo on kiinnittänyt huomiota siihen, että B:n kuolema oli aiheutunut äkillisesti ja korvausta vaatineiden läheisten olematta paikalla onnettomuuden sattuessa.
Edellä mainitun lainkohdan mukaan törkeällä huolimattomuudella aiheutetun kuolemantapauksen vuoksi läheiselle suoritettava korvaus kärsimyksestä edellyttää, että korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon teon laatu ja muut olosuhteet. Tätä harkittaessa merkitystä on annettava sille, missä määrin mainittujen seikkojen voidaan olettaa tyypillisesti vaikuttavan läheisten kärsimykseen. Kuten säännöstä koskevan hallituksen esityksen perusteluissa on todettu, kuoleman aiheuttaneen teon laadulla on normaalisti vaikutusta siihen, miten tuskallisena läheiset henkilöt menetyksen kokevat (HE 116/1998 s. 11).
B:n kuolemaan johtaneessa tapahtumasarjassa ei ole ollut kysymys A:n hetkellisestä törkeästä huolimattomuudesta. A on Laukaasta alkaneen ja Tampereelle päätyneen ajomatkansa aikana ollut humalatilassa, minkä vuoksi hän on eräässä vaiheessa paennut häntä seurannutta poliisiautoa. Hän on muutoinkin käyttänyt ajonsa aikana toistuvasti suurta ylinopeutta. A on siten osoittanut erityisen törkeää piittaamattomuutta muiden tiellä liikkujien turvallisuudesta. Hän on jatkanut ajoa, vaikka hänen on täytynyt ymmärtää saattavansa toisten hengen vakavaan vaaraan sekä mieltää myös tähän liittyvä sivullisille koituvien kärsimysten riski. Onnettomuustilanteessa A on suuren ylinopeuden vuoksi menettänyt auton hallinnan. Hänen menettelynsä vuoksi on saanut surmansa sivullinen, jolla ei ole ollut syytä varoa onnettomuutta eikä mahdollisuutta sitä välttää. A:n teon laatu on sellainen, että se on omiaan lisäämään B:n läheisten kärsimystä. Korvauksen tuomitseminen kärsimyksestä on näissä olosuhteissa kohtuullista.
C ja D ovat olleet surmansa saaneen alaikäisiä lapsia ja E surmansa saaneen äiti. C oli asunut B:n kanssa hänen kuolemaansa saakka, ja D:hen B oli pitänyt säännöllisesti yhteyttä. Vaikka B ei asunut samassa taloudessa E:n kanssa, myös heidän suhteensa on osoitettu olleen hyvin kiinteä. Sekä C:llä ja D:llä että E:llä on ollut B:hen sellainen läheinen suhde, jonka perusteella heillä on oikeus korvaukseen B:n kuolemasta aiheutuneen kärsimyksen vuoksi.
Vahingonkorvauksen määrä
C on tapahtuma-ajankohtana ollut lähes 6-vuotias. Hän oli asunut B:n kanssa tämän kuolemaan saakka. Tuon ikäiselle lapselle isän ja huoltajan äkillinen menetys järkyttävässä onnettomuudessa on omiaan aiheuttamaan suurta surua ja muuta kärsimystä, joiden käsitteleminen ja joista toipuminen lapsen voimavaroilla voi olla erityisen vaikeaa. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan isän kuolema on ollut C:lle suuri järkytys, josta on aiheutunut erilaista psyykkistä oirehdintaa, kuten univaikeuksia, tuhrimista ja asiasta puhumisen välttämistä. Näiden vuoksi on ollut välttämätöntä turvautua ammattiapuun. Toisaalta B:n kuolema ei ole johtunut häneen kohdistuneesta tahallisesta rikoksesta. C ei myöskään ole ollut läsnä B:n saadessa surmansa. C:n ikä huomioon ottaen ei liioin ole selvää, minkälainen käsitys hänellä on isänsä kuoleman olosuhteista ja mikä merkitys niillä on hänelle aiheutuneen kärsimyksen kannalta. Ottaen huomioon asiassa esiin tulleet seikat, sovellettavana olevan säännöksen tarkoitus ja yleinen korvaustaso, Korkein oikeus katsoo, että kohtuullinen korvaus C:lle aiheutuneesta kärsimyksestä on alempien oikeuksien tuomitseman määrän sijasta 12 000 euroa.
D:lle ja E:lle tuomittujen korvausten määrien osalta Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n C:lle maksettavaksi määrätty korvaus kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä alennetaan 12 000 euroon käräjäoikeuden määräämine korotuksineen sekä laillisine korkoineen.
Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Mikael Krogerus (eri mieltä), Gustav Bygglin ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Tarja Ryhänen-Dahlman.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Krogerus: Kärsimyskorvauksen perustetta koskevien perusteluiden osalta olen samalla kannalla kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Korvausten määrän osalta hyväksyn alempien oikeuksien ratkaisun. C:lle aiheutuneesta kärsimyksestä esitetyn lääkärintodistuksen ja muun selvityksen perusteella arvioin, että myöskään hänelle tuomittu 100 000 markan korvaus ei ole määrältään liiallinen. Katson siten, että hovioikeuden tuomion muuttamiseen ei ole syytä.
Oikeusneuvos Lehtimaja: Törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenteen vaarantamiseen, törkeään kuolemantuottamukseen ja liikennepakoon syyllistynyt A on käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin aiheuttanut B:n kuoleman törkeästä huolimattomuudesta. B:n äidillä ja lapsilla on oikeus saada vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:n 1 momentin nojalla korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin on lain mukaan otettava huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet.
B:n lapsista C on ollut 5-vuotias ja D 4-vuotias isän saadessa surmansa. Vanhempiensa avioeron jälkeen C on asunut isänsä luona ja D äitinsä luona. B on pitänyt säännöllisesti yhteyttä äidin luona asuneeseen D:hen. Käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevin tavoin B:llä on ollut poikkeuksellisen läheinen suhde myös omaan äitiinsä E:hen, vaikka hän ei olekaan asunut tämän kanssa samassa taloudessa. Nämä olosuhteet puoltavat kärsimyskorvauksen tuomitsemista sekä C:lle ja D:lle että E:lle.
Kun harkitaan kärsimyskorvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta teon laatuun nähden, ei voida pitää ratkaisevana pelkästään sitä, miten kuoleman aiheuttanutta tekoa on rikosoikeudellisesti arvosteltava. Lähiomaisen menetys sinänsä aiheuttaa eloonjääville joka tapauksessa kärsimystä, olipa kuolema aiheutettu tahallisella tai tuottamuksellisella teolla. Erityisen törkeä rikos voi luonnollisesti herättää rikoksen uhrin lähiomaisissa poikkeuksellista suuttumusta rikoksentekijää kohtaan, mutta tällöin on otettava huomioon, että lähiomaisilla on rikosoikeudenkäynnin asianomistajina yleensä mahdollisuus esittää asiassa myös rangaistusvaatimuksensa. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:ssä tarkoitetulla kärsimyskorvauksella ei sitä vastoin ole rankaisullista tavoitetta.
Vaikka liikennekuolemia ei tyypillisesti aiheutetakaan tahallisilla rikoksilla, niihin liittyy kuitenkin piirteitä, jotka vahvasti puoltavat kärsimyskorvauksen tuomitsemista. Erityisesti nyt puheena olevan kaltaiselle liikennekuolemalle on ollut ominaista tapahtuman äkillisyys ja ennalta arvaamattomuus. B on täysin sattumanvaraisesti ja omatta myötävaikutuksettaan joutunut törkeän kuolemantuottamuksen uhriksi. Tämä on epäilemättä ollut omiaan lisäämään lähiomaisten järkytystä tapahtuman johdosta.
Näillä perusteilla katson, että kärsimyskorvausten tuomitseminen on tässä tapauksessa kohtuullista. Mitä korvausten määrään tulee, totean seuraavan.
On ilmeistä, että avioeron jälkeisessä elämäntilanteessa, jossa B:n 5-vuotias tytär asuu isänsä ja 4-vuotias poika äitinsä luona, B:n isänrooliin on kohdistunut erityisiä lasten hyvinvointiin liittyviä odotuksia. Isän äkillisen menetyksen voidaan näissä olosuhteissa arvata merkitsevän lapsille huomattavan suurta kärsimystä, siitä riippumatta, miten pienet lapset ovat itse tilanteen ymmärtäneet tai kyenneet tunteitaan ilmaisemaan. Tämä pätee erityisesti C:hen, joka on asunut isänsä luona.
Puheena olevan 4a §:n esitöiden mukaan kärsimyksen korvaaminen ei edellyttäisi lääketieteellisesti osoitettavaa mielenterveyden järkkymistä. Tässä tapauksessa on kuitenkin esitetty näyttöä siitä, että ainakin C ja E ovat tarvinneet ammattiapua kuolemantapauksen heille aiheuttaman psyykkisen järkytyksen takia. Näin ollen otan kärsimyskorvausten kohtuullista määrää harkitessani huomioon myös sen, että korvausvaatimukset on ilmeisesti tarkoitettu kattamaan sellaistakin vahinkoa, joka olisi saattanut tulla myös henkilövahinkona korvattavaksi.
Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin oikeusneuvos Krogerus.