KKO:1995:102
Murha
| Diaarinumero: | R94/833 |
|---|---|
| Esittelypäivä: | 17.3.1995 |
| Antopäivä: | 9.6.1995 |
| Taltio: | 2279 |
B:n maatessa asuntonsa vuoteessa A oli tahallaan surmannut B:n lyömällä tätä lukuisia kertoja päähän kirveen terällä ja hamaralla sekä vasaralla ja rautaputkella. B oli kuollut iskuista aiheutuneisiin kallonmurtumaan ja aivoruhjeisiin. Hän oli saattanut menettää tajuntansa jo ensimmäisestä iskusta eivätkä iskut siten olleet välttämättä aiheuttaneet hänelle erityisen suurta tuskaa. Kun kuitenkin otettiin huomioon A:n sitkeä surmaamispyrkimys sekä surmaamisvälineet ja niiden käyttötapa, surmaamisen katsottiin tapahtuneen erityistä raakuutta osoittaen. Sen vuoksi sekä rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen tekoa oli pidettävä erityisen törkeänä. A tuomittiin rangaistukseen murhasta. Ään.
RL 21 luku 2 § 1 mom
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.6.1995
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Nurmeksen käräjäoikeuden tuomio 19.4.1994
Käräjäoikeus lausui virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä selvitetyksi, että A oli 19.12.1993 vastaisena yönä Juuassa tahallaan surmannut B:n lyömällä tätä päähän useita kertoja, ensin kirveen terällä ja hamaralla, kunnes kirveen varsi oli katkennut, sen jälkeen kilon painoisella rautavasaralla ja lopuksi vielä neljänneskilon painoisella, noin puolen metrin pituisella rautaputkella sekä kuristamalla B:tä lyöntien jälkeen kurkusta ensin käsin ja sen jälkeen puisella vaateripustimella. Päähän kohdistuneita iskuja oli ollut ainakin kolmetoista. Niistä viisi A oli lyönyt kirveen terällä. Iskut olivat aiheuttaneet B:lle kalloon pirstaleisen murtuma-alueen otsalle, siitä päälaelle oikealle ja kallonpohjaan vasemmalle sekä aivokudokseen ruhje- ja repeämävammoja sekä kovaan aivokalvoon repeämiä ja verenvuotoja. B oli kuollut iskujen aiheuttamiin kallonmurtumaan ja aivoruhjeisiin.
A oli kertonut lyöneensä B:tä tämän maatessa asuntonsa sängyssä. Verijälkien ja vainajan löytöhetken asennon perusteella kertomusta voitiin pitää paikkansa pitävänä. A:ssa ei lääkärin aamulla 19.12.1993 suorittamassa ulkoisessa tarkastuksessa ollut havaittu minkäänlaista merkkiä siitä, että A olisi ollut väkivallan kohteena. B ei näin ollen ollut voinut ainakaan suunsoittoa vakavammalla menettelyllä antaa aihetta A:n tekoon. B:n oli voitu todeta eläneen vähintään useita minuutteja kallonpohjan murtuman jälkeen. A:n puolesta esitetty seikka, jonka mukaan B kuitenkin olisi välittömästi menettänyt tajuntansa, saattoi silti pitää paikkaansa. Kuoleman tuskallisuus oli kuitenkin vain yksi niistä näkökohdista, jotka oli otettava huomioon harkittaessa, oliko surmaaminen tehty erityistä raakuutta tai julmuutta osoittaen. Käräjäoikeus katsoi, että puheena oleva surmaaminen, huomioon ottaen tekovälineet ja niiden käyttötapa, teon osoittama surmaajan päättäväisyys ja sitkeä pyrkimys B:n surmaamiseen sekä teon kohdistuminen vuoteessa makaavaan uhriin, oli tapahtunut erityistä raakuutta osoittaen ja että surmaamista oli, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä erityisen törkeänä. Oikeuskäytännössä oli aikaisemmin pidetty samankaltaisella tavalla tehtyjä surmaamisia erityisen törkeinä (KKO:1974-II-15, KKO:1984-II-96). A oli rikoksen tehdessään ollut täydessä ymmärryksessä.
Tämän vuoksi käräjäoikeus, jonka määräyksestä A:lle oli suoritettu mielentilatutkimus, tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla murhasta elinkaudeksi vankeuteen.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 30.8.1994
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut asian ja jossa A oli pyytänyt, että hänen mielentilansa tutkittaisiin uudelleen, lausui, että A:n mielentila oli käräjäoikeuden määräyksestä tutkittu Niuvanniemen sairaalassa. Mielentilatutkimuksen suorittaneen psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkärin lausuntoehdotuksen mukaan A oli ollut kysymyksessä olevan teon aikana täydessä ymmärryksessä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli 30.3.1994 esittänyt lausuntonaan, että A oli ollut kysymyksessä olevan teon aikana täydessä ymmärryksessä. Tämän vuoksi ja asiassa jo esitetty selvitys huomioon ottaen A:n pyyntö hänen mielentilansa uudelleen tutkimisesta hylättiin aiheettomana. Pääasian osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kalle Parviainen, Ruotsalainen (eri mieltä) ja Jauhiainen. Esittelijä Kirsi-Marja Kultala (mietintö).
Vt. viskaalin Kultalan mietintö:
A:n mielentilan uudelleen tutkimisen osalta mietintö oli hovioikeuden ratkaisun mukainen. Pääasian osalta mietintö oli seuraava: A:n kertomuksesta käy ilmi, että surmaaminen on tapahtunut B:n suunsoitosta johtuneessa suuttumustilassa. Oikeuslääkärin lausunnosta ei ole pääteltävissä, että surmaaminen olisi aiheuttanut B:lle erityisen suurta tuskaa. Tekovälineistä ja niiden käyttötavasta, A:n osoittamasta päättäväisyydestä ja sitkeästä pyrkimyksestä B:n surmaamiseksi sekä teon kohdistumisesta vuoteessa makaavaan B:hen huolimatta hovioikeus katsonee, ettei A:n teko osoita muuta raakuutta ja julmuutta kuin mitä toisen tahallinen surmaaminen yleensä osoittaa ja ettei tekoa muutoinkaan rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen ole pidettävä erityisen törkeänä.
Näillä ja käräjäoikeuden muutoin mainitsemilla perusteilla hovioikeus rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla tuominnee A:n taposta 10 vuoden vankeusrangaistukseen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettäneen 8 kuukautta 1 päivä.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto:
Hovioikeudenneuvos Ruotsalainen: Hyväksyn mietinnön.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että hänet tuomittaisiin rangaistukseen murhan asemesta taposta. Lisäksi A pyysi, että hänestä määrättäisiin tehtäväksi uusi mielentilatutkimus.
Virallinen syyttäjä antoi häneltä pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.6.1995
Käsittelyratkaisu
A:n pyyntö uuden mielentilatutkimuksen suorittamisesta hylätään aiheettomana.
Pääasiaratkaisu
Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Suhonen (eri mieltä), Möller (eri mieltä) ja Kivinen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Vuori. Esittelijä Kenneth Nygård (mietintö).
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Virkaa toimittava nuorempi oikeussihteeri Nygård esitti käsittelyratkaisun osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaisen mietinnön. Pääasiaratkaisun osalta Nygård lausui mietintönään seuraavaa:
Perustelut
A on 19.12.1993 vastaisena yönä Juuassa tahallaan surmannut B:n käräjäoikeuden tuomiossa selostetulla tavalla. A:n kertomusta siitä, että hän surmatessaan B:n oli ollut suuttumustilassa, joka oli aiheutunut B:n suunsoitosta, ei ole syytä epäillä. Oikeuslääkärin lausunnosta tai muusta selvityksestä ei ole pääteltävissä, että surmaaminen olisi ollut uhrille erityisen tuskallinen. A:n voidaan alempien oikeuksien tapaan arvioida osoittaneen päättäväisyyttä ja sitkeää pyrkimystä surmata B. Tällöin on kuitenkin kysymys A:n suhtautumisesta suuttumistilassa tehdyn, ilmeisesti muutamia minuutteja kestäneen pahoinpitelyn aikana. A on kertonut, ettei kysymyksessä ollut suunniteltu teko. Tätä sekä A:n teon luonnetta muutoinkin osoittaa se, että hän on surmattuaan B:n samana yönä oma-aloitteisesti ilmoittautunut poliisille ja tunnustanut tekonsa. Edellä tarkoitettu päättäväisyys ja sitkeä pyrkimys surmata B taikka rikoksen tekovälineet ja tekotapa sekä sen kohdistuminen vuoteessa makaavaan henkilöön eivät edes kaikki yhdessä ole sellaisia seikkoja, joiden johdosta A:n voitaisiin katsoa surmanneen B:n muunlaista raakuutta tai julmuutta osoittaen kuin toisen henkilön tahallinen surmaaminen osoittaa. Surmaamista ei muutoinkaan, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, ole toisen tahallisena surmaamisena pidettävä rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla erityisen törkeänä.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman rikoksen ja siitä määräämän rangaistuksen asemesta rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla taposta 10 vuoden vankeusrangaistukseen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennettävä 8 kuukautta 1 päivä ja mitä rangaistuksesta jo on pantu täytäntöön. Vapaudenmenetysaika 19.12.1993 - 20.6.1994 ja 1.7.1994 - 29.8.1994.
Oikeusneuvos Möller: Hyväksyn mietinnön.
Oikeusneuvos Suhonen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Möller.