12.6.2008

Asian aikaisempi käsittely

Kansaneläkelaitos oli 4.3.2002 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n asumistukihakemuksen.

Tarkastuslautakunta oli 10.10.2002 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n valituksen.

Vakuutusoikeus oli 2.2.2004 tekemällään päätöksellä kumonnut tarkastuslautakunnan päätöksen ja palauttanut asian tarkastuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta on 27.5.2004 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n valituksen.

A on hakenut muutosta tarkastuslautakunnan (nykyisin sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta) päätökseen ja vaatinut, että tarkastuslautakunnan päätös kumotaan ja asia palautetaan tarkastuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi tai Kansaneläkelaitokselle asumistuen myöntämistä varten.

Valituksessaan A on lausunut, että tarkastuslautakunnan esittelijä on ollut esteellinen asiaa käsiteltäessä. Sama henkilö on toiminut esittelijänä myös tarkastuslautakunnan 10.10.2002 antamassa päätöksessä, jonka vakuutusoikeus on 2.2.2004 antamallaan päätöksellä kumonnut ja palauttanut asian tarkastuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Esittelijältä on puuttunut avoin ja vilpitön suhtautuminen asiaan. Hänellä on ollut esteellisyyden perustava ennakkokäsitys siitä, miten valitus on tullut ratkaista. Tarkastuslautakunnan päätös on perustunut kokonaisuudessaan riidanalaisten kohtien osalta vakiintuneeseen ratkaisukäytäntöön, mikä on kielletty oikeuslähde. Muutoksen hakeminen edellyttää, että muutoksenhakija tietää, millä perusteella asia on ratkaistu.

Kansaneläkelaitoksen Hakaniemen toimisto on antanut 6.9.2004 valituksen johdosta lausuntonsa ilmoittaen, ettei asiaan ole tullut sellaista uutta selvitystä, jonka perusteella päätöstä tulisi muuttaa. Tarkastuslautakunnan esittelijän jääviyttä koskeva kysymys jätettiin vakuutusoikeuden ratkaistavaksi.

A on antanut vastaselityksensä vakuutusoikeuteen 17.9.2004.

Kansaneläkelaitoksen Hakaniemen toimisto on antanut vakuutusoikeuden pyynnöstä vielä 21.2.2006 lisälausunnon edellä mainitun vastaselityksen johdosta viittaamalla 6.9.2004 antamaansa lausuntoon.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Vakuutusoikeus on purkuhakemuksen kohteena olevalla päätöksellään hylännyt A:n tarkastuslautakunnan 27.5.2004 tekemään päätökseen kohdistuneen valituksen.

Vakuutusoikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Käsittelyratkaisu:

Hallintolainkäyttölain 76 §:n 1 momentin mukaan valitusasiaa käsittelevän henkilön esteellisyydestä sekä esteellisyysväitteen esittämisestä ja käsittelystä on soveltuvin osin voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa.

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun syyn vuoksi.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä puolueettomuusvaatimuksen on katsottu merkitsevän ensiksikin subjektiivista puolueettomuutta, joka tarkoittaa sitä, ettei tuomarilla ole tosiasiallisesti ennakkokäsitystä asiasta tai halua edistää toisen osapuolen etuja, ja toiseksi objektiivista puolueettomuutta, joka tarkoittaa sitä, että objektiivisesti arvioiden ei synny oikeutettua epäilyä tuomioistuimen puolueettomuudesta.

Tuomarin esteellisyyttä koskevan hallituksen esityksen (HE 78/2000) perusteluissa ennakkoasenteen osalta on todettu muun muassa seuraavaa: Perusteltu epäily ennakkoasenteesta voi syntyä siitä, että tuomari on osallistunut samassa tuomioistuimessa aikaisemmin asian tai sen osan ratkaisuun taikka muusta erityisestä syystä. Säännöksellä on pyritty kuvaamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä, jonka mukaan tuomarilla ei saa olla ennakkokäsitystä tai etukäteiskantaa asiasta eikä halua edistää toisen asianosaisen etua. Kysymys tuomarin mahdollisesta ennakkoasenteesta nousee tavallisimmin esiin sellaisissa jo kertaalleen ratkaistuissa asioissa, jotka tulevat uudelleen tuomarin ratkaistavaksi. Kysymys on tyypillisesti hakemusasiasta, jossa hakija hakee samaa etuutta uudelleen joko samansisältöisellä hakemuksella tai hakemuksella, jota on perusteltu aikaisemmasta poiketen. Entisten perusteiden lisäksi hakija voi esittää selvitystä muuttuneista olosuhteista tai muuta lisäselvitystä. Mahdollisen ennakkoasenteen olemassaoloa joudutaan arvioimaan myös silloin, kun muutoksenhakutuomioistuin palauttaa asian käsiteltäväksi uudelleen. Tuomarin asiassa aikaisemmin tekemä ratkaisu saattaa olla laadultaan sellainen, että sen voidaan perustellusti katsoa ilmentävän tuomarilla olevaa ennakkokäsitystä siitä, miten asia on lopullisesti ratkaistava. Silloin, kun on perusteltua syytä epäillä, ettei tuomari tuollaisen ennakkoasenteen vuoksi kykene arvioimaan ja ratkaisemaan asiaa puolueettomasti, häntä voidaan pitää esteellisenä. Kysymys tuomarin esteellisyydestä voi herätä, kun asia palautetaan valituksen johdosta uudestaan käsiteltäväksi. Palautus voi johtua joko alioikeudessa tapahtuneesta oikeudenkäyntivirheestä tai siitä, että valitustuomioistuimessa nousee esille sellaisia kysymyksiä, joihin alioikeus ei ole ottanut ollenkaan kantaa. Palautus voi johtua myös siitä, että valitustuomioistuimelle on tarjottu lisänäyttöä, joka alioikeuden tulisi ottaa ensimmäisenä oikeusasteena vastaan ja joka on asiaa ratkaistaessa otettava huomioon. Euroopan ihmisoikeussopimusta ei ole tulkittu niin, että ylemmän tuomioistuimen palauttama asia pitäisi osoittaa toiseen tuomioistuimeen tai kokoonpanoon. Tällainen vaatimus ei seuraa puolueettomuuden velvoitteesta (KKO 2000:13 ja 2212 KHO:1999, oikeastaan KHO 1999:49). Jotta epäilyä ennakkoasenteesta tai -käsityksestä voitaisiin pitää perusteltuna, tarvitaan muitakin seikkoja, jotka kokonaisarvioinnissa tulee ottaa huomioon. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on kiinnitetty huomiota muun muassa siihen, onko tuomari ollut sidottu aikaisempaan ratkaisuunsa, onko kysymyksessä ainoa vai viimeinen oikeusaste, minkä syyn vuoksi asia on palautettu, minkälaisessa kokoonpanossa asia käsitellään ja missä määrin käsittelyyn osallistuu ammattituomareita.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2000:13 hovioikeus oli syyttäjän valituksesta alentanut maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla avustajalle käräjäoikeudessa maksettua palkkiota. Korkein oikeus oli kumonnut hovioikeuden päätöksen ja palauttanut asian hovioikeuteen, koska hovioikeuden päätöksessä ei ollut mainittu niitä pääsyitä, joihin ratkaisu perustui. Palauttamisen jälkeen asia käsiteltiin ja ratkaistiin samassa hovioikeuden kokoonpanossa kuin kumottu päätös. Kysymys oli kokoonpanon esteellisyydestä. Korkein oikeus hylkäsi menettelyn virheellisyyttä koskevat väitteet.

Kyseisen korkeimman oikeuden päätöksen perusteluissa on todettu muun muassa, että ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta tuomioistuimen puolueettomuutta ei voida katsoa automaattisesti loukkaavan sen, että aikaisemman ratkaisun tekemiseen osallistuneet jäsenet ovat mukana asiasta palauttamisen jälkeen uudelleen päätettäessä. Myöskään se, että hovioikeuden ratkaisun lopputulos on sama kuin aikaisemmin, ei osoittanut, että puheena olleessa asiassa epäily hovioikeuden puolueettomuudesta olisi objektiivisesti oikeutettu.

Vakuutusoikeus on 2.2.2004 antamallaan päätöksellä kumonnut tarkastuslautakunnan 10.10.2002 antaman päätöksen ja palauttanut A:n asumistukea koskevan asian tarkastuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi, koska tarkastuslautakunnan päätöstä ei ole perusteltu hallintolainkäyttölaissa edellytetyllä tavalla. Tarkastuslautakunta on ratkaissut asian uudelleen 27.5.2004 antamallaan valituksenalaisella päätöksellä hyläten A:n valituksen. Asian esittelijänä tarkastuslautakunnassa on molemmilla kerroilla toiminut B.

Asiassa ei ole ilmennyt perustetta katsoa tarkastuslautakunnan esittelijällä olleen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun perusteella tai muun syyn vuoksi ennakkoasennetta asiaan eikä hänen puolueettomuuttaan muutoin asian käsittelyssä ole syytä epäillä. Edellä mainituilla perusteilla vakuutusoikeus on katsonut, ettei tarkastuslautakunnan 27.5.2004 antama päätös ole syntynyt virheellisessä menettelyssä.

Pääasiaratkaisu:

Vakuutusoikeus on hyväksynyt tarkastuslautakunnan päätöksessä mainitut perustelut.

Vakuutusoikeus on todennut lisäksi, että A on ilmoittanut 28.1.2002 päivätyssä asumistukihakemuksessaan puolisonsa olevan tuloton. Myöhemmin asiassa esitetystä lisäselvityksestä ilmenee, että A:n puoliso on aloittanut työn 25.2.2002 ja hänen tuloikseen on ilmoitettu noin 1 750 euroa kuukaudessa.

Vakuutusoikeus on katsonut, että A:n puolison kuukausitulot ovat vaihdelleet siten, että ruokakunnan asumistuen määrässä huomioon otettavat tulot on tältä osin asumistukilain 3 §:n 2 momentin nojalla voitu laskea arvioidun vuotuisen keskiarvotulon perusteella. Noudatetun käytännön mukaisesti A:n puolison tulot on arvioitu 12 kuukauden mittaiselle tukikaudelle ja asia on ratkaistu päätöksentekohetken tietojen mukaisesti. Asiassa ei ole esitetty perustetta ratkaista A:n asumistukiasiaa hakemuksentekohetken tietojen perusteella eikä etuudenhakijoiden yhdenvertaisen kohtelun vaatimukseen nähden arvioida A:n puolison tuloja edellä sanotusta vakiintuneesta käytännöstä poikkeavalla tavalla.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Vakuutusoikeuden päätöstä on perusteltu seuraavilla lainkohdilla:

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohta, asumistukilain 3 §:n 2 momentti sekä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentti ja 76 §:n 1 momentti.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on hakemuksessaan vaatinut, että vakuutusoikeuden 15.2.2007 tekemä päätös puretaan ja asia palautetaan Kansaneläkelaitoksen Hakaniemen toimistoon asumistuen myöntämiseksi. Vaihtoehtoisesti hakija on pyytänyt, että asia palautetaan tarkastuslautakunnalle tai vakuutusoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Hakemuksen perusteluina on muun muassa lausuttu, että asian esittelijänä tarkastuslautakunnassa on toiminut molemmilla kerroilla sama henkilö. Esittelijä on kuitenkin ollut esteellinen esittelemään tarkastuslautakunnan 27.5.2004 antamaa päätöstä. Vakuutusoikeuden päätös olisi siten purettava. Esittelijän esteellisyys on vaikuttanut tarkastuslautakunnan päätökseen. Vakuutusoikeus on ilman perusteluja hyväksynyt tarkastuslautakunnan päätöksen. Jääviys on siten yltänyt vakuutusoikeuden päätökseen. A on muun ohessa viitannut Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Vakuutusoikeus on hankkinut asiassa 6.2.2006 Kansaneläkelaitokselta lisäselvitystä, joka on saapunut vakuutusoikeuteen 21.2.2006. Lisäselvitys olisi muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen tullut antaa A:lle tiedoksi ja varata hänelle tilaisuus vastata. Myös lausunto, joka sisältää vain väitteen siitä, että mitään uutta ei ole esitetty, on muutoksenhakijalle tärkeä, koska se osoittaa viranomaisen kyvyttömyyden perustella asiaansa. K:lla oli näin ollen tarve vastata lisälausuntoon. Vakuutusoikeuden päätös on tämän vuoksi kumottava ja asia on palautettava vakuutusoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Vakuutusoikeuden päätös tulee kumota myös sen perustelemattomuuden vuoksi.

A:lle tulee myöntää asumistuki joulukuun alusta 2001 lukien ja se voidaan lakkauttaa 1.3.2002 avopuolison pysyvän tulotason muutoksen perusteella. Asian yli viisi vuotta kestäneen käsittelyn lopettamiseksi A on tehnyt sovintoesityksen, että Kansaneläkelaitos maksaa asumistukea A:lle 800 euroa, jolloin asian käsittely päättyy.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kansaneläkelaitos on antamassaan selityksessä lausunut, että vakuutusoikeuden Kansaneläkelaitokselta 6.2.2006 pyytämä ja vakuutusoikeuteen 21.2.2006 saapunut lausunto oli annettu A:n valitettua tarkastuslautakunnan 27.5.2004 tekemästä päätöksestä. Pyydetyssä lisälausunnossa Kansaneläkelaitos uudisti 6.9.2004 päivätyn lausuntonsa. Kyseessä ei voi olla hallintolainkäyttölain 34 §:ssä säädetyn kuulemisvelvoitteen laiminlyönti, koska 6.2.2006 päivätyssä lausunnossa ei ole mitään sellaista tietoa, joka olisi voinut vaikuttaa asian ratkaisuun ja sen vuoksi sitä ei ole ollut tarpeen antaa tiedoksi A:lle.

A on antanut vastaselityksen. Kansaneläkelaitoksen lausunto, jossa on ilmoitettu, että asiassa ei ole esitetty mitään uutta, on muutoksenhakijalle tärkeä. Lausunnon antaminen tiedoksi valittajalle olisi ollut merkityksellistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus jättää tutkimatta A:n sovintoesitystä koskevan vaatimuksen.

2. Korkein hallinto-oikeus on muutoin tutkinut asian. Vakuutusoikeuden päätös puretaan ja asia palautetaan vakuutusoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

1. Korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan ei kuulu ottaen huomioon korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 2 § hakemuksessa esitetyn sovintoesityksen tutkiminen.

2. Korkein hallinto-oikeus voi vakuutusoikeuslain 19 §:n 1 momentin nojalla purkaa vakuutusoikeuden päätöksen, jos asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Päätöksen purkamisesta on tällöin muutoin voimassa, mitä siitä säädetään hallintolainkäyttölaissa. Vakuutusoikeuslain 19 §:n 2 momentin mukaan muutoin vakuutusoikeuden toimivaltaan kuuluvassa asiassa ei sovelleta hallintolainkäyttölain 11 luvun säännöksiä ylimääräisestä muutoksenhausta.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan päätös voidaan purkaa, jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Esteellisyys

Kun vakuutusoikeuden lainvoiman saanutta päätöstä koskevan ylimääräisen muutoksenhaun tutkiminen ei kuulu korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan muilta kuin asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa tapahtuneen menettelyvirheen osalta, A:n hakemusta ei voida enemmälti tutkia korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Sen seikan arvioiminen, onko tarkastuslautakunnan esittelijä ollut esteellinen, ei siten edellä mainittu säännös huomioon ottaen kuulu korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Päätöksen perusteleminen

Hallintolainkäyttölain 53 §:n mukaan päätös on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun ja millä oikeudellisella perusteella siihen on päädytty.

Vakuutusoikeuden päätöksen perustelut sisältävät selostuksen siitä, millä perusteella A:n asumistukeen vaikuttavat tulot on määritelty ja sovelletut säännökset sekä viittauksen tarkastuslautakunnan päätöksessä mainittuihin perusteluihin. Asian käsittelyssä ei siten ole tapahtunut menettelyvirhettä sillä perusteella, että vakuutusoikeuden päätöstä ei olisi perusteltu.

Kuuleminen

Hallintolainkäyttölain 34 §:n 1 momentin mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus antaa selityksensä muiden tekemistä vaatimuksista ja sellaisista selvityksistä, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Saman lain 34 §:n 2 momentin mukaan asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Edellä mainittuja säännöksiä sovellettaessa on otettava huomioon myös lailla (438/1990) voimaan saatettu Euroopan ihmisoikeussopimus ja sitä koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö.

Ihmisoikeustuomioistuimen 6 artiklaa koskevassa soveltamiskäytännössä on korostettu asianosaisen kuulemisperiaatteen tärkeyttä. Kuulemisperiaatteen noudattamiseen kuuluu myös se, että kaikki asian ratkaisuun vaikuttava oikeudenkäyntiaineisto saatetaan asianosaisten tietoon ja varataan asianosaisille siten tosiasiallinen mahdollisuus reagoida siihen. Saman käytännön mukaan asianosaisen itsensä tulee lähtökohtaisesti saada päättää, onko jokin lausuma tai selvitys sen luonteinen, että se edellyttää hänen kannanottoaan. Näin ollen tuomioistuin voi poiketa kuulemisvelvoitteesta vain hyvin poikkeuksellisesti (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 18.2.1997 antama tuomio asiassa Nideröst-Huber, 31.5.2001 antama tuomio asiassa K.P. v. Suomi ja 7.6.2007 antama tuomio asiassa Kukkonen v. Suomi).

Vakuutusoikeus on pyytänyt asiassa A:n valituksen johdosta Kansaneläkelaitoksen lausunnon sekä A:n tästä lausunnosta antaman vastaselityksen johdosta vielä lisälausunnon, jossa on viitattu Kansaneläkelaitoksen aikaisempaan lausuntoon. Vaikka lisälausunto oli suppea, ei asiassa ole sellaisia poikkeuksellisia olosuhteita, jotka oikeuttaisivat katsomaan, että A:ta ei ole tullut kuulla viimeksi mainitun Kansaneläkelaitoksen lisälausunnon johdosta. Asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa on tältä osin menetelty virheellisesti. Lainkäyttöä kohtaan tunnetun luottamuksen kannalta on tärkeää, ettei hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 1 kohdan säännöstä menettelyvirheen vaikutuksesta päätökseen tulkita ahtaasti silloin, kun kysymys on perus- ja ihmisoikeuksien noudattamisesta. Tämän vuoksi A:n vakuutusoikeuden päätöksen purkamista koskeva hakemus on hyväksyttävä, vakuutusoikeuden päätös purettava ja asia palautettava vakuutusoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Asiaa ratkaistaessa on toimitettu äänestys. Äänestyslausunto ilmenee päätöksen liitteestä.

Eriävä mielipide

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Niilo Jääskisen äänestyslausunto:

Sovintoesitystä, tarkastuslautakunnan esittelijän esteellisyyttä ja vakuutusoikeuden päätöksen perustelemattomuutta koskevalta osalta olen samaa mieltä kuin korkeimman hallinto-oikeuden enemmistö.

Kuulemista koskevalta osin lausun seuraavaa:

Korkein hallinto-oikeus voi vakuutusoikeuslain 19 §:n 1 momentin nojalla purkaa vakuutusoikeuden päätöksen, jos asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Päätöksen purkamisesta on tällöin muutoin voimassa, mitä siitä säädetään hallintolainkäyttölaissa. Muutoin vakuutusoikeuden toimivaltaan kuuluvassa asiassa ei 2 momentin mukaan sovelleta hallintolainkäyttölain 11 luvun säännöksiä ylimääräisestä muutoksenhausta.

Hallintolainkäyttölain 34 §:n 1 momentin mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus antaa selityksensä muiden tekemistä vaatimuksista ja sellaisista selvityksistä, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Saman lain 34 §:n 2 momentin mukaan asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Vakuutusoikeus on pyytänyt asiassa A:n valituksen johdosta Kansaneläkelaitoksen lausunnon sekä A:n tästä lausunnosta antaman vastineen johdosta vielä lisälausunnon. Kansaneläkelaitos on lisälausunnossaan ainoastaan viitannut aikaisempaan lausuntoonsa esittämättä siten asiakysymyksistä sellaisia käsityksiä, joista A:ta ei jo olisi kuultu vakuutusoikeudessa. Ottaen huomioon lisälausunnon sisältö asiassa ei ole vakuutusoikeudessa tapahtunut menettelyvirhettä eikä A:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ole loukattu sen johdosta, että Kansaneläkelaitoksen lisälausunnon johdosta A:lle ei ollut varattu tilaisuutta lausua tästä lisälausunnosta.

Hakemuksessa esitetyillä perusteilla ei muutoinkaan ole esitetty sellaista vakuutusoikeuslain 19 §:n 1 momentissa eikä hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua menettelyvirhettä, joka olisi voinut vaikuttaa päätökseen ja jonka johdosta päätös voitaisiin purkaa. Tämän vuoksi hylkään A:n hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Matti Pellonpää, Sakari Vanhala ja Eila Rother. Asian esittelijä Marja-Terttu Savolainen.