9.12.2002

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

Ulkomaalaisvirasto on 10.9.2001 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n vaimonsa, Iranin kansalaisen B:n puolesta tekemän ulkomaalaislain 18 c §:ssä tarkoitettua oleskelulupaa koskevan hakemuksen.

Perusteluissaan Ulkomaalaisvirasto on todennut, että ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaan Suomessa asuvan ulkomaalaisen, joka on saanut oleskeluluvan pakolaisuuden tai suojelun tarpeen perusteella, tai Suomessa asuvan Suomen tai muun pohjoismaan kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Kokonaisharkinnassa on otettava myös huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne. Ulkomaalaislain 18 b §:n mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa.

Hallituksen esityksessä (HE 50/1998) ulkomaalaislaiksi lain 18 c §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että ratkaisu tehdään kokonaisarvioinnin perusteella, jossa otetaan huomioon yhtäältä luvan myöntämistä puoltavat seikat ja toisaalta luvan myöntämistä vastaan puhuvien seikkojen painavuus sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamiskäytäntö. Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien turvaamiseksi solmitun yleissopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä ja kotiinsa kohdistuvaa kunnioitusta. Sopimus suojaa riittävän läheistä ja tosiasiallista perhe-elämää. Hallituksen esityksen (HE 50/1998) perustelujen lähtökohtana oleskelulupahakemuksia ratkaistaessa on olettamus siitä, että kyseessä on todellinen perhe-elämä. Sen vuoksi perhemääritelmän muodollisesta soveltamisesta huolimatta oleskelulupa tulee evätä, jos voidaan osoittaa, että esimerkiksi avioliitto on solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi.

Hallituksen esityksen perusteluissa on myös todettu, että EU:n oikeus- ja sisäasiain yhteistyössä on kiinnitetty enenevässä määrin huomiota useissa jäsenvaltioissa maahantulosäännösten kiertämiseksi solmittuihin avioliittoihin, jotka ovat suurimpia maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. Euroopan unionin neuvoston päätöslauselmassa 4.12.1997 toimenpiteistä lumeavioliittojen estämiseksi on mainittu seikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa, että avioliitto on solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi.Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi yhteiselämän puuttuminen, avioliiton solmimisesta on maksettu rahaa, puolisoilla ei ole yhteistä kieltä, puolisot antavat ristiriitaisia henkilötietoja toisistaan, heidän henkilöhistoriassaan on merkintöjä aiemmista lumeavioliitoista tai oleskeluun liittyy poikkeuksellisia seikkoja tai se, että puolisot eivät ole tavanneet kertaakaan ennen avioliittoa.

Ulkomaalaisvirasto on viitannut asianomaisten keskinäistä kanssakäymistä koskeviin seikkoihin päätösharkinnassaan. Hakijan puoliso oli kertonut, että seurustelu oli alkanut noin kuukautta ennen kuin hän oli lähtenyt Iranista vuonna 1997. Hakija oli kertonut tavanneensa puolisonsa kuukautta ennen kuin tämä oli lähtenyt Iranista noin viisi vuotta sitten ja tänä aikana he olivat kihlautuneet. Hakijan mukaan puolisot olivat pitäneet yhteyttä kirjeitse. Hakijan puolison kertoman mukaan yhteyttä oli pidetty kirjeitse ja puhelimitse. Hakijan kertoman mukaan puolisot oli vihitty uskonnolliseen avioliittoon maaliskuussa 2000 ja virallisesti 23.8.2000. Hakijan puoliso oli ilmoittanut, että puolisot oli vihitty 25.2.2000. Sekä hakija että hänen puolisonsa olivat kertoneet, ettei hakijan puoliso ollut paikalla vihkimistilaisuudessa. Hakijan puolison mukaan puolisot eivät olleet asuneet koskaan yhdessä. Hakijan puoliso oli kertonut, ettei hän ollut tavannut hakijaa Iranista lähtönsä jälkeen ja viimeksi puolisot olivat tavanneet viisi vuotta sitten. Hakijan puoliso oli UNHCR:n 12.1.1996 suorittamassa haastattelussa kertonut, ettei hänellä ollut tyttöystävää eikä morsianta. Hakijan puoliso oli kuitenkin Vaasan kihlakunnan poliisilaitoksella kuultuna kertonut, että puolisot olivat seurustelleet jo ennen kuin hän oli lähtenyt Iranista. Hakijan puoliso oli UNHCR:n haastattelussa kertonut, että hän oli saapunut Turkkiin 11.10.1995 ja Vaasan kihlakunnan poliisilaitoksella kuultuna hän oli kertonut lähteneensä Iranista vuonna 1997. Hakijan puoliso oli kertonut siis ristiriitaisesti Iranista lähtönsä ajankohdista ja siitä, oliko hänellä morsianta ennen Iranista lähtöään.

Ottaen huomioon kaikki asiassa esille tulleet seikat kokonaisuudessaan Ulkomaalaisvirasto katsoi jääneen näyttämättä, että hakijan ja Suomessa asuvan hakijan aviopuolison välillä olisi ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin edellyttämää perheenjäsenyyteen perustuvaa todellista perhe-elämää sekä sen suojaa vaativa side. Ulkomaalaisvirasto katsoi, että oleskeluluvan myöntämistä vastaan oli katsottavan olevan ulkomaalaislain 18 c §:ssä tarkoitettuja painavia syitä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt A:n B:n puolesta Ulkomaalaisviraston päätöksestä tekemän valituksen.

Perustelut:

Suomen väestötietojärjestelmän mukaan A oli siviilisäädyltään naimaton ja asui Vaasassa. B:llä ei ollut osoitetta eikä siten myöskään asuntoa Suomessa.

Hallinto-oikeuteen toimitetun vihkitodistuksen käännöksen mukaan B ja A oli vihitty viralliseen avioliittoon 23.8.2000. Tätä ennen heidät oli oman ilmoituksensa mukaan vihitty uskonnolliseen avioliittoon joko helmikuussa tai maaliskuussa 2000. Hallinto-oikeus on pitänyt vihkitodistusta sinänsä luotettavana. Avioliiton tarkoitusta arvioitaessa oli kuitenkin otettava huomioon, että puolisot olivat tunteneet toisensa vain noin kuukauden ajan ennen A:n poismuuttoa, joka oli A:n oman ilmoituksen mukaan tapahtunut lokakuussa 1995. Tämän jälkeen osapuolet olivat pitäneet yhteyttä kirjeitse ja mahdollisesti puhelimitse. Yhteistä perhe-elämää heillä ei ollut ollut. Hallinto-oikeuden käsityksen mukaan asiassa esitetty selvitys ei riittävästi osoittanut, että puolisoiden tarkoitus olisi ollut viettää keskinäistä ja todellista perhe-elämää. Kun ulkomaalaislain perhettä koskevien säännösten tarkoituksena on nimenomaan perhe-elämän suojaaminen, ulkomaalaisvirastolla oli tähän nähden ollut ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentissa tarkoitettuja painavia syitä hakemuksen hylkäämiseen. Viraston päätös ei siten ollut lainvastainen.

Sovelletut oikeusohjeet: Ulkomaalaislaki 18 b § ja 18 c § 1 momentti
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus 8 artikla

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Valituslupa myönnetään ja valitusasia käsitellään. Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja poistetaan toimivallan puuttumisen perusteella. Viivytyksen välttämiseksi asia tutkitaan välittömästi korkeimmassa hallinto-oikeudessa sitä Helsingin hallinto-oikeudelle siirtämättä.

2. Ulkomaalaisviraston päätös kumotaan ja asia palautetaan Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut:

1. Hallintolainkäyttölain 12 §:n säännös huomioon ottaen Ulkomaalaisviraston päätökseen liitetty valitusosoitus Vaasan hallinto-oikeuteen on ollut virheellinen. Vaasan hallinto-oikeuden ei siten olisi tullut tutkia A:n valitusta. Tämän vuoksi Vaasan hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja poistettava. Viivytyksen välttämiseksi asia tutkitaan välittömästi korkeimmassa hallinto-oikeudessa sitä Helsingin hallinto-oikeudelle siirtämättä.

2. Ulkomaalaislain 18 b §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan muun muassa Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso.

Ulkomaalaislain 18 c § sisältää säännökset edellytyksistä oleskeluluvan myöntämiselle ulkomailla olevalle henkilölle perhesiteen perusteella. Pykälän 1 momentin mukaan Suomessa asuvan ulkomaalaisen, joka on saanut oleskeluluvan pakolaisuuden tai suojelun tarpeen perusteella, tai Suomessa asuvan Suomen tai muun pohjoismaan kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikatkokonaisuudessaan. Kokonaisharkinnassa on otettava myös huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 50/1998) on todettu muun ohella, että 18 c §:n tarkoituksena on säätää edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle perhesiteen perusteella. Säännöksen tavoitteena on perhe-elämän suojaaminen. Hallituksen esityksen mukaan lopputulos, johon päädytään kokonaisarvion perusteella, ei saisi olla asianosaisten kannalta kohtuuton.

Hallituksen esityksen mukaan lähtökohtana hakemuksia ratkaistaessa on olettamus siitä, että kyseessä on todellinen perhe-elämä. Myös Euroopan ihmisoikeussopimus (Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus, Sops 18-19/1990) suojaa nimenomaan riittävän läheistä, tosiasiallista perhe-elämää. Sen vuoksi perhemääritelmän muodollisesta soveltumisesta huolimatta oleskelulupa tulee evätä, jos voidaan osoittaa, että esimerkiksi avioliitto tai adoptiosuhde on solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi tai että aikaisemmin vallinnut perhe-elämä on päättynyt. Euroopan unionin neuvoston 4 päivänä joulukuuta 1997 antamassa päätöslauselmassa toimenpiteistä lumeavioliittojen estämiseksi (97/C382/01) on määritelty seikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa, että avioliitto on solmittu maahantulosäännösten kiertämiseksi. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi yhteiselämän puuttuminen, avioliiton solmimisesta on maksettu rahaa, puolisoilla ei ole yhteistä kieltä, puolisot antavat ristiriitaisia henkilötietoja toisistaan tai se, että puolisot eivät ole kertaakaan tavanneet ennen avioliittoa.

Hallituksen esityksessä todetaan edelleen, että pakolaisen ja oleskeluluvan suojelun tarpeen perusteella saaneiden perheenjäsenten kohdalla tulee ottaa huomioon erityisesti se, että he ovat voineet joutua toisistaan eroon vainon tai muiden pakottavien syiden vuoksi.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Iranin kansalainen A on etniseltä taustaltaan kurdi. Hän on asiakirjojen mukaan saapunut pakolaisena UNHCR:n pakolaisleirille Turkkiin 11.10.1995 ja saanut Suomessa oleskeluluvan 11.7.1997 kiintiöpakolaisena (statuksella A 7).

A on vihitty avioliittoon Iranin kansalaisen B:n kanssa 25.2.2000 ja 24.8.2000 suoritetuilla kahdella eri vihkimistoimituksella. Vihkiminen on toimitettu Iranissa maan lainsäädännön mukaisesti. Asiassa ei ole kiistetty avioliiton solmimisen pätevyyttä, vaan kysymys on siitä, onko puolisoiden tarkoituksena katsottava olleen viettää keskinäistä ja todellista perhe-elämää.

Molemmat aviopuolisot ovat avioliiton johdosta toimitetuissa kuulemisissa kertoneet, että heidän äitinsä ovat serkuksia ja puolisot ovat siten tunteneet toisensa pienestä pitäen. Tuttavuuden on kerrottu johtaneen siihen, että vuonna 1995 ennen kuin A lähti kotimaastaan pakolaiseksi Turkkiin, hän oli pyytänyt B:tä seuraamaan mukana, mutta se ei ollut tuolloin mahdollista. A:n Suomeen siirtymisen jälkeen he olivat aloittaneet uudelleen yhteydenpidon ja vuonna 1999 tehneet yhteiset avioliittosuunnitelmat. Vihkimistoimitukset oli suoritettu Iranissa vuonna 2000 maan lainsäädännön mukaisesti vaimon, tämän isän ja A:n edustajana tämän veljen sekä molempien puolisoiden sukulaisten läsnäollessa. A on todennut, ettei hän pakolaisasemansa vuoksi ole voinut palata Iraniin eikä siten osallistua vihkimistoimitukseen.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on puolisoiden passeista esitetyin kopioin sekä tapaamisesta otetuin valokuvin selvitetty puolisoiden tavanneen avioliiton solmimisen jälkeen Turkissa 17-29.11.2001 välisenä aikana.

Asiassa on perhe-elämän todellisuuden tarkoitusta arvioitaessa otettava huomioon Iranin uskonnon ja kulttuurin asettamat vaatimukset sekä A:n pakolaisaseman perhe-elämän viettämiselle asettamat rajoitukset. Vaikka puolisot ovat osoittaneet tunteneensa toisensa ennen A:n Iranista lähtemistä vuonna 1995, ei heidän voida edellyttää eläneen perhe-elämää ennen avioliiton solmimista. Sen jälkeen kun avioliitto oli solmittu vuonna 2000, on perhe-elämän viettämisen rajoituksina otettava huomioon A:n pakolaisuudesta johtuvat rajoitukset tavata vaimoaan. Perhe-elämän viettäminen edellyttää näin ollen vaimon mahdollisuutta muuttaa miehensä luokse. Puolisoiden tapaamisesta Turkissa vihkimisen jälkeen esitetty selvitys tukee heidän ilmoittamaansa tarkoitusta viettää yhteistä perhe-elämää Suomessa. Kun otetaan huomioon olosuhteiden perhe-elämän viettämiselle asiassa asettamat rajoitukset, ei voida katsoa Ulkomaalaisviraston tavoin, että perhe-elämän tähänastinen puuttuminen merkitsisi perheenjäsenyyteen perustuvan todellisen perhe-elämän suojaa vaativan siteen puuttumista oleskelulupaa perheenyhdistämisen perusteella haettaessa perhe-elämän viettämiseksi Suomessa. Kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet huomioon ottaen oleskeluluvan myöntämistä vastaan ei ole sellaisia yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä, joita ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Ulkomaalaisviraston päätös on siten lainvastaisena kumottava ja asia on palautettava Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Kts. myös ratkaisut KHO 16.1.2002 T 76 (KHO:2002:5) ja KHO 13.7.2001 T 1661.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Lauri Tarasti, Pirkko Lundell, Marita Liljeström ja Pekka Vihervuori. Asian esittelijä Kai Träskelin.