Helsingin HO 11.5.2018 538

Vahingonkorvaus - työpalkka - töiden vertailukelpoisuus - sama tai samanarvoinen työ - tasapuolinen kohtelu

A oli ollut palomiehen virassa kaupungin pelastuslaitoksen palveluksessa ja työskennellyt osan työajastaan perustason ensihoitotehtävissä ensihoitoyksikössä eli ambulanssissa. Kaupunki oli maksanut A:lle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin koko työaikansa ambulanssissa työskenneille perustason ensihoitajille. Kysymys siitä, olivatko palomiehen ja perustason ensihoitajan työt keskenään vertailukelpoisia sekä samoja tai samanarvoisia ja siitä, oliko kaupunki rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta maksaessaan A:lle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille.

ASIAN KÄSITTELY HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Kanne

A vaati, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta aiheutuneesta ansionmenetyksestä. A oli toiminut viranhaltijana palomiehen virassa 1.1.2011 ja sen jälkeisenä aikana. A:n tehtävänimike oli ollut palomies. A:n työtehtävät muodostuivat ensihoitotehtävistä perustason ensihoidossa ja pelastustoimen tehtävistä. Ensihoitajina perustasolla toimiville palomiehille oli useiden vuosien ajan maksettu alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille, vaikka perustason ensihoitajan ja ensihoitotehtävissä toimivan palomiehen tehtävä oli vaativuudeltaan samanlainen. Kysymys oli samasta tai ainakin samanarvoisesta työstä. Alempaan palkkaukseen ei ollut hyväksyttävää syytä.

Vastaus

Kaupunki vaati, että kanne hylätään. A oli palomiehen virassa ja A:n tehtävät painottuivat palomiehen tehtäviin. Tehtäväsidonnaisuus pelastusyksikössä (paloauto) oli merkittävästi alempi kuin ensihoitoyksikössä (ambulanssi). Pelastustyö ei tältä osin ollut yhtä kuormittavaa kuin ensihoitotyö.

Palomiehiin ja päätoimisiin ensihoitajiin sovellettiin eri työ- ja virkaehtosopimuksia. Työehtosopimusta ja sen vaikutusta työn vaativuuteen tai samankaltaisuuteen tuli tarkastella kokonaisuutena. Koska palomiehet ja ensihoitajat olivat eri virka- ja työehtosopimusten piirissä, tämä tarkoitti sitä, että myös palkkausjärjestelmät, tehtävien vaativuuden arviointi ja palkanmääräytymisperusteet erosivat toisistaan. Viranhaltijan tasapuolisen kohtelun toteutumista arvioitiin suhteessa samassa asemassa oleviin. Kaupunki ei ollut työnantajana rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta eikä syrjintää koskevaa kieltoa. Perusteita vahingonkorvaukseen ei ollut.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen 30.11.2016 antamallaan välituomiolla. Käräjäoikeus katsoi, etteivät palomiehen tehtävät ja perustason ensihoitajan tehtävät olleet samoja tai samanarvoisia, eikä kaupunki ollut toiminut tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaisesti jättäessään palkkoja harmonisoimatta. Se, että kaupunki ei ollut toiminut tasapuolisen kohtelun vastaisesti, ilmeni siitäkin todistelusta ilmenevästä seikasta, että palomiesten ja ylipalomiesten kokonaispalkat olivat keskimäärin parempia kuin perustason ensihoitajilla. Vaikkakin tehtävissä oli samankaltaisia piirteitä, poikkesivat tehtävät kokonaisuutena arvioiden toisistaan. Palomiehen ja perustason ensihoitajan tehtävä ja asema huomioiden erilaisille tehtäväkohtaisille palkoille oli ollut hyväksyttävä syy.

Asian ovat ratkaisseet:
käräjätuomari Pasi Lilja
käräjätuomari Seija Ovaskainen
käräjätuomari Simo Kolehmainen

Ratkaisu oli yksimielinen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 11.5.2018

Valitus

A on vaatinut, että käräjäoikeuden välituomio kumotaan ja kanteesta ilmenevä vahingonkorvausvaatimuksen peruste hyväksytään.

Kaupunki oli työnantajana rikkonut tasapuolisen kohtelun velvoitettaan maksamalla palomiehen virassa olleelle valittajalle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille. Kaupungilla ei ollut ollut hyväksyttävää syytä erisuuruisen tehtäväkohtaisen palkan maksamiselle. Valittajan työ oli samanarvoista työtä kuin perustason ensihoitajan työ.

Valittajan perustason ensihoitotehtävät

Valittaja toimi kaupungin pelastuslaitoksen palveluksessa, ja valittajan tehtäviin kuuluivat sekä pelastus- että ensihoitotoiminnan tehtävät. Ensihoitotehtävissä valittaja toimi perustason ensihoidossa, ja ensihoitotehtävät ensihoitoyksikössä eli ambulanssissa muodostivat hänen työajastaan 25 prosenttia. Myös pelastusyksikössä eli paloautossa valittajan työ sisälsi perustason ensihoitotyötä ensivasteyksikössä ja muissa pelastustehtävissä, kuten esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa.

Valittajan ja perustason ensihoitajan töiden vertailtavuus ja samanarvoisuus

(a) Tehtävien samanarvoisuus

Asiassa ei ollut merkitystä sillä, että valittajan ja perustason ensihoitajan tehtäviin sovellettiin eri virka- ja työehtosopimusta. Eri virka- ja työehtosopimuksen soveltaminen tai kaupungin mahdollinen varojen puute eivät muodostaneet hyväksyttävää syytä tasapuolisesta kohtelusta poikkeamiselle, koska kyse oli lain pakottavasta säännöksestä.

Valittajan ja perustason ensihoitajan työt olivat keskenään vertailukelpoisia ja samanarvoisia. Samanarvoisuuden arvioinnissa oli kyse työn vaativuuden arvioimisesta. Kysymys oli perusluonteeltaan samanlaisesta työstä eli pelastusalan työstä, jossa ensisijaisena tehtävänä oli ihmisen pelastaminen. Lisäksi oli otettava huomioon, että myös erilaisia töitä voitiin pitää samanarvoisina. Se seikka, että valittaja oli virkasuhteessa ja perustason ensihoitaja työsuhteessa, ei osoittanut tehtävien erilaisuutta. Virkasuhteessa vastuu oli joka tapauksessa suurempi kuin työsuhteessa.

Valittajan työ oli vähintään yhtä vaativaa kuin perustason ensihoitajan työ. Valittaja teki ensihoitoyksikössä täysin samaa työtä kuin perustason ensihoitaja. Tämän lisäksi valittajan tuli hallita palomiehen työ pelastusyksikössä. Vaikka valittajan työ pelastusyksikössä ei ollut samaa kuin perustason ensihoitajan työ ensihoitoyksikössä, voitiin töitä kuitenkin verrata keskenään arvioitaessa tasapuolisen kohtelun velvoitetta. Valittajalla oli koko ajan perustason ensihoitovelvoite eli valittaja voitiin määrätä perustason ensihoitotehtäviin myös silloin, kun hän teki työvuoroa pelastusyksikössä. Valittajan muita tehtäviä kuin ensihoitotehtäviä ei voitu myöskään pitää vähemmän vaativina kuin perustason ensihoitajan tehtäviä. Pelastusyksikössä hälytystehtäviin sisältyi vaativia, fyysisesti ja henkisesti raskaita tehtäviä, joissa altistuttiin vaaratekijöille, eikä perustason ensihoitajan työhön sisältynyt tällaisia tehtäviä.

(b) Kelpoisuus ensihoitotehtäviin

Ensihoitopalvelua koskevassa asetuksessa säädetyt kelpoisuusehdot ja se, että valittajan virkaan vaaditaan käytännössä nykyään lähihoitajan ensihoitoon suuntautuneiden opintojen suorittamista eivät osoittaneet, että tehtävät eivät olisi vertailukelpoisia. Valittajan ja perustason ensihoitajan kelpoisuudessa ensihoitotehtäviin ei ollut ollut mitään eroa 31.12.2013 saakka eikä käytännössä sen jälkeenkään. Lisäksi oli selvää, että kelpoisuussäännös koski vain ensihoitoa eikä sillä määritelty, oliko valittajan tehtävä samanarvoinen kuin perustason ensihoitajan tehtävä.

(c) Hälytystehtävien osuus vuosityöajasta - tehtäväsidonnaisuus

Ensihoitoyksiköiden suurempi tehtäväsidonnaisuus ei merkinnyt sitä, että tehtävät eivät olisi samanarvoisia tai että perustason ensihoitajan työ olisi vaativampaa kuin valittajan työ. Valittajan operatiivisista tehtävistä suurin osa oli ensihoitotehtäviä ambulanssissa tai ensivastetehtäviä tai muita pelastustehtävien yhteydessä suoritettavia ensihoitotehtäviä pelastusyksikössä. Valittajan tehtäväksi saattoi myös tulla pelastusyksikön hälytystehtävässä ensihoitotehtävä, vaikka hälytystehtävää ei ollut sellaisena annettu.

Tehtäväsidonnaisuuden osalta tuli myös ottaa huomioon, että valittajan tehtäväsidonnaisuus ensihoitoyksikössä oli sama kuin perustason ensihoitajalla. Palomiesten, jotka työskentelivät sekä pelastusyksikössä että ensihoitoyksikössä, tehtäväsidonnaisuus oli korkeampi kuin pelastusyksiköiden tehtäväsidonnaisuus.

Perustason ensihoitajien tehtäväsidonnaisuus vaihteli asemittain ja yksiköittäin, eikä ensihoitajille ollut maksettu keskenään erisuuruista tehtäväkohtaista palkkaa tehtäväsidonnaisuuden erojen perusteella. Koska tehtäväsidonnaisuuden erot eivät merkinneet erisuuruista palkkaa samaa työtä tekevien ensihoitajien välillä, eroa tehtäväsidonnaisuudessa ei voitu pitää hyväksyttävänä perusteena myöskään eri ammattiryhmien väliselle tehtäväkohtaisen palkan eroavaisuudelle.

(d) Tehtävien vaativuuden arvioinnit (TVA)

Palomiehen ja perustason ensihoitajan tehtävien vaativuutta arvioitaessa tuli käyttää hyväksi tehtävien vaativuuden arviointeja (TVA). Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaisia arviointikriteereitä käyttäen tehdyt arvioinnit osoittivat, että ensihoitotyötä tekevän palomiehen tehtävä oli perustason ensihoitajan tehtävää vaativampi.

Palomiehen tehtävä palomies-sairaankuljettajan tehtävänimikkeellä oli vuonna 2007 arvioitu vaativammaksi kuin perustason ensihoitajan tehtävä sairaankuljettajan tehtävänimikkeellä. Lisäksi tuli ottaa huomioon, että vuonna 2014 vahvistetussa arvioinnissa palomiehen tehtävä palomies-lähihoitajan tehtävänimikkeellä oli arvioitu aikaisempaa vaativammaksi. Vaikka kaupunki ei ollut vahvistanut palomies-lähihoitajan tehtävänimikettä, oli tehtävän vaativuus vahvistettu. Palomies-lähihoitajan tehtävänimike oli luotu TVA-prosessia varten, ja nimikkeen vahvistaminen oli eri asia kuin tehtävän vaativuuden vahvistaminen.

Sillä seikalla, että perustason ensihoitajan tehtävä oli arvioitu TS:n mukaisilla kriteereillä, vaikka ammattiryhmään sovellettiin kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES), ei ollut asiassa merkitystä. Perustason ensihoitajan tehtävän vaativuutta oli perusteltua arvioida TS:n mukaisilla kriteereillä, koska palomiehen ja perustason ensihoitajan työt olivat samanluonteisia ja osaksi aivan samoja ja niihin sovellettavien virka- ja työehtosopimusten arviointikriteerit olivat sisällöltään ja tärkeysjärjestykseltään lähellä toisiaan. Asiassa ei ollut merkitystä myöskään sillä, että kaupunki ei ollut vahvistanut perustason ensihoitajaa koskevaa TVA:ta. Perustason ensihoitajan tehtävän vaativuutta oli joka tapauksessa arvioitu pelastuslaitoksessa vuonna 2007 TS:n mukaisesti ja vuonna 2014 KVTES:n mukaisesti.

(e) Käytettävyys pelastuslaitoksen tehtävissä

Valittajan käytettävyys oli laajempi kuin perustason ensihoitajan, koska valittaja toimi sekä ensihoito- että pelastustehtävissä. Valittajan laajempi käytettävyys pelastuslaitoksen palveluksessa merkitsi, että hänen tehtävänsä oli perustason ensihoitajan tehtävää vaativampi.

Palkkavertailun tekeminen

Palkkojen vertailu tuli tehdä tehtäväkohtaisten palkkojen eikä kokonaispalkan perusteella. Tehtäväkohtainen palkka määräytyi tehtävän vaativuuden mukaan, ja tehtävän vaativuuden perusteella määriteltiin tehtävän samanarvoisuus. Kokonaispalkassa oli mukana myös lisät ja korvaukset. Kaupunki ei ole esittänyt todistajan kertomuksen lisäksi muuta selvitystä siitä, että palomiesten kokonaispalkka olisi korkeampi kuin perustason ensihoitajien kokonaispalkka.

Vastaus

Kaupunki on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden välituomio oli oikea. Kaupunki ei ollut kohdellut valittajaa tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastaisesti. Valittajan ja perustason ensihoitajien erilaisille tehtäväkohtaisille palkoille oli ollut hyväksyttävä syy. Palomiehen työ ja perustason ensihoitajan työ eivät olleet vertailukelpoisia eivätkä samoja tai samanarvoisia. Ammattiryhmät tekivät pääosin eri työtä, joten samanpalkkaisuus ei tullut sovellettavaksi. Työnantajalla oli oikeus kollektiivisopimusten perusteella maksaa eri palkkaa erilaista työtä tekeville ammattiryhmille. Palkkauksesta oli päätetty virka- ja työehtosopimusten asettamissa ja viranhaltijan toimivallan rajoissa.

Valittajan perustason ensihoitotehtävät

Valittajan työajasta vain vähäinen määrä oli kohdistunut ensihoitotyöhön. Ensihoitotehtävien laskennallinen määrä ei yksiselitteisesti kuvannut työn määrää vaan ensihoitotehtävien osuutta arvioitaessa tuli verrata tehtäviin käytettyä aikaa suhteessa kokonaistyöaikaan.

Valittajan ja perustason ensihoitajan töiden vertailukelpoisuus

(a) Töiden erilaisuus

Valittajan työ oli perustason ensihoitajan työn kanssa samaa vain silloin, kun valittaja oli ensihoitotehtävissä ensihoitoyksikössä ja satunnaisissa pelastusyksikön ensivastetehtävissä. Valittajan ja perustason ensihoitajan työ eivät olleet perusluonteeltaan samanlaisia. Ihmisen pelastamiseen liittyvä tehtävä pelastusyksikössä tarkoitti lähes aina teknistä pelastamista, kun taas ensihoito annettiin turvallisessa ympäristössä ja hoitotoimenpiteet suoritti tavallisesti ensihoitoyksikön henkilöstö. Myös se, että valittaja oli virkasuhteessa ja perustason ensihoitaja työsuhteessa, osoitti töiden erilaisuutta.

(b) Kelpoisuus ensihoitotehtäviin

Ensihoitoasetuksen muutokset osoittivat lainsäätäjän kannan, jonka mukaan ensihoitajan ja valittajan tehtävät eivät olleet vertailukelpoisia.

(c) Hälytystehtävien osuus vuosityöajasta - tehtäväsidonnaisuus

Tehtäväsidonnaisuus eli hälytystehtäviin käytetty aika kokonaistyöajasta havainnollisti hyvin työn määrän ja kuormittavuuden eroja. Perustason ensihoitajan työ oli palomiehen työtä kuormittavampaa johtuen korkeasta tehtäväsidonnaisuudesta. Tehtäväsidonnaisuus oli merkittävä tosiasiallinen ero ammattien välillä.

(d) Tehtävien vaativuuden arvioinnit (TVA)

Palomiehet ja perustason ensihoitajat olivat eri virka- ja työehtosopimusten soveltamispiirissä. Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) ja kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisia tehtävien vaativuuden arviointeja määrittivät eri tekijät. Tehtävän vaativuuden arviointi tehtiin virka- ja työehtosopimuksessa sovituilla kriteereillä, ja kunkin sopimuksen kriteerit perustuivat ammattialan asettamiin vaatimuksiin ja tehtävän luonteeseen. KVTES:n piiriin kuuluvan perustason ensihoitajan tehtävän vaativuutta ei ollut voitu arvioida TS:n mukaisilla kriteerillä eikä tehtävänkuvauslomaketta ja siihen sisältynyttä ehdotusta vaativuusluokaksi ollut voitu työehtosopimusjärjestelmän vastaisena vahvistaa. Väärän virka- ja työehtosopimuksen kriteeristöllä tehdyllä tehtävänkuvauksella ja siihen sisältyneellä ehdotuksella vaativuusluokasta ei ollut merkitystä asiassa. Lisäksi tuli ottaa huomioon, että vaikka palomies-lähihoitajan tehtävänimikkeelle oli valmisteltu tehtävänkuvaus, ei tehtävänimikettä ollut otettu käyttöön. Kyseessä oli ollut vain valmistelevan työryhmän tekemä esitys.

(e) Käytettävyys pelastuslaitoksen tehtävissä

Valittajan käytettävyys pelastuslaitoksen palveluksessa oli vain yksi osa kokonaisuutta eikä se osoittanut, että valittajan tehtävä olisi perustason ensihoitajan tehtävää vaativampi.

Palkkavertailun tekeminen

Palkkojen vertailu tuli tehdä kokonaispalkan eikä tehtäväkohtaisen palkanosan perusteella. Virka- ja työehtosopimukset neuvoteltiin kokonaisuutena, joten yhdellä palkanosalla ei ollut itsenäistä merkitystä, kun palkkarakenne oli erilainen. Lisäksi oikeudenkäynnin alussa tehdyn selvityksen perusteella oli ilmennyt, että palomiesten ja perustason ensihoitajien vuosiansiot olivat aika lailla yhtä suuria.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Käräjäoikeudessa 12 palomiestä ja 10 ylipalomiestä on nostanut kukin erikseen kanteen kaupunkia vastaan vaatien kaupunkia suorittamaan tasapuolisen kohtelun rikkomisen perusteella vahingonkorvausta. Käräjäoikeus on käsitellyt nämä kanteet oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 2 §:n nojalla samassa oikeudenkäynnissä ottaen vastaan palomiesten nostamissa kanteissa saman todistelun ja vastaavasti ylipalomiehiä koskevissa kanteissa saman todistelun.

Käräjäoikeus on ratkaissut oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla erikseen välituomiolla sen, onko kaupunki rikkonut tasapuolisen kohtelun periaatetta maksaessaan kantajille alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille ja jättäessään kohtuullisessa ajassa harmonisoimatta palomiesten ja ylipalomiesten palkkauksen suhteessa perustason ensihoitajien palkkaukseen. Kysymys on ollut vahingonkorvauksen perusteen ratkaisemisesta eli siitä, onko palomiehen tai ylipalomiehen työ ollut vertailukelpoinen ja sama tai samanarvoinen perustason ensihoitajan työn kanssa. Käräjäoikeus on antanut jokaisesta kanteesta erillisen välituomion ja katsonut, että palomiehen tai ylipalomiehen ja toisaalta perustason ensihoitajan työt eivät ole samoja tai samanarvoisia eikä kaupunki siten ole toiminut tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaisesti jättäessään harmonisoimatta palkkoja. Käräjäoikeus on hylännyt kanteet eikä ole lausunut vahingonkorvauksesta.

Palomiehet ja ylipalomiehet ovat kukin erikseen valittaneet hovioikeuteen. Hovioikeus on toimittanut asioissa yhteisen pääkäsittelyn, jossa on otettu vastaan kaikkia valituksia koskeva todistelu. Hovioikeus antaa asioissa erilliset tuomiot kuitenkin siten, että ratkaisujen perustelut ovat yhteneväiset palomiesten ja ylipalomiesten osalta. Perusteluissa palomiehellä tarkoitetaan myös ylipalomiestä, jollei asiayhteydestä erikseen muuta ilmene.

Kaupungin pelastuslaitoksen palveluksessa oli palomiehiä ja perustason ensihoitajia. Lähtökohtaisesti palomiehet tekivät töitä sekä pelastusyksikössä eli paloautossa että ensihoitoyksikössä eli ambulanssissa. Pelastuslaitoksen tavoite oli, että palomiehet työskentelisivät noin puolet työajastaan ensihoitoyksikössä ja puolet pelastusyksikössä, vaikkakaan tavoite ei ollut toteutunut ensihoidon osalta mainitussa laajuudessa. Valittajien ensihoitoyksikössä suorittaman työn osuus kokonaistyöajasta oli vaihdellut siten, että nyt kysymyksessä olevilla palomiehillä vaihteluväli oli ollut 20 - 46 prosenttia ja ylipalomiehillä puolestaan 13 - 23 prosenttia. Päätoiminen perustason ensihoitaja toimi sen sijaan vain ensihoitoyksikössä, ja tällaisia ensihoitajia oli kaupungin palveluksessa lukumääräisesti vähän. Valtaosa perustason ensihoitotyötä tekevistä henkilöistä oli molempia tehtäviä hoitavia palomiehiä.

Riidatonta on, että valittajalle oli maksettu pienempää tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille. Kanteessa tarkoitettuna aikana palomiesten tehtäväkohtainen palkka oli ollut kuukaudessa noin 270 euroa alhaisempi ja ylipalomiesten puolestaan noin 140 - 200 euroa alhaisempi kuin perustason ensihoitajilla. Riidatonta on myös, että valittaja oli tehnyt sekä perustason ensihoitotehtäviä että pelastustehtäviä ja että mainitut ensihoitotehtävät ensihoitoyksikössä olivat muodostaneet 25 prosenttia valittajan työajasta. Ratkaistavina olevissa asioissa S 17/464, 466 ja 468 valittajat olivat olleet lisäksi kuusi kuukautta vuodessa Suomenlinnan pelastusasemalla, jossa he olivat toimineet sekä pelastusyksikössä että ensihoitoyksikössä koko työvuoron ajan. Asioissa S 17/454, 458 ja 462 valittajilla oli lisäksi lähihoitajan ensihoitoon suuntautunut tutkinto.

Asiassa on hovioikeudessa käräjäoikeuden välituomion perusteella kysymys siitä, tulisiko osan työajastaan perustason ensihoitoa tehneille palomiehille ja ylipalomiehille maksaa yhtä suurta tehtäväkohtaista palkkaa kuin pelkkää ensihoitoa tehneille perustason ensihoitajille. Keskeisenä arvioitavana seikkana on, voidaanko edellä selostettuja molempia tehtäviä tehneiden palomiesten ja ylipalomiesten ja perustason ensihoitajan töitä pitää vertailukelpoisina sekä samoina tai samanarvoisina. Mikäli töitä voidaan pitää vertailukelpoisina sekä samoina tai samanarvoisina, on lisäksi arvioitava, onko kaupunki rikkonut tasapuolisen kohtelun velvoitetta palomiesten ja ylipalomiesten palkkauksessa.

Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on kohdeltava viranhaltijoita tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole viranhaltijoiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Laki on tältä osin samansisältöinen kuin työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 1 momentti, ja näitä säännöksiä tulee tulkita yhdenmukaisesti. Myös perustuslain 6 §:ssä on säädetty yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksesta ja kiellosta asettaa ihmisiä eri asemaan ilman hyväksyttävää syytä.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain esitöissä (HE 196/2002 vp s. 36) on todettu, että tasapuolisen kohtelun periaatteen lähtökohtana on, että toisiinsa verrattavia viranhaltijoita kohdellaan samankaltaisissa tilanteissa yhdenvertaisesti. Periaate edellyttää siten työnantajalta johdonmukaisia toimia ja ratkaisuja suhteessa viranhaltijoihinsa. Säännöksellä ei kuitenkaan pyritä estämään viranhaltijoiden asettamista toisistaan poikkeavaan asemaan, jos tähän on objektiivisesti arvioiden hyväksyttävä syy. Tasapuolisen kohtelun vaatimusta ei rikota, kun jonkun viranhaltijan eri asemaan asettamiselle on hänen työnsä luonteesta tai työolosuhteista johtuen hyväksyttävä syy. Työsopimuslain esitöissä (HE 19/2014 vp s. 125) on todettu, että työnantajan on kohdeltava samankaltaisissa ja vertailukelpoisissa tilanteissa olevia työntekijöitä samalla tavoin. Tilanteiden vertailukelpoisuus ratkaistaan työnantajakohtaisesti ottaen huomioon työntekijöiden asema ja tehtävät työpaikalla.

Työsopimuslain esitöissä (HE 157/2000 vp s. 69) ja oikeuskäytännössä (KKO 2008:28 kohta 10) on todettu, että tasapuolisen kohtelun periaatteen tarkoituksena on toisaalta taata samanlaisessa asemassa olevien työntekijöiden yhtäläinen kohtelu ja toisaalta estää erilainen kohtelu vertailtavissa olevissa tilanteissa. Työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimus merkitsee palkkaetujen osalta ensisijaisesti sitä, että samaa tai samanarvoista työtä tekevät työntekijät ovat oikeutettuja yhtäläiseen palkkaukseen. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että palkanlaskennan ja sen määräytymisperusteiden tulee sen vuoksi olla samassa tai samanarvoisessa työssä yhteneväiset (esimerkiksi KKO 2013:11 kohta 25, KKO 2013:10 kohta 27, KKO 2010:5 kohta 8 ja KKO 2004:103 kohta 2).

Oikeuskäytännössä (KKO 2013:10 kohta 17 ja KKO 2013:11 kohta 15 sekä vastaavalla tavalla KHO 2013:193) ei ole otettu huomioon naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevaa sääntelyä ja käytäntöä tilanteessa, jossa ei ole ollut kysymys naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon edes välillisesti liittyvästä tilanteesta. Edellä mainituissa ratkaisuissa on ollut kysymys siitä, onko työnantaja rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta maksamalla samasta työstä eri suuruista palkkaa. Arvioitavana ei ole ollut, millä perusteella töiden samanarvoisuutta oikeudellisesti arvioidaan. Hovioikeus toteaa, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kysymys töiden vertailukelpoisuuden ja samanarvoisuuden arvioinnista. Tästä johtuen edellä mainittujen ennakkoratkaisujen kannanotot naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan sääntelyn soveltumattomuudesta eivät ole suoraan sovellettavissa käsillä olevaan tapaukseen. Hovioikeus katsoo, että naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskeva sääntely ja oikeuskäytäntö voidaan ottaa asiassa soveltuvin osin huomioon arvioitaessa palomiesten ja perustason ensihoitajien töiden keskinäistä vertailtavuutta sekä sitä, ovatko työt samoja tai samanarvoisia. Naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan sääntelyn ja oikeuskäytännön voidaan katsoa ilmentävän yleistä vaatimusta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta työelämässä ja erityisesti tasa-arvoa koskevissa tapauksissa on jouduttu määrittämään erilaisten töiden vertailtavuutta keskenään. Tällaisesta töiden keskinäisestä vertailtavuudesta on kysymys myös nyt ratkaistavana olevassa asiassa.

Tasa-arvolain esitöiden (HE 19/2014 vp s. 116) mukaan samanarvoisella työllä tarkoitetaan työtä, jota on pidettävä yhtä vaativana kuin toista työtä. Työn vaativuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota muun muassa työn edellyttämään osaamiseen, työn vastuullisuuteen ja kuormitukseen sekä työoloihin. Samapalkkaisuusperiaatteen kansainvälisessä tulkinnassa samoilla töillä tarkoitetaan toisiaan vastaavia tai lähes vastaavia töitä. Samapalkkaisuusvaatimus koskee samanarvoisia töitä silloinkin, kun työt ovat hyvin erilaisia, jos niitä voidaan pitää yhtä vaativina. Lähtökohtana on töiden sisällön ja niiden työntekijälle asettamien vaatimusten vertaaminen. Töitä vertailtaessa on kiinnitettävä huomiota työtehtävien laatuun ja sisältöön sekä niihin oloihin, joissa työtä tehdään. Vertailun tulee perustua siihen työhön, jota työntekijät tosiasiassa tekevät. Esitöissä (HE 57/1985 vp s. 19) on todettu myös, että töiden vertailussa joudutaan ottamaan kantaa siihen, minkälaiset ja kuinka usein toistuvat erot työtehtävissä johtavat siihen, ettei tehtäviä voida katsoa samoiksi. Ratkaisevaa on tällöin se, millaisille työtehtävien eroille asianomaisella alalla annetaan merkitystä palkkoja määriteltäessä. Työn samanarvoisuutta arvioitaessa on nojauduttava ensisijaisesti siihen käytäntöön tai niihin sovittuihin normeihin, joita eri aloilla noudatetaan esimerkiksi työn luokituksessa. Esitöissä (HE 195/2004 vp s. 26) on todettu edelleen, että lähtökohtana on verrata työn tai tehtävän keskeisiä vaativuustekijöitä ja kun työt vastaavat keskeisiltä vaativuustekijöiltään toisiaan, niitä tulee vaativuuden osalta pitää samanarvoisina.

Työelämän tasa-arvodirektiivin uudelleenlaaditun toisinnon (2006/54/EY) johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen mukaan sen arvioimiseksi, tekevätkö työntekijät samaa tai samanarvoista työtä, on yhteisön tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti määriteltävä, voidaanko katsoa, että kyseiset työntekijät ovat vertailukelpoisessa tilanteessa, kun otetaan huomioon erilaiset tekijät kuten työn luonne, koulutus ja työolosuhteet.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että työnantajan palkkausjärjestelmässä sovellettavat olennaiset palkkausperusteet eivät saa muodostua pysyvästi toisistaan poikkeaviksi samaa tai samanarvoista työtä tekevien työntekijöiden osalta (KKO 2010:5, KKO 2013:10, KKO 2013:11 ja TT 2011:29). Työnantajalla on tasapuolisen kohtelun velvoitteen mukaan velvollisuus mahdollisuuksiensa mukaan pyrkiä siihen, että palkkaerot korjaantuvat, vaikka palkkaerojen syntyminen olisi johtunut työnantajaa sitovien kahden eri työ- ja virkaehtosopimuksen noudattamisesta (KKO 2004:103, KKO 2013:10 ja KKO 2013:11). Työnantajaa sitovia virka- ja työehtosopimuksia ei voida yksin pitää hyväksyttävänä syynä erisuuruisen tehtäväkohtaisen palkan maksamiseen samaa tai samanarvoista työtä tekeville työntekijöille (esimerkiksi naisten ja miesten välistä samapalkkaisuutta koskeva asia Enderby, asia C-127/92, tuomio 27.10.1993).

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että samaa ja samanarvoista työtä tekevät työntekijät ovat samanlaisessa tai toisiinsa verrattavassa tilanteessa ja että samapalkkaisuusperiaate ymmärretään erityiseksi ilmaukseksi yleisestä yhdenvertaisuuden periaatteesta (Defrenne, asia 43/75, tuomio 8.4.1976, kohta 12, Brunnhofer, asia C 381/99, tuomio 26.6.2001, kohta 28, Lawrence ym., asia C-320/00, tuomio 17.9.2002, kohta 12, Cadman, asia C-17/05, tuomio 3.10.2006, kohta 28). Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että saman työn, saman tehtävän ja samanarvoisen työn käsitteet ovat pelkästään laadullisia ja niillä viitataan yksinomaan kyseessä olevien työntekijöiden suorittaman työn luonteeseen. Sen arvioimiseksi, tekevätkö työntekijät samaa työtä, on tutkittava, voidaanko kaikki asiaan vaikuttavat tekijät, kuten työntekijöiden työn luonne, koulutus ja työolosuhteet, huomioon ottaen katsoa, että nämä työntekijät ovat keskenään samankaltaisessa tilanteessa (Brunnhofer, asia C-381/99, tuomio 26.6.2001, kohdat 42 ja 43).

Unionin tuomioistuimessa on käsitelty naisten ja miesten välisen samapalkkaisuuden vaatimuksen näkökulmasta tapauksia, joissa on ollut kyse esimerkiksi siniposliinin maalaajista ja koneenkäyttäjistä (Royal Copenhagen, asia C-400/93, tuomio 31.5.1995), kätilöistä ja klinikkainsinööristä (Jämställhetsombudsmannen v Örebro läns landsting, asia C-236/98, tuomio 30.3.2000) ja puheterapeutista ja proviisorista (Enderby, asia C-127/92, tuomio 27.10.1993) sekä siivous- ja ruokailupalveluista ja puutarhanhoidosta, roskien keräämisestä ja viemärien puhdistamisesta (Lawrence ym., asia C-320/00, tuomio 17.9.2002).

Palomiehen ja perustason ensihoitajan töiden vertailukelpoisuus

Kaupunki on vedonnut yhtenä kiistämisperusteenaan siihen, että palomiehen ja perustason ensihoitajan työt eivät ole vertailukelpoisia, koska kyse oli eri tehtävistä ja eri ammattiryhmistä, joihin sovellettiin eri virka- ja työehtosopimusta ja joita koskeva sääntely erosi toisistaan. Lisäksi palomies oli virkasuhteessa ja perustason ensihoitaja työsuhteessa.

Korkein oikeus on todennut ratkaisussaan 2013:10 (kohdat 13 - 14), että suomalaiselle työmarkkinajärjestelmälle on ominaista työntekijä- ja työnantajajärjestöjen keskeinen asema neuvotteluosapuolina työ- ja virkaehtosopimuksia solmittaessa. Työ- ja virkaehtosopimuksella sovitaan käytännössä niin palkkauksesta kuin monista muistakin työehdoista. Työ- ja virkaehtosopimus on kokonaisuus, joka syntyy yhteisen neuvottelun tuloksena ja joka sitoo sen allekirjoittaneita työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä sekä siihen liittyneitä ammattiliittoja ja niiden jäseniä. Samalla työpaikalla voi olla noudatettavana useampia työ- ja virkaehtosopimuksia, mutta silloinkin lähtökohtana on, että niin työnantaja- kuin työntekijäosapuoli ovat sidottuja keskenään solmimaansa sopimukseen. Kunkin työntekijän palkka- ja työehdot määräytyvät pääsääntöisesti työntekijän oman ammattiliiton solmiman sopimuksen pohjalta.

Riidatonta on, että palomiehiin sovellettiin kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta (TS) ja perustason ensihoitajiin kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES). Nämä molemmat sopimukset olivat kaupunkia sitovia. I ja K ovat kertoneet, että palomies ja perustason ensihoitaja eivät kuuluneet samaan viiteryhmään erityisesti sen vuoksi, että kysymys oli eri tehtävistä ja ammattiryhmiin sovellettiin eri virka- ja työehtosopimuksia.

Hovioikeus toteaa, että lähtökohtaisesti ammattiryhmät kuuluvat sellaisten työ- ja virkaehtosopimusten piiriin, jotka koskevat samankaltaista työtä tekeviä. Näin ollen on yleensä myös perusteltua arvioida eri ammatteja niiden omien työ- ja virkaehtosopimusten sisäisesti. Tämä ei ole kuitenkaan ratkaisevaa arvioitaessa töiden samanarvoisuutta, vaan samanarvoisuutta voidaan määritellä työ- ja virkaehtosopimusten rajoista riippumatta. Hovioikeus katsoo, että palomiesten ja perustason ensihoitajien kohdalla sovellettavaksi tulevista eri virka- ja työehtosopimuksista huolimatta mainittujen töiden samanarvoisuutta voidaan vertailla keskenään.

Kuten edellä on todettu, vertailu palomiehen ja perustason ensihoitajan työn välillä tulee tehdä työn laadun ja luonteen perusteella. Näin ollen vertailun tekemisen kannalta ratkaisevaa ei ole, sovellettiinko tehtäviin pelastuslakia vai terveydenhuoltolakia eikä merkitystä ole myöskään sillä, oliko henkilö virka- tai työsuhteessa. Vasta työtehtävien lähemmän tarkastelun perusteella voidaan arvioida, onko kyse samasta tai samanarvoisesta työstä eivätkä edellä todetut eroavaisuudet sulkeneet pois töiden vertailukelpoisuutta.

Kaupunki on katsonut, etteivät työt olleet vertailukelpoisia myöskään sen vuoksi, että sosiaali- ja terveysministeriön ensihoitopalvelusta antaman asetuksen (340/2011) voimaantulon myötä tulleet muutokset osoittivat lainsäätäjän kannan siihen, etteivät perustason ensihoitajan ja palomiehen tehtävät olleet vertailukelpoisia. Hovioikeus toteaa, että mainittu asetus koskee ensihoidon tehtävissä toimivien pätevyysvaatimuksia eikä asetuksen muutoksella ole tarkoitettu ottaa kantaa töiden vertailukelpoisuuteen. Riidatonta myöskin on, että valittaja on ollut kelpoinen perustason ensihoitotehtäviin.

Palomiehen ja perustason ensihoitajan töiden samanarvoisuus

(a) Arvioinnin lähtökohtia

Arvioitavana on ensihoitoyksikössä ja pelastusyksikössä työtä tehneen palomiehen ja perustason ensihoitajan työ. Riidatonta on, että valittajan ensihoitoyksikössä eli ambulanssissa tekemä työ oli täysin samaa työtä kuin perustason ensihoitajan työ. Näin ollen arvioitavana on, voidaanko valittajan työtä kokonaisuutena arvioiden pitää samanarvoisena eli yhtä vaativana kuin perustason ensihoitajan työtä.

Edellä todetuin tavoin riidatonta on, että palomiehiin ja perustason ensihoitajiin sovellettiin eri virka- ja työehtosopimusta ja että ammattiryhmien työaikajärjestelmä, palkkarakenne ja ylityökorvausjärjestelmä poikkesivat toisistaan. Edelleen on riidatonta, että palomies toimi virkasuhteessa ja perustason ensihoitaja työsuhteessa ja että pelastustoimintaa säänneltiin pelastuslaissa ja perustason ensihoitoa terveydenhuoltolaissa.

Töiden samanarvoisuutta koskevan arvioinnin kannalta ratkaisevaa on se, minkälaisia töitä työntekijät tosiasiassa tekivät. Kuten edellä lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä koskevassa kohdassa on todettu, hyvinkin erilaisia töitä voidaan pitää samanarvoisina silloin, kun niitä voidaan pitää yhtä vaativina. Huomiota on kiinnitettävä työtehtävien laatuun ja sisältöön, työolosuhteisiin, työn asettamiin vaatimuksiin ja työtehtävien luonteeseen, työntekijän koulutukseen, merkitykseen ja arvoon työnantajalle sekä siihen, minkälaisia ja kuinka toistuvia erot työtehtävissä ovat. Hovioikeus toteaa tämän lisäksi, että arvioinnissa voidaan käyttää apuna työnantajan mahdollisesti laatimia työ- tai virkaehtosopimuksessa mainittuja tehtävien vaativuuden arviointeja. Tällaiset arvioinnit antavat usein hyvän lähtökohdan töiden vertailulle ja kuvastavat työnantajan vahvistamaa näkemystä töiden vaativuudesta.

(b) Tehtävien vaativuuden arvioinnit (TVA)

Valittajan mukaan palomiehen ja perustason ensihoitajan tehtävien vaativuutta voitiin arvioida käyttäen hyväksi vuonna 2007 ja 2014 tehtyjä tehtävien vaativuuden arviointeja. Kaupungin mukaan tehtävien vaativuuden arviointeja ei voitu käyttää, koska perustason ensihoitajan työn vaativuutta oli arvioitu väärillä eli TS:n mukaisilla arviointikriteereillä eikä kyseistä työn vaativuuden arviointia ollut vahvistettu.

I, J ja K ovat kertoneet, että kunkin työn vaativuuden arviointi tuli tehdä sitä koskevan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti, koska kriteerit olivat erilaiset. Perustason ensihoitajan tehtävän vaativuutta ei voitu arvioida TS:n mukaisilla kriteereillä. Jos kaupunki toimisi toisin, se rikkoisi sitä velvoittavia sopimuksia. Eri virka- ja työehtosopimuksen piiriin kuuluvia töitä ei voitu verrata toisiinsa.

Hovioikeus toteaa, että töiden samanarvoisuutta arvioitaessa lainsäädäntö ei edellytä työnantajalta mitään tiettyä tapaa tehtävien vaativuuden arvioimiseksi. Palkkauksen perustuminen virka- ja työehtosopimusten mukaisiin luokitus- ja arviointijärjestelmiin edesauttaa osaltaan tehtävien vaativuuden vertailua. Toisaalta, mikäli työt on arvioitu keskenään eri virka- ja työehtosopimusten luokittelu- ja arviointikriteereiden mukaisesti, eivät ne anna sellaisenaan yhteismitallista pohjaa töiden vaativuuden vertaamiseksi. (Nummijärvi, Anja: Palkkasyrjintä 2004 s. 179 ja 182). Töiden samanarvoisuutta tulee tarvittaessa kyetä arvioimaan sellaisilla yhdenmukaisilla kriteereillä, jotka soveltuvat molempien töiden arviointiin.

Riidatonta on, että vuonna 2007 oli arvioitu TS:n mukaisilla kriteereillä päätoimisen sairaankuljettajan nimikkeellä perustason ensihoitajan tehtävää, mutta arviointia ei ollut vahvistettu. C, D ja E ovat kertoneet yhdensuuntaisesti, että arviointi oli tehty muuten asianmukaisesti, mutta sitä ei ollut tehty oikean virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. H on kertonut osallistuneensa vuosina 2007 ja 2014 valmistelevaan työryhmään, joka oli ollut tekemässä päätoimisten sairaankuljettajien ja ensihoitajien tehtävien vaativuuden arviointeja. Työryhmä oli ollut arviointien lopputuloksesta yksimielinen ja esittänyt ne hyväksyttäviksi. Myös F on kertonut, että tehtäviä oli arvioitu objektiivisesti. Kirjallisena todisteena on esitetty pelastuskomentajan ja henkilöstöryhmän puheenjohtajan kaupungin henkilöstökeskukselle lähettämä 24.4.2007 päivätty kirje, jossa on todettu muun muassa, että palomies-sairaankuljettajat hoitavat noin 40 prosenttia työajastaan täsmälleen samoja tehtäviä kuin päätoimiset sairaankuljettajat täysiaikaisesti eikä objektiivisesti voida esittää mitään perusteita sille, että mainittuja tehtäviä ei käytännössä voitaisi arvioida samoilla arviointikriteereillä, vaikka se ei sopimusten mukaan ole mahdollista.

Vuonna 2007 oli arvioitu TS:n mukaisilla kriteereillä palomiehen tehtävää palomies-sairaankuljettajan nimikkeellä, ylipalomiehen tehtävää ja perustason ensihoitajan tehtävää päätoimisen sairaankuljettajan nimikkeellä. Mainitut tasomäärittelyosat olivat olleet 1) osaaminen, tekniset tiedot ja taidot, 2) työnantajan edellyttämä koulutus, 3) työolosuhteet, 4) asema organisaatiossa, 5) työnantajan edellyttämä kokemus, 6) tehtäviin kuuluva päätösvalta, 7) vastuun laajuus (töiden järjestämisessä) ja 8) vuorovaikutustaidot.

Perustason ensihoitajan tehtävää oli arvioitu KVTES:n mukaisesti sairaankuljettajan nimikkeellä vuonna 2014. Vaativuustekijät olivat olleet 1) osaaminen, 2) työn vaikutukset ja vastuu, 3) yhteistyötaidot ja 4) työolosuhteet.

Vuoden 2007 tehtävien vaativuuden arviointien mukaan palomies-sairaankuljettajan tehtävän vaativuus oli arvioitu samaan vertailuryhmään B kuin päätoimisen sairaankuljettajan tehtävä. Ylipalomiehen tehtävän vaativuus oli arvioitu vertailuryhmään C. Arvioinnissa oli käytetty asteikkoa, jossa tasolla A oleva tehtävä oli vaativuudeltaan vähäisin. Vaativuuden arviointien mukaan palomiehen ja perustason ensihoitajan työt olivat vaativuudeltaan samanarvoisia, ja ylipalomiehen työ olisi näitä tehtäviä vaativampi.

Vuonna 2014 suoritetut tehtävien vaativuuksien arvioinnit eivät osoita, että vuonna 2007 suoritetut tehtävien vaativuuksien arviointien lopputulokset eivät olisi asianmukaiset. Perustason ensihoitajan tehtävän vaativuuden arviointi oli tehty vuonna 2014 KVTES:n mukaisesti ja palomies-lähihoitajan ja ylipalomiehen TS:n mukaisesti. Nämä eri virka- ja työehtosopimusten mukaisesti tehdyt arvioinnit oli tehty eri kriteereillä eivätkä ne ole suoraan vertailukelpoisia keskenään.

Hovioikeus toteaa, että pelastuslaitos on arvioinut vuonna 2007 molemmat tehtävät samoilla kriteereillä, ja pelastuslaitoksella on ollut tietämys töiden sisällöstä. Esitetyn todistelun perusteella kaikki tehtävät on arvioitu objektiivisesti ja kyseiseen henkilöstöryhmään kuuluvien osallistuessa arviointityöhön. Tämän arvioinnin mukaan palomiehen työ oli yhtä vaativaa ja ylipalomiehen työ vaativampaa kuin perustason ensihoitajan työ. Siitä huolimatta, että arviointikriteerit eri virka- ja työehtosopimuksissa erosivat toisistaan, TS:n perusteella vuonna 2007 tehtyjä arviointeja voidaan käyttää apuna tehtävien samanarvoisuutta arvioitaessa.

Tehtävien vaativuuksien arvioinneista saatujen tulosten lisäksi on vielä arvioitava asiassa esitetyn muun todistelun perusteella tehtävien keskinäistä vaativuutta ja samanarvoisuutta. Erityisesti on arvioitava, voidaanko muun esitetyn todistelun perusteella nähdä tehtävissä sellaisia eroja, jotka horjuttaisivat tehtävien vaativuuksien arviointien lopputulosta.

(c) Palomiehen tehtävät (työtehtävien laatu ja sisältö sekä työolosuhteet)

Palomiehen ja perustason ensihoitajan työt olivat keskenään samoja siltä osin kuin kysymys oli ensihoitoyksikössä suoritettavasta ensihoitotyöstä tai pelastusyksikössä tehtävästä ensihoitotyöstä.

Palomies teki perustason ensihoitajan työtä vastaavia ensihoitotehtäviä muulloinkin kuin toimiessaan ensihoitoyksikössä. Asiassa on esitetty eriäviä näkemyksiä pelastusyksikössä tehtävän ensihoitotyön määrästä.

F on kertonut, että ensivastetehtäviä oli noin yksi prosentti kaikista hälytystehtävistä ja että muun pelastusyksikössä tehtävän ensihoitotyön määrä oli vähäinen. F on kertonut myös, että tavoitteena oli, että palomiehet työskentelisivät noin puolet työajastaan ambulanssissa ja puolet paloautossa. F:lle oli ollut yllätys, kuinka vähäinen ensihoitotyön osuus oli ollut palomiesten työajasta. B:n ja C:n arviot siitä, kuinka usein pelastusyksikön hälytystehtävät sisälsivät ensihoitotyötä, ensivastetehtävät mukaan lukien, ovat liikkuneet noin 30 ja 40 prosentin välillä. Hovioikeus katsoo, että arvioihin ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, milloin kysymys on ensihoitoa sisältävästä tehtävästä. Ensihoitotyön määrä on todennäköisesti suurempi kuin F:n arvioima prosentti, muttei kuitenkaan B:n ja C:n arvioiman 30 - 40 prosentin suuruinen.

B ja E ovat kertoneet, että palomiehen tuli olla jatkuvasti käytettävissä ensihoitotyöhön. Hälytystehtävät pelastusyksikössä saattoivat sisältää perustason ensihoitotehtäviä. Lisäksi B:n, C:n, D:n, E:n ja H:n kertomin tavoin palomies voitiin määrätä tarvittaessa siirtymään jopa kesken pelastusyksikön työvuoron ensihoitoyksikköön. Palomies ei voinut itse vaikuttaa siihen, mikä osa hänen työajastaan kohdistui ensihoitotyöhön.

Hovioikeus katsoo selvitetyksi, että palomiehen tuli olla valmis suorittamaan perustason ensihoitotehtäviä myös muulloin kuin ensihoitoyksikön työvuoroissa. Tällaisia pelastusyksikössä suoritettavia ensihoitotehtäviä olivat ainakin ensivastetehtävät ja lisäksi uskottavaa on, että myös muissa pelastusyksikön hälytystehtävissä suoritettiin perustason ensihoitotehtäviin kuuluvia tehtäviä. Edellä mainittu huomioon ottaen palomies joutui tekemään ensihoitotehtäviä myös pelastusyksikössä. Palomiehen työtä voitiin pitää perustason ensihoitajan työtä vastaavana siltä osin kuin pelastusyksikkö toimi ensivasteyksikkönä. Lisäksi pelastusyksikössä tehtiin perustason ensihoitotyötä pelastustehtävien yhteydessä. Hovioikeus katsoo, ettei valittajan ensihoitotyön osuus ole muodostanut kuitenkaan suurinta osaa kokonaistyöajasta, vaikka huomioon otettaisiin kaikki suoritettu perustason ensihoito.

Kaupunki on katsonut, että palomiehen ja perustason ensihoitajan tehtävät olivat erilaisia myös sillä perusteella, että perustason ensihoitajan työn tehtäväsidonnaisuus oli merkittävästi korkeampi kuin palomiehen. Asianosaiset ovat olleet erimielisiä siitä, tuliko palomiehen töiden arvioinnin lähtökohdaksi ottaa ensihoitotehtävien osuus kokonaistyöajasta vai laskennallinen ensihoitotehtävien määrä.

Pelastuslaitoksen kaikista hälytystehtävistä lukumääräisesti valtaosa oli ensihoitotehtäviä. Näin ollen myös palomiesten pelastusyksikössä ja ensihoitoyksikössä yhteensä suorittamat hälytystehtävät painottuivat määrällisesti ensihoitotehtäviin.

Riidatonta on, että tehtäväsidonnaisuus ensihoitoyksikössä oli huomattavasti korkeampi kuin pelastusyksikössä. H:n mukaan tehtäväsidonnaisuus ei ollut suora osoitus työn fyysisestä tai psyykkisestä kuormittavuudesta vaan siitä, että tehtäviä oli paljon. Myös B on kertonut, että tehtäväsidonnaisuus ei ollut ainoa kriteeri työn rasittavuutta arvioitaessa. Toisaalta G on kertonut, että tehtäväsidonnaisuus kuvasi työn rasittavuutta, koska hälytystyö oli pakkotahtista. Pelastusyksikössä hälytystehtävien määrä oli vähäisempi, ja velvollisuutena oli osallistua hälytystehtävien välissä esimerkiksi koulutukseen ja harjoitteluun. Myös E on kertonut, että pelastusyksikön alhaisempi tehtäväsidonnaisuus oli oleellinen ero tehtävien välillä, vaikkakin tehtäväsidonnaisuudessa oli sekä ensihoitoyksiköissä että pelastusyksiköissä alueellisia eroja.

Hovioikeus katsoo E:n ja G:n kertomuksilla selvitetyksi, että korkea tehtäväsidonnaisuus merkitsee tehtävän suurta kuormittavuutta. Hovioikeus toteaa, että valittajan kokonaistyöajasta ensihoitoyksikössä suoritettavan työn osuus oli huomattavasti vähäisempi kuin päätoimisilla perustason ensihoitajilla. Tästä johtuen palomiehen suorittamien hälytystehtävien määrä ja tehtäväsidonnaisuus suhteutettuna kokonaistyöaikaan oli vähäisempi kuin perustason ensihoitajilla. Nämä seikat viittaavat siihen, että perustason ensihoitajan työ olisi vaativampaa kuin palomiehen työ. Hovioikeus kuitenkin katsoo, että ensihoitotehtävien lukumäärällä ei ole asian arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä, koska palomiehen työtä on arvioitava sen tosiasiallisen luonteen perusteella kokonaisuutena.

Edellä mainittujen perustason ensihoitotehtävien ja niiden määrän lisäksi arvioinnissa on otettava huomioon se, että palomiehen oli osattava toimia perustason ensihoitotehtävien lisäksi pelastajan tehtävässä eli kaikissa tilanteissa tulipaloista onnettomuuksiin ja ympäristövahinkojen torjuntaan. Näin ollen palomiehen tuli hallita kaksi tehtävää. B:n, C:n, D:n, F:n ja G:n mukaan palomiehen työ pelastusyksikössä sisälsi fyysisesti vaativia tehtäviä, ja tehtäviin liittyi myös terveyttä uhkaavia vaaratilanteita. Pelastusyksikössä yksittäinen hälytystehtävä oli usein raskaampi ja pitkäkestoisempi kuin perustason ensihoitoyksikön hälytystehtävä. Lisäksi palomiehen työvuoro oli 24 tuntia, johon usein sisältyi 12 tunnin työvuoro ensihoitoyksikössä. B on kertonut hovioikeudessa, että pelastusyksikössä päiväpalvelusohjelmaan kuului monipuolisten hälytystehtävien lisäksi kouluttamista, liikuntaa sekä erilaisia onnettomuuksien ehkäisytöitä. Palomiesten oli vuosittain suoritettava hyväksytysti fyysiset testit. Pelastustehtävissä vaadittiin hyvää fyysistä ja psyykkistä suorituskykyä, koska hälytystehtävä saattoi olla raskas ja ajallisesti pitkäkestoinen. B on kertonut myös, että ensihoitoyksikössä työ oli rutiininomaisempaa kuin pelastusyksikössä ja että pelastusyksikössä tehtävän työn psyykkistä kuormittavuutta lisäsi hälytystehtävien moninaisuus.

Palomiehet tekivät edellä todetuin tavoin osaksi täysin samaa työtä kuin perustason ensihoitajat. Palomiehen muut kuin perustason ensihoitotehtävät ovat perustason ensihoitajien tehtävistä poikkeavia, mutta työtehtävien laatua ja sisältöä sekä työolosuhteita kokonaisuutena arvioiden tehtävien vaativuudessa itsessään ei ole nähtävissä olennaista eroa.

(d) Päätöksenteon itsenäisyys (työn asettamat vaatimukset)

Kaupungin mukaan tehtävät olivat erilaisia myös sen vuoksi, että perustason ensihoitajan työ sisälsi palomiehen työtä enemmän itsenäistä päätöksentekoa.

Pelastusyksikössä toimi esimiehen lisäksi vähintään kolme palomiestä. B ja C ovat kertoneet, että pelastusyksikössä tarvittiin esimiehen läsnäolosta huolimatta itsenäistä päätöksentekokykyä. Esimies vastasi pelastusyksikön toiminnasta ja antoi käskyt, mutta palomiehet tekivät itse ratkaisut siitä, miten käytännössä toimivat. Suomenlinnassa toimivilla palomiehillä ei ollut esimiestä, joten palomiehet toimivat siellä huomattavan itsenäisesti. B on kertonut lisäksi, että ensihoitotehtävissä hoidollinen vastuu ja ratkaisut kuuluivat ensihoitotyötä tekeville palomiehille eikä pelastusyksikön esimies tehnyt perustason ensihoitoa koskevia päätöksiä. Myös H on kertonut, että ensihoitoyksikössä ja pelastusyksikössä perustason ensihoito suoritettiin noudattamalla samoja ohjeita eikä pelastusyksikön esimies vastannut ensihoitoon liittyvistä päätöksistä.

Perustason ensihoitoyksikön vahvuus oli kaksi henkilöä. B:n, C:n ja H:n kertomuksista on selvinnyt, että vaikka ensihoitoyksikössä toimittiin itsenäisesti, siellä oli tarkkaan määritellyt toimintaohjeet erilaisia tilanteita varten ja lisäksi ensihoitoyksikkö sai tarvittaessa yhteyden lääkäriin.

Tehtävät pelastusyksikössä edellyttivät osittain itsenäistä päätöksentekoa ja ensihoitoyksikössä oli puolestaan käytössä tarkka ohjeistus ja mahdollisuus konsultoida lääkäriä. Hovioikeus toteaa, että tehtävien sisältämä itsenäinen päätöksenteko oli sisällöltään sama siltä osin kuin kysymys oli ensihoitotehtävistä. Hovioikeus katsoo, että tehtäviä kokonaisuutena arvioitaessa päätöksenteon itsenäisyydessä ei ollut merkittäviä eroja palomiehen ja perustason ensihoitajan töiden välillä.

(e) Käytettävyys pelastuslaitoksen tehtävissä (merkitys ja arvo työnantajalle)

Riidatonta on, että palomies kykeni toimimaan sekä ensihoitoyksikössä että pelastusyksikössä ja perustason ensihoitaja vain ensihoitoyksikössä. Kuten edellä on todettu, F:n mukaan tavoitteena oli, että palomiehet tekisivät työstään noin puolet ambulanssissa ja puolet paloautossa. B, C, D, E ja H ovat kertoneet, että palomies voitiin siirtää pelastusyksikön työvuorostaan ensihoitoyksikköön, ja tällaisia siirtoja tehtiin pelastusasemilla jopa päivittäin.

Hovioikeus toteaa, että palomiesten laajempi ja monipuolisempi käytettävyys pelastuslaitoksella osoitti, että palomies oli työnantajalle tässä suhteessa merkittävämpi ja arvokkaampi kuin perustason ensihoitaja.

Tehtävien samanarvoisuudesta tehtävät johtopäätökset

Kaupunki oli vuonna 2007 arvioinut nyt esillä olevia tehtäviä määrittäen tehtävien vaativuuksia TS:n mukaisilla tasomäärittelyosilla. Tuolloin suoritetussa arvioinnissa palomies-sairaankuljettajan tehtävä oli arvioitu samaan vertailuryhmään kuin päätoimisen sairaankuljettajan tehtävä. Ylipalomiehen tehtävän vaativuus oli tätä korkeampi.

Hovioikeus toteaa, että palomiehet ja perustason ensihoitajat ovat työskennelleet pelastuslaitoksen palveluksessa suorittavissa tehtävissä. Palomiehet ovat tehneet osan työajastaan täysin samaa työtä kuin perustason ensihoitajat ja muutoin toimineet pelastusyksikössä. Pelastusyksikön suuremmasta varallaoloajasta huolimatta molemmissa töissä on ollut kysymys hälytystehtävistä, ja molempiin töihin on sisältynyt itsenäistä päätöksentekovaltaa. Palomiehen ja perustason ensihoitajien työt ovat olleet näiltä osin luonteeltaan samankaltaisia. Vaikka perustason ensihoitajien tehtäväsidonnaisuus on ollut palomiesten tehtäväsidonnaisuutta suurempi, sitä ei voida pitää ratkaisevana tekijänä töiden samanarvoisuutta arvioitaessa, ottaen huomioon palomiehen pelastustehtäviin liittyvän perustason ensihoitotyötä suuremman fyysisen rasituksen ja yksittäisten pelastustehtävien mahdollisen vaarallisuuden ja keston.

Edellä on hovioikeudelle esitetyn todistelun perusteella arvioitu palomiehen ja perustason ensihoitajan työtehtävien laatua ja sisältöä, työolosuhteita, työn asettamia vaatimuksia sekä työntekijän merkitystä ja arvoa työnantajalle. Näiden kriteereiden perusteella suoritettavassa arvioinnissa ei ole todettavissa erityisiä erottavia tekijöitä töiden välillä. Hovioikeudelle esitetty todistelu tukee vuonna 2007 laadituista tehtävien vaativuuden arvioinneista tehtäviä johtopäätöksiä töiden samanarvoisuudesta.

Edellä lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoo, että töiden vaativuuksien välillä ei ole sellaista eroa, jolla olisi merkitystä töiden samanarvoisuutta arvioitaessa. Arvioitavana ollut palomiehen työ on ollut vertailtavana olleeseen perustason ensihoitajan työhön nähden samanarvoista.

Tasapuolisen kohtelun velvoitteen toteutuminen palkkauksessa

(a) Tehdäänkö arviointi kokonaispalkan vai tehtäväkohtaisen palkan perusteella?

Riidatonta on, että palomiesten tehtäväkohtainen palkka oli alempi kuin perustason ensihoitajilla. Kaupungin mukaan tasapuolisen kohtelun velvoitetta ei ollut rikottu, koska palomiesten kokonaisansiot olivat olleet aika lailla yhtä suuret kuin perustason ensihoitajilla ja ylipalomiesten kokonaisansiot suuremmat kuin perustason ensihoitajilla eikä vertailua voinut tehdä tehtäväkohtaisen palkan perusteella. Valittaja on sen sijaan katsonut, että vertailu tuli tehdä tehtäväkohtaisen palkan perusteella, koska se määräytyi tehtävän vaativuuden perusteella.

K on hovioikeudessa kertonut, että yksittäisestä palkanosasta ei voitu päätellä, oliko toinen palkkausjärjestelmä parempi kuin toinen. Tehtäväkohtainen palkka oli ainoastaan osa kokonaispalkasta, ja huomioon tuli ottaa myös muut palkkaan vaikuttavat tekijät. F on kertonut, että hänen palkanlaskentajärjestelmästä saamiensa laskelmien mukaan palomiehen perustyöajan perusteella lasketut kokonaisvuosiansiot olivat noin 35.000 - 39.000 euroa, ylipalomiehen noin 45.000 euroa ja perustason ensihoitajan vuosiansiot puolestaan noin 36.000 - 40.000 euroa. Laskelmiin liittyi epävarmuustekijöitä, koska palomiehistä ja ylipalomiehistä muutama oli työskennellyt vain osan vuodesta. Tämän vuoksi palomiesten ja ylipalomiesten kokonaispalkat olivat todellisuudessa vieläkin suuremmat kuin mihin laskelmissa oli päädytty. Ammattiryhmien palkkaeroista on kertonut samansuuntaisesti myös J todeten, että palomiehen keskiansiot olivat hieman suuremmat kuin perustason ensihoitajan ja ylipalomiehen huomattavasti suuremmat.

Edellä selostetun todistelun perusteella palomiesten ja ylipalomiesten keskimääräinen kokonaisansiotaso oli palomiehillä saman suuruinen ja ylipalomiehillä suurempi kuin perustason ensihoitajilla. Kokonaisansiotasoon vaikuttaa tehtäväkohtaisen palkan lisäksi myös muut palkanosat ja esimerkiksi työaikakorvaukset. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy sen sijaan virka- ja työehtosopimuksistakin ilmenevin tavoin tehtävän vaativuuden perusteella. Tähän nähden hovioikeus katsoo, että tasapuolisen palkkauksen arvioinnissa vertailua ei tule tehdä kokonaispalkkaa koskevien tietojen perusteella. Sitä vastoin vertailu tulee tehdä tehtäväkohtaisen palkan perusteella.

(b) Onko palomiesten alemmalle tehtäväkohtaiselle palkalle ollut hyväksyttävä syy?

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain sisältämä tasapuolisen kohtelun vaatimus koskee muun muassa palkkausta. Edellä on todettu, että palomiehen ja perustason ensihoitajan työt olivat samoja tai samanarvoisia ja että vertailu tulee tehdä tehtäväkohtaisen palkan perusteella. Riidatonta myös on, että palomiesten tehtäväkohtainen palkka on ollut kuukaudessa noin 270 euroa ja ylipalomiehillä 140 - 200 euroa alhaisempi kuin perustason ensihoitajilla. Kaupungilla on tämän vuoksi näyttövelvollisuus siitä, että sillä on ollut hyväksyttävä syy maksaa palomiehille ja ylipalomiehille alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille.

Kaupunki on katsonut, että sillä oli virka- ja työehtosopimusten perusteella hyväksyttävä syy maksaa kyseessä oleville ammattiryhmille erisuuruista tehtäväkohtaista palkkaa. Kaupunki on lisäksi vedonnut hyväksyttävänä syynä samoihin seikkoihin, joita se on esittänyt kiistämisperusteinaan töiden vertailukelpoisuuden osalta.

Hovioikeus on edellä palomiehen ja perustason ensihoitajan töiden vertailtavuutta ja samanarvoisuuden arviointia koskevissa kohdissa mainituilla perusteilla päätynyt siihen, etteivät kaupungin mainitsemat perusteet ole estäneet töiden keskinäistä vertailua ja että kysymys on ollut samanarvoisista töistä. Kaupungin erisuuruisen tehtäväkohtaisen palkan hyväksyttävyyden tueksi mainitsemat perusteet eivät voi tähän nähden merkitä myöskään sitä, että sillä olisi ollut ilmoittamillaan perusteilla valittajan tehtävä ja asema huomioon ottaen perusteltu syy maksaa tälle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille.

Lopputulos

Välituomiolla ratkaistun kysymyksen osalta hovioikeus toteaa, että arvioitavana olevien palomiehen ja ylipalomiehen sekä toisaalta perustason ensihoitajan työt ovat keskenään vertailtavissa ja samoja tai samanarvoisia. Kaupunki on kohdellut valittajaa tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastaisesti maksaessaan tälle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille. Hovioikeudessa ei ole ollut ratkaistavana, onko valittaja oikeutettu vahingonkorvaukseen kaupungin menettelyn johdosta. Hovioikeuden ratkaisun lopputulokseen nähden asian käsittelyä on jatkettava käräjäoikeudessa.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden välituomio kumotaan. Hovioikeus vahvistaa, että kaupunki on menetellyt kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n tarkoittaman tasapuolisen kohtelun vaatimuksen vastaisesti maksaessaan A:lle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille.

Asia palautetaan käräjäoikeuteen, jonka tulee tämän tuomion saatua lainvoiman omasta aloitteestaan ottaa asia viipymättä käsiteltäväksi muilta osin.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet:
hovioikeudenneuvos Timo Ojala
hovioikeudenneuvos Kati Lavi-Waltari
hovioikeudenneuvos Jan Ylitapio

Valmistelija:
hovioikeuden esittelijä Riina Hero

Ratkaisu oli yksimielinen.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 10.7.2018.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.