Helsingin HO 16.12.2015 1819

Paikanetsintä
Erityinen kotietsintä
Pakkokeinolaki
Takavarikko

KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 10.7.2015

Hakemus

A:n toimitiloissa on 2.6.2015 ja 5.6.2015 toimitettu pakkokeinolain 8 luvun 1 §:ssä tarkoitettu paikanetsintä ja sen yhteydessä on takavarikoitu yhtiön omaisuutta. B on A:n edustajana saattanut paikanetsinnän ja takavarikon tuomioistuimen tutkittavaksi 2.7.2015. Paikanetsinnässä ja takavarikoinnissa ei ole menetelty lain edellyttämällä tavalla. Takavarikot on tehty sen selvittämiseksi, olisiko B:tä syytä epäillä muusta kuin etsinnän perusteena olevasta rikoksesta. B:lle on lähetetty kutsu saapua käräjäoikeuden istuntoon, mutta hän on jäänyt oikeuteen saapumatta.

Vastine

Rikoskomisario C on vaatinut, että takavarikko pidetään edelleen voimassa. Esitutkinta on kesken. B:lle on jo palautettu suuri osa takavarikoidusta omaisuudesta.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Pakkokeinolain 8 luvun 18 §:ssä on säädetty kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi. Pakkokeinolain 8 luvun 14 §:ssä on lueteltu ne lainkohdat, joita paikanetsinnässä noudatetaan. Tässä säännöksessä ei ole mainittu lain 8 luvun 18 §:ää. Pakkokeinolain säännösten nojalla paikanetsintää ei voi saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Pakkokeinolain 7 luvun 15 §:n mukaan sen vaatimuksesta, jota asia koskee, tuomioistuimen on päätettävä, onko takavarikko pidettävä voimassa tai onko asiakirjan jäljennös säilytettävä käytettäväksi todisteena. Sellaiselle henkilölle, jota asia koskee, on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Asia voidaan kuitenkin ratkaista sanottua henkilöä kuulematta, jollei häntä tavoiteta. Esitutkinta on kesken ja takavarikon edellytykset ovat edelleen olemassa. Takavarikon voimassa pitäminen ei ole kohtuutonta.

Päätöslauselma

A:n ja B:n hakemus paikanetsinnän osalta jätetään tutkimatta. A:n ja B:n hakemus takavarikon osalta hylätään. Takavarikko asiassa 5530/R/15898/15 on pidettävä edelleen voimassa.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Outi Nokso-Koivisto

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 16.12.2015

Valitus

A (jäljempänä tilitoimisto) on vaatinut, että paikanetsintää koskeva hakemus otetaan tutkittavaksi joko suoraan hovioikeudessa tai asia palautetaan takaisin käräjäoikeuden tutkittavaksi. Lisäksi tilitoimisto on vaatinut, että suoritetut takavarikot määrätään kumottaviksi ja että takavarikoitu omaisuus määrätään palautettavaksi takaisin tilitoimistolle.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos oli suorittanut tilitoimiston tiloissa etsinnät 2.6. ja 5.6.2015. Etsintöjen yhteydessä tilitoimiston tiloista oli takavarikoitu omaisuutta. Kysymyksessä olivat olleet pakkokeinolain tarkoittamat erityiset kotietsinnät, minkä vuoksi tilitoimistolla oli pakkokeinolain nojalla oikeus saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi se, olivatko etsinnän toimittamisen edellytykset olleet olemassa.

Kysymyksessä eivät olleet olleet pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 4 momentin mukaiset paikanetsinnät. Tilitoimisto oli rinnastettavissa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaiseen asiamieheen. Tilitoimistolla oli ollut asiakkaita, joita se oli avustanut erilaisissa oikeudellisissa asioissa hallintotuomioistuimissa ja viranomaisissa. Etsinnät ja takavarikot olivat kohdistuneet tilitoimiston tiloissa olleisiin tilitoimiston asiakkaiden tietoihin, minkä vuoksi tietojen salassapito oli vaarantunut. B ei edellä mainitun säännöksen perusteella olisi saanut todistajana kertoa asiakkaiden tiedoista.

Etsinnässä ei ollut menetelty erityistä kotietsintää koskevien pakkokeinolain säännösten mukaisesti. Menettelyvirheiden vuoksi etsintä oli ollut laiton ja takavarikot oli kumottava. Kotietsinnät oli myös kokonaan tai osittain tehty tosiasiassa sen selvittämiseksi, oliko tilitoimiston edustaja B syyllistynyt muuhun rikokseen kuin mistä häntä oli epäilty eli törkeään veropetokseen tai törkeään kirjanpitorikokseen. Tämän vuoksi asiassa oli tapahtunut virhe ja suoritetut takavarikot tuli tälläkin perusteella kumota.

Vastaus

C on vaatinut, että valitus hylätään.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen talousrikosyksikkö oli suorittanut 2.6. ja 5.6.2015 paikanetsinnät A:n tiloihin sekä 2.6.2015 kotietsinnän B:n kotiosoitteeseen. Etsinnät olivat perustuneet Verohallinnon 13.4.2015 Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitukseen, jonka mukaan B:tä oli syytä epäillä törkeästä veropetoksesta sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta. Rikosilmoitus perustui tilitoimiston verotarkastuksessa tehtyihin tarkastushavaintoihin.

Tilitoimisto ei ollut rinnastettavissa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun asiamieheen eikä tilitoimiston edustajaa voitu rinnastaa oikeudenkäyntiasiamieheen tai -avustajaan. Näin ollen tilitoimiston tiloihin tehdyissä etsinnöissä oli ollut kysymys paikanetsinnästä eikä erityisestä kotietsinnästä. Paikanetsintää ei voitu saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi.

Kaikki takavarikoitu omaisuus oli kokonaisuudessaan palautettu rikoksesta epäillylle B:lle.

Lausumat

A on pyytämättä toimittanut 16.10.2015 hovioikeudelle kirjelmän, jossa se on katsonut, että tilitoimiston tiloista takavarikoituun omaisuuteen kohdistui edelleen takavarikko siltä osin kuin alkuperäisiä tallenteita oli kopioitu. Verohallinnolta saadun selvityksen mukaan Verohallinnon rikosilmoitus ei ollut koskenut törkeää kirjanpitorikosta.

C on hovioikeuden häneltä tilitoimiston kirjelmän johdosta pyytämässä lausumassaan 4.12.2015 ilmoittanut, että B:lle oli 30.9.2015 lähetetty kopio takavarikkopöytäkirjasta, mistä oli ilmennyt, että päätös kopioidun datan hävittämistä oli kirjattu poliisin Patja-järjestelmään 28.9.2015 ja että data oli hävitetty 30.9.2015. B:tä oli syytä epäillä törkeästä veropetoksesta sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta. Verohallinnolta tulleen rikosilmoituksen liitteenä olleessa muistiossa oli todettu, ettei yhtiön kirjanpitoa voitu pitää luotettavana useiden eri puutteiden vuoksi eikä kirjanpito antanut oikeita ja riittäviä tietoja yhtiön toiminnan taloudellista tuloksesta ja asemasta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Käräjäoikeus on jättänyt tutkimatta hakemuksen siltä osin kuin hakemus on perustunut paikanetsintää koskeviin pakkokeinolain säännöksiin. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on 29.5.2016 antamassaan erityistä kotietsintää koskevassa ratkaisussaan (2657/4/14) todennut, että etsinnän kohteella on katsoessaan poliisin toimittaman paikanetsinnän erityiseksi kotietsinnäksi, mahdollisuus saattaa etsinnän laillisuus tuomioistuimen arvioitavaksi pakkokeinolain 8 luvun 18 §:ssä säädetyllä tavalla. Tuomioistuimen on tällöin arvioitava, onko kysymys vastoin poliisin näkemystä erityisestä kotietsinnästä, jonka edellytysten ja menettelyn arvioimiseen tuomioistuimella on toimivalta.

Käräjäoikeuden tuomiossa todetuin tavoin pakkokeinolain 8 luvun 14 §:ssä on lueteltu lainkohdat, joita paikanetsinnässä noudatetaan. Paikanetsinnän edellytyksiä ei voi pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n perusteella saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Hakemuksessa on kuitenkin väitetty, että kysymys on ollut paikanetsinnän sijasta erityisestä kotietsinnästä. Käräjäoikeus ei ole siten lausumillaan perusteilla saanut jättää hakemusta tutkittavaksi ottamatta. Viivytyksen välttämiseksi hovioikeus on tutkinut asian.

Pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan erityisellä kotietsinnällä tarkoitetaan etsintää sellaisessa tilassa, jossa etsinnän kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa todistaa oikeudenkäynnissä tai josta mainitun luvun 24 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettu henkilö saa kieltäytyä kertomasta ja johon ei tämän lain 7 luvun 3 §:n nojalla saa kohdistaa takavarikkoa tai asiakirjan jäljentämistä.

Saman pykälän 4 momentin mukaan paikanetsinnällä tarkoitetaan etsintää, joka toimitetaan muussa kuin 2 tai 3 momentissa tarkoitetussa paikassa, vaikka siihen ei ole yleistä pääsyä tai yleinen pääsy siihen on rajoitettu tai estetty etsinnän toimittamisajankohtana, taikka jonka kohteena on kulkuneuvo.

Asiamiehen ja oikeudenkäyntiavustajan vaitiolovelvollisuudesta todistajana säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa. Sen mukaan asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu.

Asiassa on siten kysymys siitä, voidaanko tilitoimisto rinnastaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun asiamieheen ja oikeudenkäyntiavustajaan ja sovelletaanko tilitoimistoon tehtävässä etsinnässä pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisia erityistä kotietsintää koskevia sääntöjä.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2003:119 lausunut, että "asiamiehellä ja oikeudenkäyntiavustajalla" on ymmärrettävä viitattavan oikeudenkäymiskaaren 15 luvussa tarkoitettuun oikeudenkäyntiasiamieheen tai -avustajaan. Lainkohdassa ei ole erikseen mainittu asianajajaa tai oikeudellisesta neuvonantajaa yleensä. Tämä tukee sitä tulkintaa, että todistamiskielto koskee asianajajaa tai muuta oikeudellista neuvonantajaa lähtökohtaisesti vain hänen oikeudenkäyntiin liittyvässä asiamiehen tai avustajan tehtävässään. Säännöksen tarkoitus huomioon ottaen ei ole yleensä kuitenkaan estettä rinnastaa oikeudenkäyntiin myös päämiehen asian muuta viranomaiskäsittelyä esimerkiksi hallintoviranomaisessa. Toiminta päämiehen yleisenä neuvonantajana näyttäisi sitä vastoin jäävän säännöksen sanamuodon mukaisen soveltamisalan ulkopuolelle. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu henkilöpiiri on laaja. Todistamiskielto soveltuu keneen tahansa asiamieheen tai oikeudenkäyntiavustajaan, joka ottaa tehtäväkseen ajaa toisen asioita. Kun Suomessa voi kuka tahansa ilman ammattipätevyysvaatimuksia antaa taloudellista ja oikeudellista neuvontaa, puoltaa tämä sitä, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöstä ei tulkita sen sanamuotoa laajemmin.

Valittajan väitteen mukaan etsinnät ja takavarikot ovat kohdistuneet tilitoimiston asiakkaiden tietoihin, minkä vuoksi asiakkaiden tietojen salassapito oli vaarantunut.

Kuultavan C:n ilmoituksen mukaan tilitoimiston etsintä perustui verotarkastuksessa tehtyihin havaintoihin ja Verohallinnon poliisille tekemään rikosilmoitukseen.

Pakkokeinolain säätämiseen johtaneen lain esitöissä (HE 222/2010 vp s. 291) on erityisen kotietsinnän piiriin kuuluvien tilojen arvioinnin osalta todettu muun ohessa, että paikkaan kohdistuvan etsinnän määrittäminen erityiseksi kotietsinnäksi ei riippuisi kategorisesti siitä, mihin tarkoitukseen kyseessä olevaa paikkaa yleensä tai pääasiallisesti käytetään. Koska tarkoituksena on suojata salassapitovelvollisuutta tai -oikeutta eikä tiettyjä tiloja, erityisen kotietsinnän kohteena olevan tilan määrittely jäisi avoimeksi ja yksittäistapauksissa määriteltäväksi. Jos kysymys on ammatinharjoittamispaikasta ja jos etsinnän kohteena ovat paikassa olevat asiakirjat tai tiedot, lähtökohtana olisi etsinnän katsominen erityiseksi kotietsinnäksi. Muiden tilojen osalta tulisi olla nimenomaista tietoa siitä, että sieltä saattaa löytyä kysymyksessä olevaa tietoa. Kumpienkin paikkojen kohdalla vaikuttaisi se, mitä etsintäpäätöksen perusteella paikasta etsitään ja mitä sieltä tutkitaan. Lisäksi kynnykseen saattaisi vaikuttaa se, minkälaisen henkilön salassapitovelvollisuudesta tai -oikeudesta on kysymys.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on edellä todetussa 29.5.2016 annetussa ratkaisussaan muun ohessa todennut, että suojeluobjektina eivät ole tietyt vain esimerkkeinä hallituksen esityksessä mainitut tilat, vaan salassapitovelvollisuus- tai oikeus. Ratkaisevaa asian arvioinnissa lain sanamuodon mukaisesti on se, milloin ja millä perusteella on "syytä olettaa" etsinnän kohteeksi joutuvan laissa kerrottua salassapidon alaista tietoa. Se, milloin kysymyksessä oleva tietoa saattaa löytyä, on riippuvainen yksittäisessä tapauksessa ilmenevistä seikoista.

Asiamiehen ja oikeudenkäyntiavustajan käsitettä ei edellä korkeimman oikeiden ratkaisusta ilmenevän oikeusohjeen mukaan voida tulkita laajentavasti. Tilitoimiston ei pelkästään sen toiminnan luonteen perusteella voida katsoa toimivan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan tarkoittamana asiamiehenä tai oikeudenkäyntiavustajana, eikä hakija ole myöskään esittänyt seikkoja, joiden perusteella tilotoimistoa voitaisiin sen hallussa pitämien asiakkaidensa tietojen perusteella pitää edellä tarkoitettuna asiamiehenä tai avustajana. Tämän vuoksi erityistä kotietsintää koskevat säännökset eivät tule sovellettavaksi asiassa. Kysymys on siten ollut paikanetsinnästä.

Asiassa ei myöskään ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että takavarikko olisi perustunut muiden kuin etsinnän perusteena olleiden tietojen selvittämiseen.

Käräjäoikeuden päätöksessä mainituin perustein paikanetsintää ei voida saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi.

C on ilmoittanut, että kaikki takavarikoitu omaisuus oli palautettu kokonaisuudessaan tilitoimistolle ja tilitoimiston hallusta kopioitu data oli hävitetty. Näin ollen vaatimus takavarikon kumoamisesta on hylättävä.

B:n henkilökohtaisella kuulemisella ei ole saatavissa ratkaisun kannalta sellaista selvitystä, joka voisi vaikuttaa asian lopputulokseen. Näin ollen B:n pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylätään.

PÄÄTÖSLAUSELMA

Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenlaamanni Jukka Heikkilä
hovioikeudenneuvos Leeni Kivalo
hovioikeudenneuvos Birgitta Lemström

viskaali Saara El Tobgy

Ratkaisu on yksimielinen.

KKO 9.6.2017 nro 1252

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.