Rovaniemen HO 21.11.2011 1052

Rikokseen perustuva vahingonkorvaus - Korvausvaatimuksen raukeaminen - Vahingonkorvauslaki 7 luku 3 §

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Vaatimukset

Syyttäjä vaati K:lle rangaistusta J.S:n törkeästä pahoinpitelystä 8.2.2010.

J.S:n oikeudenomistaja A.S yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati muun ohella K:n velvoittamista korvaamaan hänen isälleen J.S:lle aiheutetusta kivusta ja särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 6 000 euroa sekä kärsimyksestä 4 000 euroa laillisine viivästyskorkoineen.

Vaatimustensa perusteina A.S lausui, että hänen isänsä J.S oli kuollut 23.8.2010. Hänellä oli isänsä oikeudenomistajana oikeus vaatia korvausta J.S:lle aiheutuneesta kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä, koska J.S oli ennen kuolemaansa vaatinut korvauksia asian esitutkinnan yhteydessä kuulustelukertomuksessaan ja loppulausunnossaan. Vahingonkorvauslain 7 luvun 3 §:ä oli tulkittava siten, että ilmoitus korvauksen vaatimisesta riitti. K oli lisäksi saanut tiedon tarkoituksesta vaatia korvausta, kun kuulustelukertomukset sisältänyt esitutkintapöytäkirja oli toimitettu ennen J.S:n kuolemaa K:n avustajalle asianajaja H:lle.

K kiisti syytteen ja A.S:n korvausvaatimukset. K lausui vahingonkorvausvaatimusten osalta, että oikeus vaatia korvausta oli rauennut. J.S ei ollut elinaikanaan vaatinut K:lta korvausta nyt kysymyksessä olevaan tekoon liittyen. Ilmoitus aikeesta esittää korvausvaatimus, joka sisältyi J.S:n esitutkintakertomukseen tai loppulausuntoon, ei ollut vahingonkorvauslain 7 luvun 3 §:n tarkoittama vaatimus. Tämä aikomuskin oli tullut K:n avustajan tietoon vasta J.S:n kuoleman jälkeen.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Käräjäoikeus tuomitsi K:n 8.2.2010 hätävarjelun liioitteluna tehdystä törkeästä pahoinpitelystä 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus lausui A.S:n korvausvaatimusten osalta, että vahingonkorvauslain 7 luvun 3 §:n mukaan oikeus korvaukseen kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä raukeaa, jos vahinkoa kärsinyt kuolee ennen korvausvaatimuksen esittämistä. Käräjäoikeus totesi, että edellä tarkoitettua säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (167/2003, s. 67) on arvioitu säännöksen muuttamisen merkitsevän sitä, että oikeus korvaukseen aineettomasta vahingosta raukeaisi aikaisempaa harvemmin. Aikaisemmin voimassa ollut säännös edellytti sitä, että korvausta koskenut kanne oli tullut oikeudessa vireille ennen vahinkoa kärsineen kuolemaa, jotta kuolinpesän osakkailla olisi säilynyt oikeus vaatia korvausta myös aineettomasta vahingosta. Uudistuksella oli siten pyritty siihen, että vahinkoa kärsineen oikeudenomistajilla säilyisi aikaisempaa useammin oikeus vaatia korvausta myös aineettomasta vahingosta. Hallituksen esityksestä ilmeni edelleen, että vahinkoa kärsinyt voisi tehdä korvausvaatimuksen vapaamuotoisesti, ja myös suullisesti, eikä vaatimuksen tarvitsisi olla yksilöity eri vahinkolajien osalta. Hallituksen esityksessä katsottiin, että vahinkoa kärsineen olisi tullut esittää ennen kuolemaansa korvausvaatimus korvausvelvolliselle tai tämän lailliselle edustajalle. Hallituksen esityksessä vaatimuksen esittämisenä pidettiin myös korvausta koskevan kanteen vireillepanoa oikeudessa riippumatta siitä, oliko kannevaatimus annettu tiedoksi korvausvelvolliselle.

Käräjäoikeus katsoi, että J.S oli esitutkinnassa 16.2.2010 häntä kuulusteltaessa ilmoittanut yleisesti vaativansa K:lta vahingonkorvauksia, jotka vaatimukset hän tulisi myöhemmin esittämään. J.S oli esitutkintaan liittyvässä loppulausunnossaan 17.3.2010 ilmoittanut tulevansa vaatimaan korvausta muun ohella kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä myöhemmin tarkennettavin perustein ja ilmoitettavin määrin. Yksilöidyt vaatimukset ja niiden perusteet oli toimitettu käräjäoikeuteen ja K:lle vasta J.S:n kuoleman jälkeen.

Esitetyn näytön nojalla asiaa arvioitaessa lähtökohdaksi tuli asettaa se, että K:n avustaja asianajaja H oli saanut haltuunsa J.S:n elinaikana esitutkintapöytäkirjan, jossa oli ollut J.S:n esitutkintakertomus, mutta ei J.S:n asiassa antamaa loppulausuntoa. K:n ei ollut näytetty saaneen ennen J.S:n kuolemaa muutoin tietoa J.S:n aikomuksesta esittää korvausvaatimuksia tai tietoa esitetyistä korvausvaatimuksista. Tällaisessa tilanteessa arvioitavaksi kysymykseksi jäi se, voitiinko J.S:n esitutkintakertomukseen kirjattua aikomusta korvausten esittämisestä ja loppulausuntoon sisältyvää ilmoitusta yksilöidyn korvausvaatimuksen esittämisestä myöhemmin pitää vahingonkorvauslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna korvausvaatimuksen esittämisenä. Kysymys oli säännöksestä, jonka mukaan oikeudenomistajien oikeus korvaukseen raukeaa, jos vahinkoa kärsinyt ei ole menetellyt mahdollisen vaatimuksen kanssa säädetyllä tavalla. Tähän nähden ja korvaukseen liittyvien asianosaistahojen oikeudellisen aseman epävarmuuden välttämiseksi säännöstä ei lähtökohtaisesti olisi perustelua tulkita korvausoikeuden säilymiseen johtavien toimenpiteiden osalta laajentavasti. Toisaalta aikaisemmin mainittu säännösmuutoksen tarkoitus huomioon ottaen laajentavallekin tulkinnalle voisi olla perusteita. Kun kuitenkin säännöksen sanamuoto edellytti korvausvaatimuksen esittämistä, käräjäoikeus katsoi, ettei hallituksen esityksen mukaan säännökselle asetettua sisältöä korvausvaatimuksen esittämisvelvollisuudesta voitu tulkinnallisesti laajentaa hallituksen esityksen mukaisesta, säännöksen tarkoittamasta tilanteesta. Esitutkinnan kuluessa tapahtunutta korvausvaatimuksen esittämisaikeen ilmoittamista ei ollut perustelua verrata kanteen vireillepanoon, joka olisi riittävää korvausvelvollisen tiedoksi saannista riippumatta, eikä K:n avustajan ja mahdollisesti K:n ennen J.S:n kuolemaa tiedoksi saamaa J.S:n esitutkintakertomusta ollut perusteltua pitää kysymyksessä olevan säännöksen tarkoittamana korvausvaatimuksena.

Näin ollen J.S:n oikeudenomistajan A.S:n oikeus esittää J.S:n sijasta vaatimuksia kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä oli rauennut. A.S:n vaatimukset tältä osin hylättiin.

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Vaatimukset

A.S toisti käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että K velvoitetaan maksamaan hänelle korvauksena K:n hänen isälleen J.S:lle aiheuttamasta kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 6 000 euroa sekä kärsimyksestä 4 000 euroa viivästyskorkoineen.

A.S lausui, että kipua, särkyä ja muuta tilapäistä haittaa sekä kärsimystä koskevia vahingonkorvausvaatimuksia ei olisi tullut hylätä sillä perusteella, että oikeus korvausvaatimusten esittämiseen olisi rauennut. K ja tämän avustaja olivat saaneet tiedoksi hänen isänsä J.S:n esitutkintakertomuksen, jossa tämä oli todennut esittävänsä korvausvaatimuksia. Jo yksin tällä tavalla esitetyt vaatimukset olivat laissa tarkoitetuin tavoin tulleet vastapuolen tietoon. Joka tapauksessa K ja hänen avustajansa olivat saaneet tietoonsa tai heidän olisi ainakin pitänyt saada tietoonsa J.S:n esitutkintaan liittyvä loppulausunto, jossa oli vaadittu korvauslajit yksilöiden korvauksia myös kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä. J.S oli myös ollut yhteydessä K:hon sopiakseen korvauksista, mutta K:n esittämä korvaus ei ollut ollut riittävä, eikä sopimusta ollut syntynyt. K:n avustajan J.S:n avustajalle 10.8.2010 lähettämä sähköpostiviesti osoitti viimeistään, että K oli ollut tietoinen J.S:n korvausvaatimuksista.

K vaati, että valitus hylätään. K vaati toissijaisesti, että tuomittuja vahingonkorvauksia sovitellaan oman myötävaikutuksen perusteella puoleen vaadituista.

K lausui, että mikäli A.S:n oikeus vaatia korvauksia ei ollut rauennut, kohtuullisena korvauksena kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta oli pidettävä 3 000 euroa ja kärsimyksestä 2 000 euroa. J.S ei ollut esittänyt vahingonkorvauslain 7 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla asiassa vahingonkorvausvaatimuksia. A.S oli esittänyt ne vasta J.S:n kuoltua. J.S:n esitutkinnan loppulausunnossaan esittämä aikomus vaatia vahingonkorvauksia ei ollut tullut K:n eikä tämän avustajan tietoon ennen J.S:n kuolemaa. Sähköposti 10.8.2010 osoitti vain sen, että K oli tiennyt käräjäoikeuden pyytäneen A.S:n toimittamaan mahdolliset vaatimuksensa käräjäoikeudelle.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Vahingonkorvauslain 7 luvun 3 §:n mukaan oikeus korvaukseen kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä raukeaa, jos vahinkoa kärsinyt kuolee ennen korvausvaatimuksen esittämistä. Lainkohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (167/2003) mukaan korvausvaatimus tulee esittää joko korvausvelvolliselle itselleen tai jollekulle, joka edustaa tätä. Korvausvaatimuksen sisällön suhteen ei olisi asetettava korkeita vaatimuksia ja riittävää olisi, että vahinkoa kärsinyt tai hänen edustajansa olisi ennen vahinkoa kärsineen kuolemaa vaatinut korvausta yksilöidystä henkilöön kohdistuvasta vahingosta, mutta korvausvaatimuksen määrällistä yksilöintiä ei edellytettäisi. Vaikka korvausta ei olisi erikseen vaadittu aineettomasta vahingosta, korvausvaatimuksen voitaisiin pääsääntöisesti katsoa sisältävän myös tällaisen vaatimuksen.

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että J.S:n esitutkinnassa 16.2.2010 kuulustelunsa yhteydessä esittämää K:hon kohdistunutta yksilöimätöntä ja yleisluontoista vahingonkorvausvaatimusta ei sisällöltään ole pidettävä vahingonkorvauslain 7 luvun 3 §:n edellyttämänä yksilöitynä vahingonkorvausvaatimuksena.

Riidatonta on, että J.S on esitutkintaan liittyvässä, 17.3.2010 allekirjoitetussa loppulausunnossa vaatinut K:lta yksilöidysti korvausta muun ohella kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä. Asia on tullut vireille käräjäoikeudessa 2.6.2010 ja haaste on annettu K:lle tiedoksi 10.8.2010. J.S on kuollut 23.8.2010. J.S:n oikeudenomistajan A.S:n vahingonkorvausvaatimukset perusteineen on esitetty käräjäoikeudelle J.S:n kuoleman jälkeen. Näin ollen asiassa on kyse siitä, ovatko J.S:n esitutkinnan loppulausunnossa 17.3.2010 esittämät, riittävällä tavalla perusteiltaan yksilöidyt vahingonkorvausvaatimukset kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä tulleet K:n tai hänen edustajanaan toimineen asianajajan tietoon ennen J.S:n 23.8.2010 tapahtunutta kuolemaa.

Asianajaja H on jo esitutkintavaiheessa avustanut K:ta. H on antanut K:n puolesta esitutkintaan liittyvän loppulausunnon 11.3.2010. Esitutkinta on päättynyt 19.3.2010. J.S on kuollut noin viisi kuukautta myöhemmin eli 23.8.2010. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että J.S:n esitutkinnan loppulausunto olisi toimitettu sittemmin käräjäoikeudessa K:n puolustajaksi määrätylle asianajaja H:lle tai hänen päämiehelleen tiedoksi. Ottaen kuitenkin huomioon sen, että H on avustanut K:ta jo esitutkinnassa, esitutkinnan päättymisestä kuluneen ajan sekä olosuhteet kokonaisuudessaan, K:n tai hänen avustajansa H:n on katsottava saaneen tiedon esitutkinnassa kertyneestä merkityksellisestä aineistosta loppulausuntoineen. Tätä näkemystä tukee myös se seikka, että H on asian tultua vireille käräjäoikeudessa ja ennen J.S:n kuolemaa lähettänyt 10.8.2010 J.S:n avustajalle asianajaja V:lle sähköpostiviestin, jossa hän on pyytänyt V:ta ilmoittamaan vahingonkorvausvaatimukset käräjäoikeuden ohella myös hänelle. Tämä viittaa siihen, että H on halunnut mahdollisimman pian tietää vahingonkorvausvaatimukset määrällisesti yksilöityinä.

Edellä kerrottuihin seikkoihin nähden hovioikeus katsoo, että K tai ainakin hänen avustajansa ja sittemmin puolustajaksi määrätty asianajaja H on ennen J.S:n kuolemaa saanut vahingonkorvauslain 7 luvun 3 §:ssa tarkoitetuin tavoin tiedon J.S:n loppulausunnossaan esittämistä vahingonkorvausvaatimusten perusteista eli vaatimusten perustumisesta kipuun, särkyyn ja muuhun tilapäiseen haittaan sekä kärsimykseen. Sillä, että vahingonkorvaukset on määrällisesti yksilöity vasta J.S:n kuoleman jälkeen, ei ole asiassa merkitystä. Hovioikeus katsoo näin ollen, että A.S:n oikeus esittää asiassa J.S:n oikeudenomistajana vahingonkorvausvaatimuksia kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä ei ole rauennut ja että käräjäoikeuden ei olisi tullut hylätä A.S:n vahingonkorvausvaatimuksia.

Koska käräjäoikeus on hylännyt kysymyksessä olevat A.S:n vahingonkorvausvaatimukset eikä ole ottanut kantaa vaatimusten määriin eikä siihen, onko J.S K:n väittämin tavoin itse myötävaikuttanut vahinkojen syntymiseen, asia on oikeusastejärjestyksen ja näytön vastaanottamisen vuoksi palautettava käräjäoikeuteen.

Asian näin päättyessä hovioikeus palauttaa asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi myös A.S:n oikeudenkäyntikulujen osalta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A.S:n vahingonkorvausvaatimukset kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä on hylätty. Tuomio kumotaan myös siltä osin kuin K on velvoitettu suorittamaan A.S:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen.

Asia palautetaan kumotuilta osin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet
hovioikeudenneuvos Marianne Wagner-Prenner
hovioikeudenneuvos Virve Salo, joka on myös esitellyt asian
hovioikeudenneuvos Pasi Oikkonen

LAINVOIMAISUUSTIEDOT

Korkeimmassa oikeudessa

Päivitetty 18.1.2012

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.