Helsingin HO 01.06.2007 1791

Kunnianloukkaus - Sananvapaus - Vahingonkorvaus

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

PORVOON KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 28.12.2005

Kantaja: B

Vastaaja: A Oy

Asia: Vahingonkorvaus

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Selostus asiasta

Kantajan vaatimukset

Kantaja B on vaatinut, että
1) A Oy velvoitetaan suorittamaan kantajalle kantajan kunniaa loukanneiden kahden F-lehdessä 28.1.2002 ja 1.2.2002 julkaistujen lehtiartikkelien aiheuttaman henkisen kärsimyksen korvauksena yhteensä 16.000 euroa viivästyskorkoineen 1.2.2002 lukien.

2) vastaajayhtiö velvoitetaan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen siitä päivästä lukien, kun kuukausi on kulunut ratkaisupäivästä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kihlakunnansyyttäjä on 6.10.2004 tehnyt asiassa päätökset syyttämättäjättämisestä sillä perusteella, että asiassa ei olisi kysymys törkeästä kunnianloukkauksesta ja epäillyn kunnianloukkauksen syyteoikeus oli vanhentunut.

Kantaja on kuitenkin katsonut, että rikosperusteiset vahingonkorvausvaatimukset eivät ole vanhentuneet, minkä vuoksi kanteessa esitetyt kärsimysvaatimukset on esitetty lehden kustantajaa A Oy:tä vastaan.

Vastaaja on ensisijaisesti kiistänyt kanteen sillä perusteella, että vahingonkorvauksen tuomitseminen kanteessa vaadituilla perusteilla edellyttää sitä, että vastaajat eli päätoimittaja D ja toimittaja E ovat syyllistyneet korvauksen perusteena olevaan rikokseen.

Vastaajayhtiö on lausunut, että kihlakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen mukaan törkeän kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistö ei tässä tapauksessa täyty eikä syyttäjän toimivaltaan ole kuulunut tutkia, onko asiassa syyllistytty kunnianloukkaukseen, koska syyteoikeus kunnianloukkausrikoksesta on vanhentunut. Kanteessa mainittujen F-lehden artikkelien tiedonsaantia, kirjoittamista ja julkaisemista koskeva asia on kokonaisuudessaan selvitetty päätoimittajan ja toimittajan toimesta poliisitutkinnassa. F-lehden julkaisemat artikkelit ovat olleet todenperäisiä ja niissä on selostettu vain poliisille tutkittavaksi annettuja asioita sellaisina kuin ne oli tutkintapyyntöön sisällytetty. Artikkeleissa ei ole mainittu kenenkään asianosaisen nimiä eikä heitä ole voinut millään muullakaan tavoin tunnistaa artikkeleista. Jälkimmäinen 1.2.2002 julkaistu artikkeli on julkaistu sen jälkeen kun asiasta oli neuvoteltu päätoimittajan ja kantajan kanssa ja kantaja oli tässä keskustelussa antanut hyväksymisensä sen julkaisemiselle.

Poliisitutkinnassa esiin tulleiden selvitysten perusteella vastaaja on katsonut, etteivät päätoimittaja D eikä toimittaja E ole syyllistyneet mihinkään rangaistavaan tekoon

Kunnianloukkaukseen perustuva vahingonkorvausvastuu edellyttää rikoslain 24 luvun mukaisten tekojen (RL 24:9 tai 10) tunnusmerkistön täyttymistä. Vahingonkorvausvastuun syntyminen ei edellytä sitä, että ko. teoista tuomittaisiin rangaistukseen, mutta vahingonkorvausvastuun syntymisen edellytyksenä on, että teon tunnusmerkistö täyttyy.

Käräjäoikeus katsoo että se, jonka kunniaa on loukattu, voi vaatia korvausta henkisestä kärsimyksestä julkaisijalta tai kustantajalta riippumatta siitä, kuka joukkoviestimen piirissä katsotaan syylliseksi julkaisun rikolliseen sisältöön ja riippumatta siitä, tuomitaanko siitä rangaistukseen, koska
korvausvelvollisuus syntyy jo työntekijän tuottamuksellisesta toiminnasta.

Tämän vuoksi kannetta ei voida hylätä vastaajan ensisijaisesti esittämillä perusteilla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

F-lehden syy-yhteys kantajan esittämään henkisestä kärsimyksestä syntyneeseen vahinkoon

Käräjäoikeus toteaa, että lehdistön tehtävä on tuoda esiin ja kirjoittaa yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Sananvapauteen liittyy kuitenkin velvollisuuksia ja vastuuta. Tämä vastuu konkretisoituu mm. siinä, että toimittajan tulee tietyssä määrin varmistua siitä, että esitettävä tieto perustuu tosiasioihin ja että arvo-asetelmat nojaavat tosiseikkoihin ja ne on laadittu hyvässä uskossa. Ankaran arvostelun kohteeksi joutuneelle on varattava tilaisuus kommentoida esitettyjä väitteitä.

Tietojen paikkansapitävyys on tarkastettava ja tietoihin on suhtauduttava kriittisesti etenkin, jos tietolähteellä saattaa olla omia intressejä tai vahingoittamistarkoitus. Virheellinen tieto on oikaistava, ankaran arvostelun kohteen oma kanta on tuotava esiin.

Näin ei ole menetelty tässä tapauksessa.

Käräjäoikeus katsoo, että artikkelissa on esitetty tunnistettavalla tavalla lukuisia kantajaan kohdistuvia perättömiä ja loukkaavia väitteitä. Väitteet ovat herjaavia ja omiaan saattamaan hänet halveksumisen alaiseksi.

Vahingonkorvausvastuun synnyttää teko in abstracto, korvausvastuu syntyy vaikkei teosta rangaistusta tuomittaisikaan.

E:n ja D:n työnantajana A Oy on velvollinen korvaamaan työntekijän työssään tuottamuksellaan aiheuttaman vahingon.

Korvattava vahinko

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kantaja B harjoittaa ammatikseen asianajotoimintaa. Artikkelissa esitetyt väitteet ovat luonteeltaan erittäin vakavia ja kohdistuvat sellaisiin seikkoihin, joilla on asianajajan ammatin harjoittamisessa ratkaisevan suuri merkitys.

Lehti on julkaissut artikkelin kuulematta vastapuolta esitetyistä väitteistä. Lehti ei myöskään myöhemmin ole oikaissut artikkelissa esitettyjä virheellisiä väitteitä. Käräjäoikeus katsoo, ettei jälkimmäinen artikkeli ole ensimmäisen artikkelin oikaisua, vaan siinä vielä toistetaan samat väitteet, jotka ovat omiaan saattamaan artikkelissa mainitun henkilön halveksimisen alaiseksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yllä mainitut seikat huomioon ottaen käräjäoikeus katsoo, että henkisestä kärsimyksestä vaaditut määrät ovat kohtuulliset ja oikeat.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Vastaaja A Oy velvoitetaan suorittamaan kantajalle B:lle hänen kunniaansa loukanneiden kahden F-lehdessä julkaistun lehtiartikkelin aiheuttaman henkisen kärsimyksen korvauksena, molemmista erikseen 8.000 euroa, eli yhteensä 16.000 euroa laillisine viivästyskorkoineen 1.2.2002 lukien.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Lainkohdat

Vahingonkorvauslaki 3 luku 1 § 1 momentti
Vahingonkorvauslaki 5 luku 6 §

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Ulf Skogster

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 1.6.2007

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

VALITUS

A Oy (jäljempänä yhtiö) on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja B:n kanne hylätään tai että yhtiön maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta joka tapauksessa alennetaan. Lisäksi yhtiö on vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjä- ja hovioikeudessa korkoineen.

B ei ollut ollut tunnistettavissa artikkeleiden 28.1.2002 ja 1.2.2002 perusteella. Artikkelien sisältö oli vastannut rikosilmoituksen ja tutkintapyynnön sisältöä, joten kysymyksessä ei ollut ollut tahallinen kunnianloukkaus.

Tuomittu vahingonkorvaus oli oikeuskäytäntö huomioon ottaen kohtuuttoman suuri. Jälkimmäisestä artikkelista 1.2.2002 ei ollut voinut aiheutua lainkaan henkistä kärsimystä, koska sen sisältö oli vastannut pääosin B:n omia näkemyksiä. Lisäksi kyseinen artikkeli oli julkaistu ainoastaan muutama päivä ensimmäisen artikkelin jälkeen, joten asia ei ollut saanut sen johdosta merkittävää lisäjulkisuutta.

VASTAUS

B on vaatinut, että valitus hylätään ja yhtiö velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 4.343,60 eurolla ja asianosaiskulunsa 1.125 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

B oli ollut helposti tunnistettavissa artikkelien perustella, koska kysymyksessä olleesta peruskorjaushankkeesta oli jo aikaisemmin uutisoitu paikallislehdissä. Artikkeleissa oli esitetty C:n rikosilmoituksesta ilmeneviä useita valheellisia väitteitä, joiden paikkansapitävyyttä yhtiö ei ollut tarkastanut. C:n rikosilmoituspyynnön sisältö huomioon ottaen esitetyt väitteet olisi tullut tarkastaa omakohtaisesti. Tuomittu vahingonkorvaus oli oikeuskäytännön mukainen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kanteen peruste

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tekoaikana voimassa olleen vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n (412/1974) mukaan henkilövahinkoa koskevia vahingonkorvauslain säännöksiä on sovellettava myös sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka on aiheuttanut muun muassa kunniaan kohdistunut rikos. Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että vahingonkorvausvastuun syntyminen ei edellytä sitä, että kysymyksessä olevista teoista tuomittaisiin rangaistukseen. Sen sijaan vahingonkorvausvastuun syntymisen edellytyksenä on kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön toteutuminen.

Kunnianloukkaus ja sanavapaus

Sananvapaus sekä yksityiselämän ja kunnian suoja ovat perus-ja ihmisoikeuksina turvattuja oikeuksia. Perusoikeuksia koskevien lainvalmisteluasiakirjojen mukaan perusoikeudet eivät ainakaan yleisesti voi olla siten ehdottomia, ettei niitä saisi missään olosuhteissa ja missään laajuudessa rajoittaa. Perusoikeusturvan kannalta on toisaalta tärkeää, että rajoitukset kyetään pitämään mahdollisimman vähäisinä (HE 309/1993 vp, s. 29).

Perusoikeuksien käyttämistä voivat oikeuskirjallisuuden mukaan rajoittaa esimerkiksi toisten ihmisten perusoikeudet. Yksilö ei voi vaatia niin ehdotonta suojaa perusoikeudelleen, että se johtaisi toisen yksilön perusoikeuksien loukkaukseen. Kahden tai useamman perusoikeuden keskinäiset kollisiotilanteet ratkaistaan pääsäännön mukaan punninnalla, jossa tulee pyrkiä ratkaisuun, joka mahdollisimman hyvin turvaisi kaikkien kilpailevien perusoikeuksien samanaikaisen toteutumisen. Tavoitteena on siten saavuttaa mahdollisimman hyvä tasapainotilanne yhteen sovitettavien perusoikeuksien kesken. Perusoikeuksien rajoitusten hyväksyttävyyttä tulee arvioida perusoikeusjärjestelmän kannalta. Siten ainakin lähtökohtaisesti toisten yksilöiden perusoikeuksien turvaamistavoite muodostaa hyväksyttävän perusteen rajoittaa perusoikeutta. (Veli-Pekka Viljanen: Perusoikeudet, 1999 s. 157, 164 ja 171).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (jäljempänä EIT) on pitänyt erityisen tärkeänä sananvapauden turvaamista tiedotusvälineille, joiden keskeisenä tehtävänä on levittää tietoa ja mielipiteitä yleisistä asioista. EIT:n kannan mukaan (Pederseen ja Baadsgaard v. Tanska 19.6.2003 ja Selistö v. Suomi 16.11.2004) journalistien oikeus yleisesti kiinnostavien tietojen julkaisuun edellyttää, että he toimivat vilpittömässä mielessä ja virheettömien tosiseikkojen pohjalta sekä antavat luotettavaa ja täsmällistä tietoa journalismin etiikan mukaisesti. Tiedotusväline voi yleensä luottaa muun muassa viranomaisten asiakirjoihin tarvitsematta omin tutkimuksin varmistaa tällaisten tietojen todenperäisyyttä (Colombani v. Ranska 25.6.2002 ja Selistö v. Suomi 16.11.2004). Sananvapauteen kuuluu EIT:n mukaan myös tietynasteinen liioittelu yleistä mielenkiintoa herättäviä asioita käsiteltäessä (Cumpana ja Mazare v. Romania 10.6.2003). Toisaalta EIT on todennut, että ankaran arvostelun kohteeksi joutuneelle on varattava tilaisuus kommentoida esitettyjä väitteitä (Harlanova v. Latvia 3.4.2003).

EIT:n Suomea koskevassa ratkaisussa ( Selistö v. Suomi 16.11.2004) on todettu, että sananvapaus koski Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdan mukaisin varauksin paitsi myönteisinä, vaarattomina tai yhdentekevinä pidettyjä myös loukkaavia, järkyttäviä tai levottomuutta herättäviä tietoja ja ajatuksia. Tämä johtui pluralismin, suvaitsevuuden ja vapaamielisyyden vaatimuksista, joita ilman demokraattista yhteiskuntaa ei ollut olemassa. Poikkeuksia sananvapaudesta tuli tulkita ahtaasti ja rajoitusten välttämättömyydestä täytyi olla vakuuttavaa näyttöä. Välttämättömyys-testi edellytti, että ihmisoikeustuomioistuimen oli päätettävä siitä, perustuiko puuttuminen pakottavaan sosiaaliseen tarpeeseen ja oliko se oikeassa suhteessa tavoitteeseensa ja olivatko sen oikeutuksen tueksi kansallisten viranomaisten toimesta esitetyt perusteet relevantteja ja riittäviä.

Ratkaisussa todetaan lisäksi, ettei ihmisoikeussopimus taannut täysin rajoittamatonta sananvapautta edes silloin, kun lehdistössä käsiteltiin vakavia julkisia huolenaiheita. Sananvapaus käsitti myös velvollisuuksia ja vastuita, jotka koskivat myös lehdistöä. Näillä oli merkitystä silloin, kun hyökättiin yksityishenkilön mainetta vastaan ja horjutettiin muiden henkilöiden oikeuksia. Velvollisuuksista ja vastuista johtui, että journalistit saivat vedota ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan takaamaan sananvapauteen vain sillä edellytyksellä, että he toimivat vilpittömässä mielessä tarjotakseen täsmällistä ja luotettavaa tietoa journalismin etiikan mukaisesti.

Tapauksessa Selistö v. Suomi kansalliset tuomioistuimet eivät juurikaan olleet pitäneet artikkeleissa esitettyjä seikkoja väärinä, vaan valittaja oli tuomittu enemmänkin sen johdosta, mitä artikkeleissa ei ollut mainittu. Asiassa esitetyt lainaukset olivat perustuneet julkisiksi tulleisiin esitutkintapöytäkirjoihin. Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä toimittajilla ja muilla mediaan kuuluvilla ei ollut yleistä velvollisuutta tutkia tuollaisissa asiakirjoissa olleiden lausumien todenperäisyyttä, vaan näiden tuli voida selostaa tapahtuma virallisista lähteistä saamiensa tietojen perusteella.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa F-lehdessä on julkaistu kaksi lakimiehen asuntokauppoihin liittyvästä rikosilmoituksesta kertovaa artikkelia. Todistelutarkoituksessa kuullut E ja D ovat todenneet, että asuntokauppoihin ja etenkin vanhojen asuntojen remontointiin ja peruskorjauksiin liittyvät asiat kuuluvat yleistä mielenkiintoa herättäviin uutisiin. Tähän nähden lehdistöllä on oltava oikeus kirjoittaa myös negatiivisista asuntokauppoihin liittyvistä uutisista. Hovioikeus katsookin, että lähtökohtaisesti lehdistöllä on oikeus kirjoittaa yleistä mielenkiintoa herättävistä negatiivisistakin uutisista ilman, että jonkun tapahtumiin liittyvän henkilön kunnian suojaamisen tarve sitä perusteettomasti estäisi.

Kuten edellä on todettu, perusoikeuksien rajoittamisperusteiden tulee olla hyväksyttäviä ja rajoitusten painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia. Lisäksi rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja laadultaan hyväksyttävässä suhteessa rajoitusperusteen painavuuteen. Kahden perusoikeuden asettuessa vastakkain, rajoitusperusteiden soveltaminen edellyttää punnintaa, jossa perusoikeuksien painoarvoa verrataan toisiinsa. Kunnian ja yksityiselämän suojaa ylläpidetään niiden loukkaamisen kriminalisoivalla lainsäädännöllä. Sananvapautta ei sen vuoksi kuitenkaan edellytetä aiheettomasti rajoitettavan. Jäljempänä tulee punnittavaksi, onko sananavapauden käyttäminen nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa johtanut kunnianloukkaukseen.

Tietojen tarkistamisvelvollisuus

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa artikkelit ovat sisältäneet yksityishenkilöä koskevia totuudenvastaisia ja loukkaavia tietoja. Toisin kuin edellä mainitussa tapauksessa Selistö v. Suomi, asiassa ei ole nyt väitettykään, että C:n rikosilmoituksessaan esittämät seikat olisivat olleet totuudenmukaisia. Yhtiö on vedonnut siihen, että artikkelit olivat perustuneet C:n rikosilmoitukseen ja vastanneet siinä esitettyjä tietoja sekä C:n omaa kertomusta. Näin olleen artikkeleissa ei yhtiön mukaan ollut esitetty perätöntä tietoa tai vihjausta. Yhtiö oli lisäksi varmistanut poliisilta, että C oli tehnyt kyseisen rikosilmoituksen. Koska artikkelit olivat vastanneet C:n rikosilmoituksen sisältöä, yhtiöllä ei käsityksensä mukaan ollut ollut velvollisuutta tarkistaa artikkeleissa esitettyjen tietojen totuudenmukaisuutta muualta.

Edellä mainitun hallituksen esityksen perusteluiden, EIT:n ratkaisukäytännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella hovioikeus katsoo, että sananvapauden käyttämiseen liittyvän vastuun ja artikkelissa esitettyjen syytösten vakavuuden perusteella yhtiön olisi tullut jo ennen ensimmäisen artikkelin julkaisemista varmistua siinä esitettyjen tietojen totuudenmukaisuudesta ja vähintäänkin varata B:lle mahdollisuus esittää oma näkemyksensä asiassa. Erityisesti rikosilmoituksen sisältö huomioon ottaen artikkeleja laadittaessa olisi tullut tarkistaa niissä esitetyt tiedot sekä varmistua siitä, että esitetyt vakavat väitteet perustuivat objektiivisiin tosiasioihin. Kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön toteutumisen kannalta merkitystä ei ole sillä, että esitetyt väitteet ovat vastanneet C:n rikosilmoitusta, kun samalla ei ole edes pyritty varmistumaan siitä, että C:n rikosilmoituksessaan esittämät väitteet olisivat olleet totuudenmukaisia. Hovioikeus korostaa lisäksi, että pelkkää poliisille tehtyä rikosilmoitusta ei yleensä voida pitää sellaisena, muun muassa ratkaisussa Selistö v. Suomi mainittuna viranomaisen asiakirjana, jonka sisältöön joukkotiedotusvälineellä olisi oikeus luottaa ilman velvollisuutta varmistua siinä esitettyjen tietojen totuudenmukaisuudesta.

Vaikka B:n nimeä ei artikkeleissa mainita, E ja D ovat tienneet, että C:n väitteet koskevat B:tä. Yhtiön olisi näissä olosuhteissa tullut antaa B:lle tilaisuus esittää oma näkökantansa asiassa jo ennen ensimmäisen artikkelin julkaisemista. Rikosilmoituksessa esitettyjen väitteiden todenperäisyyden varmistamisen laiminlyömisen vuoksi E:llä ja D:llä ei ole ollut riittäviä perusteita uskoa väitteitä todeksi eikä heidän näin ollen voida katsoa toimineen EIT:n edellyttämällä tavalla vilpittömässä mielessä tarjotakseen täsmällistä ja luotettavaa tietoa journalismin etiikan mukaisesti.

Tunnistettavuus

Henkilön kunnia saattaa tulla loukatuksi, vaikka hänen nimeään ei varsinaisesti asiayhteydessä mainita. Jotta kysymyksessä voisi olla kunnianloukkaus, tulee henkilöstä annettujen tietojen olla niin tarkkoja ja yksilöiviä, että lehtiartikkelin lukijat tai ainakin osa heistä kykenee tunnistamaan artikkelissa mainitun henkilön.

Kohteen tunnistettavuutta on arvioitu korkeimman oikeuden ratkaisussa 2000:54, jossa kysymys oli oikeudenkäyntiuutisesta, joka oli otsikoitu: "Kehitysvammaohjaaja kavalsi oppilaiden rahoja Hämeenlinnassa". Ratkaisussa katsottiin, että hämeenlinnalaista kehitysvammaohjaajaa koskevassa perättömässä uutisessa asianomaisen henkilöllisyys oli ollut paitsi lähipiirin ja kyseisen oppilaitoksen kanssa tekemisissä olevien lisäksi myös muiden asiasta kiinnostuneiden helposti selvitettävissä. Tunnistamisen merkitystä syyksilukemisen kannalta on arvioitu korkeimman oikeuden ratkaisussa 2006:62, jossa pakinatyylisen kirjoituksen katsottiin loukanneen kunniaa, vaikkei loukatun nimeä ollut mainittu kirjoituksessa ja vaikka ratkaisussa oli todettu, että henkilön tunnistettavuus oli muutoinkin jäänyt melko suppeaksi. Edellä mainituilla seikoilla katsottiin sen sijaan olevan merkitystä tekomuodon törkeysarvioinnissa.

Ihmisoikeustuomioistuimen tapauksessa Selistö v. Suomi on puolestaan annettu merkitystä sille, ettei henkilön nimeä, ikää tai sukupuolta ollut mainittu artikkeleissa ja näin ollen henkilöä ei ollut nimenomaisesti saatettu yleisön tietoon. Tapauksessa vastakkain olivat olleet sananvapaus ja yksittäisen henkilön kunnia. Hyväksyttävänä perusteena sananvapauden käytölle oli tapauksessa Selistö v. Suomi ollut se, että artikkelit olivat puuttuneet tärkeään yhteiskunnalliseen ongelmaan käyttämällä esimerkkinä yksittäistapausta. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ei ole kuitenkaan vastaavalla tavalla puututtu yleiseen yhteiskunnalliseen asuntokauppoja koskevaan ongelmaan esimerkkitapauksen kautta, vaan artikkeleissa on pääasiallisesti siteerattu C:n tekemän rikosilmoituksen sisältöä ja hänen mielipiteitään. Tämä tulee ottaa huomioon punnittaessa keskenään sananvapauden ja toisaalta kunnian suojan suhdetta.

Tunnistettavuuden kannalta on olennaista, että artikkeleissa on mainittu porvoolaisrouvan tehneen rikosilmoituksen lakimiehestä, jonka taloyhtiöstä rouva oli ostanut asunnon. Lisäksi artikkelissa on mainittu, että Porvoon poliisi on vahvistanut saaneensa asiasta rikosilmoituksen. Näiden tietojen perusteella on objektiivisesti arvioiden helposti pääteltävissä, että kysymyksessä on Porvoossa sijaitseva taloyhtiö ja että artikkelissa mainittu lakimies oli porvoolainen. Kirjallisena todisteina esitetyistä lehtiartikkeleista (L 20.11.1999 ja 17.3.1999) käy ilmi, että B on ollut osallisena Ä-kadulla sijaitsevan kiinteistön peruskorjaushankkeessa. Lisäksi henkilötodistelulla on selvitetty, että Porvoossa ei ole ollut tuona ajankohtana muita, johonkin tiettyyn lakimieheen henkilöityneitä taloyhtiöitä. Asian aikaisempi uutisointi huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei tunnusmerkistön toteutumisen kannalta merkitystä voida antaa sille, että artikkeleissa ei ole mainittu B:n nimeä. Lisäksi henkilötodistelulla on selvitetty, että usea porvoolainen oli välittömästi yhdistänyt artikkelin väitteet B:hen. Edellä mainittujen seikkojen perusteella hovioikeus katsoo, että B on ollut ilman erityisiä selvitystoimenpiteitä artikkeleiden perusteella muunkin kuin lähipiirinsä tunnistettavissa kotikaupungissaan.

Johtopäätös

F-lehdessä 28.1.2002 ja 1.2.2002 julkaistut artikkelit ovat sisältäneet vääriä ja loukkaavia tietoja. Artikkeleja kirjoitettaessa niiden sisältämiä tietoja ei ole tarkistettu millään tavalla eikä B:lle ollut annettu tilaisuutta ennen ensimmäisen artikkelin julkaisemista ottaa väitteisiin kantaa. Lisäksi B:n henkilöllisyys on ollut artikkeleissa esitettyjen tietojen perustella tunnistettavissa siten, että kunnianloukkauksen tunnusmerkistö on toteutunut. B:llä on näin ollen oikeus saada vahingonkorvausta kunnianloukkauksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä.

Vahingonkorvauksen määrä

Kunnianloukkausrikoksen aiheuttaman kärsimyksen määrä ja ilmenemismuodot voivat eri henkilöillä suuresti vaihdella. Näytön esittäminen asiaan vaikuttavista psyykkisistä tekijöistä sekä syy- ja seuraussuhteista on usein käytännössä mandotonta. Korvaus on tällöin määrättävä arvioimalla ottaen lähtökohdaksi tapauksen objektiiviset piirteet, kuten kunnianloukkauksen laatu, asian saama julkisuus ja sen tosiasialliset vaikutukset loukatun elämänpiirissä.

Yhtiö on vahingonkorvauksen alentamiseksi vedonnut siihen, että jälkimmäinen eli 1.2.2002 julkaistu artikkeli on perustunut B:n C:stä tekemään tutkintapyyntöön ja että artikkelin sisältö on pääosin vastannut B:n näkemyksiä. Hovioikeus katsoo kuitenkin, että 1.2.2002 julkaistu artikkeli on sävyltään ja kirjoitustavaltaan ensimmäistä artikkelia vastaava. Artikkelissa 1.2.2002 on mainittu muun muassa, että "Porvoolaisrouvan kamppailu oikeuksiensa puolesta on saanut jatkoa". Lisäksi artikkelissa on toistettu ensimmäisessä eli 28.1.2002 julkaistussa artikkelissa esitettyjä loukkaavia seikkoja kuten esimerkiksi, että "Nainen syytti rikosilmoituksessaan asuntokauppoja kanssaan tehnyttä lakimiestä mm. pettämisestä, salaamisesta, jatkuvasta valehtelusta, petoksesta, huijauksesta, kiusanteosta ja aiheettomista syytöksistä".

Korkein oikeus on tapauksessaan KKO 1997:81 ottanut kantaa siihen, mikä vaikutus on annettava sille, että sama aineisto on aikaisemmin julkaistu toisessa lehdessä. Ratkaisussa on todettu, että loukkauksen toistaminen ei välttämättä aiheuta saman suuruista kärsimystä ja vahinkoa kuin ensimmäinen loukkaus. Koska tapauksessa esiintyvien kahden lehden levikki ja kohderyhmä eivät olleet täysin vastanneet toisiaan ja lisäksi artikkeleiden sisällöissä ja sävyissä oli ollut eroja, korkein oikeus oli pitänyt selvitettynä, että myös jälkimmäinen kirjoitus oli aiheuttanut henkistä kärsimystä.

Hovioikeus katsoo, että artikkelin 1.2.2002 sävy ja sisältö huomioon ottaen voidaan pitää selvitettynä, että myös sen julkaiseminen on aiheuttanut henkistä kärsimystä. Koska molemmat artikkelit ovat ilmestyneet samassa lehdessä ja niiden lukijakunta on ollut sama ja artikkelissa 1.2.2002 on myös kerrottu B:n C:n rikosilmoituksesta tekemästä tutkintapyynnöstä, hovioikeus katsoo, että jälkimmäisen artikkelin julkaisusta aiheutunut kärsimys on ollut vähäisempää artikkeliin 28.1.2002 verrattuna. Näin ollen oikeuskäytäntö (esimerkiksi KKO 1997:80, KKO 1997:81, KKO 1997:185, KKO 2000:54, KKO 2005:82) huomioon ottaen kohtuullisena vahingonkorvauksena on pidettävä artikkelin 28.1.2002 osalta 8.000 euroa ja artikkelin 1.2.2002 osalta 4.000 euroa.

Oikeudenkäyntikulut

Asianosainen, joka häviää asian, on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä.

B:n kanne on pääosin menestynyt. Koska kanteen hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta oikeudenkäyntikulujen määrään, hänen on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentin säännös huomioon ottaen saatava edellä kerrotun pääsäännön mukaisesti täysi korvaus kuluistaan. Tämän vuoksi yhtiön on korvattava B:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

A Oy:n B:lle maksettavaksi tuomittu korvaus henkisestä kärsimyksestä alennetaan 12.000 euroon käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Iiro Kartano, Martti Harsia, Aino Virkkunen

Esittelijä:

viskaali Kati Lavi

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.