Vaasan HO 18.10.1993 2047

Velkajärjestelyhakemus - Elinkeinotoimintaa harjoittavaa velallista koskevat erityissäännökset

Kihlakunnanoikeus oli päätöksessään 28.7.1993 katsonut, että velallinen harjoitti elinkeinotoimintaa avoimen yhtiön henkilökohtaisesti vastuunalaisena yhtiömiehenä. Kun velallinen oli laiminlyönyt toimittaa tuomioistuimelle vahvistetun kaavan mukaiselle lomakkeelle laaditun elinkeinonharjoittajan tuloselvityksen yrittäjätulosta, kihlakunnanoikeus oli hylännyt velkajärjestelyhakemuksen.

Veroviranomaisten selvityksen mukaan yhtiö oli poistettu liikevaihtoverovelvollisten rekisteristä 1.12.1991 alkaen. Yhtiö oli 23.3.1992 tehnyt elinkeinon lopettamisilmoituksen nimismiehelle ilmoittaen, että toiminta oli lakannut 30.11.1991. Lisäksi hovioikeudelle toimitetun selvityksen mukaan yhtiö oli 25.8.1993 jättänyt rekisteritoimistoon yhtiötä koskevat purkamisasiakirjat.

Hovioikeus katsoi, että yhtiö oli lopettanut toimintansa ja ettei velallinen enää harjoittanut elinkeinotoimintaa. Velvollisuutta toimittaa oikeudelle edellä mainittua kaavan mukaista selvitystä yrittäjätulosta ei ollut.

Kihlakunnanoikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin kihlakunnanoikeudelle velkajärjestelyn muiden esteiden tutkimiseksi.

I-jaosto

Jäsenet: Björn Hagman, Martti Mansner, Juhani Palmu (apj.)

Esittelijä: Henrik Korsbäck

Lainvoimainen (LVT:1)

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.