Itä-Suomen HO 10.09.1993 1736

Oikeudenkäyntimenettely - Rikosasia - Jutun palauttaminen - Todistelu

KO oli ratkaissut jutun varaamatta syytetylle tilaisuutta kuulustuttaa nimeämäänsä henkilöä todistajana. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen e kohdan mukaan jokaisella on tutkittaessa rikossyytettä häntä vastaan oikeus saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samojen olosuhteiden vallitessa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat. Muun muassa tällä perusteella juttu palautettiin alioikeuteen.

II jaosto

Vrt. Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 6 artikla 3 kappale d kohta KKO:1991:84

Lainvoimainen (LVT:1)

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.