Vaasan HO 30.11.1990 2310

Vahingonkorvaus - Valtion korvausvastuu - Syyttömästi vangittu - KKO:1991:155

Valtio velvoitettiin maksamaan korvausta rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annetun lain perusteella säilöön otetulle henkilölle syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla. (Ään.)

Ks. Bengtsson Bertil: Skadestånd vid myndighetsutövning II, Lund 1978, s. 172 ss.

Andenaes Johs: Norsk straffeprosess, Bind II, 1987, s. 196 ss.

Nybergh Björn: Luovuttamislaki ja luovuttamissopimukset, LM 1985 s. 12

Pellonpää Matti: Ihmisoikeuskomitean päätös 7.4.1989, komm. LM 1989 s. 1005-1015

Kuosma Tapio: Ihmisoikeuskomitean päätös 2.4.1990, komm. LM 1990 s. 785-792

Pellonpää Matti: Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus Suomen näkökulmasta,s. 102 s.

I-jaosto

Jäsenet: Lundström - Auerma - Liljenfeldt Esittelijä: Toivanen

RAASTUVANOIKEUDEN PÄÄTÖS 27.6.1989

Raastuvanoikeuden tuomiolauselma

Suomen valtio velvoitetaan heti suorittamaan kantaja A:lle asianmukaisen kuitin saadessaan korvauksena aiheettomasta vapauden menetyksestä kuluina 2.550 markkaa, tulojen ja elatuksen vähentymisestä 100.000 markkaa ja kärsimyksestä 15.000 markkaa, kaikki edellä mainitut 16 prosentin korkoineen 29.4.1989 lukien, sekä oikeudenkäyntikulujen korvauksena 11.738 markkaa 16 prosentin korkoineen 27.6.1989 lukien.

Lainkohdat

Laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 1 § (31.5.1974/422), 4 § 1 (14.4.1989/344).

Raastuvanoikeuden päätöksen perustelut

A on 15.4.1988 Norjan syyttäjäviranomaisten pyynnöstä otettu kiinni Suomen viranomaisten toimesta luovutusasian ratkaisemista varten. Hankittuaan A:n vaatimuksesta asiassa Korkeimman oikeuden lausunnon Suomen asianomaiset viranomaiset ovat luovuttaneet A:n Norjaan 2.6.1988.

A:n työsopimus on edellä mainitusta syystä työnantajan toimesta purettu. Palkanmaksu on päättynyt 15.4.1988.

Asianomainen lagmannsrätt on 15.12.1988 lainvoiman saaneella päätöksellään vapauttanut A:n häntä vastaan ajetusta syytteestä.

Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:ssä, sellaisena kuin se on laissa 31.5.1974/422, on säädetty rikoksesta epäiltynä vangitun ja pidätetyn oikeudesta korvaukseen vapauden menetyksestä. Mainitun säädöksen sanamuodon mukaan se ei koske rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annetun lain 12 §:n tarkoittaman säilöönottamisen aiheuttamaa vapauden menetystä.
Niin oikeuskirjallisuudessa kuin syyttömästi vangitulle ja tuomitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain esitöissäkin on katsottu, että mainittu laki on ilmaus valtiolle julkisen vallan käyttämisestä asetetusta ankarasta vastuusta. Kun ankaran vastuun periaate on hyväksytty niissä tapauksissa, joissa syyttömästi pidätetty tai vangittu on menettänyt aiheettomasti vapautensa Suomen viranomaisen päätöksen johdosta, ei tiukkaan säädöstekstin sanamuotoon rajoittuvaan tulkintaan ole syytä pitäytyä niissä tapauksissa, joissa Suomen viranomainen on henkilön säilöönottamalla ja näin julkista valtaa käyttämällä tämän vapauden riistäessään nojautunut vieraan valtion viranomaisen luovutuspyyntöön, johon pyyntöön suostumiselle asetetut edellytykset on Suomen viranomaisten toimesta tutkittu.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus katsoo, että A on oikeutettu saamaan korvausta siitä vahingosta, mikä on aiheutunut Suomen viranomaisten A:n luovuttamista koskevan asian yhteydessä tekemistä päätöksistä johtuvasta vapauden menetyksestä.

A:lle aiheutuneen vahingon määrästä raastuvanoikeus toteaa seuraavaa:

A:lle on aiheutunut suoranaisia kuluja 2.550 markkaa.

Tulojen ja elatuksen vähentymisestä aiheutuneen vahingon raastuvanoikeus on, ottaen huomioon, että A on ollut yhtäjaksoisesti vapautensa menettäneenä Suomessa 48 vuorokautta ja että hänen työsopimuksensa on tämän vuoksi työnantajan toimesta purettu, sekä ottaen huomioon, että A:n ansiotason on katsottava työsopimuksen purkautuessa olleen n. 12.000 markkaa kuukaudessa, arvioinut 100.000 markaksi.

Kärsimyksestä aiheutuneen vahingon määrän raastuvanoikeus on arvioinut 15.000 markaksi.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevin tavoin.

HOVIOIKEUDEN TUOMIO 30.11.1990

Hovioikeuden tuomiolauselma

Ratkaisu

Raastuvanoikeuden päätöstä muutetaan siten, että Suomen valtion A:lle tulojen ja elatuksen vähentymisestä suoritettava korvaus alennetaan 70.000 markkaan raastuvanoikeuden tuomitsemine korkoineen.

Jutun näin päättyessä hovioikeus määrää, että asianosaiset saavat pitää kulunsa hovioikeudesta vahinkonaan.

Ratkaisun perustelu

Hovioikeus hyväksyy raastuvanoikeuden päätöksen perusteluineen, kuitenkin siten, että A:lle tulojen ja elatuksen vähentymisestä aiheutunut vahinko arvioidaan 70.000 markaksi. Mitä tulee kärsimyksestä tuomittuun korvaukseen, niin, huomioon ottaen säilössä olon keston, hovioikeus katsoo tälle korvaukselle olevan erityisiä syitä ja että tuomittua määrää 15.000 markkaa on pidettävä kohtuullisena.

Hovioikeuden tuomio on hovioikeudenneuvos Marcus Lundströmin lausunnon mukainen.

Äänestyslausunnot

Hovioikeudenneuvos Robert Liljenfeldt hyväksyi näin kuuluvan viskaali Terhi Toivasen ehdotuksen:

A on otettu säilöön ja luovutettu Norjaan raastuvanoikeuden päätöksestä ilmenevällä tavalla. Suomen viranomaisten toimiin säilöön ottamisesta päätettäessä ei ole kuulunut harkita A:n todennäköistä syyllisyyttä luovutuspyynnössä mainittuun rikokseen, vaan syyllisyysharkinnan olivat tässä tapauksessa jo suorittaneet luovutuspyynnön esittäneet Norjan viranomaiset.

Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annetussa laissa mainittu säilöön ottaminen ei edellytä samankaltaista harkintaa vapaudenmenetyksen edellytysten täyttymisen osalta, kuin syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetussa laissa mainitut pidättäminen ja vangitseminen.

Kun syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annettu laki ei sanamuotonsa mukaan koske luovuttamista varten tapahtuvaa säilöön ottamista, eikä lain myöskään oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen mukaan ole katsottu koskevan niin sanottuja hallinto-oikeudellisia vapaudenriistotapauksia, ja koska myös Norjan laki sisältää säännökset syyttömästi vangitulle tai tuomitulle maksettavista korvauksista, hovioikeus katsonee, ettei A Suomessa edellä ilmenevästä pyynnöstä tapahtuneen säilöön ottamisen vuoksi ole oikeutettu saamaan Suomen valtiolta korvausta syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain tai vahingonkorvauslain nojalla.

Raastuvanoikeuden päätös kumottaneen ja kanne hylättäneen.
Valtio vapautettaneen kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle.

Asian laatuun nähden hovioikeus määrännee, ettei valtiolle ole tuleva korvausta sen oikeudenkäyntikuluista.

Hovioikeudenneuvos Kalervo Auerman eriävä lausunto:

Euroopan ihmisoikeussopimuksen voimaan saattamisen jälkeen tuomioistuimen on tulkintatilanteissa pyrittävä omaksumaan ihmisoikeusystävällinen ratkaisukäytäntö. Ihmisoikeussopimuksen 5. artiklassa luovuttamista varten tapahtuva vapauden riistäminen rinnastetaan pakkokeinona vangitsemiseen ja pidättämiseen.
Vangitsemisesta tai pidättämisestä erillistä säilöön ottamista artikla ei tunne.

Vapaudenriiston kohteeksi joutuneen kannalta on merkitystä vailla se, onko hän menettänyt vapautensa vangitsemisen, pidättämisen vai säilöön ottamiseksi kutsutun vapaudenriiston takia. Valtion korvausvelvollisuuden kannalta asiantilan tulisi olla sama. Oikeuskäytännössä korkein oikeus on ratkaisussaan KKO:1952-I-8 rinnastanut tuolloin voimassa olleen niin sanotun virkamiesvastuulain mukaisessa tapauksessa pidättämisen vangitsemiseen, vaikka valtion korvausvelvollisuus silloisen lain sanamuodon mukaan rajoittui vangitsemiseen.

Näillä ja raastuvanoikeuden päätöksessä lausutuilla perusteilla katson, että A on joutunut vapauden riistämisen kohteeksi siten, että hänelle on syntynyt sen nojalla oikeus syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menettämisen johdosta maksettavaan korvaukseen. Tällä perusteella ja harkiten korvauksen määrän tulojen ja elatuksen vähentymisestä 70.000 markaksi ja katsoen myös kärsimyksestä tuomitulle korvaukselle olevan erityisiä syitä, tulen jutussa hovioikeuden tuomiolauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

Lääninhallitus valtion edustajana pyysi valituslupaa KKO:lta.

KKO myönsi valitusluvan 13.2.1991.

Korkeimman oikeuden ratkaisu (LVT:3):

KKO:1991:155, T:3528, A:5.11.1991, D:S-91/142

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Korkein oikeus toteaa, että A on otettu säilöön ja luovutettu Norjaan alempien oikeuksien kertomin tavoin.

Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus laissa tarkemmin määritellyin edellytyksin muun muassa silloin, kun syyte hylätään. Mainittu laki on laadittu silmällä pitäen Suomessa tapahtuvaa rikostutkintaa ja tuomioistuinkäsittelyä, mutta lain sanamuoto ei estä lain soveltamista sellaiseenkin tapaukseen, jossa henkilö on Suomessa otettu säilöön rikoksen johdosta toiseen valtioon tapahtuvaa luovuttamista varten.

A:n luovuttaminen Norjaan on tapahtunut Norjan syyttäjäviranomaisen pyynnöstä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annetun lain nojalla.
Pyynnön johdosta on suoritettu tutkinta, jossa luovuttamiselle mainitussa laissa asetetut edellytykset on selvitetty, mutta syyllisyyden tutkiminen ja ratkaiseminen ovat jääneet Norjan viranomaisten ja norjalaisen tuomioistuimen tehtäväksi.
A:n luovuttaminen ei ole kuitenkaan ollut sanotun lain mukaan pakollista, vaikka luovuttamisen edellytykset sinänsä ovat olleet olemassa.

Vaikka A:n säilöön ottamisen perusteena on ollut Norjan viranomaisen luovutuspyyntö, hän on Suomessa säilössä ollessaan ollut Suomen lainkäyttövallan alainen. Tähän ja edellä esitettyyn nähden A:lla on oikeus saada Suomen valtiolta korvausta sen viranomaisten toimenpiteiden johdosta täällä aiheutuneesta vapauden menetyksestään. Tätä oikeutta ei Suomen oikeuden mukaan poista se, että Norjan rikosprosessilain 31 luvun mukaan rikoksesta epäillyllä, joka vapautetaan, on oikeus saada Norjan valtiolta korvausta laissa tarkemmin säädetyin edellytyksin ja että norjalaisessa oikeuskirjallisuudessa (Johs. Andenaes, Norsk Straffeprosess II 1987 s. 197) on katsottu, että Norjan valtion vastuu ulottuu myös Norjan viranomaisten pyynnöstä ulkomailla luovuttamista varten tapahtuneen vapauden menetyksen korvaamiseen.

Vahingonkorvauksen määrää harkitessaan Korkein oikeus toteaa, että A:n kuukausipalkaksi oli sovittu 12.000 markkaa. Korvauksena Suomessa tapahtuneesta 48 vuorokauden tulojen ja elatuksen menettämisestä on siten pidettävä 20.000 markkaa. Muilta osin valtio ei ole esittänyt syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Valtion A:lle tulojen ja elatuksen vähentymisestä maksettavaksi tuomittu korvaus alennetaan 20.000 markaksi.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Valtion on näin ollen maksettava A:lle korvauksena aiheettomasta vapauden menetyksestä kaikkiaan kolmekymmentäseitsemäntuhatta viisisataaviisikymmentä (37.550) markkaa kuudentoista (16) prosentin korkoineen 29.4.1989 lukien sekä korvauksena raastuvanoikeudessa olleista oikeudenkäyntikuluista raastuvanoikeuden tuomitsema määrä korkoineen. Valtion on korvattava A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa tuhannella viidelläsadalla (1.500) markalla. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

I-jaosto

Jäsenet: Portin - Nybergh - Ketola - Wirilander - Heikonen Esitelijä: Takkunen

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Vanhempi oikeussihteeri Takkunen: Korkein oikeus todennee, että A on otettu säilöön ja luovutettu Norjaan alempien oikeuksien päätöksissä kerrotuin tavoin.

Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus laissa tarkemmin määritellyin edellytyksin muun muassa silloin, kun syyte hylätään. Lain tarkoituksena on antaa rikoksesta epäiltynä pidätetylle tai vangitulle oikeus saada valtiolta korvausta silloin, kun rikosasia, jossa ilmenneet seikat vaikuttavat korvauksien tuomitsemisen edellytyksiin, käsitellään suomalaisessa tuomioistuimessa siitä riippumatta, missä epäillystä rikoksesta johtuva vapauden menetys Suomessa käytävää oikeudenkäyntiä varten on tapahtunut.

Norjan rikosprosessilain 31 luvun mukaan rikoksesta epäillyllä, joka vapautetaan, on oikeus saada Norjan valtiolta korvausta laissa tarkemmin säädetyin edellytyksin. Norjalaisessa oikeuskirjallisuudessa (Johs. Andenaes, Norsk Straffeprosess II 1987 s. 197) on katsottu, että Norjan valtion vastuu ulottuisi myös Norjan viranomaisten pyynnöstä Norjaan luovuttamista varten ulkomailla tapahtuneen vapauden menetyksen korvaamiseen.
A:n olisi siten tullut vaatia Norjan valtiolta norjalaisessa tuomioistuimessa korvausta myös siitä vapauden menetyksestä, joka Norjan viranomaisten luovuttamispyynnön johdosta on tapahtunut Suomessa. Lakia syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta ei ole sovellettava tapaukseen, koska Suomen lain laajentavaan tulkintaan ei ole edellä esitetyillä perusteilla A:n oikeusturvan kannalta tarvetta. Sen vuoksi ja kun jutussa ei ole edes väitetty, että Suomen viranomaiset olisivat A:n säilöön ottaessaan menetelleet virheellisesti, A:lla ei ole esittämällään perusteella oikeutta saada korvausta Suomen valtiolta.

Hovioikeuden päätös kumottaneen ja A:n kanne hylättäneen. Valtio vapautettaneen kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle.
Asian laatuun nähden valtio ei saane korvausta oikeudenkäyntikuluistaan jutussa.

Ylimääräinen oikeusneuvos Heikonen: Hyväksyn mietinnön.

Vakuudeksi Eero Takkunen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.