Helsingin HO 17.03.1987 2677

Liikenteen vaarantaminen - Väistämisvelvollisuus - Pysäköintialue

A oli kuljettanut ajoneuvoaan pysäköintialueella pysäköintiruutujen välissä olevaa väylää pitkin aikomuksin kääntyä pysäköintialueelta pois johtavalle väylälle. Samaan aikaan B oli kuljettanut ajoneuvoaan tuolla pysäköintialueelta pois johtavalla väylällä ja lähestynyt mainittujen väylien risteystä A:n kulkusuuntaan nähden vasemmalta. Risteyksessä ajoneuvot olivat törmänneet toisiinsa.

Hovioikeus totesi, että pysäköintiruutujen välissä olevaa aluetta käytetään toisenlaiseen autojen siirtelyyn kuin pysäköintialueen ulosmenoväylää. Tyypillistä ajolle pysäköintiruutujen välissä olevalla alueella on, että autot suorittavat tuolla alueella pysäköintiin tarvittavia jyrkkiä käännöksiä, edestakaisin ajoa pysäköintiruutuun sijoittumista varten ja peruutuksia ruudusta poistumiseksi liikkeelle lähdettäessä.
Käytännössä koko se alue, joka ulosmenovaiheessa muodostaa pysäköintiruutujen välisen ajoväylän, on käytettävissä kerrotunlaiseen autojen pysäköintiruutuihin sijoittumiseen ja niistä poistumiseen tarvittavaan tavanomaisesta ajoväylällä ajosta poikkeavaan autojen liikutteluun. Pysäköintiruutujen välissä olevalla väylällä ajavien tulee ajossaan ottaa huomioon väylän kerrotunlainen erityisluonne. Sen vuoksi tulee tuollaisella väylällä ajavan ja siltä pysäköintialueen ulosmenoväylälle pyrkivän ajoneuvon kuljettajan noudattaa erityistä varovaisuutta.
Pysäköintialueelta pois johtavaa väylää käytetään puolestaan yleensä vain eteenpäin ajamiseen, ja ajo sillä on luonteeltaan tavanomaiseen ajoradalla ajamiseen verrattavaa.

Ajoväylien kerrotun erilaisen luonteen vuoksi A oli ollut velvollinen väistämään B:n kuljettamaa ajoneuvoa. A katsottiin yksin syylliseksi yhteenajoon. Ään.

Eri mieltä oleva jäsen katsoi, että A:n ja B:n käyttämät ajoväylät olivat samanarvoisia, koska liikennemerkein tai muunlaisin liikennejärjestelyin ei ollut annettu ohjeita ajotavasta alueella. B oli jättänyt väistämättä oikealta saapunutta A:n ajoneuvoa ja siten B oli yksin syyllinen yhteenajoon.

KKO:n päätös n:o 583, A:10.2.1981

Läsnä: Seppälä, Jalonen (erim.) ja Varjotie Esittelijä: Hokkanen
Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.