Helsingin HO 23.12.1987 879

Työsopimus - Liikkeen luovutus - Vuosiloma

Yhtiö A oli teollisen toiminnan lopettamisen johdosta irtisanonut työntekijänsä. Yhtiö B ryhtyi välittömästi irtisanomisajan päättymisestä lähtien jatkamaan yritystoimintaa samoissa tiloissa. B otti palvelukseensa eräät A:n työntekijöistä, joista osa siirtyi välittömästi irtisanomisajan loputtua ja osa muutaman viikon kuluttua B:n palvelukseen. Koska kysymys oli työsopimuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetusta liikkeen luovutuksesta, jonka perusteella työnantajan velvollisuudet olivat siirtyneet B:lle, työsuhteiden katsottiin vuosilomalain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin jatkuneen keskeytymättöminä eikä A:n suorittamilla irtisanomisilla siten ollut vaikutusta työntekijöillä vuosilomalain nojalla olleisiin etuuksiin.

Läsnä: Surakka, Haltia ja Martimo Esittelijä: Tervonen

Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.