Helsingin HO 31.08.1977 108

Huoneenvuokra - Kohtuuton ehto - Määräaikainen vuokraopimus

Asuntoyhtiö A:n kanteesta Helsingin AO on tuomiossaan 14.4.1977 lausunut, että B oli toimiessaan asuntoyhtiön isännöitsijänä vuonna 1971 suullisella sopimuksella vuokrannut itselleen yhtiön omistaman asuinhuoneiston. B:n saatua tietää, että hänen isännöitsijäntehtäväänsä ei tultaisi jatkamaan, hän oli 19.12.1975 pidetyssä asuntoyhtiön hallituksen kokouksessa esittänyt laatimansa kirjallisen vuokrasopimuksen, jonka mukaan hän vuokrasi saman huoneiston muun ohessa ehdoin, että vuokrasuhde päättyi ilman irtisanomista 31.12.1990, jolloin yhtiö tarvitsi huoneiston työntekijänsä käyttöön, ja että hänellä oli oikeus yhtiötä kuulematta siirtää vuokrasopimus kolmannelle.
Kokouksessa, josta ei ollut laadittu pöytäkirjaa, oli ollut läsnä kolme hallituksen esteetöntä jäsentä, joiden ei ollut osoitettu olleen yhtiöjärjestyksen edellyttämällä tavalla yksimielisiä vuokrasopimuksen tekemisestä. Sopimuksen oli yhtiön puolesta allekirjoittanut hallituksen varapuheenjohtaja ja eräs hallituksen jäsen, joka ei ollut oikeutettu kirjoittamaan yhtiön toiminimeä. Näin ollen pätevää vuokrasopimusta ei ollut syntynyt. Sopimuksen kestoaikaa koskevan ehdon oli katsottava olevan vuokrasuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastainen ja kohtuuton. Yhtiö oli 29.9.1976 irtisanonut vuokrasopimuksen päättymään 31.12.1976, ilmoittaen irtisanomisen syyksi tarvitsevansa huoneiston työntekijänsä käyttöön asuntona. B oli ilmoittanut, ettei hän hyväksynyt irtisanomisen perustetta. AO on sen vuoksi todennut kirjallisen vuokrasopimuksen olevan mitätön ja, koska suullisen vuokrasopimuksen irtisanominen oli toimitettu laillisesti ja yhtiö tarvitsi huoneiston työntekijänsä käyttöön asuntona, HVL 37 §:n 2 kohdan nojalla vahvistanut suullisen vuokrasopimuksen lakanneeksi ja velvoittanut B:n muuttamaan huoneistosta.

B haki muutosta.

HO: Asuntoyhtiön hallituksen varapuheenjohtaja ja sen kaksi jäsentä olivat hallituksen 19.12.1975 pidetyssä kokouksessa yhtiöjärjestyksen edellyttämällä tavalla yksimielisesti hyväksyneet B:n laatiman sanottua huoneistoa koskevan kirjallisen vuokrasopimuksen, minkä vuoksi sopimusta oli pidettävä pätevänä ja yhtiötä sitovana siitä huolimatta, että sen olivat yhtiön puolesta allekirjoittaneet hallituksen varapuheenjohtaja ja jäsen, vaikka yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön toiminimen kirjoittivat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä. Sopimuksen kestoaikaa koskevan ehdon soveltamisen oli kuitenkin sopimuksen teossa ilmenneet asianhaarat sekä sopimuksen pitkä kestoaika ja alhainen vuokra huomioon ottaen katsottava olevan vuokrasuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaista ja kohtuutonta. Sen vuoksi HO HVL 48 §:n 1 mom. nojalla määräsi, että sanottu ehto oli jätettävä huomioon ottamatta ja että sopimuksen oli katsottava olevan voimassa toistaiseksi.

Läsnä: af Hällström - Seppälä - Iirola - Wiias - Pohjola

ES.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.