Vaasan HAO 4.6.2004 04/0176/2

Ympäristölupa - Ilmapäästöt - Asianosaisasema - Asunto-osakeyhtiön osakkeenomistaja - Valitusoikeus - Tutkimatta jättäminen

Alueellinen ympäristökeskus oli myöntänyt yhtiö X:lle ympäristönsuojelulain 28 §:n mukaisen ympäristöluvan pellettitehtaalle ja voimalaitokselle.

Muutoksenhakija Y valitti ympäristökeskuksen päätöksestä. Y oli asianosaisasemansa perusteeksi muun ohella ilmoittanut omistavansa rivitaloasunnon, joka sijaitsi noin yhden kilometrin etäisyydellä laitoksesta.

Asianosaisten piirin muodostumisessa merkityksellisiä olivat lähinnä laitoksen ilmapäästöt. Hallinto-oikeus katsoi, että Y:n ilmoittama rivitaloasunto saattaisi olla hankkeen mahdollisella vaikutusalueella, mutta Y ei kohteen osalta ollut asianosainen, koska hän ei asunut tuossa kiinteistössä. Pelkkä asunnon hallintaan oikeuttava osakkeiden omistus ei perustanut asianosaisasemaa, vaan asianosaisen puhevallan katsottiin olevan rivitaloyhtiöllä sekä taloyhtiössä asuvilla. Asia ei saattanut koskea Y:n etua tai oikeutta ympäristönsuojelulain 97 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamalla tavalla. Hallinto-oikeus jätti valituksen tutkimatta.

KHO:ssa

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.