Hämeen LO 7.1.1987 28/I

Omaisuustulovähennys - Yhtymä - Osakkaan tulo-osuus - Veronalainen korko

Verolautakunta oli lukenut verovelvollisen tuloksi kommandiittiyhtiön, joka verotuksessa katsottiin niin sanotuksi jakoyhtymäksi, äänettömälle yhtiömiehelle maksaman yhtiösopimuksen mukaisen voitto-osuuden eli 10 000 markan pääomapanokselle lasketun 15 prosentin koron 1 500 markkaa tuosta yhtiöstä saatuna jako-osana. Tutkijalautakunta oli, katsottuaan jako-osuuden verovelvollisen veronalaiseksi korkotuloksi, myöntänyt hänelle omaisuustulovähennyksen voitto-osuuden määräisenä.

Lääninoikeus katsoi, ettei kysymyksessä ollut sellainen korkotulo, jonka perusteella voitaisiin myöntää omaisuustulovähennys.

Verovuosi 1984.

TVL 32 a §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.