Säädösmuutosten hakemisto: 2010

890/2010
Laki Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuuden sihteeristöstä tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
882/2010
Valtioneuvoston asetus koulutustoimikuntajärjestelmästä
881/2010
Valtiovarainministeriön asetus Lapset ja luovuus -juhlarahasta
877/2010
Valtioneuvoston asetus hätäkeskustoiminnasta
876/2010
Laki Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen liitetyn siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
873/2010
Verohallinnon päätös muiden verovelvollisten kuin yhteisöjen ja yhteisetuuksien verovuoden 2009 verotuksen päättymisestä
867/2010
Maa- ja metsätalousministeriön asetus siipikarjan ja eräiden muiden lintujen tunnistamisesta
866/2010
Valtioneuvoston päätös Haukiputaan kunnan, Kiimingin kunnan, Oulun kaupungin, Oulunsalon kunnan ja Yli-Iin kunnan lakkauttamisesta ja yhdistämisestä perustamalla uusi Oulun kaupunki
865/2010
Valtioneuvoston asetus televisiomaksuista
862/2010
Valtioneuvoston asetus valtion rahoituksen perusteena käytettävistä lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ammattikorkeakoulujen, taiteen perusopetuksen ja kansalaisopistojen keskimääräisistä yksikköhinnoista vuonna 2011
861/2010
Tasavallan presidentin asetus Amerikan yhdysvaltojen kanssa tutkimus- ja kehitystiedon vaihdosta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta sekä sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta annetun lain voimaantulosta
860/2010
Laki Kiinan kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
859/2010
Laki Monacon kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
856/2010
Laki Saint Lucian kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
855/2010
Laki Grenadan kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
854/2010
Laki Dominican kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
853/2010
Laki Antiguan ja Barbudan kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
852/2010
Laki Amerikan yhdysvaltojen kanssa tutkimus- ja kehitystiedon vaihdosta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta
843/2010
Tasavallan Presidentin avoin kirje valtioneuvoston vaihdoksesta
842/2010
Tasavallan presidentin asetus alusten haitallisten kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen voimaansaattamisesta sekä yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.