Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

111/2024

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus vuonna 2024 toimitettavissa europarlamenttivaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
111/2024
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään vaalilain (714/1998) 9 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 47 §:n 3 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat, 9 §:n 1 momentin 2 kohta laissa 1248/2021 ja 47 §:n 3 momentti laissa 247/2002:

1 §

Ennakkoäänestyspaikkoina vuonna 2024 toimitettavissa europarlamenttivaaleissa ovat liitteessä mainitut Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Ennakkoäänestys edustustoissa ja niiden toimipaikoissa toimitetaan liitteessä mainittuina aikoina.

2 §

Tämä asetus tulee voimaan 22 päivänä maaliskuuta 2024 ja on voimassa 23 päivään kesäkuuta 2024.

Helsingissä 21.3.2024

OikeusministeriLeena MeriErityisasiantuntijaElina Rissanen

Liite

L u e t t e l o vuonna 2024 toimitettavissa europarlamettivaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista

Valtio

Toimituspaikka

Edustusto

Toimitusaika

Alankomaat

Amsterdam

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Haag

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Algeria

Alger

Suurlähetystö

29.5.2024

Arabiemiirikunnat

Abu Dhabi

Suurlähetystö

29.5.2024

Dubai

Suurlähetystön toimipiste

30.5.2024

Argentiina

Buenos Aires

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Armenia

Jerevan

Kunniakonsulaatti

29.5.2024

Australia

Brisbane

Suurlähetystön toimipaikka

30. ja 31.5.2024

Canberra

Suurlähetystö

29.–31.5.2024

Melbourne

Suurlähetystön toimipiste

30. ja 31.5.2024

Sydney

Suurlähetystön toimipaikka

30. ja 31.5.2024

Belgia

Bryssel

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Brasilia

Brasília

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Rio de Janeiro

Kunniakonsulaatti

29. ja 30.5.2024

São Paulo

Konsulaatti

29. ja 30.5.2024

Bulgaria

Sofia

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Chile

Santiago de Chile

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Egypti

Kairo

Suurlähetystö

30. ja 31.5.2024

Espanja

Barcelona

Konsulaatin toimipaikka

30.5.–1.6.2024

Fuengirola

Suurlähetystön toimipaikka

29.5.–1.6.2024

Las Palmas de Gran Canaria

Kunniakonsulaatti

29.–31.5.2024

Madrid

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Palma de Mallorca

Kunniakonsulaatti

31.5. ja 1.6.2024

Puerto de la Cruz

Suurlähetystön toimipaikka

29.–31.5.2024

Torrevieja

Konsulaatin toimipaikka

30.5.–1.6.2024

Eswatini

Ezulwini

Kunniakonsulaatti

29.5.2024

Etelä-Afrikka

Kapkaupunki

Kunniakonsulaatti

30.5.2024

Pretoria

Suurlähetystö

30.5.2024

Etiopia

Addis Abeba

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Filippiinit

Manila

Suurlähetystö

29.–31.5.2024

Georgia

Tbilisi

Kunniakonsulaatti

31.5. ja 1.6.2024

Indonesia

Denpasar

Kunniakonsulaatti

29.5.2024

Jakarta

Suurlähetystö

29.5.2024

Intia

Mumbai

Pääkonsulaatti

29.–31.5.2024

New Delhi

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Irak

Baghdad

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Erbil

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Iran

Teheran

Suurlähetystö

29.5.2024

Irlanti

Dublin

Suurlähetystö

29.–31.5.2024

Islanti

Reykjavik

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti

Aberdeen

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Birmingham

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Brighton

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Bristol

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Edinburgh

Kunniakonsulaatti

1.6.2024

Glasgow

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Lontoo

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Lontoo

Suurlähetystön toimipaikka

29.5.–1.6.2024

Manchester

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Newcastle upon Tyne

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Israel

Tel Aviv

Suurlähetystö

29.–31.5.2024

Italia

Milano

Kunniakonsulaatti

30.5.–1.6.2024

Rooma

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Itävalta

Wien

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Japani

Tokio

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Jordania

Amman

Kunniapääkonsulaatti

29.5.2024

Kanada

Ottawa

Suurlähetystö

29.–31.5.2024

Toronto

Kunniakonsulaatti

29.–31.5.2024

Vancouver

Kunniakonsulaatti

29.–31.5.2024

Kazakstan

Astana

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Kenia

Nairobi

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Kiina

Hongkong

Pääkonsulaatti

29.5.–1.6.2024

Shanghai

Pääkonsulaatti

29.5.–1.6.2024

Peking

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Kolumbia

Bogota

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Korean tasavalta

Soul

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Kosovo

Pristina

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Kreikka

Ateena

Suurlähetystö

30.5.–1.6.2024

Hania

Kunniakonsulaatti

29. ja 30.5.2024

Rodos

Kunniakonsulaatti

29.5.2024

Thessaloniki

Konsulaatin toimipaikka

1.6.2024

Kroatia

Zagreb

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Kypros

Limassol

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Nikosia

Suurlähetystö

30. ja 31.5.2024

Latvia

Riika

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Libanon

Beirut

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Dayr Kifa

Suurlähetystön toimipaikka

29. ja 30.5.2024

Liettua

Vilna

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Luxemburg

Luxemburg

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Malesia

Kuala Lumpur

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Malta

Sliema

Kunniapääkonsulaatti

31.5.2024

Marokko

Rabat

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Meksiko

México

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Mosambik

Maputo

Suurlähetystö

30.5.2024

Myanmar

Yangon

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Namibia

Windhoek

Suurlähetystön toimipaikka

29.–31.5.2024

Nepal

Kathmandu

Suurlähetystö

29.–31.5.2024

Nigeria

Abuja

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Norja

Bergen

Kunniakonsulaatti

31.5.2024

Oslo

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Stavanger

Suurlähetystön toimipiste

29.5.2024

Tromssa

Suurlähetystön toimipaikka

30.5.2024

Trondheim

Suurlähetystön toimipaikka

30.5.2024

Pakistan

Islamabad

Suurlähetystö

29.5.2024

Peru

Lima

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Portugali

Algarve

Suurlähetystön toimipaikka

29.5.2024

Funchal

Kunniakonsulaatti

29.5.2024

Lissabon

Suurlähetystö

29.5., 31.5. ja 1.6.2024

Porto

Suurlähetystön toimipaikka

29.5.2024

Puola

Varsova

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Qatar

Doha

Suurlähetystö

29.–31.5.2024

Ranska

Lyon

Kunniakonsulaatti

31.5. ja 1.6.2024

Nizza

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Pariisi

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Strasbourg

Pysyvä edustusto

29.5.–1.6.2024

Romania

Bukarest

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Oradea

Suurlähetystön toimipiste

30.5.2024

Ruotsi

Borlänge

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Borås

Suurlähetystön toimipaikka

31.5.2024

Botkyrka

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Eskilstuna

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Göteborg

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Karlskoga

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Kiiruna

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Luulaja

Suurlähetystön toimipaikka

31.5.2024

Malmö

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Norrköping

Suurlähetystön toimipaikka

31.5.2024

Olofström

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Skövde

Suurlähetystön toimipaikka

31.5.2024

Södertälje

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Tukholma

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Upplands Väsby

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Uppsala

Suurlähetystön toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Uumaja

Suurlähetystön toimipaikka

31.5.2024

Västerås

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Saksa

Berliini

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Frankfurt am Main

Kunniakonsulaatti

29.5.–1.6.2024

Hampuri

Kunniakonsulaatti

29.5.–1.6.2024

Sambia

Lusaka

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Saudi-Arabia

Riad

Suurlähetystö

30. ja 31.5.2024

Senegal

Dakar

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Serbia

Belgrad

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Singapore

Singapore

Suurlähetystö

29.5.–31.5.2024

Slovenia

Ljubljana

Suurlähetystön toimipaikka

1.6.2024

Somalia

Mogadishu

Suurlähetystön toimipaikka

29.5.2024

Hargeisa

Suurlähetystön toimipiste

29.5.2024

Sveitsi

Bern

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Genève

Pysyvä edustusto

29.5.–1.6.2024

Zürich

Kunniapääkonsulaatti

30.5.–1.6.2024

Taiwan

Taipei

Suurlähetystön toimipaikka

29.5.2024

Tansania

Dar es Salaam

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Tanska

Kööpenhamina

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Thaimaa

Bangkok

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Tsekki

Praha

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Tunisia

Tunis

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Turkki

Alanya

Kunniakonsulaatti

29.–31.5.2024

Ankara

Suurlähetystö

29.–31.5.2024

Istanbul

Kunniapääkonsulaatti

31.5. ja 1.6.2024

Uganda

Kampala

Kunniakonsulaatti

29.5.2024

Ukraina

Kiova

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Unkari

Budapest

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Uruguay

Montevideo

Kunniapääkonsulaatti

29.5.2024

Uusi-Seelanti

Auckland

Konsulaatin toimipaikka

30. ja 31.5.2024

Venäjä

Moskova

Suurlähetystö

29. ja 30.5.2024

Vietnam

Hanoi

Suurlähetystö

29.–31.5.2024

Ho Chi Minh City

Suurlähetystön toimipiste

30.5.2024

Viro

Pärnu

Kunniakonsulaatti

30. ja 31.5.2024

Tallinna

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Tartto

Kunniakonsulaatti

31.5. ja 1.6.2024

Yhdysvallat

Coppel

Pääkonsulaatin toimipaikka

31.5. ja 1.6.2024

Lake Worth

Kunniakonsulaatti

29. ja 30.5.2024

Los Angeles

Pääkonsulaatti

29.5.–1.6.2024

New York

Pääkonsulaatti

29.5.–1.6.2024

Portland

Kunniakonsulaatti

29.5.2024

San Diego

Pääkonsulaatin toimipaikka

1.6.2024

Washington D.C.

Suurlähetystö

29.5.–1.6.2024

Sivun alkuun