Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

226/2019

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki kaupparekisterilain 14 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kaupparekisterilain ( 129/1979 ) 14 §:n 3 momentti, sellaisena kuin sen on laissa 633/2014, seuraavasti:

14 §


Rekisteriviranomaisen on ennen sijoitusrahastolaissa (213/2019) tarkoitettua rahastoyhtiötä ja mainitun lain 20 luvun 1 §:ssä tarkoitettua säilytysyhteisöä taikka vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa (162/2014) tarkoitettua vaihtoehtorahastojen hoitajaa, säilytysyhteisöä tai erityistä säilytysyhteisöä koskevan yhtiöjärjestyksen ja sen muutoksen hyväksymistä varattava Finanssivalvonnalle vähintään 30 vuorokautta aikaa lausua yhtiöjärjestyksestä tai sen muutoksesta. Rekisteriviranomaisen on ennen kiinteistörahastolaissa (1173/1997) tarkoitettua kiinteistörahastoa koskevan osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen, kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksen tai sen muutoksen hyväksymistä varattava Finanssivalvonnalle vähintään 30 vuorokautta aikaa lausua yhtiöjärjestyksestä, yhtiösopimuksesta tai sen muutoksesta. Jos kiinteistörahastotoimintaa harjoittavan kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksen muutos koskee vain äänettömän yhtiömiehen vaihtumista taikka nimen tai panoksen muuttumista eikä kommandiittiyhtiössä ole muita kuin sellaisia äänettömiä yhtiömiehiä, joiden osuuksiin yhtiösopimuksen mukaan sovelletaan arvopaperimarkkinalakia (746/2012), rekisteriviranomaisen ei ole varattava Finanssivalvonnalle mahdollisuutta antaa lausuntoa.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2019.

HE 243/2018

TaVM 27/2018

EV 221/2018

Helsingissä 22 päivänä helmikuuta 2019

Tasavallan PresidenttiSauli NiinistöValtiovarainministeriPetteri Orpo

Sivun alkuun