1155/2016

Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2016

Laki Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain 22 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain (193/2013) 22 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1356/2014, seuraavasti:

22 §
Lammas- ja vuohipalkkio

Aktiiviviljelijälle voidaan lisäksi myöntää palkkiota teurastetuista karitsoista ja kileistä. Palkkiota teurastetuista karitsoista voidaan myöntää eläinrekisteriin ilmoitettujen teurastusten perusteella enintään 12 kuukauden ikäisistä karitsoista, joiden ruhopaino on vähintään 18 kiloa. Palkkiota teurastetuista kileistä voidaan myöntää eläinrekisteriin ilmoitettujen teurastusten perusteella enintään 12 kuukauden ikäisistä kileistä, joiden ruhopaino on vähintään kymmenen kiloa.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.

HE 193/2016
MmVM 17/2016
EV 196/2016

Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2016

Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö

Maatalous- ja ympäristöministeri
Kimmo Tiilikainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.